Kyllä laihduttamisesta, tipattomista tammikuista, kuntoilusta on ollut ketjuja ihan aina.
Eikö kukaan ala lihotuskuurille näin tammikuussa? Saa sitä lihoa, paisua muulloinkin.
Eikö kukaan ala lihotuskuurille näin tammikuussa? Saa sitä lihoa, paisua muulloinkin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tapahtuu lääkärin määräyksestä ja on yksilökohtainen projekti.
Vaimoni sai kehoituksen lisätä painoaan uhkakuvalla, että yksi paha mahatauti voi olla kohtalokas.
160cm / 52kg rouva alkoi 52 vuotisena mussuttamaan pullaa, viinereitä, täytekeksejä yms. ja nyt 68v nainen mutustaa parhaillaan kirsikkahillolla päällystettyjä voileipäkeksejä vaikka ei enää olisi tarvettakaan koska paino vetelee lääkäriä tyydyttävässä lukemassa 59kg.
Lääkärin uhkaus liittyy erään kroonisen sairauden oheisseuraamukseen.
Joissakin kehonrakennuspalstoilla saattaa olla kehonpainon lisäykseen liittyviä keskusteluja. Käyttävät nimitystä "bulkkaus".
Tätä ilmenee myös käyttämälläni salilla.
Itse olen enemmänkin huolissani tasaisesta painon laskusta. Pitemmällä tähtäyksellä 1kg/vuosi. 9 kiloa on kadonnut yhtä monessa vuodessa.
Voisin ryhtyäkin kun en paina kuin 80kg.
Taidan kuitenkin jättää homman liian työläänä väliin, koska vain liha kelpaa.
kyllä mää tota miestäni oon lihottanu koko syksyn
nyt voi jo vähän hellittää
kun normaalilla kaloripitoisella ruualla saa pysymään
tavoitetuissa kiloissa
en tiedä kumpi sit on vaikeempaa laihdutus vai lihotus
no tietysti se lihotuskin jos ei syö normalisti välipaloja eikä suklaata eikä pullaa
mutta helposti sillä saa painoo lisää kun
päivän ruoka annokseen lisää purkillisen kuohukermaa
ja napostelee levyllisen suklaata tai n 150 grammaa pähkinöitä
kaiken muun hyvän lisäksi
ja jos normaalisti juo vettä janoonsa
niin pistää niiden tilalle kolme kaljatölkkiä ennen nukkumaan menoa
kuus kiloo on tullut hänelle lisää
ja se on ihan hyvä juttu
mutta toisten elimistö kuluttaa vaan niin paljon
ettei tarvii paljoo luiskahtaa vähäkalorisen puolelle
kun on viis kiloo tippuu.
No, kun ei ole haluja syödä epäterveellisesti, niin terveellisesti syömällä olisi tosiaankin liian työlästä.
sillon pitää syödä sit paljon ja tosiaan löytyy
niistä terveellisistäkin ruuista kaloripitoisia
just tossa mainitsin ne pähkinät
ja suklaakin on nykyään niin terveellistä niin terveellistä
ja se kermapurkki siihen viidenlitran vokkipannuun
kaikkien juuresten sun muiden sekaan on kun pisara meressä
mutta kun sen päivässä syö niin tekeehän se siitä kaloripitoisempaa
mutta en usko että sen terveettömämpää kun muustakaan ruuasta :)
Pähkinöitä syön päivittäin. Suklaatia silloin tällöin. Käytän kookosmaitoa tai kermaa makua antamaan.
No joo, ei mun tarvii lihoa nyt, mutta jos nuo lihakset katoavat tuolla vauhdilla, kuin flegmaatti kertoi, olen pelkkää nahkaa vuosikymmenen päästä :)
ne lihakset mihinkään katoo
jos et joudu vuodepotilaaksi
ihan liikkumttomaan tilaan
ihan normaalilla elämällä lihakset pysyy
siitä on tehty vaan niin iso asia
että saadaan myytyä kaikenmaailman proteiinit
sun muut oheistuotteet siinä sivussa.
Ehkä mä olen liikaa alkanut tuijottamaan ihmisten lepattavia housunlahkeita ja aatellut, että heillä jo jalat riukuja.
mutta eihän sitä kokeilematta
tiedä minkälaiset lihakset siellä
siellä liehuvien lahkeiden alla on :)
Ei arvaa ihan iholle mennä, täytyy odotella shortsikelejä :)
Yksin-kertaisesti+sitten:
Apetit+pakaste-vihannekset+ja+kasvikset.
300gr.+ja+250gr.+X+2.SF
10-12+kpl.+Broilerin+paisti-leikkeitä+800gr.SF
Vaihto-ehtona+tar-tar+leikattua+laatu-naudan+lihaa+2%+850gr.SF
Leipinä+Täysj.+Ruis+ja+Vehnä+1+X+2vpl.SF
Juustoportti+Luomu-Kirnu-Voi.SF
Juustoportti+Luomu-viili+6kpl.SF
Maito+3ltr.+luomu+rasvaton.SF
Omenaa,+Mandariinia+tms.Osittain+SF
Viikon+eväs.
Maksaa+mitä+maksaa
H.
hei haloo hatsansaa
eihän toi sun dieetti ruokavalios
liity nyt mitenkään tähän lihotusketjuun
toi mun mies syö kerralla ton 800 gr mutta sitä broilerin filettä
ja sit kun se savustaa ittelleen lohifileen
suurinpiirtein saman painoisen sekin menee yhdeltä istumalta
mutta kannattas sun syödä välilä noiden vihannesten tilalla juureksia
ne on paljon enemmän kivennäisaineita
joita monelta ihmiseltä nykyään puuttuu
kannattaa vokata lanttua punajuurta porkkanaa naurista :)
niin ja muistathan käyttää heinäsuolaa.
Mäkin voisin syödä kokonaisen savustetun lohifileen, jos sen saisi heti tuoreeltaan lämpimänä :)
"seontiina"
Kulta-pienehkö.
Se on minun osani ruoka-jankutuksiin.
Etenkin flegmaatin vaimon vartalo-muutoksiin.
Liekö heillä sopivaa ikä-eroakaan.
Jos mikään ei muutu, katson että en sitten minäkään :)
-
Hän kipaisee nyt kauppaansa ja katsoo mitä pakaste-kasvis-pussissa on.
Sadon-korjuu-vihannekset Apetit SF.
Lysähtää sitten Wiki-pallilleen ja klikkaa:
Parsa-Kaalin autuus ja ihanuus.
Hali-Bat-Suiba
H.
"suvenelli1"
Painu muualle sähläämään.
H.
joo säähän oot kun mun tyttö
se syö yhden parsakaalin kukinnon vuodessa
niin ei tuu sitä syöpää :)
kuule tiedossa on kaikkien terveellisyys
mutta kun toi mies ei tuu mikskään yhdestä pussista
mieluummin pilkkoo niitä tuoreita
ja heittää sit sekaan parsakaalia ja kukkakaalia pakkasesta :)
Mikäs v*tun pomo sä luulet olevas. Kait minulla on ihan yhtä oikeus olla täällä kuin muillakin.
Törkeä äijän kääkkä.
"seontiina"
Voi, voi...
Minä olen liian vanha ja tyttösi tykkää tytöistä. :)
Noh, ehkä hyvä niin.
-
Oikea, aito avio-mies on aina keittiön valtias.
Vaimo saa vain inhoten näytellä makkara-pannun kanssa krapula-aamuisin.
Joten on hyvä että osaat tyytyä luomaan vain ihailevia katseita.
Niitä ei mies koskaan saa liikaa.
-
Ilmat lämpenevät nainen, alahan lajitella taas vaate-kaappiasi.
yst.
H.
"suvenelli1"
Painu heevettiin näyttelemään siitä
H.
Suksi kuule ite!!! Sulla ole mitään oikeuksia, tietääkseni, tulla häätämään muita. Kertaakaan en sun kommentteihisi ottanut kantaa ennen kuin itse aloitit.
En ole näyttelijä, olen eläkeläinen!
Se mitä olen joutunut äijää pakkoseuraamaan (tunkeutuu lähes joka ketjuun) tässä ajan saatossa.......................>
Hunksi on läpi (perskö) elämänsä kartturi, eli apukuskin paikalla aina tässä elon rallissa jossa hän ajaa ja ajattaa jatkuvasti seinään eikä muuksi etene.
Suvenelli tunkeuduit väärään seuraan.