TV-uutisankkurit: Trump lausutaan Tramp

Kaikille TV-uutisankkureille tiedoksi: Trump lausutaan amerikanenglanniksi Tramp.

Miksi TV-uutisankkureita on ohjeistettava? Siksi, että Obaman ollessa kaksi kautta, siis kahdeksan vuotta USA:n presidenttinä, yksikään uutisankkuri ei oppinut lausumaan Obama-sanaa oikein. Sieltä tuli ouBAAma, oBAAma ja vaikka mitä sammakoita tahansa, mutta aina meni väärin. Obama-sanan paino on ensimmäisellä tavulla, ei keskimmäisellä.
6961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ota ihan rauhallisesti äläkä turhaan takerru pikku juttuihin.
Eivät asiat kuitenkaan ääntämällä muutu?

Äänestä

Varsinkin YLE:ssä nykyään sivistys- ja älytaso Kivisen kokkaritoimittajakaartissa on niin matala että en anna lasten katsoa uutis- ja ajankohtaisohjelmia huonojen vaikutteiden vuoksi.

Äänestä

Siinäpä onkin suomalaiselle tekemistä lausua oikein:D
Koska tramp, eli kulkuri lausutaan vain hiukan eri tavalla, se on suomalaisen a ja ä kirjaimen "väliin" asettuva "avoin" a. Joka sivumennen sanoen ei minulle saamelaisena ole vaikea, koska se kuuluu myös saamenkieleen. Voitte kokeilla eroa googlekääntäjän äänellä trump ja tramp:)

Äänestä

Trump sanotaan TRUMP ja sillä siisti.

Äänestä

Eikös Trump ole saksalainen sukunimi? Ainakin Donald Trumpin isoisä tuli Saksasta.
Miten Saksalaiset lausuvat nimen?

Äänestä

Siis kyllä rumppi on rumppi vaikka vanhassa paistinrasvassa paistaisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Kaikille TV-uutisankkureille tiedoksi: Trump lausutaan amerikanenglanniksi Tramp.

Miksi TV-uutisankkureita on ohjeistettava? Siksi, että Obaman ollessa kaksi kautta, siis kahdeksan vuotta USA:n presidenttinä, yksikään uutisankkuri ei oppinut lausumaan Obama-sanaa oikein. Sieltä tuli ouBAAma, oBAAma ja vaikka mitä sammakoita tahansa, mutta aina meni väärin. Obama-sanan paino on ensimmäisellä tavulla, ei keskimmäisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu