syyllinen????

jos ei tuommittasi ketään syylliseksi!!!ja toivotaan vaan kaikki että kuskilta otettu verikoe näyttää sitten puhtaat nolla prommillee!pa*** säkä nyt kävi mutta ei osotella ketään sormella!
8707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

NIINPÄ

Äänestä

Näinhän se on. Tapahtuneeseen vaikuttaneena seikkana pitäisin kuitenkin kokemattomuutta. Lounais-Suomessa ei liene sinä aikana kun onnettomuusauton kuljettajalla on ollut kortti, ole ollut noin huonoa keliä. Muistellaanpa omia ajojamme vastaavassa tilanteessa. Yhdellä jos toisellakin on auto karannut käsistä. Kenellä ojaan oikealle, jollain vasemmalle. Onnellisimmat pysyivät tiellä! Aina olisi kuitenkin voinut tulla osuma, joko jalankulkijaan, vastaantulijaan tai tolppaan. Miksi näistä puhutaan vain silloin, kun tulee kuolemia? Jokainen hallinnan menetys voisi johtaa samaan joten olisi varmaan syytä langettaa kova tuomio aina kun penkka pölähtää? Tilanteessa olisi ollut kuitenkin potentiaalia samaan kuin viikonloppuna, oli vain parempi säkä. Näille jaksetaan kuitenkin myöhemmin vaikka naureskella vaikka virhe oli yhtä suuri.

Äänestä
  • TIELAITOS TEKEE HYVÄÄ TYÖTÄ NYT JO SEURRVAKSI VAADITAA TIETYSTI ETTÄ TIET OVAT KUIVIA JA KESÄKELI AINA,VAROVAISUUS OPETTAA LIIKENTEESSÄ KELILLÄ KUIN KELILLÄ.TIELAITOS EI OLE VASTUUSSA KOKEMATTOMASTA KUSKISTA.MALTTIA TALVIKELEILLE.

    Äänestä

  • Jos auto lähtee alta kovassa vauhdissa todella yllättäen niin voiko siinä enää tehdä korjaus liikettä todella liukkaalla kelillä. En ainakaan itse pystyisi. Mutta aina pitäisi puuttua kovasti, jos ojaan ajetaan... Tämäkin juttu oltaisiin voitu säästää jos näihin luisuihin oltaisiin otettu aikasemmin jo kantaa.. Ennen kuin henkiä lähtee.

    Äänestä

  • AINA RATISSA kirjoitti:

    TIELAITOS TEKEE HYVÄÄ TYÖTÄ NYT JO SEURRVAKSI VAADITAA TIETYSTI ETTÄ TIET OVAT KUIVIA JA KESÄKELI AINA,VAROVAISUUS OPETTAA LIIKENTEESSÄ KELILLÄ KUIN KELILLÄ.TIELAITOS EI OLE VASTUUSSA KOKEMATTOMASTA KUSKISTA.MALTTIA TALVIKELEILLE.

    Jos olet kävelemässä ja kaadut? Pitäisikö vauhtia hiljentää? Tuskin auttaa.. Ja nuorena kun noin käy niin ei siinä opi jos henki lähtee..

    Äänestä

  • Pexi kirjoitti:

    Jos auto lähtee alta kovassa vauhdissa todella yllättäen niin voiko siinä enää tehdä korjaus liikettä todella liukkaalla kelillä. En ainakaan itse pystyisi. Mutta aina pitäisi puuttua kovasti, jos ojaan ajetaan... Tämäkin juttu oltaisiin voitu säästää jos näihin luisuihin oltaisiin otettu aikasemmin jo kantaa.. Ennen kuin henkiä lähtee.

    Se on kokemattoman kuskin yleisin virhe, että auto lähtee alta kovassa vauhdissa. Se on sitä kokemattomuutta. Ei ole vielä kehittynyt se arviointikyky millä nopeudella voi missäkin olosuhteessa ajaa.

    Äänestä

Kuolleita ainakaan tuomita eikä myöskään ei kuolleita, Suomessa ainakaan. Kaikki saa rellestää vapaina kuin taivaanlinnut niin hullut kuin ei hullutkin.

syytön???

Äänestä

Tutkimukset 7 henkeä vaatiineen kolarin syistä ovat vielä kesken. Yhtenä syynä pidetään loskaista ja muutenkin huonokuntoista tietä.

Tämä olisikin sitten ensimmäinen tapaus, jossa TIE olisi aiheuttanut kolarin. Kaikissa aikaisemmissa tapauksissa yksi tai useampi autonkuljettaja on aiheuttanut ne kolarit.

Tuommoinen tie pitää ottaa tutkittavaksi, ja tuomittakoon päällyste kuorittavaksi pois. Myös kaikki sen suorat on tehtävä mutkallisiksi, ja kynnettäköön se joka syksy syville vaoille, opiksi ja ojennukseksi muille teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä... kirjoitti:

jos ei tuommittasi ketään syylliseksi!!!ja toivotaan vaan kaikki että kuskilta otettu verikoe näyttää sitten puhtaat nolla prommillee!pa*** säkä nyt kävi mutta ei osotella ketään sormella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu