Suomessa ei ole nykyään niin tervejärkistä poliitikkoa että äänestäisin ketään heistä seuraavaksi presidentiksi.
Kansa tarvii vahvan ja jämerän presidentin olkoon se sitten nainen tai mies jolla on päättämis kykyä puuttua epäkohtiin vaikka hänen määräämis valtansa on jo viety.
Perässä kulkijat eivät ole minun suosiossani ja oikein hävettää nämä joita ohjaillaan kuin aisankannattajia. Halonen oli pelkkä sateenkaartilainen ja kahvikestittäjien juorujen levitykseen osallistuja eikä yhtään mitään muuta.
Nykyinen USA:n presidentti Trump on malli minkälainen presidentin pitää olla eli hänen on oltava oman kansansa puoltapitävä ja uskottava hoitaa maansa asioita.
Trump on myös ennustanut että tämä meidän EU yhteisö tulee kaatumaan mahdottomuuksiinsa hoitaa Euroopan turvallisuutta?
Epäileekö täällä joku ettei tuo Trumpin ennustus ei pitäisikään paikkaansa, minä olen jo pitkään katsonut tämän EU:n tilanteen olevan nyt loppusuoralla loppuaan?
Presidentillä pitää olla jämeryyttä
2
231
Vastaukset 2
- MikäOnAsteikkoEritellä
Moni on varmaan huomioinut miten mediamme pelkää USA:n presidenttiä Trumppia kuin myrkkyä olisi heille antamassa? Trump haluaa rajoittaa pakolaisten massavyöryä maahansa ja eniten juuri niistä maista mistä tänne meille on nämä tunkeutujat ovat hyökänneet?
Trump on presidentti jolla on vielä älyä suojella omia kansalaisiaan, mutta täällä hänet leimataan rasistiseksi ja mediamme jatkaa päivittäistä solvaamistaan hänestä joka on selvästi täyttä vihapuhetta. Jotenkin tuntuu kieroutuneelta tämä meidän yhteiskuntajärjestelmä kun toinen taho saa suoltaa vihapuhetta jatkuvasti mutta kun kansa sanoo vähänkin jotain mikä viittaa vähän maahan tunkeutuneisiin terroristeihin se on jo pahaa vihapuhetta? - ValheMediaVaudissa
Trump on aloittanut hyvin. Suomi tarvitsee oman Trumpin, varmasti häntä äänestäisin!
USA:ssa on hyvin nähty ettei monikulttuurisuus onnistu ja eri uskonnot eivät tule toimeen keskenään. Vaikka USA:ssa on paljon eri uskonto lahkoja ne ovat pääsääntöisesti sieltä alkujaan lähtöisin ja sopivat paremmin keskenään, mutta esimerkiksi Islam ei hyväksy muita uskontoja ja siinä on jo se mikä sekoittaa pakan.
Euroopassa ollaan nyt menossa samaan mitä on nyt riisi alueilla eli pakolaiset tuovat sodan mukanaan ja se sota ei ole enää kaukana. Irakista tulleet eri heimoihin kuuluvat ovat aina olleet riidoissa keskenään ja nyt näitä on pakolaisina täällä meilläkin.
Suomi tarvitsee vahvan armeijan mutta sitä vahvuutta ei tarvita minkään naapurimaan hyökkäystä varten vaan meidän sisäisten maahamme tunkeutuneitten miesterroristejen keskinäisten vihanpitojen taltuttamiseen. Nuo vieraitten maahan tunkeutujien keskinäiset kahinat ne kohdistuvat myös meihin Suomalaisiin ja uhreja tulee väistämättä kansalaisistammekin.
Naapurimaa Ruotsi on jo nyt aikamoisessa liemessä pakolaistensa kanssa mutta eipä meidän media kirjoita tai uutisoi sieltä mitään, päinvastoin kerrotaan että kaikki menee erittäin hyvin eli yöstä yritetään tehdä päivää tai Hauki ei ole kala vaan se on lintu?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 46935
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118530Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e106502Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 55478
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410