Aurauksesta

Ajan vuosittain henkilö-autolla n.50-60 tkm ja voin kokemuksesta todeta että teiden auraus on vuosi vuodelta huonontunut.
Aiempina vuosina oli tiet aurattu esim. aamuisin ennen kuin ns. työmatkaliikenne alkoi. Nykyään tuntuu että aurauskalusto on töissä kuten monet muutkin eli 7:00-16:00. Viimme perjantai (21.01) aamu oli välillä Tampere - Helsinki aurauksen osalta todella huono. Kaksi "junan raidetta" meni ja niissä täytyi pysyä. Jotkut eivät pysyneet ja löysivät itsensä penkasta.
SÄÄSTETÄÄNKÖ NYT SITTEN OIKEASSA PAIKASSA.
Tänä talvena olen huomannut myös että ainakin lähempänä Helsinkiä ei aurata juurikaan vaan sulatetaan lumi pois suolalla, ja paska lentää.
Tottakai täytyy myös muistaa että talvikeli ei ole sama kuin kesäkeli mutta kuitenkin.
5401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Historiasta muistan miten nimismiehet aikoinaan hoitivat tieasioita. Puhuttiin nimismiehen kiharoista tiessä ynnä muusta sellaista. Nimismies oli kuitenkin oikeusoppinut, joka tiesi kuinka sopimukset tehtiin ja työt valvottiin. Nimismiestä myös kunnioitettiin - ratkaisut kai olivat ihmisten oikeustajun mukaisia.

Nykyään kaikki tienhoito on teknillisen henkilökunnan toimesta kilpailutettu ja lisäksi jollakin säännöksellä on määrätty, että sopimusten noudattamista valvovan pitää olla nimenomaan mestaritasoa - siis tiemestari.

Tuntuu kuin olisi menty huonompaan suuntaa. Ja huono suunta kai jatkuu, kun mestareita ei enää kouluteta ja inssit eivät valvontahommiin mielellään ryhdy. Työjohtajatko tai tarkastajatko sen jälkeen sopimusten noudattamisvalvontaa tekevät?

Äänestä

Valitettavasti aurauskuskeilla on myös pomonsa. He lähtevät tien päälle, kun tulee määräys siltä tiemestarilta, joka on reitin tarkastanut tai jolle on yksityiseltä henkilöltä tullut ilmoitus, että se ja se tieosuus tarvitsee nyt aurauksen. Auraaja rikkoo määräyksiä, jos lähtee omin luvin.

Äänestä

Kumma juttu, miten vaarallista nykyään liikenteessä on. On tietenkin äärimmäisen vaikea ennustaa kelien muutoksia nykyään, mutta kuitenkin. Itse ajoin aamuyöllä Porvoosta Helsingin suuntaan; Porvoon moottoritielle johtavan sillan alla oli suolaa. Hyvä niin. Ajatus kulkee; sillan alunen suolattu; tienkin varmaankin suolattu. Ja paskanmarjat! Volvo peräkärryineen ja täysine lastineen oli lähdössä 70km/h omille teilleen. Hyvällä onnella sain pidettyä auton tiessä (tai kiitos ajotaidon). Täytyy sanoa, että päin vittua tämä homma on menossa. Sipoossa suolaus oli ok. Ja paska lensi! Turvallista matkaa kaikille - myös aurauksesta ja teistä vastaaville! Teilläkin on omaisia siellä jossakin tien päällä - juuri tälläkin hetkellä! Että siitä vaan!!!!

Äänestä

Tieliikelaitos urakoitsijana siinä missä tänäpäivänä muös YIT tai SKANSKA ym.

Ja tulosta tiehoitourakoissa tehdään sillä ettei tehdä mitään.

Sitä paremmin urakoitsija pärjää mitä vähemmän kalusto on liikkeellä = vähemmän kuluja.

Aikoinaan kun suomen hallitus päätti tehdä tielaitoksesta liikelaitoksen ja kilpailuttaa tienhoidon niin ihmettelin että mitenkä lumen aurauksesta voi tehdä tulosta. No vastaushan siihen on juuri tuo että mitä vähemmän tekee sen paremmin urakoija pärjää.

Kirjoitti yli 20 vuotta Tieliikelaitoksen palveluksessa ollut.

Äänestä
  • jos entisen TVL:n(nykyisin kait Tiehallinto ja Tieliikelaitos) palkkalistoilta on kymmenessä vuodessa laitettu kävelemään yli 3000 miestä, niin kait se kaluston määrässäkin näkyy...
    Tiehallinto tietenki turvatussa asemassa, sehän vaan kilpailuttaa ja voi pestä sitten kädet pois hommasta haukkumalla urakoitsijan... Tosin Tiehallinto ottaa järjestään aina sieltä mistä halvimmalla saa; sille taida olla väliä pystytäänkö hommaa hoitamaan. Hyvä hoito maksaa ja siihen ei valtion virasto näytä suostuvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tien päällä kirjoitti:

Ajan vuosittain henkilö-autolla n.50-60 tkm ja voin kokemuksesta todeta että teiden auraus on vuosi vuodelta huonontunut.
Aiempina vuosina oli tiet aurattu esim. aamuisin ennen kuin ns. työmatkaliikenne alkoi. Nykyään tuntuu että aurauskalusto on töissä kuten monet muutkin eli 7:00-16:00. Viimme perjantai (21.01) aamu oli välillä Tampere - Helsinki aurauksen osalta todella huono. Kaksi "junan raidetta" meni ja niissä täytyi pysyä. Jotkut eivät pysyneet ja löysivät itsensä penkasta.
SÄÄSTETÄÄNKÖ NYT SITTEN OIKEASSA PAIKASSA.
Tänä talvena olen huomannut myös että ainakin lähempänä Helsinkiä ei aurata juurikaan vaan sulatetaan lumi pois suolalla, ja paska lentää.
Tottakai täytyy myös muistaa että talvikeli ei ole sama kuin kesäkeli mutta kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu