Joo voihan tämä mun alotus olla hirveä klisee tai jotain.
https://www.youtube.com/watch?v=RZ2BILoT7IM
No asia on näin että tämä biisi vaikak se surullinen onkin auttaa minua asiassa ettei ole ihan riekaleina.
Tämä biisi vissiin kertoo siitä kun ihmiset eroaa pitkän suhteen jälkeen mutta mulle tää biisi tarkottaa sitä että kun kävi miten kävi.
En olisi koskaan uskonut että ihmiseen voi rakastua niin pienessä ajassa mutta joskus elämä on ihmeellistä ja kohtalo julma.
Tää biisi kuvastaa sitä kun mun pitää antaa tän tunteen vaan hiipua itekseen ajan kans niin se kyllä satuttaa. Kuitenkaan en ole toivoani heittänyt elämän suhteen.
Välillä viiltää ihan hirveesti ja tulee itku mutta sillon tietää elävänsä, kuitenkin käytän järkeäni, jatkan työtäni, harrastuksiani ja vihdoin ja viimein saan alotettua taas musa jututkin, nyt tulee hyviä taustoja kun on inspiraation lähde.
Jatkan elämääni.
Mutta näin pahasti voi satuttaa jo se että vaikkei ollut edes suhdetta niin rakastui ja se tunne kyllä lähtee ajan kans.
Olen kuitenkin iloinen että tapasin henkilön, sai mut pitkästä aikaa elämässä kyseenalaistaan itseäni ja miettimään joitakin asioita vielä tarkemmin.
Enkä koskaan täysin unohda tätä ihanaa ihmistä, toivon vaan hänelle kaikkea hyvää.
Vaikeaahan tää on ollut monta kuukautta mutta jotenkin kuitenkin helpompi olo sillain että ainakin osaa jo hymyillä taas ja edelleen on oma itsensä, toki itsevarmuuteni naisia koskien sain takaisin.
Mielenkiintosta etä millonhan tulee seuraava johon näin rakastun, en usko että koskaan tulee sellasta naista joka saa samanlaisen tunteen syttymään pienessä ajassa. Mutta tiedän että jossain se mun ns oikea on.
Ja kaikille jotka kaipaa niin jos mitenkään mahollista niin kertokaa sille ihmiselle tunteistanne suoraan eikä kierrellen niinku ite tein ja jos tulee pakit niin sitten tulee ja vaikka satuttaa niin älkää luovuttako ja älkää olko katkeria sille toselle.
Toivon totisesti että ihmiset löytää rakkauden, yksi maailman ihanimmista asioista on rakkaus, älkää heittäkö sieluanne ja rakkautta hukkaan.
https://www.youtube.com/watch?v=RZ2BILoT7IM
No asia on näin että tämä biisi vaikak se surullinen onkin auttaa minua asiassa ettei ole ihan riekaleina.
Tämä biisi vissiin kertoo siitä kun ihmiset eroaa pitkän suhteen jälkeen mutta mulle tää biisi tarkottaa sitä että kun kävi miten kävi.
En olisi koskaan uskonut että ihmiseen voi rakastua niin pienessä ajassa mutta joskus elämä on ihmeellistä ja kohtalo julma.
Tää biisi kuvastaa sitä kun mun pitää antaa tän tunteen vaan hiipua itekseen ajan kans niin se kyllä satuttaa. Kuitenkaan en ole toivoani heittänyt elämän suhteen.
Välillä viiltää ihan hirveesti ja tulee itku mutta sillon tietää elävänsä, kuitenkin käytän järkeäni, jatkan työtäni, harrastuksiani ja vihdoin ja viimein saan alotettua taas musa jututkin, nyt tulee hyviä taustoja kun on inspiraation lähde.
Jatkan elämääni.
Mutta näin pahasti voi satuttaa jo se että vaikkei ollut edes suhdetta niin rakastui ja se tunne kyllä lähtee ajan kans.
Olen kuitenkin iloinen että tapasin henkilön, sai mut pitkästä aikaa elämässä kyseenalaistaan itseäni ja miettimään joitakin asioita vielä tarkemmin.
Enkä koskaan täysin unohda tätä ihanaa ihmistä, toivon vaan hänelle kaikkea hyvää.
Vaikeaahan tää on ollut monta kuukautta mutta jotenkin kuitenkin helpompi olo sillain että ainakin osaa jo hymyillä taas ja edelleen on oma itsensä, toki itsevarmuuteni naisia koskien sain takaisin.
Mielenkiintosta etä millonhan tulee seuraava johon näin rakastun, en usko että koskaan tulee sellasta naista joka saa samanlaisen tunteen syttymään pienessä ajassa. Mutta tiedän että jossain se mun ns oikea on.
Ja kaikille jotka kaipaa niin jos mitenkään mahollista niin kertokaa sille ihmiselle tunteistanne suoraan eikä kierrellen niinku ite tein ja jos tulee pakit niin sitten tulee ja vaikka satuttaa niin älkää luovuttako ja älkää olko katkeria sille toselle.
Toivon totisesti että ihmiset löytää rakkauden, yksi maailman ihanimmista asioista on rakkaus, älkää heittäkö sieluanne ja rakkautta hukkaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
????? En nyt ymmärrä.
Niin siis kun tuo biisi selvästi kertoo erosta. Niin minulle tuo biisi kertoo siitä miten paljon satuttaa se että pitää unohtaa tunteeni erästä ihmistä kohtaan eikä jäädä roikkumaan. Sitä vaan että miten pahasti voi satuttaa kun rakastuu mutta ei tulekkaan mitään.
Juuri näin. Todella surullista, mutta joskus on vain pakko päästää irti.
Kipu+tekee+välillä+hyvää.+Kasvattaa
Itselläni+on+tapana+olla+hiljaisissa+mietteissä+hetken+aikaa+ja+tavallaan+vaipua+"mietiskelemään"+kuin+jokin+budha.+Se+on+voimien+keräystä.
En+kuitenkaan+ole+mikään+luovuttaja+ihminen.+Ei+sovi+luonteeseeni.+En+jätä+asioita+puolitiehen+koska+olen+perfektionisti+jota+ajaa+pakkomielle+tehdä+asiat+vimpanpäälle+viimeistellysti+ja+niin+hyvin+kuin+pystyy.
Minua+joudutaan+työpaikoilla+hiljentään+kun+en+osaa+jättää+asioita+kesken,+enkä+koskaan+luovuttaa++jos+asia+on+tehty+huonosti.++Minun+luonne.
Pahatapa+joka+usein+uuvuttaa+minut+ja+saa+minut+burn+outtiin.
Ihmissuhteissa+minulla+on+sama+tapa.+Jos+olen+huonosti+asian+hoitanut+yritän+sen+korjata.+Jos+en+mielestäni+ole+tehnyt+100+%+suoritusta+esim.+suhteen+eteen+palaan+astialle.+Usein+minun+hyvin+huonopiirre+koska+otan+jopa+fyysisesti+selkäänikin+useammin+kuin+moni+muu,+koska+luonteeni+on+niin+sisukas,+periksiantamaton+ja+perfektionistinen.
Neuvoni+onkin+aina+kaikille:+Ei+saa+luovuttaa+liian+helposti,+eikä+jättää+asioita+hoitamatta+jos+huonosti+asiat+hoitanut.+Jos+taas+kaikki+on+tehty+niin+hyvin+kuin+ikänä+vaan+voi+ja+silti+käynyt+huonosti,+niin+on+aika+antaa+olla.
Itselläni+on+valitettavasti+luonne+joka+ei+osaa+missään+asiassa+luovuttaa.+Väittelyt+on+kamalia+sillä+siinäkin+mun+luonne+tulee+esille.+Jatkan+kunnes+toinen+kyllästyy.+en+pysty+luovuttaan.+en+mitenkään.+Se+ei+sovi+mun+luonteeseen+se+luovuttaminen.
Ei tosiaankaan saa luovuttaa, enkä itsekkään aio siis etät kyllä sn naisen löydän ja sillain kuitenkin kun lupasin ihmiselle että ei tule ongelmaa kun pakit antoi niin en jää roikkumaan enkä yritä mitään enää vaikka kuinka tekis mieli kun niin pahasti rakastuin, itsessäkin on perfektionistin vikaa ja olen välillä liian tunnollinen ja ahkera ja on tullut burnoutteja elämässä.
Mutta olen oppinut hölläämään perfektionistista puoltani niin että en enää viilaa liikoja ainakaan kokoajan.
Joo toki mun mielestä ehkä sillain en ihan kaikkea kertonu kun kerroin vaan että mulla on tunteita mutten sitä että rakastuin mutta mitä väliä sillä enään kun saa vaan kuvan että riokun jos meen sanomaan että rakastuin.
Ja uskoisin että naiset huomaa kyllä jos mies rakastuu, sitä ihmettelenkin että mielestäni hän kyllä oli huomannut mutta näytteli niinku ei ois ja joku jäi vaivaamaan vaistojani kun monesti vaistot olleet oikeassa. Mutta aina ei tarvi kaikkea saada selville, ja sitäpaitsi olen luultavasti väärässä ja jos jotain on mitä ei sanonut niin eiköhän joskus sano.
Eikä haittaa vaikkei sanoiskaan, minä välitän tästä ihmisestä jokatapauksessa vaikkei ois tullutkaan tunteita niin näin heti että hyvä ihminen kyseessä, joistakin näkee vaan sen,
Harmi että tällänen rakastuminen tuli sit väärään aikaan väärässä paikassa kun ei kyllä tällästä usein tapahdu varsinkaan kun en niin helposti enää oel naista päästänyt ns lähelle tai liian lähelle.
Milloin rakastuit? Ja miten?
En paljasta ajankohtaa. Ja ei siitä mitään tule niin turhaan sanon
Jos toinen sanonut ettei tykkää niin se on joo eri juttu.
Ahdistavaa jos sellainen roikkuu kimpussa joka ei pätkääkään kiinnosta.
Itselläni oli joskus parisuhde jossa mies mokas pahasti. Jätin hänet. Olimme kihloissa ja meillä oli yhteinen koti ja vuosia jo yhdessä takana useita eli hommat oli jo aika pitkällä.
Tilanne oli kuitenkin päättynyt sillai että kummatkin oli hoitanut asiat huonosti. Minua kaiveli se koska asioita ei selvitelty. Exääni kaiveli samallalailla.
Me palasimme 6 kk erostamme astialle takaisin. 6 kk vaati että molempien tepperamenttinen luonne alkoi oleen sen verran tyyni että se asian selvittely alkoi sujuun ilman että molemmat hiiltyi heti kahden sanan jälkeen.
Me puhuttiin asiat ja siinä kävi sitten niin että palasimme yhteen. Se toi muutaman vuoden lisää yhteistä elämää, mutta ei se kestävää ollut. Ero tuli sitten lopullisesti muutaman vuoden päästä, mutta silloin ei jääny enää mikään kaiveleen, sillä enää ei ollut selvittämätömiä asioita. Asiat oli puitu täysin ja suhde oli katsottu loppuun jokaista korttia myöten ja vasta sitten luovutettu kun kaikki oli tehty.
Eli tavallaan erosimme "hyvissä fiiliksissä" siinä mielessä että silloin se oli oikeasti katsottu ihan loppuun se homma.
Mä olen jyvällä.
Joo noinhan se pitäisi aina toimia, mutta itsekkin siihen välillä sortuu että ei puhua asioita heti suoraan kerralla, mutta onneksi sitä ottaa opiksi.
Parisuhteissa on monia asioita mm. toisen tunteiden persoonan kunnioitus, rakkaus, mutta myöskin vahva tahto olla yhdessä.
Luovuttajat usein jättää leikin kesken ekassa parisuhdekriisissä joka usein on noin 2-3 v suhteen alusta. Ne joilla ei ole tahtoa olla yhdessä lopettaa siihen. Ne joilla se tahto löytyy selvittää sen kriisin yhdessä ja jatkaa. Rakkaus on aina tahtomistakin. Jos et tahdo suhde kaatuu nopeasti, jos tahtoa löytyy suhde kestää pitkäään, ehkä läpi elämänkin. Ongelmistakin selvitään jos vaan molemmilla on siihen tahtoa tarpeeksi selvitä niistä yhdessä.
Itse olen parisuhdetta etsiessä kiinnittänyt aika paljonkin huomioo miesten vahvatahtoisu
...Itse olen parisuhdetta etsiessä kiinnittänyt aika paljonkin huomioo miesten vahvatahtoisuuuteen koska jos sieltä tahdonlujuutta löytyy siellä on potentiaalia pitkään suhteeseen.
Ei tietenkään saa luovuttaa helposti mutta tuokin on vähän tyhmää että sanotaan noin ai että nyt kun nainen sanoi että kunhan ei tule ongelmaa niin hyvä, että nytkö pitäsi sittenkin alkaa piirittään, en halua että toinen ahdistuu. Toki voi koittaa kepillä jäätä mutta siinä on vaaransa. Ei se tarkoita ettei minulla olisi tahdonlujuutta jos päästän irti naisesta josta välitän jos hän ei halua mitään kanssani.
Kokenut elämässä rankkoja juttuja ja sieltä pohjalta takaisin työelämään ja ylipäätänsä normaali elämään ei olisi onnistunut jos en olisi kasvanut henkisesti vahvaksi ja jos ei olisi selkärankaa tai tahdonlujuutta.
Kuitenkin pyrin kunnioittamaan toisia ja heidän tahtoaan, enkä tarkoita että annan ihmisten yli kävellä vaikka kiltti luonteeltani olen, siinäpä se että osa ihmisistä aliarvioi joko ulkonäön tai tiettyjen ominaisuuksien tähden, se on loppupeleissä aika naurattavaa kun oma itteni kuitenkin olen en välitä kateellisten tai katkerien ihmisten pa...apuheista, sen verran löytyy itsevarmuutta ja itsekunnioitusta.
Joskus huomanut myös sen että niin tai näin niin aina väärin päin, liekö sitten etsinyt nainen liian täydellistä.
Lisäksi olen ihminen joka uskaltaa virheensäkin myöntää.
Että kyllä tässä on potentiaalia pitkään suhteeseen, ikinä en ole luovuttanut vaikka oli kuinka rankkaa ekä luovuta.
Asiat eivät ole mustavalkosia.
Ja en nyt tarkota sinua mutta jotkut naiset sais vähän höllätä ja antaa mahollisuudenkin välillä, siinähän sen näkee tuleeko mitään, kun sitten kuitenkin puhutaan itse siitä miten pitää uskaltaa heittäytyä välillä, lisäksi kaikkea ei voi järkeillä.
Ja tässä nyt ei ole edelleenkään kyse parisuhteesta niinku tuossa aloituiksessa kirjotin vaan yksinkertasesti siitä miten voi tunteet satuttaa.
Minä en ole luovuttaja jos kunnioitan toista sen verran että päästän irti pyydettäessä.
Jos olisin suhteeseen rakkauden kohteeni kanssa päätynyt niin hän kyllä olisi huomannut että minä en ole luovuttaja ja ongelmatkin pyrin ratkomaan, ei kukaan ole täydellinen eikä sitä tarvi vaatia.
Miksi osa naisista sitten ottaa sen manipuloivan narsistin kerta toisensa jälkeen vaikka jossian vaiheessa taas loppuu suhde?
Eikö se suoraselkänen mies kelpaakaan?
Ei kannata aliarvioida miehiä liikaa varsinkaan jos ei tiedä mitään esimerkiksi miehen aiemmasta elämästä.
Onneksi itse näen yleensä aika hyvin kieroilijoiden läpi, johtuu ehkö siitä että on nähnyt näit hyväksikäyttäjiä elämässään niin paljon että osaa jo tunnistaa.
Yleensä uudessa seurassa olen ensin hiljainen koska tarkkailen ihmiset läpi, ihmisiä hyvä tulkitteen, välillä väärässä mutta aika monesti oikeessa.
Siis jos tunteet ei molemminpuolisia niin ihan oikein teet. Väkisin toisen rakastumaan pakottaminen on väärin.
Muuten tuli mieleen kysymys: Onko sinulla parisuhdekokemusta paljon?
Tarkoitan tällä nyt sitä että ei ihminen joka suhteessa vaikea ole aina heti mikään narsisti. Tajuat sen jos olet pitkässä suhteessa ollut ja kohdannut muutaman parisuhdekriisin ja niistä selviytynyt parina eteenpäin.
Kriiseissä se ihminen on kamala, mutta että heti narsisti.. ei. Liian helppo vastaus ongelmiin. Se on suhteen kriisi ja siitä ei päästä eroon sanomalla että se toinen on narsisti ja sillä pyyhitään kädet vastuusta. Suhde on kuitenkin kahden ihmisen "yritys"
Jos suhde kokemusta on oppii sen että pitää joustaa ja silloin ei voi enää ajatella "minä" vaan "me". Jos se menee siihen "minä" haluan ja tarvitsen muotoon ollaan jo lähdössä eri teillä.
Suhteissa on pakko ajatella "meidän" parasta, "meidän" etua, ja nähdä se toinenkin ja sen tunteet ja tarpeet siellä.
Jos et ymmärrä kuin itseäsi ja toinen on narsisti niin et ole suhteeseen silloin luotu-
Me -henki ja toisenkin ymmärrys puuttuu.
Minä olen toteuttanut omissa suhteissa sitä ajatusta että tämä on kuin "yritys" jossa yrityksen menestymisen eteen on oltava tiimi, puhallettava yhteen hiileen eikä sooloiltava ja vedettävä välistä omaa etuaan vain hakien. On pakko tai muuten se yritys menee konkkaan.
Jos lähtee linjalle että omat tarpeet edelle ja ne ajetaan läpi keinolla millä hyvänsä siinä yrityksessä on kohta vain yksi osakas.
Joo en siis tarkottanut että mitenkään olisit väärässä , hyviä pointteja mitä suhteessa oloon tulee, kiva kun saa itsekkin ajateltavaa muiden kommenteista.
Enkä tarkoittanut että vaikea on narsisti, puhuin sellasista jotka oikeasti on kn sellasiinkin haksahtaa joskus naiset ja olen kyllä naispuolisen sellasen joskus tavannut. En käytä muotisanana sitä kun niitä narsisteja siis oikeita on aika vähän väestöstä. Tarkotin sitä että jos osa naisista on tottunut aina päätymään yhteen sellasen kanssa niin voi vääristyä kuva asioista, eikä koske kaikkia.
Kysymys kuuluikin että miksi jotkut sellaseen narsistiin haksahtaa.
En kyllä omasta mielestä antanut tuossa kuvaa että minä ajattelisin vain itseäni ja etten pistäisi toisen hyvinvointia etusijalle, tottakait se on kummankin yhteispeliä suhteessa. Ja on suhteista kokemusta. Itse olen joutunut opettelemaan sen että en laita liikaa toisen hyvinvointia kaiken edelle siis sillain että unohtaa oman, enkä tarkota itserakkautta vaan että ottaa sen toisenkin huomioon.
Kyllä aiemmissa suhteissa pyrkinyt puhumaan ja kysymään jos on huomannut että on ongelmia, on minua myös ilkeästi kohdeltu mutta en ole katkera kellekkään ja ei kaikki naiset ole samanlaisia.
Fakta on se että sinkkuna jos on kauan unohtaa miten parisuhteessa ollaan ja voi tietenkin alkuun olla vaikeuksia asennoitua "me" hengellä jos on pitkään elänyt vain itselleen. Tiedän kun itsellä on voimakas tarve puolustaa oikeuttani itsenäisyyteeni, vapaaseen tahtooni sekä vapaaseen kulkemiseeni sinkkuna. Se on minulle lähes sydämen asia jo että siihen ei näpelöi kukaan tai astuu miinakenttään josta alkaa luoteja sateleen.
Asenteesta voi olla alkuun vaikea luopua, joten tavallaan noita mitä tuossa latelin ei ehkä voi ihan sellaisenaan vaatia heti suhteen alussa, mutta sitähän varten se tapailu on tarkotettu eikä tarkoitus ole hypätä kylmiltään suoraan avo/avioliittoon tuntematta niin kuin nämä ensitreffit alttarilla tyypit.
Ihmiset on todellakin erilaisia. Minun suhteissani on ollut monesti klikki se että mun miesten on ollut jotenkin vaikea kässätä mun tietynlaista arkuutta ja herkkyyttä. He ovat syyttäneet minua siitä ymmärtämättä ettei se ole syytäni!
Minua on kohdeltu todella kovin ottein ja tylysti sen luonteenpiirteen takia. Se on leimattu joksikin yrityksekseni olla ilkeä tai loukkaava. Ehkä sitten ei ole kohdannut naisissaan aikaisemmin herkkää ja arempaa naista eikä siksi pysty empatiaan ja ymmärrykseen, mitä sellaisen käsittely vaatii tai sitten niin kuin äitini joskus ilmaisi minulle että valitsen itse liian karskeja ja kovakouraisesti minua kohtelevia miehiä.
On itselläkin yksi suhde sellainen että hän saattoi olla narsisti.. tai jotain paljon vielä pahempaa.. Psykopaatti? sosiopaatti?
Minun kohdalla oli suhde vaan just loppunut ja hän tarjosi silloin suureellisilla puheilla minulla tarjottimella uuden "unelmien elämän" ja suurilla puheilla "suuren rakkauden" vanhan juuri hajonneen tilalle. Kaippa se että oli aika rikki erosta vielä sai sitten niin haksahtaan ihan sekaisin olevaan tyyppiin..
Se kai on se imartelu mikä uppoo joihinkin jonka noi "narsistit" osaa. Luo nopeasti suureellisen kuvan "satujen rakkaustarinasta"..
Ne joihin se uppoo on jollain tavalla hiukan rikki (itsetunto tai sydän paskana) tai kovassa imartelun ja suuren rakkauden nälässä sitten. Oma elämän suunta on kadoksissa tai sitten on kovin nuori ja naiivi ja kaikki imartelu on uutta, ihmeellistä, upeaa ja niistä alkaa liitään.
Jos mulla olisi tytär, varmaan paketoisin sen pumpuliin enkä ikinä antaisi tavata yhtäkään poikaa ettei tapaa ketään hullua ja hajota itseään.. Olisin varmaan ihan friikki äiti. Todennäköisesti aivan liian ylisuojeleva ja hyppisin seinille kun miettisin mikä maailma tuolla ulkona on ja millaisia hulluja siellä liikkuu ja miten naiivi tyttö on niin vietävissä eikä osaa varoa.
Mutta ei ketään voi suojella elämältä... jokaisen on opittava kulkeen elämänsä omat siivet kantaen ja omaan vaistoon luottaen..
Silti.. ei kaikki vaikeat ihmiset ole narsisteja.. helpompi selitys on että heillä on paha olla, ovat kyllästyneitä, neuvottomia, turhautuneita ja sitä puretaan käyttäytymällä huonosti/itsekäästi.
Joo näinhän se on että ei narsismia pitäs ainakaan viljellä turhaan.
Joo siis ihan hyvässä hengessä tässä sun kommentteja lukenut, mulla saattaa olla välillä hieman suorasukanen tapa kirjottaa ja ilmasta asioita tai no yleensä. Huomannut että tässä mun tapauksessa se tunne vei liikaa ja nyt sen vasta tajuan, on tosiaan vaikea myöntää itselleen että esim noinkin voi käydä kun on yleensä tottunut järellä menemään vaikka onkin tunteellinen ihminen. Onneksi sentään ainakin yritän ottaa opikseni ja en tiiä sitten olenko ite tehnyt kärpäsestä härkäsen, tunteet kyllä olleet aitoja mutta siis että ei tätä nyt niin vakavasti kannata ottaa kun eihän tuo nyt maailmanloppu ole ja en nyt usko että olen liian tunkelileva ollut muttakun sitten pelottaa että jos en ole huomannut mutta olen kyllä aika tarkka että vaikka ois tunnekuohuja tai jotain sellasta niin yleensä huomaan jos loukkaan ihmistä tahtomatta. No ei tässä kuitenkaan sen enempää siitä siis otan asian puheeksi ja puhun miltä itestä on tuntunut ja toivon että vielä uskoo ja luottaa ainakin siihen että en todellakaan halua olla kellekkän vaivaksi.
Tälläset rakentavat keskustelut on tosi mukavia ja se on yksi asia mikä naisessa iskee jos pystyy jutteleen asioista laajemmin.
On tosi paha juttu että olet joutunut kestään mainitsemiasi asioita ja hyvä että oot selvinny ja kyllä ne pahatkin asiat kuitenkin vahvistaa.
Itse en varmaan olisi näin vahva henkisesti jos en ois kokenut kovia koskaan elämässä. Loppupeleissä kuitenkin järki viimein voitti ja siis en tarkota että tunteet pitää haudat aniin syvälle ettei enää tunne mitään kun se on mahotonta ainakin itellä. Pitää vaan löytää se kultanen keskitie tai no löytänyt viimein mutta sitä pitää pyrkiä noudattaan
Tottakait taidotkin on ruosteessa kun ollut monta vuotta sinkkuna ja sekin on ollut vaikea myöntää itelleen ja muille. Mutta ei tässä mitään luovuttaan aleta, pitää jossain vaiheessa taas alkaa treffaileen ja pitää muutenkin silmät auki ja ajatukset positiivisena jos se joku kiva nainen sattuis joku päivä jostain löytyyn jonka kans vois sitten alkaa rakentaan suhdetta.
Kiitos kommenteistasi
Ja näin lopuksi, kun sanoit että jos sulla ois tytär niin susta tulis varmasti hyvä äiti ainakin sun kommenteista saa sellasen kuvan että olet järkevä ja ajatteleva ihminen ja varmaan mukavakin.
Ei mitään flirttiä vaan ihan kohteliaisuus.
❤️
Hyvä että purat, edes tänne. Olen pahoillani että sun sydän särkyi, klisee tämäkin mutta ihan oikeasti joskus se helpottaa, aika auttaa. Voit ainakin olla ylpeä että yritit. Sitten kun kykenee niin uudet, ja miksei vanhatkin, ihmissuhteet vie eteenpäin. Halaus sulle ja hyvää yötä.
Kiitos paljon, kiva kommentti. :D
Sinä mikään mies ole, olet nainen. Miehet eivät kirjoita tuohon tyyliin.
Älä nyt höpötä.
Selkeästi mies ja fiksulta vaikuttaa vieläpä.
Kyllä olen mies, vai oletko niitä joiden mielestä mies on se stereotyypin mukanen kaljaa kittaava sika joka haluaa hakata kaikki näin kärjistäen.
Onko vaikea uskoa että mies joka omaa tunteellisen ja herkänkin puolen pystyy näin asioista puhumaan? Mutta ei tuo minua loukkaa katsos kun olen kuitenkin itsevarma ihminen ja kyllä minun kanssani on turvallinen olal jos nyt yrität väittää että olen jooku nyhverö kun näin tunteista avaudun kun sitähän se ei tarkota. Henkisesti olen myös kyllä aika vahva, johtuen siitä että olen kokenut pahoja asioita ja niistä selvinnyt.
En sitten tiedä mikä se ns oikea MIES on sitten, kait se on katsojan silmissä.
Jos vitsailet niin naurahdin että meni perille. :D
Siellä missä
aurinko näin kauniisti
päivän päättää
-siellä tanssivat
sielut ikuista tarinaa
Osaisimpa kuin kallio
kasvaa kukkia
kaikista haavoistani. (lainauksia)
Kiitos tarinasi jakamisesta.Se puhutteli.
Joskus on paljon parempi päästää kaikesta turhasta irti joka on hyödytöntä, varsinkin sellaisista tunteista.
Ihan oman elämän vuoksi koska itse ainakin haluan vielä ihan lähitulevaisuudessa perheen ja rakastavan kumppanin joka antaa itsestään ja minä saan antaa sille ihmiselle roppakaupalla hellyyden tunteita ja kaikkea hyvää,toivottavasti elämän loppuun asti sellaisen.
Miksi tuhlata parhaimpia ikävuosiaan tyhjään haihatteluun ja ihmiseen joka ei vie mihinkään hyvään ja joka vain pitää paikallaan eikä tuo mitään hyvää. Voihan sitä tietenkin toivoa elämältä kaikkea tuollaista ja toivoa että sellainen ihminen vielä tulisi elämässä vastaan mutta olen nykyään todella varovainen ja skeptinen,eikä luottamus ole helppoa.
Mistä siis löytää uskollinen,rakastava,rehellinen,perhettä toivova,luotettava ja hyväsydäminen mies joka jakaa samankaltaiset arvot kuin itselläkin.
Olen ihan sinkku nainen enkä ole missään parisuhteessa.
Joo siis ei tietenkään kannata roikkua, siitä tässä nyt olikin kyse että vaikka satuttaa niin päästää irti mutta esim omalla kohalla se nyt vie aikaa enkä ala pakolla sitä tunnetta tukahduttaan koska se ei ole hyvä asia, se ei tarkoita ettenkö kuitenkin yrittäisi naista löytää, siksi tämä onkin niin helvetin vaikeaa kun menin rakastumaan, enkä ole rakastunut näin koskaan, että siitä voi miettiä miltä tuntuu kun ensimmäisen kerran rakastut kunnolla mutta kemiat ei kohtaa.
Kuitenkin minä aion olla sille joka joskus sitten tulee vastaan se uskollinen, rakastava ja rehellinen mies joka pitää perheestään huolta ja tekee kaikkensa sen eteen, sellainen minä olen ja se johon rakastuin olisi ollut minun mielestä täydellinen nainen mutta ei voi mitään.
Kyllä meitä hyviä miehiäkin on, enkä ole täydellinen en väitä sitä mutta tietyt periaatteet on hyvä pitää, uskaltaa olla oma itsensä ja näyttää että on itsevarmuuttakin.
Ymmärrän kyllä jos on vaikea osalla luottaa miehiin kun niitä sikojakin on olemassa.
No ehkä joku päivä löydän sellaisen naisen johon rakastun samanlailla.
Mitään en ole haihatellut, minä tosiaankin tiedän eri asioiden kautta mitä on menettää rakkaita ihmisiä ja miltä tuntuu kun menettää kaiken, onneksi ne kokemukset ovat tehneet minusta vahvan että ei tällänenkään kaada miestä eikä saa luovuttaan.
Tuo oli joskus mulle vaikea biisi. Se pois antaminen alkoi suhteesta josta eroon valmistauduin ennenkuin mitään ehti tapahtuakaan.
Se luopuminen täytyy tehdä yksin, rauhassa sitten kun on valmis. Ei pakit tarkoita sitä, että tunteet loppuu. Se vain tarkoittaa sitä että on valmistauduttava luopumaan ja menemään eteenpäin. Voimia sinulle. Vaikutat hyvältä mieheltä.
"Se luopuminen täytyy tehdä yksin, rauhassa sitten kun on valmis. Ei pakit tarkoita sitä, että tunteet loppuu. Se vain tarkoittaa sitä että on valmistauduttava luopumaan ja menemään eteenpäin. Voimia sinulle. Vaikutat hyvältä mieheltä."
Mä komppaan tätä kympillä.
Olen mies joka on todennut juuri samat. Tunteet voi olla ja pysyä vaikka pakit tulisikin. Kestää aikansa käsitellä niitä ja niihin löytyy jokaiselle omat keinonsa. Tilanteet ovat myös aina erilaisia.
Joo kiitos sanoistasi, kyllä mieli paranee tollasista kommenteista, joo tottakait pitää antaa rauhassa mennä mutta se on vaan turhauttavaa välillä.
Ja nyt kun mietin että en antais itsekästä kuva itestäni niin en mitenkään syytä sitä ihmistä että ei mitään pahaa sanottavaa ole hänestä, mietin vaan että varmaan oon aiheuttanut hänellekkin mielipahaa kun varmaan ihmetelly että mikähän tolla on kun sitä joskus on ihan tyhmä tunnekuohuissaan vaikka järjen pyrkii pitämäänkin mukana. Että minulle on tärkein että ei ole paska maku sillä toisella mutta toki se kyllä on ehkä sittenkin väärin että täällä avaudun vaikken nimiä tai mitään tässä olekkaan sanonut.
Mun mielestä on ollut hyvä juttu, että olet avautunut. Sitä on itse saanut perspektiiviä ja ajattelunaihetta.
Miten aiot suhtautua häneen jatkossa?
Ihan sillain että edelleen pidän hänestä ihan persoonana jos satun näkemään välillä.
Jos nyt uskoo että en ole mikään stalkkeri kun aion sen sanoa kun itsellä tunne että annoin väärän kuvan itsestäni, enkä mitään haaveita elättele mutta hyvä on sanoa asiani vaikka ei uskoisikaan enää tai jotain. En nyt kyllä ole mitenkään stalkkaillut ihmistä koska en ole sellanen.
Siinä on ihminen josta moni vois ottaa oppia, saanut minutkin miettimään asioita tarkemmin ja se on hyvä.
Toki loppupeleissä eihän tää nyt niin vakavaa, tunteita vaan mutta ehkä olen itse suurennellut asiaa päässäni. No näkee sit kun sanon.
En kyllä mitenkään saa näiden kirjoitusten pohjalta mitään stalkkerointiin liittyvää ajatusta sinusta. Rakastuminen on mielelle aika kova prosessi varsinkin, jos se ei syystä tai toisesta toteudu. Tulee vieroitusoireisiin verrattavia olotiloja, kun sitä mielihyvän tunnetta ei saa. Tosin olen vähän huono sanomaan vieroitusoireista, kun on kokemusta riippuvuudesta vain rakkauteen ja sokeriin. Ei mistään kovista aineista, ainoastaan vahvasta rakkaudesta. Itsellekin on tullut pahoja ylilyöntejä omassa tarinassa ja olisi hirveää ajatella, että jompikumpi ajattelisi jotain negatiivista puoleen taikka toiseen. Paha tapa suurennella itsekseni asioita varsinkin pahalla tuulella ja väsyneenä.
Älä pidättele. Anna tulla. Itkeä tirauta ja laske vapaasti taas allesi. Kumpikin lasti.
Eiköhän se APn kupla ala tästä puhkeamaan :D :D
En kyllä ole mikään AP