Narsistin uhreja hoidetaan vuosikausia ja heitä syyllistetään siitä että he eivät jaksa tehdä mitään ja eristäytyvät muusta maailmasta. Kuitenkaan narsistit eivät joudu mihinkään vastuuseen mistään, eikä kukaan pakkohoida heitä tai pakota menemään terapiaan. Osa "ammattiauttajista" jopa käyttäytyy niin kuin uhri olisi narsisti eli alkaa syyllistämään uhria siitä että hän ei ota vastuuta itsestään ja elämästään ja syyllistää häntä siitä ettei hän muutu. Hoitavat näin kai jotain omia vanhoja kiusaustraumojaan. Halveksuttavaa toimintaa. Vaikuttaa siltä että suurin osa ihmisistä ovat heikon moraalin omaavia paskiaisia.
Narsistin uhrien hoito
Pelko
1611479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 161
Vanhimmat
Ja yksi vaihtoehto on tämäkin:
Kiitos vaan, mutta minä käyn täyttämässä kannuni alkuperäisimmällä rakkauden lähteellä, vanhempiakin alkuperäisemmällä. Jos niillä vanhemmilla olisi ollut rakkautta, sieltä se kumminkin alunperin olisi peräisin, eli mitä välii...
Vaikutelmasi on oikea, suurimmalla osalla ihmisiä ON heikko moraali. Netistäkin voi helposti nähdä, jos uutinen kertoo että jollakin on hätä, aina joku (josta ei kukaan ole huolissaan) kommentoi ilkeästi. On niin yleistä että omaa tapausta puretaan ilkeilemällä muille.
Selviämme täällä vajavaisten maailmassa vain, kun emme kuvittele hyvyyttä sinne missä sitä ei ole. Varsinkin lapsuuden vaillejäämiset aiheuttaa kiivastakin eheytymisen janoa. Saamme toivoa että lohtua on olemassa, mutta sitä ei pidä etsiä väärästä paikasta.
Kaikesta voi puhua, mutta kaikesta ei kannata puhua kaikkien kanssa. Eikä odottaa keneltäkään mitään.
Odottaa vain että itse pääsisi negatiivisista olotiloista, jotta jonakin päivänä olisi helpompi hengittää.
Joo se väärästä paikasta lohdun etsiminen ei todellakaan tee hyvää. Kokemusta on.
Niin "kotio" ei ainakaan koskaan kannattaisi meikäläisen konttia kerjuulle... Se on nyt ainakin tullut selväksi. Ei myöskään ehkä nykyisiin virallisiin järjestelmiin. Jotain turvallista lohtulaa tämän maan ylijäämät tarvitsisi. Sen sijaan monen moni nykyjärjestelmän työllistäjä alkaen lastensuojelusta tulisi lakkauttaa. Pahoinpitelytapaukset poliisille. Järjestelmästä selvinneille turvapaikka hengähtää oikeutetusti vuosikymmeniä kestäneestä myllystä.
Hyvin sanottu. Näinhän se on. Lohtua ja ymmärrystä ei pidä hakea väärästä paikasta. Sua rikotaan vain enemmän. Rikkinäiset ihmiset ei voi korjata rikkinäisiä ihmisiä elleivät itse halua kasvaa samalla ja osallistua siihen itsensä korjaamiseen. Kaikki ei halua.
Ei saa häiritä kunnon ihmisiä ongelmilla. Paitsi Trumpilla.
Mä en voi millään ymmärtää miten auttajat ei ymmärrä, ettei pidä jatkaa samansuuntaista toimintaa, joka ongelman on aiheuttanut. Mitä järkeä mun on kuvata kellekään minkään ongelman mekanismia, kun sitten auttajat rakentaa ite siitä mekanismista päähänsä mekamismin ja jatkaa sitä.
Mä jotenkin ihailen tämmösiä puhujia, voi kun osaisi itsekin, mutta en osaa:
https://www.youtube.com/watch?v=u8zoN6GghXk
No tuostahan on kysymys. Hienoa että joku ehkä uskottavakin on huomannut. Mä en usko että tuo auttaa meikäläisiä, koska ihmisiä ei kiinnosta ja pelissä on kuitenkin aikuisten onni ja oikeudet plus muut vaikeasti purettavat ideologiat. Ei se auta että heikoimmat tiedostaa, tietää ja tutkii... Tieto meidän asemassa tuo vain kärsimystä ja epätoivoa, kuten olet sinäkin huomannut.
Jotenkin tuntuu että tuokaan akateemikko ei tykkäis mun tuomisista. Tämä ei tietenkään millään tavalla hänen teoriaansa ja näkemystään alenna tai pahenna sinänsä.
Niin, en kommentoi juuri kyseistä akateemikkoa nyt lainkaan, mutta muutoin olen huomannut, että ehkä fiksuiltakin akateemikoilta voi puuttua käsitystä kuinka hulluja ruohonjuuritasolla tapahtuu ihmisille, joilla esim. ei ole akateemista statusta, niin että se sitten kuitenkin on vieras maailma heille monessa kohtaa, vaikka periaatteessa puhuvat hyvää asiaa teoreettisesti, mutta koska itse elävät ympäristössä, jossa ihmisten on kuitenkin käyttäydyttävä suht järjellisesti, niin ehkä eivät kuitenkaan ole halukkaita jakamaan sitä hullumpaa maailmaa, ymmärrettävästi.
On siellä akateemisessa maailmassa omat hulluutensa. Mutta ehkä sitten juuri heidän kesken jaetut ja sopivat, koska ei tarvitse ehkä kärsiä totuuksien väliintuloista, kun ei kenttätutkimukset tosiaan niin kiinnosta.
Kun mun nuorena piti valita, valitsin omaehtoiset kenttätutkimukset yliopisto-opiskelun sijaan. Jos olisin tiennyt mitä tuun näkemään ja kokemaan ja kuulemaan, ehkä kumminkin olisin valinnut ne yliopisto-opinnot.
Mutta mulla tosiaan olis näitä kenttätutkimuksia vaikka muille jakaa monestakin aiheesta. Useita satoja sivuja niistä saisi. :)
Et sä olis noilla sun jutuilla edennyt akatemiassa mihinkään. Se on läpeensä poliittinen ja korruptoitunut instituutio.
"Kaikesta voi puhua, mutta kaikesta ei kannata puhua kaikkien kanssa. Eikä odottaa keneltäkään mitään."
No en mä nyt mihinkään pitkälle, mutta kyllä mä kurssit olisin normaalisti läpässyt, jos vaan muuten olisin pystynyt istuun siellä.
Olen tuota joskus testannutkin avoimessa yliopistossa.
Jokukin kurssi läpäistiin niin, että piti kirjoittaa essee jostain aiheesta, ja se vielä sattu oleen vähän poliittisesta aiheesta, jonka kirjotin, ja kyllä se läpäisi kurssin vaatimukset.
Niin, ja lukiossa minä sain kaikista yhteiskuntaopin kursseista kympit, tosin sitte keskeytin sen lukion :)
Mutta mun äiti on sanonut, että mun ei pitäis kertoa kellekään näistä mun numeroista, kun se vaikuttaa vähän typerälle, jos kertoo, mutta nyt en totellut äitiä :)
Niin joo ja vielä lähtiessäni lukiosta äidinkielenopettaja oli kirjoittanut kympin aineeni (oikeudenmukaisuutta koskevasta aiheesta)loppuun: "Surullista, että lähdet, sinua olisi tarvittu tässä koulussa."
Niin ja sain mä kyllä molemmista psykologiankin kursseista lukoista kympit kun tossa tarkistin.
Sä kyllä vähän vaikutat sellaiselta kympin tytöltä, ja plussa päälle omaehtoisesta ajattelusta :) Todella noloa että olet noin sitten tipahtanut/tiputettu systeemistä. Meikäläiset olis tarvinnu sua ja varmasti akateemisesta tutkinnosta olisi ollut hyötyä tässä asiassa. Epäilemättä olisit selviytynyt ihan leikiten siitä yliopistokoulusta. Mutta olet sä ainakin yhteen sun lukijaan vaikuttanut huojentavasti tälläkin kirjoittelullasi :) Mun koulunkäynti on ollut todella rikkonaista (kuten perhesuhteetkin) valtavin suorituseroin niin että en ole oikein koskaan ymmärtänyt omia vahvuuksiani. Ilmeisesti kielipuolelta olisi löytynyt potentiaalia mutta nepä ei mua kiinnostanu. Tätäkin nyt käsitteillä olevaa aihepiiriä hangoittelen jotenkin vastaan, mutta ei tässä muutakaan voi kun niin tiukasti siihen on asemoitu, eikä järkevä eläminen ole oikein mahdollista tästä asemasta ja olotiloista.
No ei mullakaan, ku mä olen joutunut tässä selvittään samalla päätäni läpi aivovauriosta, jonka sain onnettomuudessa, mutta onneks näitä aivotoimintoja on tässä palaillut vähitellen, varsinkin jos mä alkaisin taas vaikuttaa kympin tytöltä, niin se olisi kyllä hienoa, mutta pitää tässä malttaa odottaa...
Mutta totean tässä vielä, että kiva jos on huojentanut jotakuta muutakin.
Olen tässä ikäänkuin kirjoitellut itseäni huojentavia juttuja, niin jos se huojentaa jotakuta muitakin, niin se olisi sitten hyvä juttu.
Nää moraalistaluopumisohjeet varmaan perustuu siihen, että psykologiaa käytetään myös tarkoituksessa ikäänkuin ihmisten sopeuttamiseen yhteiskunnan olemassaolevien vääryyksien tilaan. Mutta jos se menee kovin pitkälle siihen, että kansa opetetaan loupumaan moraalista, niin eikö siitä voi toisaalta lopulta sen johdosta lopulta seurata aika paha kaoos ?
No voisi kuvitella että seuraisi kaaosta. Kyllä muutkin kuin heikoimmat ja jokunen vanha konservatiivi sais myös kantaa osansa. Tietysti psykologia tieteenä paljolti keskittyy siihen yksilöön ja sopeutumisen helpottamiseen, kun ei se ole sillai maiilmanparannustiede. Jotenkin se ei vaan oikein osu oikeaan ja tehokkaasti montakymmentä vuotta kärsineiden ihmisten hoidossakaan. Vääryyksille se ei maha mitään, kuten monta kertaa auttamistahojen kanssa keskustellessa on tullut esiin. Maailmanparannustieteet on taas niin kansoitettu joillain valmiilla ideologioilla/ideologeilla ja ismeillä, että melkein ennemmin sitä lähtis Intiaan hippiseurueessa.
Joo, niinpä.
Itse en koe mitään hyötyä avusta, joka ei pyri nimenomaan puuttumaan vääryyksiin, koska mitä muuta todellista ongelmaa ihminen oikeastaan voisi edes kohdata elämässään kuin vääryydet ? Muut ongelmat ovat nähdäkseni usein enemmänkin jotain mielikuvitusta. Joten mielestäni kutakuinkin ainoaa järkevää auttamista on pyrkiä korjaamaan vääryyksiä tai ihmisille sattuneita esim. fyysisiä vahinkoja.
Mitä hyötyä on esim. vammautumisen ta sattuneen vääryyden keskellä vaellella eksyksissä loputtomissa mielen labyrinteissa jonkun "auttajan" mielikuvituksen perässä ?
Miksi jollekin muulle asialle mahtaisi jotain, mutta juuri vääryyksille ei ?
Ihmisiä väitetään niinkin voimallisiksi, että heidän ongelmatkin johtuisivat vain heistä itsestään, niin miksi heillä sitten paradoksaalisesti ei ole mitään voimaa korjata vääryyyksiä, ei yhtään ?
No en ole kovin kaukana siitä, että olisin mennyt sinne Intiaan hippinä, ainoastaan terveysrajoitteet yms. estää, enkä myöskään käytä huumeita tms.
Mutta vielä tuosta etiikasta, että itse olen ehkä havainnut, että sen suhteen on olemassa ikäänkuin erilaisia kulttuuripiirejä, joissa joko on tai ei ole juuri merkitystä etiikalla.
Ihmisiä väitetään niinkin voimallisiksi, että heidän ongelmatkin johtuisivat vain heistä itsestään, niin miksi heillä sitten paradoksaalisesti ei ole mitään voimaa korjata vääryyyksiä, ei yhtään ?
Ei siitä psykiatriasta tai psykologiasta taida paljon hyötyä olevan tällaisia asioita kokeneille koska meille on jäänyt niin kova inho kaikkea moraalitonta kohtaan että kaikki yritykset sopeuttaa tähän moraalittomaan yhteiskuntaan aiheuttaa vain vastarintaa tai raivoa...
On paljon ihmisiä jotka elävät vastoin "nykymaailmamenoa" niin miksi ne ei ota sitä huomioon ja anna ihmisten elää oma polkunsa? Olen kyllä lukenut yhden psykoterapeutin kirjoittavan että narsistin lasten toipuminen on nimenomaan hiljaista omaksi itsekseen kasvamista, mutta tätä ei näköjään yleisesti ottaen oikein ymmärretä psykiatrisessa hoidossa. Kun itse yrität toipua juuri oikealla tavalla niin sua yritetään tunkea ihan väärään muottiin.
Tämähän ei käy jos koet että se on vastoin sitä mikä sä olet ihmisenä. Miksi mun pitäisi muuttaa itseäni että voisin paremmin ja että ihmiset hyväksyisivät mut paremmin? Uskon että on olemassa muukin tapa voida hyvin kuin omaksua narsistinen elämänkatsomus. Vaikuttaa siltä että monet auttajat ovat aika rajoittuneita siinä mielessä etteivät näe että on paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Siksi olenkin päättänyt etten enää siltä alalta hae apua kun ei siitä tule yhtään mitään. Pitäkööt tunkkinsa niin sanotusti. Jos ihmiset oikeasti avaisivat silmänsä niin ne näkisi että tässä maailmassa on todella paljon erilaisia ihmisiä jotka elää erilaisissa tilanteissa ja ajattelee erilaisilla tavoilla. Miten ketään voi auttaa se että sen havaintokykyä ja tietoisuutta yritetään rajoittaa? Eikö se nimenomaan huononna oloa?
Niin, en oikein usko tyhmistämisestä olevan apua.
Mutta sitä niinkuin ihmettelen, että jos vaikka kysyn jossain paikassa, että onko palvelunne tarkoitettu mihin tahansa vaikeuksiin, vai pelkästään mielenterveysasioihin ?
Vastaus kuuluu, että mihin tahansa. Mutta sitten kohta puoleen saakin huomata, ettei siellä oikeastaan puhutakaan mitään muuta kuin psykologiaa.
Se on minusta vähän sama kuin jos on mennyt tutustumaan uuteen uskontoon, ensin sanotaan, että mukaan voi mennä kääntymättä kyseiseen uskontoon, mutta huomaamattomasti vähitellen aletaan odottamaan sen uskonnon noudattamista yhä enemmän ja enemmän.
Minun hvaintojeni mukaan useimmissa piireissä on kyllä etiikkoja. Useimmilla ne on melko reflektoimattomia ja alkeellisia... Monilla myös täysin itsekkäitä ja narsistisia eikä ne voi olla tuottamatta muuta kuin kärsimystä. Ja arvojärjestys on mielestäni melkein kaikilla päin ptä enemmän tai vähemmän. Kovin on esim. seksuaalisuus ja parisuhteilu lohkaissut leijonan osan kaikesta punninnasta. Jos vain useammat saisi kotoaan riittävän hoivan, niin ei tarvitsisi ehkä niin hirmuisasti ladata yhden toisen sukupuolen edustajalle odotuksia ja taakkoja ja palstatilaa.
Ja yksi ongelma vielä on monenlaisessa avussa: ajan kuluttaminen päivänselvien asioiden pyörittelyyn tähän tyyliin:
Minulla on valkoinen pöytä, jota joku on keksinyt väittää siniseksi.
Sitten selitän jollekin "auttajalle", että tämä on ihan hullua kun minun valkoista pöytää väitetään ympäriinsä siniseksi. Sitten tämä auttaja hämmentyy ja miettii, että onkohan se pöytä valkonen vai sininen oikeasti, ja sitten saan ison kasan epäluuloisia eriskummallisia kysymyksiä, joilla huomaan yritettävän kiertoteitse haastatella minua sen selvittämiseksi onko pöytäni valkoinen vai sininen, mutta se on ihan läpinäkyvää, mutta vastailen siinä ikäänkuin en huomaisi, ja sitten siihen menee kauheasti voimavaroja ja aikaa, vaikka kysymyksessä ei siinä vaiheessa enää edes ole minun ongelmani, koska minulle on ihan selvää minkä värinen pöytäni on. Siinä sitten selvitellään sen auttajan sekavia mielikuvia valkoisista ja sinisistä pöydistä lähes loputtomasti ja se on todella turhauttavaa, koska itse pystyn asian selvittämään kolmessa sekunnissa täydellä varmuudella. Ja minulle tulee sekava olo, kun empaattisesti sitten eläydyn auttajan olotilaan ja mielikuviin sen sijaan että hän eläytyisi minuun, että miltä se kaikki tuntuu, kun minulla on valkoinen pöytä ja hänkin sitä siinä jotenkin epäilee ilman mitään syytä.
Ja voisi koittaa empaattisesti eläytyä miltä se sitten tuntuu, jos tuohon tyyliin 100 tai 1000 ihmistä epäilee pöytäni väriä. Voin sanoa, että se tuntuu todella hullunkuriselle ja jos sellanen jatkuu vaikka 10 vuotta, miltä se sitten tuntuu ?
Ja jos siihen oloon hakisi apua, niin muuta ei saisi kun lisää joukkoja ja pidennettyä aikaa siihen epäilemiseen päivänselvässä asiassa ja siitä tulisi mahdollisesti vielä maksaa yhä enemmän ja enemmän.
Psykiatrisen alan työntekijöillä ei useinkaan ole kokemusta narsisteista ja siitä miten hulluja ne ihmiset on, joten ne menee ihan sekaisin kun uhri yrittää selittää että millaisessa tilanteessa on elänyt tai elää.. Ja sitten jos taas kerrot jollekin jolla ei ole kokemusta psykiatrisesta hoidosta, miten menet siellä vaan enemmän sekaisin kun yrität hakea apua, miten sua ei uskota ja miten sua yritetään käännyttää siellä tai jopa pahoinpidellä niin niin sua aletaan taas epäilemään ja menet taas enemmän sekaisin. Eli oikeassa olet. Se on loputon suo...
Pitää löytää sellaisia ihmisiä jotka oikeasti ymmärtävät koska tällä hetkellä vain harvat ymmärtää. On tämä niin hullua että ei voi oikein ymmärtää miten tämä voi olla mahdollista. Kai kaikki ihmiset on sitten vaan yhtä tietämättömiä asioiden ja elämän suhteen. Tai siis jotkut tietää enemmän ja jotkut vähemmän. Ammattiauttajat voi tietää ja ymmärtää elämästä paljon vähemmän kuin apua hakeva potilas... Jos joku ei ymmärrä sua niin sitten on turha yrittää hakea sitä ymmärrystä yhtään enempää. Heti kun huomaa että joku ei ymmärrä niin vaihtaa maisemaa. Ei se jankkaaminen auta mitään.
Mutta mielestäni auttajien tehtävä on ymmärtää ja uskoa potilasta. Tai ainakin uskoa vaikka sen potilaan jutut kuulostaisikin uskomattomilta ja vaikealta ymmärtää. Niiden oletus kuitenkin on se että potilas kärsii koska on itse sekaisin, eikä niin että potilas kärsii koska on ollut hullun tai hullujen kiusattavana. Itse siis käytän termiä hullu vain narsisteista ja psykopaateista. Mielestäni ahdistuneet, masentuneet, uupuneet jne. eivät ole hulluja vaan he kärsii ja heillä on paha olo.
Narsistin uhri saattaa vaikuttaa sekavalta koska narsisti sekoittaa potilaan pään joten potilas voi saada jonkun vakavankin diagnoosin koska käytös ja puheet on niin sekavia joka taas vaikeuttaa asioita. Narsistin uhrien ei kannata hakea apua psykiatriasta. Jos tarvii lääkityksen niin hakee sen yleislääkäriltä. Jos haluaa puhua niin puhuu vertaisille tai sellaisille jotka oikeasti tietävät millaisia narsistit on ja millaista tuhoa ne ihmisissä saavat aikaan.
Aivan, jos nyt siirryn vähän sivuun tästä pääasiastani eli narsistivanhemmista, niin olen toki kohdannut elämässäni muitakin asioita ja ilmiöitä, vaikka niistä en juuri tänne kirjoitakaan ja voin sanoa, että minua todella tympii eräs seikka. Teki täällä mitä tahansa, ihmiset useimmiten luulee siinä olevan pohjimmiltaan takana seksi, parisuhdetoiveet tai mustasukkaisuus.
Olen harvinaisen vähän kiinnostunut noista asioista ja koko elämäni aikakin on kulunut ihan muissa asioissa,kun on ollut niin kiire selvittää ihan muita vaikeuksia, niin kyllä tympii kun huomaan jonkun mielikuvituksessaan kuvittelevan tuommoisia. Lisäksi se tuntuu erittäin halventavalle, jos esim. pohtii jotain vakavaa eettistä kysymystä ja vastaukseksi saa jotain minulle tuntemattomia ihmejuttuja jostain seksiparisuhteiluaiheista tms.
Olen kokenut, että muissa kulttuureissa voidaan paremmin ymmärtää, että sellainen on halventavaa.
Jos en ole itse sanonut, että minulla on tuollaiset kyseessä, niin ei ole kyllä kenenkään muun syytä olettaa sellaista esim. sen takia, että joillain muilla on sellaiset mielessä.
Itselläni on niin vaikeita ja kummallisia kokemuksia että harva uskoo ja olen jo aika lailla hyväksynyt sen tosiasian enkä yritä enää kertoa kokemuksistani kuin harvoille ihmisille. Tärkeintä on se että minä itse uskon sen mitä mulle on tapahtunut ja tiedän että se kaikki on totta. Minä itse olen itseni parantaja. Tukea ja jonkinlaista konkreettista apua voi kyllä joiltakin ihmisiltä saada jossain muodossa, mutta minä itse olen kuitenkin itseni parantaja.
Tähän päätelmään olen tullut. En jaksa enää hakata päätäni seinään kerta toisensa jälkeen. Se on mitä se on ja näin se vain nyt on. Nyt kun vain ne hysteeriset ihmiset jotka kuvittelevat auttavansa mua jättäisivät mut rauhaan niin kaikki olisi hyvin. Koko ajan on pelko että joku hysteerinen auttaja tai ihminen alkaa sekaantumaan mun elämään joka taas sekoittaa mun elämän ja pään entisestään.
Vain saman kokeneet ymmärtää. Pitää etsiä niitä ihmisiä joilla on samanlaisia kokemuksia.
ps. nuorempana en saanut näin napakasti sanottua, kun olin niin ällikällä lyöty.
Lisäksi tuntui törkeälle, että itseäni huomattavasti vanhemmat ihmiset projisoivat sellaisia ajatuksia nuoreen kokemattomaan ihmiseen.
Jotenkin noinhan se menee.
Mutta kyllä jo olisi sen aika että narsismia alettaisiin ymmärtää, kun tietoa on kuitenkin jo paljon tarjolla ainakin englanninkielentaitoisille.
Joo. Kyllähän tuollaisetkin asiat mietityttää, mutta lähinnä omalta kohdalta, enkä kylläkään ole kauhean kiinnostunut toisten vastaavista asioista, saatika että alkaisin toisten kohdalla niitä päsmäröimään, kun todella tässä on ihan päällimmäisenä muita tosi vaikeita asioita. Eikä motiivit liippaa lähellekään näissä asioissa noita juttuja. Onhan se ällistyttävää ja loukkaavaa ohjata asioita juuri tuohon suuntaan, kun ei lukuisista selitysyrityksistä huolimatta haluta nähdä toisen oikeita ongelmia ja tilannetta.
Kyllä kauheasti vääryyksiä kokenut lapsi väsyy ja alkaa ihan oikeasti jo hiukan heittää noin käytöksenkin puolesta. Toiset ennemmin ja toiset myöhemmin. Varmaan kaikilla joku katkeamispiste on. Se on kyllä tyhmää että hoidetaan vain oireita syyn sijaan. Sitä en ymmärrä että näitä vääryyksiä sitten hyssytellään ja pyritään peittelemään ja unohtelemaan. Ja sitten onvielä kaiken maailman luovuuskehoituksia, henkistymiehdotuksia sun muita sublimaatiopiiskureita. Kaikkea sitä onkin todellisuuden kierittelemiseksi.
Ei mitään järkeä toimia järjettömien ja hillittömien ihmisten parissa.
No sehän se.
Tosin mä kannatan semmosta yhdistelmää, että totuutta ei kierrellä yhtään, mutta samalla kannatan kyllä luovia henkistymisharjoituksiakin, jottei tajunnantila mene liian synkäksi.
Mutta ei sillätavalla kun tein nuorena narsistien todellisuuden kieltämiseksi, mikä tavallaan edistää narsistien asiaa.
Vaan mä olen nyt sitä mieltä että henkinen kehitys oikeastaan jossain määrin edellyttää narsismi-ilmiön näkemistä. Koska jos sitä ei näe, voi esim. muuttua lentäväksi apinaksi, mikä ei ole kovinkaan henkevää.
Tuo on lentävä apina on varmaan viimeinen rooli mihin minua kukaan saisi. Tosin ei tässä kyllä muutenkaan lennellä yhtään mihinkään, kun ei ole enää edes mihin lentää. Kyllähän se äitipuoli oli joskus kovin kiinnostunut äitini elämäntavasta ja asioista siinä pahoinpitelynsä ohessa silloin lapsena, ja saatoin jopa hyväksyntää kerjätäkseni jotain kertoakin... mutta ei se kyllä siihen äitini elämä millään lailla kaatunut. Ehei, kukaan ei juuri koskaan ole suvussani kunnolla edes keskustellut kanssani, toinen puolisko varmaan osittaisen kielimuurinkin takia.
Mielestäni lääketieteenopinnoissa pitäisi aina käsitellä narsismia edes jonkin verran. Niin, että yleislääkärikin osaisi käsitellä uhriksi joutunutta potilasta siten, että ei kyseenalaista ensimmäisenä *hoidettavan mielenterveyttä*, kun kuulee asiasta.
Omalla kohdalla kuulin 6 vuotiaana, että olisi ollut paljon parempi, että minä olisin ennemmin hukkunut, kuin veljeni. Eli, olin siis vanhempieni mielestä, niin epäkelpo ja arvoton yksilö, että olisin ollut joutavampi lähtemään tästä maailmasta, kuin veljeni.
Ja tätä epkelvon ja mitättömyydenviittaa olen saanut kantaa koko ikäni. Eikä kukaan koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään. Minähän olin se lapsi, joka oli vanhemmilleni se *murheenkryyni*, jos ei ollut koskaan ollut mitään hyötyä heille.
Nyt kun he molemmat ovat edesmenneet. Siis olen vapaa vuosikymmeniä kestäneestä *ikeestä*. Mietin edelleen sitä > Missä meni vikaan? Ja millä tavalla minä olin muka syyllinen tähän vanhempieni elämän *vikaan* menoon? Vaikka olin kuinka kiltti ja avulias, sekin tuntui olevan pahasta.
Aina sama juttu... Olet syyllinen ja viallinen. Ei ole mitään merkitystä minkälainen ihminen olet luonteeltasi. Vaikka olisit maailman ihanin ihminen niin narsistivanhemman tai -vanhempien mielestä olet jotenkin paha ja viallinen ja mikä pahinta SYYLLINEN heidän ongelmiinsa ja pahaan oloonsa. Pieni viaton lapsi on muka syyllinen. Miten viaton lapsi voi olla mihinkään syyllinen? Ei hän ole vaatinut tulla tähän maailmaan. Ihan itse ne vanhemmat ovat päättäneet lapsensa tuoda tähän maailmaan ja pitää lapsen. On mahdollista antaa lapsi pois synnytyksenkin jälkeen. Sekin on mahdollista. Ei sitä lasta ole pakko pitää jos siitä ei halua huolehtia ja jos sitä pitää vain haittana ja murheenkryyninä. Mutta narsistithan ei koskaan ota vastuuta mistään teosta mitä ne on ikinä tehneet. Se on aina muiden syy. Eikä narsistit muutu. Ne pysyy samana vuodesta toiseen. Ehkä jos sattuu joku hirveä elämänkriisi ja tämä ihminen tajuaa hakeutua terapiaan niin sitten voi ehkä jotain muutosta tapahtua mutta ennen sitä on turha kuvitellakaan. Eli on turha elätellä mitään toiveita narsistin muuttumisesta koska ei ne siitä miksikään muutu.
Tosta auttamisasiasta vielä, että kaikkein eniten minua hämmentää se, että mitä hyötyä voi olla mistään auttamisesta, jos auttaja ei kuuntele lähes lainkaan niitä pointteja miksi autettava on apua hakenut.
Jos auttaminen kuitenkin perustuu vain autettavan puheen sisältöön, niin eihän silloin ole mitään muuta kuin autettavan puheiden sisältö, josta lähteä liikkeelle. Jos sitä ei kuulla lähes lainkaan, niin mitä järkeä voi sitten enää olla ollenkaan koko auttamisessa ?
Ja mitä jos autettava on pohtinut asiaa vaikka 15 vuotta ja sitten menee kertomaan pohdintansa lopputuloksen jollekin, niin tämä joku voi tietää vajaassa kymmenessä minuutissa paremmin ja toisin mistä on kyse ?
Onko se niin, että minäkin, jos minä menisin jonnekin jonkinlaiseksi auttajaksi, niin sitten minäkin saisin tietää tuntemattomienkin asiat kymmenessä minuutissa, mutta autettavan osassa en edes 15 vuotta mietittyäni ja tutkittuani asioita, omiani ?
Nimittäin voin osata esiintyä niin fiksusti, että varmaan pääsisin jonnekin esim. auttajaksi, jos haluaisin, vaikka en oikeasti osaisikaan tehtävää. Niin sitten siellä minun puheet olisi uskottavampia kuin autettavien ?
Mutta omissa asioissani, joita olen tarkoin tutkinut, en ole niin uskottava?
Tämä kaikki vaan kertakaikkiaan tuntuu niin epäloogiselle.
Niin... kaipa nuo kaikenkarvaiset auttajat ovat halunneet haalia itselleen jonkinmoisen asiantuntijastatuksen, jolloin he ikäänkuin tuntisivat paremmin asioita. Asemakysymys. Ja tosiaan kun tuolla puolella se psykologinen kehys on niin vahva, niin sen yli ei helposti hypitä ilman että auttaja kokee outoutta, rassu. Minä en oikein osaa sanoa että kuinka uskottava olen kenenkin mielestä ollut. Kaipa he minua ovat ihan uskottavina pitäneet. Minulla on kuitenkin ollut eräässä vaiheessa jopa vanhempieni vakuutus asioiden laidoista. Jotenkin neuvottomia he ovat monessa asiassa olleet ja sitten olemmekin keskittyneet lähinnä asioiden aiheuttamien olotilojen sietämisen vahvistamiseen. Voihan olla että joillain ihan oikeasti kummittelee mielessä kaikkea psykologian esihistoriallista teoriaa, jolloin sitä varmaan joutuu sitten kertaamaan koettuja traumoja uudelleen, Mä en tiedä miten päivitettyjä ja millä tiedoilla nuo asiantuntijat on varustettu. Ilmeisesti monella saattaa olla kotitaustalla ikäviä kokemuksia, mutta ennemmin koen sen kykynä samaistua uhrin asemaan kuin että se aiheuttaisi vanhemman projisointia minuun. Tietysti he pitävät minua varmaan keskimääräistä (itseään) reppanampana, kun en ole ns. selviytynyt pöydän rahakkaammalle puolelle. (?)
Narsistivanhemmat siirtävät oman*käytöshäiriön* uhrinsa ominaisuudeksi. Nähden lapsessaan nämä omat ikävät luonteenpiirteet. He syyttävät ja syyllistävät lastaan näistä. Näin siis lapsen harteille asetetaan kannettavaksi kaikki se pahuus, mikä perheyhteisössä tapahtuu. Vanhemmat eivät siis kykene kantamaan vastuuta omista teoista, tai tekemättömyyksistä. Vaan lapsi toimii heidän syntiensä kantajana ja *syyllisenä* kaikkeen mahdolliseen.
Oikeasti lapsi on pelokas, ylikiltti suorittaja. Joka yrittää kävellä *munankuorien päällä* rikkomatta niitä, rankaisun pelossa. Näillä eväillä mennään, siis lapsi on täysin narsistivanhempien armoilla.
Nämä narsistit mun ympärillä on saaneet aikaan niin oksettavia asioita, että vointi on taas vaihteeksi huono. Kaipa tästä tokenee.
Mun psykopaatti vaan sanoo: "Jos mä olen toiminu järjen vastaisesti, ei sille voi mitään !!!!!!!" (siis hän ei ilmeisesti yritäkään muuttaa järjen vastaista toimintaansa jatkossakaan. )
Siis mä oksennan kohta, nää ihmiset on oksettavampia kuin ikinä olisin osannu kuvitella, enkä taida osata vieläkään...
Kun mä en edes tiedä mitä kaikkea ne on saaneetkaan aikaan. Joskus tuntuu että ihan kuin olisin jonain kohteena jossain pimennossa ja kaikki muut "tuntee" mun elämän paremmin kuin minä itse. Mulle ei kukaan kerro suoraan mitään eikä kysy mitään vaan käsikirjoittajan juonenkäänteet pitää jotenkin kierosti kyetä päättelemään itse. Sen tyyppinen elokuvakin on missä joku tyyppi elää pienestä pitäen jossain tositv-maailmassa ainoana tietämättömänä tästä. Sen vanhemmatkin oli vain näyttelijöitä ja voi että, olisipa minunkin. On niin lannistavaa ja noloa olla syntynyt tuommoisille ötököille. Ja sitten sitä on muka itse joku vainohullu jos saa joskus jonkun juonen päästä ihan selkeästi kiinni.
Lisäksi tuo yksi aktiivituholainen koettelee kiusata hyvällä, pahalla ja rahalla. Nyt ei kyllä huvita yhtään enää. Tuo on niin nähty.
Jotkut ovat muuttaneet jopa ulkomaille asti paetakseen ahdistavia sukulaisia. Itse olen pahimmillani miettinyt nimenvaihtoa tai että vain häviän jonnekin enkä siis kerro kellekään osoitetta, puhelinnumeroa. Katoan kuin tuhka tuuleen.. Näin aion kyllä jatkossa tehdä vaikken välttämättä ihan radikaalisti sitä tekisi niin kuitenkin häviän vaan jonnekin ettei kukaan pääse enää kiusaamaan. Ei sitä oikein muuta voi jos haluaa pysyä hengissä. Eikä hävetä enkä tunne mitään katumusta. Itse ovat sen aiheuttaneet. Nostan vain keskisormen pystyyn ja lähden helvettiin.
Tai ainakin mielessäni nostan jos en kehtaa ihan livenä tehdä. :)
No noinhan se oli mullakin, aloin tossa sattumoisin viitisen vuotta sitten päästä juonen päästä kiinni. Se tapahtui kun päädyin kirjoittamaan sähköposteilla elämäntarinaani, niin kolmisen sataa sivua kirjoitettuani huomasin sitten mutkia, joissa oli erikoisia käänteitä, jotka oli ikäänkuin sännönmukaisia ja jäin tutkiskelemaan, että mistä ne johtuu, niin se "mörkö", joka sieltä piti napata niin olikin mulle aika yllätys, että äitihän se siellä joka mutkassa luuraa manipulointeineen.
No kun kerroin elämäntarinani henkilöille jonkin verran asiasta, juuri kukaan ei ole puhunut minulle sen jälkeen, joten mäkin haluan tässä vaihtaa porukoita, ja onneks olen saanut vaihdon jonkinlaiseen alkuun, kun tein sen salaa.
Psykopaattinkin sanoi, että kerrankin älysin.
Mulla tosin on siitä hullunkurinen tilanne, että riippuen porukasta mun elämäntarinaa pidetään totena tai mielikuvutuksena. Jotkut luulee minun elämäntarinaa mielikuvitukseksi, mutta kukaan ei ole vielä kertonut mitä sitten kertomani elämäntarinani tilalta on tapahtunut ?
Toi on mun mielestä sitä episteettstä ja hermeneuttista epäoikeudenmukaisuutta jossain määrin, ettei ihmistä uskota omassa elämäntarinassaan, jonka paras asiantuntija varmasti on, ja että toisessa porukassa eletty elämä merkityksineen, ei välity toiselle porukalla.
Mun elämästä taas ei ole kukaan elämänpiireistäni ollut kiinnostunut edes kun olin lapsi. Tai vaan siltä vierailevalta osalta mitä esitin heidän skriptissään. Ei edes silloin kun joku toisesta elämästä oli todistettavasti pahoinpidellyt tai muuta jäynää tehnyt minulle. Mentävä oli suorittamaan vierailuosani eikä muista elämistä sitten ruikutettu. Ja jos nyt joskus jotain jollekin sanoinkin, niin kovin oli vaivaantunut tai outo reaktio niin ettei sitten toiste tullut erehdyttyä vaivaamaan. Ja niinpä kaikki sitten ilmeisesti syyttävät kaikesta (tai nykyään siis syrjäytymisestäni ja edesottamuksistani) toisistaan tietämättöminä (haluamatta tietää) minua kukin kai kieltäen edes oman osuutensa. Tai ehkä yksinkertaisesti ketään ei kiinnosta juuri minun elämäni. Se on joidenkin ihmisten kohtalo. Tietysti edes viranomaisten olisi pitänyt hoitaa asiansa kohdaltani aivan toisin, kun sellaisiakin oli joissain vaiheessa soppaan sotkettu. Sitä en ymmärrä että miksi edes semmoisia on, kun ei ne osaa tehdä kuin pähkähulluja ratkaisuja ja toimenpiteitä. Rahanhukkaa, ajanhaaskuuta ja harmia minulle. Minun hyvinvoinnista ei kai ollut kuin yhden ainoan kriittisen kerran kyse. Mutta minä liittäisin tosiaan tuon hermeneuttisen epäoikeudenmukaisuuden juuri instituutioihin ja viranomaisiin, kun kai edes heillä on jotenkin velvollisuus maksettuina virkamiehinä selvittää tilanteen oikea laita ja tehdä sen mukaiset päätökset ja toimenpiteet. Kun vanhemmille ja sukulaaisille ei tosiaan voi mitään vaikka kuinka hyöris ja pyöris hermeneuttisesti. Mutta kai virkamieheksi luulisi olevan edes joku ÄÖ- ja etiikkatasovaatimus..?
No kyllä se on minunkin kokemuksen mukaan useiten virkamiehet tai ammatti-ihmiset, joille maailman todelliset tapahtumat ei välity ja tehdään hyvinkin erikoisia tulkintoja asioista tai siis ihmisten ilmeisesti oletetaan olevan jotenkin ilman päässä olevaa älyllistä toimintaa. Siis tulkinta on useimmiten sellainen, että JOS ihminen olisin typerin mahdollinen, niin asia voisi ehkä olla niin. Joskus toki tullaan ajatelleeksi niinkin, että ihmisellä voi olla älyllistä toimintaa päässä.
Mutta mä olen kitunut tosi paljon eläytyessäni empaattisesti muiden kuvitelmiin minusta täydellisenä idioottina. Niin varmasti olen vain silmät pyöreänä hölmistyneenä möllötellyt, siis sitä että tosiaanko minua luullaan aivottomaksi, että voiko olla totta ?
No siis mun tapauksessa viranomaiset on ilman muuta uskoneet ja olettaneet mitä hienoimpia asioita mun vanhemmista, kun on akateemista tutkintoa sun muuta kalustetta mitä nyt kunnollisuuden kokonaisuuteen kuuluu. Tuo yksi mikälie nykyisin ilmeisen sekopäinen elämässäni edelleen iskuvalmiudessa vaikuttava manipuloija on sitten vakuuttanut kai vain pelkällä äitiydellään. Muut ei olekaan enää sitten elämässäni juurikaan. Äiti nyt sentään ei niin julmasti ole pahoinpidellyt toisin kuin tuo toinen elämäni nainen, vaikka aika tylyjä todellisuusohareita sekin on tehnyt. Ja mulle tietysti kohtalokkaita ratkaisuja aikanaan. Mutta kovasti harmia ja huolta siitä just nykyään näyttää olevan jostain ihme syystä. Mä en tiedä mitä mun vanhempien päässä liikkuu sen koommin kuin viranomaistenkaan juuri mun älykapasiteetista. Varmaan joku on joskus toimintaperiaatteista päätellen pitänyt mua mykkänä tai kuurona tai muuta vieläkin vaikea-asteisempaa rajoitetta potevana. En tiedä tosiaan. Mä en uskaltaisi tehdä noin huikeita päätelmiä kenestäkään juttelematta edes jonkin verran. En tiedä sitten mitä mun ulkonäkö viittoilee... kai mä pidän ainakin itse itseäni ihan normaalin näköisenä. Joskus kaupungilla mulkataan mutta saatan olla tullut hiukan vainoharhaiseksi.
Lisään. Joskus yks pidempään tuntenut kaveri väitti mua kompleksiseksi. Että tämmöisen palautteen olen saanut ihan ääneen. Omasta mielestäni en ole kovinkaan kompleksinen vaikka tilanteet saattaa olla kompleksisia. Mutta voihan se vaatia kompleksisuutta sitten havaita tilanteiden kompleksisuus. En tiiä kun en toisten päiden kompleksisuutta tai virtaviivaisuutta osaa kauhean hyvin arvioida. Tieteestä ja taiteesta päätellen tosi monella on aika kompleksisia tuotoksia, eikä mun jutut kai ole läheskään mitään rakettitiedettä.
Kuitenkin saatan olla nykyisin varsin tyhmäpää koska nää jutut on vaikuttaneet muhun niin perustavalla tavalla ja mun täytyy keskittyä jotenkin suojelemaan niitä, kun moni koettaa hösätä niitä miten sattuu. Niin aika lailla näiden asioiden ympärille olen joutunut käpertymään. Ja ilmeisesti joudun loppuun saakka.
On todella turhauttavaa kun ihmiset ei usko tai ymmärrä. Kun joskus haluaisi että joku oikeasti eläytyisi siihen omaan tilanteeseen ja ehkä antaisi jotain tukea mutta näyttää siltä että aika harvalla on kykyä ymmärtää että meidän kaikkien ihmisten elämä on erilaista tai eivät kykene eläytymään sun elämäntilanteeseen... Aika moni näyttää olettavan että kaikkien ihmisten elämä on samanlaista, kaikki ajattelee samalla tavalla jne. On oikeasti todella turhauttavaa vuodesta toiseen yrittää saada jonkinlaista ymmärrystä, mutta ihmiset näyttää olevan ihan kuutamolla. Eivät näe muuta kuin sen oman todellisuuteensa ja vielä kaiken lisäksi kuvittelevat että KAIKKI elää siinä samassa todellisuudessa. Eli elävät omassa kuplassaan. Jossain vaiheessa näidenkin ihmisten kupla puhkeaa.
Mulla on manipulatiivisen äidin lisäksi ilmeisesti psykopaattisen väkivaltainen äitipuoli. Iseistä ja miehistä ei tietysti tässä kulttuurissa näissä asioissa voi puhua edes toimijoina. Ne on jotenkin kai niin lapenkengissä monin tavoin. Ja sukulaisiakin pyörittävät lähinnä naiset. Mutta mä en tajua miten viranomaiset on noin muka tietämättömiä ja kulttuuria tuntemattomia. Tuota on niin vaikea tajuta että olen ollut jo valmis kehittelemään teorioita ties mistä henkimaailman olennoista ja pienistä vihreistä miehistä taikasauvoineen. Ällistyttävää.
Sitä kyllä saa ihmetellä, että miten ei tällaisista asioista voi olla mitään ymmärrystä. Mitä ne oikeasti opettaa näille ihmisille koulussa, ja missä umpiossa nämä ihmiset oikein elää? Ehkä nämä asiat on niin kamalia että niistä halutaan vaan vaieta. Siksi monet ei tiedä ja ne jotka tietää eivät puhu. Pieni osa oikeasti ymmärtää ja auttaa. Tai sitten pelätään että vanhemmat syyllistyy. Mutta kuitenkin lapsia saa syyllistää vaikka kuinka paljon? Aika omituista. Onko äideillä ja äitihahmoilla jotain erityisoikeuksia? Eikö heitä saa arvostella vaikka olisivat tehneet mitä tahansa? Minua syyllistettiin jopa siitä että kerroin lukevani kirjaa jossa vanhempia arvostellaan. Lapsillakin on oikeuksia.
Juuri näin. Kun omasta mielestäni olen tosi paljonkin eläytynyt toisten tilanteisiin ja tukenut heitä siinä, mutta minun tilanteisiin ei kukkan edes yritä asettua. Ja sitten saan kommenttia mm. etten kuuntele vaikka he eivät itse kuuntele minua. Joku mättää jossain pahan kerran. Ehkä sitten minä.
Saattaa myös olla klassinen äitipuoliasetelma. Aika monista naisista kuoriutuu hirviö juuri lapsipuolille. Se on kai semmoinen evolutiivinen homma. Toisista enemmän toisista vähemmän.
Ilmeisen pyhiä ovat nuo äitihahmot. Melkein luulisi asuvan katolisessa maassa tai jotain mitä näitä ny on pohjalla... Raivoisa lauma feministejä hännystelijöineen kintuissa jos uskaltaa "syyllistää". En tiedä missä ihmiset elää ja mitä niille opetetaan koulussa. Kaikki mitä olen itse oppiinut on pitänyt itse opetella ja kuraojien kautta. Kiitos moninaisten hösääjien sekä puuttumattomien silloin kun olisi toimenkuvaan kuulunut.
No joo, mulla on kanssa tässä äly rapistunut näissä narsistikuvioissa, kun näissä jankataan vuosikymmenet samoja lauseita niin että se on suorastaan jo kidutusmetodi. On noilla munkin vanhemmilla akateemista tutkintoa, mutta silti vaan jankataan muutamaa erityisen tyhmää lausetta vuosikymmenet ainoana "kommunikointina". Varmaankin siksi, että jos todella keskusteltaisiin loogisesti "päihittäisin" heidät molemmat ylivoimaisesti, niin he haluavat varmistaa, että keskustelut pysyvät typerinä. Myös mun aivoja manipuloidaan sillä tavoin typeriksi.
Mun mielestä se on henkistä kidutusta: äärimmäinen älyllisen kapasiteetin rajoittaminen koko elämän ajan.
Mun elämäntarina on vähän poikkeuksellinen, mutta se näyttää ihan hullunkuriselle, jos sen katsoo sellasen tavanomaisimman suomalaisen elämän motiivien silmälasien läpi olettaen että mäkin olen yrittäny jotain semmosta, mutta mulla vaan on menny niin pieleen, kun oikeesti mä en ole koskaan yrittänytkään mitään semmosta vaan jotain ihan muuta enemmänkin liittyen näihin mun nuorena alottamien eettisten pohdintojen kehittämiseen. Ja se mua harmittaa kun se on mennyt ihan pieleen varsinkin sen takia, kun mut on sitten vasten tahtoani vedetty mukaan niihin muihin ihan muiden mulle vieraisiin merkitysmaailmoihin. Mutta eihän se ketään kiinnosta mikä mua harmittaa, kun heillä on ne itsekeksimänsä selitykset siltä pohjalta kai mitä he itse haluavat elämässään.
Mä jaksan vääntää tätä mun eettis-aiheista juttuani lopun ikääni, koska se todella on se mun alunperäinen ja todellinen kiinnostukseni, joka johti aika hurjiin kokemuksiin. Semmonen jonka oikea motiivi ja kiinnostus etiikka ei elämässä olisi, ei helpostikaan jaksaisi aihetta vuosikymmeniä loputtomasti.
Miksi lapsi haluaisi syyllistää rakastavan äitinsä, siis jos äiti todella on rakastava ? Mistä lapselle semmonen kummallinen parhaan tukijansa syyllistämishalu tulisi ? Ainoa minkä keksin on se, että lapsi olisi pahasti manipuloitu. Mutta jos lasta ei ole manipuloitu, miksi hän haluaisi omaa äitiään syyllistää syyllistämisen takia ?
Jos rakastavan äidin syyllistäisi, sehän olisi kuin valittaisi itselleen saamastaan hyvästä. No narsisti voi tietysti syyllistää rakkaudesta.
No sanopa muuta. Enkä mä edes ole ihan kauheesti syyllistänyt, mutta joitakin tosiasioita koettanut tuoda esiin... (Ja jos sitä syyllistyy niistä niin voiko sitä pitää ehkä hyvänäkin merkkinä?) joita sitten ei olla kyl otettu vastaan. Ennemminkin minua on syyllistetty monista asioista mille en ole aina edes voinut mitään tosiasiallisten olosuhteiden (äitini yms. järjestämien) takia. Ja niille asioille mille olen voinut olisin mieluusti käyttänyt energiani ihan muuhun ikäisteni puuhasteluihin.
Mutta on ne kaikki saaneet niin paljon vahinkoa aikaiseksi mun elämässä että saa kai siitä edes mainita? Tai itseasiassa ei saisi, niin tietysti.
Kyl mäkin olisin halunnut ihan tavallista suomalaista elämää, mutta eipä sitten rahkeet riittäneet. En mä tiedä miten eettiset pohdinnot olis muuta elämää rajoittanut. Enää en kylläkään halua, kun on niin dorkia kokemuksia ns. tavallisista. Ehkä se on sitten naisen osa vieläkin rajoittua ja valita kiinnostuksensa ja antautua sille täysin, kun miehet ne tuntuu saavan kaiken ja moneen kertaan.
Miksi ihmeessä sun kiinnostusta etiikkaan epäillään? Mä ostaisin tuon jutun ihan melkein keneltä vaan tuntemattomalta niinkuin ilmoituksen jalkapalloharrastuksestakin.
Kyllä olisin halunnut vain rauhallista ja hiljaista elämää, en mitään erikoista.
Mutta mua ei haittaa vaikka olisin sinkku pysyvästi, koska en ole vielä ikinä saanut tehdä mitä itte tykkään. Ajatuksena olisi elellä ilman puolisoa tai äitiä.
No kun mulle on tehty silleen jo nuoresta asti, että suunnilleen kaikki asiat on käännetty ylösalaisin, niin että etiikkakiinnostuskin on vika, jota mun on pitänyt hädissäni salailla. Siksi sitä nyt täällä julkistan edes anonyymisti.
Noinhan+ne+narsistit+tekee+kun+näkevät+moraalisen+ei-moraalisena,+mustan+valkoisena+ja+valkoisen+mustana.+Siinä+saa+sitten+ihmetellä+että+mitä+ihmettä+tämä+homma+on.+Itse+kuvittelin+aikoinaan+että+suurin+osa+ihmisistä+omaa+hyvän+moraalin+mutta+näköjään+monet+omavat+heikon+moraalin+tai+ei+moraalia+ollenkaan.+(Tai+sitten+olen+vain+kohdannut+vääränlaisia+ihmisiä).+Empaatikoita+joille+nämä+asiat+on+tärkeitä+on+jonkun+tutkimuksen+mukaan+40%+väestöstä+ja+muut+60%+ovat+sitten+kai+niitä+heikkomoraalisia+tai+moraalittomia+narsisteja+ja+psykopaatteja.+Narsistit+ja+psykopaatit+hyökkää+empaatikkojen+kimppuun+koska+kokevat+heidät+uhkana+joten+siinä+voi+olla+syy+sille+miksi+jotkut+kohtaavat+näitä+ikäviä+ihmisiä+kerta+toisensa+jälkeen.+Eli+se+ei+siis+ole+ihmisen+oma+vika+ellei+joku+halua+ajatella+että+osa+ihmisistä+on+synnynnäisesti+viallisia.+Onhan+niitäkin+jotka+näin+ajattele.+Itse+en+suostu+siihen+koska+mun+mielestä+me+ollaan+hyviä+ihmisiä..+Narsistit+ja+psykopaatit+on+niitä+jotka+tuhoaa+kaiken.
Niin no, voihan sitä ehkä vaikuttaa jonkun mielestä hiukan oudolle jonkun korvaan tuommoinen ilmoitus mutta ei kai nyt sentään ihan kauheasti... Voihan sitä joutua tukahduttamaan itseä monissa keskusteluissa joisssa olisi kiinnostavia aihioita esim. etiikan suuntaan noin sosiaalisen keveyden ja sosiaalisuuden hyväksi. Ihan kuin se sosiaalisuus sinänsä tsirpityksineen olisi hyve. Ja voihan sekin ehkä joskus olla mukavaa ja keventävää.
Niin, kaikki lähti vuosikymmenet sitten siitä, kun olin niin kiltti, ettei minusta oikein pahalla tahdollakaan löytynyt mitään syyttämistä, niin ainoa keino oli sitten tehdä siitä paheettomuudesta pahe. Olen ollut todella pöyristynyt, että sellainen juttu todella meni läpi, mutta niin meni. Ja sitte semmosessa rääkis mua pidettiin vuosikymmeniä, kunnes nyt sitte vielä vammaannuin. Ja asiat käännettiin vielä tehokkaammin ylösalaisin, koska vammojen alta ei pystyny puolustautuun.
Sä kyllä kuulostat ihan enkeliltä. Tosin en mä tiedä tarviiko olla enkeli ollakseen kiinnostunut etiikasta. Mulla on kyllä ns paheita mutta en mä käsittääkseni muita kuin korkeintaan itseäni niillä loukkaa. Aina en myöskään onnistu toimimaan ihanteiden mukaisesti. En mä siltikatso olevani niiden perusteella jäävi etiikan pohdiskelija.
Tuollaistahan ne moraalittomat aikuiset tekee että kääntävät omat pahat teot lasten tai heikoimpien viaksi. Luulisi tuonkin olevan jotenkin ihan kansantajuisestikin tiedossa.
No tässä viime vuodet olen ollut jonkinlaisen mörön roolissa, enkä oikein itse tiedä mikä minä oon. Se oli niin kommervenkkista, kun eettisyydestä tehtiin pahe sosiaalisesti, niin siinä ei sitten oikein enää tiennyt kuinka minun tulisi ilmetä sosiaalisesti. Aloin esiintyä jonkinlaisena mörkönä, kunnes tuntui, että alan muuttumaan möröksi ja se on ollut tosi pelottavaa.
Sen pelon helpottamiseksi otin nyt kuitenkin esille jälleen tämän etiikan, etten nyt ihan oikeasti möröksi muuttuisi.
Muistupa tässä mieleen nuoruudesta eräs tilanne.
Siinä yritettiin keksiä jotain minuun mustamaalaamiseksi:
Ensin toinen sanoi: "Mites onkos hänellä näitä ja näitä paheita ?"
Ja sitten toinen vastasi tämäntapaista: "Hänelläkö ? Noh, ei todellakaan !!!
Vaan siis hän on eräänlainen hullu, kun hänellä ei ole niitä ollenkaan !!!"
Meinasin melkeen purskahtaa nauruun, vaikkei ollut naurun paikka, vaan vakava tilanne.
Viime vuodet olen kokenut itseni hirviöksi, mutta vielä ei ole selvinnyt minulle itselleni eikä muille, että mitä pahaa olisin tehnyt.
Vähän sama täällä.
Mielenkiintoista. Ehkä ilmiö liittyy narsismin kohtaamiseen yleisemminkin.
Niin. Tai jonkun toisenlaisen kohtaamiseen tai kohtaamisen vaikeuteen yleensä. Kehitellään omassa päässä ilkeitä kuvia asioista mitä ei ymmärretä ja mistä ei haluta ottaa selvää. Ja jopa torjutaan henkilön selittely-yritykset ja sälytetään ikuinen altavastaajan ja todistustaakan haltijan asema yhdelle henkilölle.
Mielelläni kääntäisin asian toisin päin ainakin eräiden kohdalla. Ja tietysti irvailijat on jo minun silmissäni tuomionsa saaneet, eli eipä irvaile enää minun elämässäni.
Mulle tuli ajatus, että mun olis nyt paras ottaa tähän syväpohdintaan ainakin tauko.
Kaikkea hyvää teille !
Mä palaan tässä nyt vielä kirjottaan tän, että esim. mun tänne kirjottamassa on arviolta vajaa prosentti todellisista tapahtumista. Mutta mulla on paljon kokemusta siitä, että itselle tapahtuneita kamalia asioita ei uskota, jos ne kertoo kertoo kaikki, eli voi yrittää jotain yhtä pienintä asiaa niistä kertoa, joka voi tulla uskotuksi, jos sen kertoo sellaiseen aika kepeään sävyyn ja varmistaa, ettei esim.itke oli sitten tapahtunut ihan mitä hyvänsä.
Mutta että todellisuuden saisi kerrottua sellaisenaan niin tapahtunutta konkretiaa vastaavasti kuin mahdollista, niin siihen on aika pitkä matka tuosta.
Niin, muistan lukeneeni monesti aiemminkin sinulta myös jotain tuon suuntaista ja ajattelin laittaa ny tähän komenttisi jatkoksi tämmösen äsken lukemani linkin
https://hidastaelamaa.fi/2015/11/5-keinoa-lopettaa-ajatteleminen-ja-aloittaa-elaminen/
Silläkin riskillä, että jatkoksi tulee että yhteenlaskutoimitus yrittää määrätä tätä palstaa, kieltää toisten oikeuden kirjoittaa täällä yms.
Mitä ny yleensä olen saanut vastaukseksi
Siitä ny kuitenkaan ei ole kysymys, vaan enemmänkin jostain sellaisesta, että jos esim. jatkuvasti ajattelemme jotain tiettyä asiaa/henkilöä niin se vaan kiinnittää meidät entistä enemmän siihen asiaan/henkilöön eikä mitenkään edesauta sitä eroon pääsemistä...
Että tämmöstä ny tähän kohtaan, valintahan on sinun
Älä kuule viitti enää nälviä todella kärsineille ihmisille. Ei ole vakava virhe luulla lopettavansa kirjoittamisen vaikkei sitten lopetakkaan. Niin minulle on tapahtunut monessa paikassa ja olen sanonut kaikille suoraan, että tässä yhdessä tietyssä asiassa minun sanani eivät aina pidä paikkansa, mutta koska olen itse senkin sanonut selvästi, kyseessä ei nähdäkseni ole silloin vale, vaan totuus, että poiketen muista sanomisistani minullaei ole kykyä arvoida miten sisäiset prosessini etenevät ja loppuuko vai jatkuuko kirjoittamisen tarve, sillä olot sen asian suhteen aidosti vaihtelevat. Ja jos minulla on kirjoituksissani tämä yksi paikkansapitämättömyys, joka liittyy siihen etten osaa arvioida lopetanko kirjoittamisen vai en, niin se ei ole vakava virhe verrattuna monen muun tyyppisiin virheisiin mitä voi olla.
Näistä asioista on tuskallista kirjoittaa ja aina välillä tuntuu, että se on aivan välttämätöntä lopettaa ja välillä näyttää siltä että asiaa on syytä vielä avata mahdollisesti vakavistakin syistä.
Jos sinulla ei riitä ymmärtämystä tällaiseen ilmiöön, niin se on sitten ihan oma asiasi.
Mun vanhemmat itse kasvattivat minut äärimmäisen rehelliseksi ja sillä perusteella oletin heidänkin olevan, mutta se ei pitänytkään paikkansa ollenkaan. Vaikka minun äitini kyllä aika usein puhuu totta, koska toistelee minun todeksi selvittämiäni asioita asiantuntevasti ja muita hämmästyttävän ymmärtävästi.
Noh, joka tapauksessa totta on myös se, että minä aina välillä sanon lopettavani kirjoittamisen ja sitten en lopetakaan. Niin se ilmiö menee tosiasallisesti. Sama voi koskea puhelujani. En ainakaan ole tiedostanut, että missään muussa asiassa olisin toiminut samankaltaisella kaavalla, eikä toistaiseksi kukaan muukaan ole tuonut esiin sellaista.
"Älä kuule viitti enää nälviä todella kärsineille ihmisille. Ei ole vakava virhe luulla lopettavansa kirjoittamisen vaikkei sitten lopetakkaan."
Niin osasin odottaa myös jotain tämänkaltaista, että vedotaan kärsimykseen ts. kärsineille ei saisi sanoa mitään sellaista joka mahdollisesti viittaisi johonkin sellaiseen jolla sitä kärsimystä voisi yrittää lievittää suuntaamalla ajatuksensa muihin asioihin
En ny sen kummemmin aatellut mitään kommenttisi virheellisyydestä, kuhan otin siihen "lopettamisasiaan" kantaa ja toin esiin yhden näkökulman miten se lopettaminen saattaisi onnistua ja ehkä samalla se oma kärsimys lieventyisi kun elämään tulisi muitakin asioita.
Tässä myös linkki joka sivuaa asiaa, puhutaan vatvomisesta
"Vatvominen ja märehtiminen ovat haitallisia, koska ne ylläpitävät ja pahentavat surullisuutta. Ne myös ylläpitävät negatiivista ajattelua ja haittaavat ongelmanratkontakykyä. Motivaatio muutosten tekemiseen vähenee. Vatvominen ja märehtiminen haittaavat keskittymistä ja aloitekykyä. Ne myös antavat vääristyneen, pessimistien perspektiivin elämään."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00009
Vielä poimin tuosta vihkosestani johon olen vuoisien varrella koonnut itselleni merkitylliseksiä "ajatelmia" sen ensimmäiseltä sivulta
"Mielesi laki on uskon laki
Uskon laki on elämän laki
Usko mielessäsi oleva ajatus, ja niinkuin uskot, niin sinulle tapahtuu.
Muuta ajatuksesi, muuta kohtalosi"
Joseph Murphu/alitajuntasi voima
En itse nyt kauheasti ole innostunut ns. positiivisesta psykologiasta sinällään, mutta siihen uskon, että omilla ajatusillaan voi muttaa omia olojaan ja sitä kautta innostua tekemään myös jotain konkreettista muutoksen suhteen...
Tunnen moniakin ihmisiä jotka inhimillisesti ajatellen ovat kohdanneet paljon kärsimystä elämässään ja kun puheeksi tulee niin helposti herkistyy itkuun, niin kertoja kuin kuulijakin, mutta kaikesta kärsimyksestä huolimatta he eivät ole menettäneet toivoaan ja osaavat nauttia pienistäkin onnen hetkistä ja usein keskustelut päättyvätkin yhteiseen nauruun, että päälimmäiseksi tunteeksi jää kuitenkin ilo siitä, että on saanut elää ja tulevaisuudelta toivotaan parempaa
ps.
Pyrin hyvin johdonmukaiseen ajatteluun, olen pyrkinyt koko elämäni ajan ja elämäntarinassani kulkee selkeä punainen lanka, jonka säilyttäminen on minulle todella tärkeä asia ollut aina.
Sama lanka näkyy nyt ja 30 vuotta sitten...
Pahoitteluni yhteenlaskutoimitus, en nyt uskalla lukea tekstejäsi, etteivät ne vain vaikuta olooni, koska minulla on vakavia asioita, joiden kanssa pitää selvitä. Joten en ole lukenut viestiäsi, jos se vaikka olisi ollut mukavakin....
Eikö tässä juuri olla keskusteltu siitä kuinka "muut asiat" on aiheuttaneet vain lisää kärsimystä ja sotkua elämään. Ja muutosyritykset on kariutuneet ties mihin mystiseen pahaan sormeen. Ehkäpä yhteenlaskutoimituksen linkit ei ole taaskaan tarkoitettu juuri lapsiuhreille. Höh.
Mä ainakin koko ajan etsin tietoa (niinkuin olen koko elämäni ajan tehnyt), ja teen koko ajan muutoksia parhaan taitoni mukaan.
Mulla on ollut aika pahoja vammojakin ja olen hoitanut niitä itse.
Mutta nyt mun on poistuttava lepuuttaan aivoja.
En tiä tuunko takas vai en. Jos joku nyt kommentoi en näe sitä.
Toivottavasti tulet takaisin ku sinulla oli mielestäni niin paljon annettavaa ja selkiyttävää ajatusta. Minä jo ihan ehdin kiintymään hahmoosi. Omituinen suhtautuminen kyllä tuolla yhdellä on ollut varsin harmittomaan ja minusta tavallaan ihan viehättävään piirteeseesi. Minusta parisuhdenarsismista/aikuissuhdenarsismista kärsivät pitäisi visusti erottaa lapsiuhreista. Painotus ja mahdollisuudet elämässä on niin eri luokkaa ja erilaisia, että väkisin tulee taas väärinkohdelluksi ja jyrätyksi.
Ehkäpä yhteenlaskutoimituksen linkit ei ole taaskaan tarkoitettu juuri lapsiuhreille. Höh. "
Niin mene ja tiedä, itse ny kuitenkin lähden siittä olettamuksesta että keskustelen täällä aikuisten ihmisten kanssa. Itse laitan rajan n. 18 vuoden ikään, jolloin sen ikäinen saa itse päättää omista asioistaan.
Mutta joo, käsittääkseni narstien lapsetkin kasvavat aikuisiksi, vaikka tutkimusten mukaan narsistien tunne elämä jää lapsen tasolle. Edelleen tutkimusten mukaan joidenkin narsistivanhempien lasten persoonaan saattaa tulla myös häiriö, ts. lapsiuhrista saattaa kasvaa myös narsisti.
Mietinnän paikka on sitten siinäkin, että voiko aikuisesta enää puhua lapsiuhrina jos ja kun hän henkisesti ja fyysisesti on aikuinen. Ehkä sitten voi niissä tapauksissa joissa irtaantumisista ei ole tapahtunut ja aikuisella on ns. valtaa vielä aikuiseen lapseen nähden ts. aikuinen on lapsen asemassa suhteessa vanhempaansa.
Mutta mitä laittamiini linkkeihin tulee niin molemmat käsittelivät aihetta ajatteleminen ja sitä miten ajatukset vaikuttavat omaan olotilaan ja elämään, mutta näköjään joku koki tulleensa loukatuksi ajatuksestakin , että omilla ajatuksilla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja elämäänsä...
Mutta juurihan tässä on keskusteltu siitä kuinka tuommoinen lapsuus raahautuu ainakin meidän tapauksessa koko loppuelämän pilaten kaikki yritykset ja olemistavat. Vaikka kuinka ihan kohtuuttomastikin yrittäisi. Hölmöläisen hommaksi on osoittautunut kukkasten ajatteleminen kun ties monettako kertaa röyhkeästi jyrätään yli.
Vilaisin tänne nyt kuitenkin.
En ole lähdössä tämän palstan takia, tämä on ihan kiva palsta ja minunki tulee ikävä joitakin. Tuntuu vaan, että hermostoni tarvii tauon syväpohdinnoista.
Vilaisin pari riviä yhteenlaskutoimituksenkin tekstiä.
Se ei ikää katso millaseen ansaan jumiin psykopaatit voi ihmisiä pelata, puhumattakaan jos alottavat jo lapsesta. Se voi olla todella monimutkasta peliä, eihän sitä tajua edes aikuiset ihmisjoukotkaan usein.
Kumpa olisikin maailmassa asiat hyvien periaatteiden mukaisesti. Sitähän minäkin, mutta sitähän muut minulle sanoo, että kun ei ole.
"Tuntuu vaan, että hermostoni tarvii tauon syväpohdinnoista. "
Niin tähän saumaan ny yritin iskeä noilla ajatteluun liittyvillä linkeilläni, ts. sanoen kannustaa sinua välillä ajattelemaan muutakin ettei kaikki ajatukset ja sitä myöden se koko elämä pyöri sen narsistin ja häneen liittyvien asioiden ympärillä.
En ny viitsi kirjautua enää kun olen sulkemassa konetta ja lähdössä viettämään iltaa muualle, mutta yhteenlaskutoimitus olen
Sanonko ihan rehellisesti:
Mun hermostoa rasitta nuo sinun neuvot. :)
Siis että empatia ei ihan onnistu meidän välillä niin hyvin :)
Mukavaa illanjatkoa
Sinulla itselläsi näyttää olevan pakkomielle puuttua muiden ihmisten asioihin eli pakkomielteenomainen ajatus siitä että muut elää jotenkin väärällä tavalla ja heitä pitää koko ajan kehottaa keskittymään johonkin muuhun ja ajattelemaan jotain muuta kuin ne ajattelee. Kuulostaa kiintymyssuhdehäiriöltä.
Eiköhän se ihminen itse tiedä mikä häntä eniten auttaa mutta tätä et näytä tajuavan, ja vaikkei tietäisikään, vaikka se toiminta rasittaisi ja aiheuttaisi ihmisille ongelmia niin mitä sitten? Aikuiset ihmiset saa ihan itse pilata elämänsä jos haluavat. Eikä se asioiden jauhaminen (tai käsitteleminen) välttämättä edes mitään pilaa, vaan osa vaan on sellaisia että heidän pitää saada jauhaa sitä asiaa tarpeeksi kauan että se on käsitelty eikä kummittele enää mielessä. Näitä juttuja ei ole pakko lukea jos ärsyttää.
Itselle ainakin ongelmia on aiheuttanut nimenomaan se etten ole saanut jauhaa asioita tarpeeksi kauan, niin että olen selvittänyt ne. Miten ihmiset voi päästä eteenpäin jos ne ei käsittele ja ratkaise ongelmiaan? En ymmärrä miten ihmiset voi elää tuolla tavalla että ne vain työntää ikävät asiat pois mielestä ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Ei se oikeasti auta mitään. Nämä käsittelemättömät ongelmat vaan pulpahtelee pintaan aina ajoittain tai alitajuisesti vaikuttavat sun toimintaan ja elämään ja näinkö suurin osa ihmisistä haluaa elää??? Sitten ne ihmettelee minkä takia ne on onnettomia ja minkä takia ne sotkee asiansa. Eikö olisi järkevämpää edetä paikasta A paikkaan B ja sitten C ja näin pitää oma elämä edes jotenkin hallinnassa?
Kaikki tuollainen kuulostaa läheisriippuvuudelta. Ei osata tehdä asioita järjestyksessä eli hypätään asioiden yli ja sitten välillä taaksepäin. Pompitaan vaan ees taas. Ärsyttävää on että nämä läheisriippuvaiset kiintymyssuhdehäiriöiset on usein niitä jotka neuvovat muita vaikka oma elämä ja omat asiat on ihan sekaisin!!! Ei se muuten mua häiritsisi koska en yleensä häiriinny muiden ongelmista elleivät he puutu mun asioihin ja ala saarnaamaan tai neuvomaan.
>>Mietinnän paikka on sitten siinäkin, että voiko aikuisesta enää puhua lapsiuhrina jos ja kun hän henkisesti ja fyysisesti on aikuinen. Ehkä sitten voi niissä tapauksissa joissa irtaantumisista ei ole tapahtunut ja aikuisella on ns. valtaa vielä aikuiseen lapseen nähden ts. aikuinen on lapsen asemassa suhteessa vanhempaansa.<<
Eiköhän se ole nyt kuitenkin niin, että kun lapsi syntyy tällaiseen perheeseen ja sukuun. Hän on tämän perheyhteisön lapsi, koko ikänsä. Eikä fyysinen- ja henkinenkasvu irroita häntä sukujuuristaan irralliseksi, ei mihinkään kuuluvaksi henkilöksi, jolla ei olisi menneisyyttä, sukua ja perhettä, fyysisenkasvun takia.
Sinäkin (yhteenlaskutoimitus) olet vanhempiesi lapsi joka tapauksessa, irtaantumisesta huolimatta.
Juuri näin. Miten tälle asialle monet onnellisesti "irtaantuneet" ja jaloilleen kotoa nostetut on niin omahyväisen sokeita?
"Sinäkin (yhteenlaskutoimitus) olet vanhempiesi lapsi joka tapauksessa, irtaantumisesta huolimatta."
Kyllä joo, mutta jotenkin ny vaan kalskahti korvaan tuo nimitys "lapsiuhri" sellaissa tapauksissa joissa ko. ihminen on jo aikuinen. Periaatteessahan tällä "lapsiuhrilla" voisi olla itselläkin lapsia, josta ainakin itselle tulee sitten mieleen, ettei perheessä olisi sitten kuin yksi aikuinen, se ei "lapsiuhri".
Mistä toki voi johtaa sellaisenkin päätelmän, että tuo "lapsiuhri"saattaa olla perheen narsisti, kun tutkimustiedon mukaan nph kehittyy perheissä joissa jompikumpi vanhemmista on narsisti...
Että erotukseksi ny käyttäisin nimitystä narsistien aikuiset lapset, kun ny käsittääkseni kuitenkin on kyse on aikuisista ihmisistä ja pelkästään lapsi nimitystä kun puhutaan nimenomaan lapsista.
Mutta joo, toki olen vanhempieni lapsi, kaikkihan me olemme jonkun lapsia, mutta omassa tapauksessani tavallaan jouduin kyllä liian varhain itsenäistymäänastumaan aikuisen saappaisiin näin jälkeenpäin ajateltuna.
Monta vuottahan siinä menikin sitten ennenkuin jouduin oman "pahanoloni" vuoksi tavallaan sinne lapsuuteen palaamaan todetakseni että kannoin mukanani monia lapsuudessa tarvitsemiani selviytymismalleja, joiden järkevyyden jouduin sitten kyseenalaistamaan.
Että ihan nykyään ajattelen niin, että vanhempieni geenit ja lapsuuden kasvuympäristöni ovat muovanneet minusta tällaisen aikuisen ihmisen niin hyvässä kuin pahassa.
Tuossa kun tätä ketjua skrollailin alaspäin sattui silmiini kommenttisi, jossa käytit sanaa "murheenkryyni", josta itselle tuli mieleen oma vastaavani usein lapsena kuultu lause, "aina sua saa vetää perässään"
Mutta onneksi ihan niin ei ole käynyt, että osat olisivat kääntyneet, että joutuisin vetämään perässäni äitiäni ts. ajattelisin häntä ja lapsuudessa kokemiani vääryksiä lakkaamatta, että siltä osin olen sinut noiden asioiden kanssa, kun asiat olivat silloin kuin ne olivat, eivät ne muuksi muutu ja äitini ny oli sellainen ihminen kuin oli, mutta kaikesta huolimatta minun äitini.
Joskus kyllä tuolla työkuvioissa tulee mieleen, että mene ja tiedä josko minäkin sitten vanhana vanhainkodin käytävillä etsin ja kyselen äitiäni, mikä on hirveän yleistä, että sanonta vanhana tulee lapseksi jälleen saattaa sekin pitää paikkansa. Toisaalta se myös kertoo siitä miten merkittävä se äidin ja lapsen suhde on...
Mielessäni mietin *narsistivanhempien aikuisena lapsena* näitä menneisyyden vaikutuksia nykyelämään. Sekä sitä, että miksi kummassa vanhemmat toimivat omassa kasvattajanroolissa, niin kuin toimivat? Mikä sai narsistivanhemman esittämään *hyvää* ulospäin, mutta tekemään kotioloista varsinaisen *perhehelvetin*, josta oli poistuttava varhain, säilyäkseen hengissä.
Kun se lapsen elämä oli todellakin *munankuorilla kävelemistä*.
" Sekä sitä, että miksi kummassa vanhemmat toimivat omassa kasvattajanroolissa, niin kuin toimivat?"
No minun mielestäni vastaus tuohon on hyvin yksinkertainen niissä tapauksissa joissa vanhemmilla on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Ts. he toimivat niinkuin toimivat syystä, että he ovat narsisteja
Tiedän, että vastaukseni saattaa kuullostaa viisastelulta, mutta näin näkisin asian aiheesta lukemani tiedon perusteella olevan, narsistit toimivat narsistien tapaan. He eivät kykene muuhun/saati muuttumaan ja tuo mainitsemasi "hyvän esittäminen ulospäin" kuuluu myös kuvioon.
Jotenkin ajattelisin, että jos jollain tavalla sisäistää ajatuksen, että joku on narsisti niin ei niin enää tarvitse miettiä että miksi saati, että odottaisi ko. ihmisen muuttuvan.
Ihan samalla tavalla minä aikoinaan ratkaisin tuon "vanhempiongelmani", kun ymmärsin, että äidilläni oli omat puutteensa ja sairautensa joiden johdosta hän ei yksinkertaisesti kyennyt "parempaan", jonka johdosta ei mun niin kauheasti tarvinnut ihmetellä, että miksi vaan itse koin tärkeämmäksi ymmärtää/tiedostaa, että miten ne lapsuuden olosuhteet olivat vaikuttaneet siihen millainen aikuinen minusta kasvoi
Nää on vähän vaikeita asoita ja monesti asiat on helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon että ihmiselle on hyväksi, että jollain tavalla hyväksyy sen menneisyytensä sellaisena kuin se oli ja antaa anteeksi niin niille muille vajavaisille ihmisille kuin itselleenkin, niin sitä kautta vapautuu enemmän elämään nykyhetkessä.
Välillä tuntuu, että luetunymmärtämisessä on jokin roso, jos tarkastelee asioita vain yhden luupin kautta. En voi kertakaikkiaan mitään, mutta se tunne tulee, kun näitä täällä lukee.
Kyllä minuun on ainakin vaikuttanut niin saamani geeniperimä, vanhempani, pitkäaikainen puolisoni ja omat lapseni, sekä ympäristö, jossa olen elämäni elänyt. Nuo kaikki ovat muokanneet minua, mikä hyvään mikä huonoon suuntaan. Nuorempana sitä ei ymmärrä, että tuo kaikki kuuluu elämään ja ihmisen kasvuun, kaikella on tarkoituksensa, vaikeillakin asioilla, joita on vaikea hyväksyä. Joskus voi olla vaikeaa tunnustaa, että on ollut itse se paska ihminen, joka on koko sopan kasaan keittänyt, mutta jos on sen irvistellen kyennyt nielemään ja siitäkin oppimaan, niin se on jotain, jonka voi vasta jälkeenpäin ymmärtää.
Pystyn tunnustamaan, että minua on myös kasvattanut puolisoni panokaveri, joka risti puolisoni narsistiksi. Näin kasvun ihmeen puolisossani, joka todellisuudessa ei ollut narsistia nähnytkään, sillä hänen käytöksensä muuttui panokaverisuhteen aikana sellaiseksi, ettei sitä usko ellei omin silmin ole nähnyt. Kun tuo suhde loppui, alkoi koston kierre, joka sai silmäni avautumaan siitä, miten enkelimäisestä ihmisestä kasvaa sarvipäinen piru, kun hän ryhtyi kostotoimenpiteisiin minua kohtaan. Silloin minulle valkeni, mitä sanonta nainen on naiselle susi tarkoittaa ihan käytännön tasolla. Perheeni onneksi minulla henkinen kantti oli jostain syystä riittävä käsittelemään asioita ja huomasin, että myös puolison henkinen kantti koki kasvun ihmeen vasta aika myöhäisellä iällä. Koko prosessi opetti meille perheenä sen, että jos on tahtoa on myös halua ja on hyvä nähdä, että nyt on tahto kohdillaan.
No tässä tapauksessa ny otin kantaa tuohon tyttären kommenttiin ja sitä myöden mitä olen hänen kommenttejaan vanhempansa käyttäytymisestä vuosien mittaan täällä lukenut niin niiden pohjalta oletan kyllä, että hänen tarinansa vanhempi on narsisti.
Jolta pohjalta sitten tosiaan tuli vastattua tuohon tyttären esittämään kysymykseen, miksi vanhemmat toimivat niinkuin toimivat, että he toimivat niin koska he ovat narsisteja, tavallaan "yhden luupin" kautta sinun sanojasi lainatakseni.
Että joskus näinkin voi vastata, mikä ei tarkoita että olettaa jokaisen narsistiksi nimetyn olevan narsisti. Mutta sen verran ny otan kantaa sinunkin tarinaasi että tässä tapauksessa uskon kyllä ennemmänkin puolisoa, kuin sitä toista henkilöä.
Miksi nämä parisuhteilijat taas sekaantuu kasvukipuiluineen asiaan?!
Kysy sitä yhteenlaskutoimitukselta, hän juurikin toi aikoinaan parisuhdeongelmansa tänne reposteltavaksi eli täällä märehti tapailusuhteensa narsistisuutta. Kumma, että asia on nykyään täällä niin tabu. Väittäisin kuitenkin, että juuri sellaisilla, jotka sekaantuu toisten parisuhteisiin on se kasvaminen ja siten ne kasvukivutkin jääneet aika tuntemattomiksi.
Niin itsekin kyllä ihmettelin miksi tuo ko. kirjoittaja yhtäkisti halusi tuoda tuon parisuhdeasiansa ja minunkin menneen suhteeni osaksi tätä keskustelua.
Tarkistelin tuossa vastaustani tyttären kommenttiin sitä silmällä pitäen, että olisko siinä yhtäkisti jotain, josta tuo kimmoke tuli, kun ny tosiaan tässä ketjussa kirjoittajat pohtivat noita narsistien lasten ongelmia.
Mutta joo, kun ny puheeksi tuli, niin on totta, että päättynyt tapailusuhteeni ja sen toisen osapuolen toiminta ja käyttäytyminen toivat aikoinaan minut tämän aiheen piiriin.
Tässä kohtaa ny painotus sanalla aikoinaan, kun se suhde ny on omalta osaltani ns. aikas loppuun märehditty, kun sen suhteen päättymisestäkin on jo useita vuosia aikaa.
Tabu ei se sinällään ole, mutta toki oudoksuttaa miksi kummassa joku jumittuu sillä tavalla tuntemattomien ihmisten tarinoihin, vaikka mitä ilmeisemmin se omakin tarina ja siihen liittyvät kivut siellä taustalla ovat vielä tänäkin päivänä.
Voi ärtymys. Kukaan mihinkään sekaannu jos ei anneta. Että kun ei yhtään jaksaisi nyt näitä läheisroikkuvia naikkosia toistensa tukassa. Pakko tulla mussuttamaan hyvää ketjua tuommoisella ininällä ######E
Niin sinun kuin yhteenlaskutoimituksen kommentointi vain kuvastaa erinomaisesti omia ongelmianne. Ei niitä kukaan ulkopuolinen voi ratkaista, vaan ratkaisu tapahtuu oman päänne sisällä. Kuinka helppoa se on nähdä roska toisten silmässä, muttei malkaa omassa. Jännittävää sinänsä, ettei läheisroikkuva kestä yhtään toista läheisroikkuvaa (ihan teidän oma diagnoosinne pikkulääkärit taas kerran).
Nyt on aika erota teistä hyvät kirjoittajat ja lopettaa tämä *kerhoon kuuluminen*.
Ja mennä siunaamaan narsistivanhempi viimeiseen lepoon.
Hyvää matkaa jokaiselle.
Hyvää jatkoa sinullekin !
Minäkin tässä etsin uusia teitä muista syistä
Osanotto ja voimia päivään ja tulevaan, mitä se sitten tuokin tullessaan
https://www.youtube.com/watch?v=MbYT_b4-EqE
Kiitos.
Niin hautajaisissa soitetaan kaunista ja majesteetillista musiikkia.
Kuolemaa nimitetäänkin majesteetiksi koska se hallitsee meitä kaikkia, kerran se kohtaa meidät kaikki, emmekä kukaan pysty sitä torjumaan.
Hautajaiset antavat myös tilaisuuden suurille tunteille ja niiden myötä itkulle. Tapani mukaan kun näin vapaapäivän aamusella lueskelin netistä yhtä sun toista niin tähän kohtaan tekee mieli laittaa tällaista äsken lukemaani, muualta lainattua tekstiä
"Kyyneleet ovat yksi kauneimmista asioista ihmisyydestä. Ne syntyvät vain silloin, kun joku sisälläsi tulvii ylitse – yhtä hyvin suru tai pettymys kuin pakahduttava rakkaus, myötätunto tai ilo. Todellisuudessa kyynelillä ei ole mitään tekemistä vain surun tai ilon kanssa. Mikä tahansa joka täyttää sydämesi ääriään myöten, niin täyteen, ettet voi mahduttaa sitä sisääsi, tulvii kyynelin ylitse. Puhdistaen kaiken vanhan ja turhan vedellään."
https://hidastaelamaa.fi/2015/11/iso-mies-itkee/
Hautajaisissa se itku tulee helposti silloinkin vaikka vainaja ei niin läheinen olisikaan...
Tai *kehtolaulu*, jolla vainaja saatetaan *viimeiseenlepoon*.
On se kova kohtalo ,jos joutuu elämään narsistin kanssa ,eikä itse ole samanlainen ,mutta ei osaa myöskään hakeutua eroon.
Mistä sinä tiedä millaisissa oloissa ihmiset elää? Narsistin lapseksi tai uhriksi joutuminen jättää ikuiset jäljet vaikka olisikin päässyt eroon. Taas yksi sanonko mikä joka ei ajattele ollenkaan.. Jos ei osaa sanoa mitään järkevää niin on parempi olla hiljaa! Täällä on ihmisiä joilla on paha olla.
Kaikissa ihmisissä on narsistisia piirteitä, toisissa vaan enemmän kuin toisissa. Se, että kuka on "narsisti" on veteen piirretty viiva.
Jos narsisti haluttaisiin vastuuseen, silloin hänen tulisi tehdä jokin rikos josta rangaistuksena olisi esim pakkohoitoa. Kielletään siis narsismi
Tekeehän ne, kuten pahoinpitelee lapsia vuosikausiakin. Ei ketään vaan kiinnosta tuommoiset rikokset. Kunhan jättävät lastensuojelun päällikön Audin rauhaan.
Jouduin tänään olemaan samassa tilassa kuin äitini. Olen ollut huonossa kunnossa koko loppupäivän. Tosi kurjaa kun eilen oli ihan mukava päivä, niin näin taas...
Voi kurja. Sun pitäis varmaan ihan oikeasti ottaa nollakontakti käyttöön sen tyypin suhteen. Mulla riittää usein pelkät ajatusvierailut asioihin ja henkilöihin niin johan alkaa halvaannuttava tunnekieputus. Eikö kukaan täällä jaksahillitä ihteensä ja miettiä yhtään mitä tunkevat pieniin ihmisiin. No sulatellaan me meiltä odotetun ja edellytetyn sivistyneesti, kun nuo paremmat ihmiset roiskii paskaansa ihan suvereenin siunatusti. Parempiin huomisiin!
Niinpä, mulla kanssa riittää pelkät ajatusvierailut.
Mun äiti vielä nykyään yrittää soittaa mulle sillon kun arvelee mun voivan hyvin, varmasti vain tarkoituksena tehdä minut takaisin huonovointiseksi jollain ihmepeleillä ja ällöaiheilla.
Ihan käsittämättömän pimeetä.
Jollain kierolla jutulla yrittää aina salakavalasti häiritä ja tehdä huolestuneeksi.
Nyt vanhemmiten ei vaikuta juuri muuta tekevän kuin yrittävän huomaamattomasti tuhota. En nuorempana tienny hänenkaltaisiaan ihmisiä olevan olemassa. Kauheeta olla hirviöiden jälkeläinen.
Mä tiesin jo lapsena tuollaisten tuholaisten olemassaolon jollain syvällisellä pintaan pääsemättömällä tasolla. Enpä olis uskonu äidistäni noin ällösti ihansellaista kuoriutuvan. Tai no, kyllähän nuo tiedot sen suuntaisesta kertoo ja merkkejä oli nähtävissä, vaikkei niin suoria kuin yhellä toisella tihutyöläisellä. Onhan tässä tätä tuholaisdiversiteettiä.
Niinpä, olen usein sanonut sitä, että tällaisessa perheyhteisössä kasvaneelle lapselle tämä on elinikäinenprojekti, josta vapaudutaan vasta sitten, kun molemmat vanhemmat ovat edesmenneet.
Niin, linkittäisin tähän tätä ketjua tuolta vähän ylempää.
Kun laitoin linkin videoon. En ole varma olenko ymmärtänyt videon teorian kaikilta osin kuten sen esittäjä tarkoittaa. Mutta mielestäni narsistien lasten asemaa voisi verrata tuohon hänen esimerkkiinsä seksuaalisesta häirinnästä, jolle aiemmin ei ollut yhteiskunnassa käsitettä niin, että ihmiset olisivat voineet kuvata kokemustaan ymmärrettävästi. Hän nimittää sitä muistaakseni hermeneuttiseksi epäoikeudenmukaisuudeksi.
Mielestäni narsistien lapsilla on vasta nyt suomalaisessa yhteiskunnassa ensimmäisen kerran todella käytössään käsitteitä kokemuksensa kuvaamiseen, eikä vieläkään hyvin, vaan ilmiön kuvaaminen käsitteillä on vasta aluillaan. Itse hain näitä käsitteitä kymmeniä vuosia. Sanoin noiden vuosian aikana lukuisia kertoja vanhemmilleni: "Koen itseni ikäänkuin rikoksen tai rikosten uhriksi kaiken aikaa, mutta minulla ei ole sanoja kuvaamaan mitä on tapahtunut, mutta odotan, että vielä elämäni aikana löydän ne sanat ja totuus paljastuu !" Olen aina kokenut sen lähes elämäni tarkoitukseksi löytää tuon vastauksen. Se on ikäänkuin minun unelmani: löytää sanat, joilla kuvata elämäni kokemukset todellisuutta vastaavasti.
Toinen juttu on sitten se, että jos löydän ne sanat (joista osa on löytynyt), voinko kuitenkaan kertoa, koska ensinnäkin kun yritän uppoutua kuvaamaan mitä on tapahtunut, niin voin mennä shokkitiloihin, mikä sitten estää sen kertomisen ja täten näiden shokkitilojen ylläpitäminen onkin vanhempieni, ainakin toisen, päämäärä. Lähes kenties elämänsä tärkein päämäärä. Siksi minun pitäisi voida pysyä hänen luota pois, mutta olosuhteiden pakosta ei ole aina mahdollista. Toinen juttu mikä estää kertomisen on se, että minulla ei ole takeita kuinka eettisesti ihmiset käyttävät tietojani, jos kerron. Minulla on siitä nimittäin jo vähän huonoa näytettä kuinka, varsinkin kun lähes kaikki minulle selittää, ettei ihmisiä nykyään etiikka kiinnosta.
Silti he ovat yrittäneet saada minut kertomaan väittäen, että voin luottaa. Kuinka se on perusteltavissa ? Luottaa mihin ?
Narsistin+uhrien+tuki+ry+voisi+olla+yksi+paikka+eli+vertaiset+ja+ne+jotka+ovat+oikeasti+asiaan+perehtyneet,+mutta+näidenkin+asioiden+käsitteleminen+vaatii+tosi+paljon+voimia+että+voi+tosiaan+tulla+niitä+shokkitiloja+niin+ehkä+kannattaa+ihan+pikku+hiljaa+ja+pikkuosissa+käsitellä+asioita.+Voisi+kyllä+perustaa+vaikka+oman+erillisen+yhdistyksen+nimenomaan+narsistien+lapsille.+Al-anon+on+alkoholivanhempien+lapsille+että+sieltä+ehkä+voisi+jotain+samantyyppistä+apua+saada+koska+60%+alkoholisteista+on+joku+persoonallisuushäiriö.+Sitten+maailmalla+on+kai+olemassa+joku+psykopaatin+uhrien+tukijärjestö.+Ei+kannata+luottaa+kehenkään+muuhun+kuin+sellaiseen+joka+itsestä+TUNTUU+luotettavalta.+Tai+ylipäätään+se+mikä+TUNTUU+sopivalta+ja+hyvältä+tavalta+toipua+niin+se+on+paras+just+sulle.+Mitkään+tittelit+sun+muut+ei+kerro+mitään+sillä+auttajissakin+on+narsisteja+tai+narsistisia+persoonia.+Jostain+luin+että+narsistivanhempien+tai+-vanhemman+lasten+toipuminen+on+hiljaista+ja+hidasta+itsekseen+kasvamista.+Eli+ihan+turha+kuvitella+että+ongelmat+hetkessä+katoavat+vaan+hyvin+hitaasti.+Elämä+on+aika+raskasta+mutta+kun+pikkuhiljaa+menee+eteenpäin+ja+pikkuhiljaa+toipuu+niin+kaikki+menee+hyvin.
Minulle on ainakin ihan irvailtu päin naamaa vastoinkäymisteni ja kertomusteni edessä. Sitä on ollut kauhean vaikea ymmärtää niin että olen ollut ihan epäuskoinen sen edessä. Että tosiaan, luottaa? Mihin? Ihan kuin täällä olisi sankoin joukoin liikkeellä ihmisiä jotka pitäisi kaiken järjen mukaan arvostelukykynsä ja toimintansa puolesta olla holhouksen alaisena. Ja sitten vielä kehoitetaan poistumaan "mukavuusalueelta" ja heittäytymään vuorovaikutussuhteisiin, olemaan avoimempi ja joustava... Mulle ei tuommoisesta ole seurannut mitään hyvää.
Aivan samanlaisia kokemuksia mullakin. Järkyttävää.
Minä+vaan+sanoisin+tässä+vielä+mahdollisesti+kirjoitteluni+lopuksi,+että+kirjoutuksistani+ehkä+ilmenee+se,+kuinka+ei+uskota,+että+on+olemassa+esim.+psykopaattiäitejä,+jotka+ovat+ilkeätahtoisia+pohjimmiltaan+myös+lapsiaan+kohtaan.
Hämmästyttää? Munusta tämä on jo vähinttän kahden-kolmen sukupolven vaikuttava ilmiö. Ehkä se on näin ainakin kotopiirissä aina ollutkin. Tuskin miehet siitä kehtaa ruikuttaa kulttuurissamme..? Vaikea sanoa tuosta yleisyydestä noin maailmanlaajuisesti. Esim. monissa Afrikan maissa pojan tärkein ihminen on usein juuri äiti. Eikös nuo miehet ole aika nysviä naisten edessä vaikka julkisesti kukkoilevatkin?
En voi myöskään yhtyä täysin näkemyksiisi äideistä. Niitä on kai moneen. Ehkä semmoista raivokasta omien pentujen puolustusta esiintyy juuri (osan) äitien toimesta kuin isien.. Miehillehän se parisuhde on yleensä tärkein ja nainen primadonna ohi omien lasten hyvinvoinninkin. Harvinaista on minusta mikäli isä pitää lapsensa puolta väkivaltaisessakaan tilanteessa naista vastaan/ohi naisen. Siksi juuri isien lapset tulisi olla erityisen huolen kohteena uusioperheissä. Viime aikoin feministit on ryhtyneet terävöityneeseen hyökkäykseen juuri miesten lapsia kohtaan, sopeutumisongelma -leima paukkuu. Toivottavasti joku lapsioikeustaho heräisi vihdoin.
No mulle avunhaun ainoa varsinainen anti oli opettaa mulle ettei nyky-yhteiskunnassa juuri piitata etiikasta ja se on ollut mulle järkytys todella, itse kuitenkin olin 40 vuotta pääasiallisesti keskittynyt eettisten kysymysten pohdintaan. Eli se apu oli kertakaikkisen murskaavaa ja murskaava uutinen. En taida tarvita sellasta. Mutta siinä mielessä ristiriitaista, kun yleensä auttavat tahot esittäytyvät kuitenkin kaikenlaisten hyvien eettisten arvojen edustajina jos lukee toimintaperiaatteita tms. ja sitten siellä saatetaan käytännössä (jos vähän liioittelen) ilmoittaa, ettei nykyään kukaan piittaa etiikasta. Se on hämmentävää, että mitä siinä pitäisi ajatella.
No mulle ei olla sanottu tuommoista loppupäätelmää, vaan ihan ite olen joutunut päättelemään.
No ei mullekaan aina, mutta joskus on sanottu noinkin. Voi johtua siitä, että saatan joskus vähän tivailla asioiden logiikkaa jotenkin niin, että millä perusteella tämä nyt sitten on eettistä ? Niin varmaan sitten kun ei oikeen löydy perustelua niin todetaan vaikka ettei etiikka nykyään ihmisiä kiinnosta taikka ettei sillä ole merkitystä kuka puhuu totta taikka että nykyelämään kuuluu kiusaaminen. Noita kaikkia vastauksia olen saanut eri paikoista.
Mutta siis ei mullekaan varmaan tollasia olis sanottu, jos mun omat kysymykset ei olisi olleet vähän hankalia ja johdattelevia, noin on varmaan sanottu kun on toivottu niistä vihdoinkin päästävän.
Aika helpolla koettavat joo päästä heti kun vähän kysyy koulutuksen ulkopuolelta. Voi voi.
Aivan näin. Kehotetaan luopumaan moraalista... On muka ihan sama mitä sä teet toisille tai itsellesi.
Ehkä se sitten tosiaan on niin että niitä jotka oikeasti välittävät asioista on hyvin vähän. Suurin osa vain surffailee läpi elämän eikä tällaisia asioita paljonkaan mieti.
Mutta mulla ei oo kyllä hajuakaan miten sillälailla voi elää...
Kuitenkin mulla on käsitys, että näitä moraalistaluopumisohjeita jaellaan nimenomaan tietynlaisissa kummakyllä "auttamis" -piireissä, eikä ne ole mitään yleismaailmallisia ohjeita, mutta ne vaikuttaa huonolla tavalla, jos niitä jatkuvasti toitotellaan.
Musta alkaa tuntumaan että suurin osa näistä auttajista on moraalittomia ja narsistisia ja ne yrittää tehdä potilaistakin sellaisia. Yrittävät väittää että sussa on jotain vikaa koska et ole narsisti vaikka mielestäni asia on päinvastoin. Ne on sairaita ja minä olen terve. Siis millaisessa maailmassa me oikein eletään kun terveet, narsismista vapaat ihmiset luokitellaan sairaiksi ja niistä yritetään tehdä narsistisia ja sitten nämä narsistiset auttajat on virallisesti terveitä vaikka eivät oikeasti olekaan? Kaikista pahinta oli tuo käännytys. Eli susta yritetään käännyttää tai tehdä narsistia!!!
Ei kukaan terve ihminen halua muuttua narsistiksi!!! Mutta näin nämä sairaat ihmiset toimii muuallakin kuin auttamisalan ulkopuolella.
Niin, kysymys voisi olla laajalle levinneestä käännytyksestä narsistiseen elämänkatsomukseen. Niinhän sanotaan narsististen ominaisuuksien ihannoinnin kasvaneen yleisestiottaen.
Juuri tätä tarkoitin ja kun on elänyt narsistisessa kodissa niin ei todellakaan enää jaksaisi sitä jatkuvaa käännytystä ja sun ajatusten muuttamista. Jossain vaiheessa tuntuu että voimat loppuu kesken. Ei jaksa enää kun on koko elämänsä taistellut sitä käännytystä vastaan ja sitten hoidossa kohtaa samanlaista ja muuallakin maailmassa. Miettii että milloin tää oikein loppuu...
En tunne mitään muuta kuin vastenmielisyyttä tällaisia käännyttäjiä kohtaan. Vastenmielisiä ihmisiä jotka eivät hyväksy erilaisia elämänkatsomuksia ja ajattelutapoja. Osa on niin tyhmiä ettei ne edes tajua etteivät ole itse valinneet ajatuksiaan vaan ihan joku muu. Yrittävät saada sut siksi kääntymään samaan ajattelutapaan kun kuvittelevat että sun ajattelutapa on jotenkin väärä ja se pitää korjata. Kuinka tyhmä voi ihminen olla.
"No mulle avunhaun ainoa varsinainen anti oli opettaa mulle ettei nyky-yhteiskunnassa juuri piitata etiikasta"
Ehkä tuo oli vain paikkansa pitävä toteamus vallitsevasta tilanteesta. Mä en usko että kauheen moni hoitoalalla suoraan kehottais luopumaan etiikasta... sopeuttaminen vallitsevaan yhteiskuntaan onkuitenkin niiden tehtävä. Ja kärsimyksen ja elämänlaadun parantaminen sitten lopuksi kun sopeuttaminen ei onnistu. Oletuksena kai on ollut tätä sopeuttamistehtävää määritettäessä, että yk ja ympäristö on se terve ja jotain sellaista hyvää mihin tulisi sopeutua. Tässä tehtävässä muuten auttaisi ihan roimasti jos asioihin puututtaisi ajoissa. Kun koira on raihnanen, kärsinyt ja vanha niin voi olla vaikeampaa.
Minkä takia ne olettaa että kaikki haluaa sopeutua tuolla tavalla? Enkä mä suostunut tuollaiseen. Oletin että siellä saa keskustella ja selvitellä ajatuksiaan, ehkä ratkaista jotain ongelmia, mutta se onkin ihan jotain muuta. Ennemminkin siellä taantuu ja menettää kyvyn puolustaa itseään joka johtaa lisätraumatisoitumiseen.
Niin. Heillä saattaa olla monesti pitkäänkin sellainen oletus että sinussa on jotain vikaa minkä takia et sopeudu, koska sehän on juuri päänsäätämispaikka. Mutta se suurin vika voi olla tosiaan se kykenemättömyys puolustaa itseään ja vaikea asema esim. yhteisöväkivallan kohteena. Mutta tämä ei kuulu varmaan tautiluokituksiin tai muihin alan oletuksiin, ainakaan ihan heti. Että aika pitkään ja paljon saa työskennellä asemansa ja ongelmansa selkiyttämiseksi ennenkuin päästään asiaan. Ja sitten ollaankin aika neuvottomia ja heikoilla...
Sinä aikana kun sut väärinymmärretään voi tapahtua tuhoisiakin asioita, ihminen saattaa vaikka tappaa itsensä. Niillä pitää olla aika vähän ymmärrystä tästä maailmasta ja ihmissuhteista jos ne olettaa että se pahoinvoiva ihminen on aina itse syyllinen tilanteeseensa. Kyllä kyseessä on vain tiedon puute.
Olisi myös kiva tietää että miksi niille ei koulussa opeteta tällaisista asioista mitään? Miksi psykiatriassa aina oletetaan että se vika on ihmisessä itsessään. Se on ihan naurettava ajatus mutta niin taitaa olla psykiatria itsessäänkin.
Kun voisi edes sanoa että "en tiiä miten pitäis olla".,jos ei kerta tiiä.
No siinäpä se.
Mulle on tehty aikamoisia vääryyksiä vain siksi, ettei jotkut voi myöntää vähän erehtyneensä. Sen seurauksena asioita on paisunut vaikka mihinkä mittasuhteisiin, vaikka siitä erehdyksen myöntämisestä ei edes seuraisi mitään vakavaa niille erehtyneille. Päinvastoin vähän ainoa nolo juttu on nähdäkseni sen erehdyksen kieltäminen.
Niinpä. Kallis lasku totuudesta meille haltijoille. Ja toiset lunastaa sillä illuusionsa ja erheensä.
Tässä ketjussa on paljon elämänkokemusta. Hyvää keskustelua ja tietoa, josta on hyötyä samoja kokeneille.
Voi ei, kuvaukset sopii elämääni kuin nokka päähän. Tällä rampautuksella estettiin omien puolien pitäminen. :-/
Lukeekohan yksikään ammattiauttajan tai jonkinasteisen päättöksentekijän roolissa työskentelevä näitä kokemuksia ja pohdintoja?
Ei uhri jaksa tehdä vaikealle elämälleen mitään. Hänen on helpompi taipua narsistin henkiseen helvettiin, kuin tehdä elämästään vielä suurempi helvetti panemalla hanttiin. Mutta kuinka narsistin uhri tulee selviämään elämästään pitemmän päälle? Eristäytyminen läheisitä tekee tulevaisuuden hyvin yksinäiseksi, eikä sitten enää ole sitäkään vertaa mahdollisuutta lähestyä menetettyjä ihmissuhteita.
Miksi pitäisi lähestyä juuri niitä menetettyjä ihmissuhteita ?
Nähdäkseni maailmassa on vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja ihmissuhteisiin.
Joten siinä mielessä minua ei eristäytyminen huolestuta yhtään.
Minua ahdistaa ihmiset, jotka selostaa sellasella surkealla äänellä että: "Mutta miten sä sitten kestäisit niiden ihmissuhteiden menetyksen. Eikö ole kauheaa ihan yksin ?"
Voin antaa selkeän vastauksen: "Ei ole yhtään kauheaa, kun saa mahdollisuuden kohdata mielenkiintoisempia ja kohteliaampia ihmisiä !"
No näinpä tosiaan :)