Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat avaamassa nousuun. Odotukset talouskasvun kiihtymisestä ovat nostaneet pörssejä muuallakin maailmalla.
S&P-indeksifuuri ennakoi iltapäivällä 0,3 prosentin nousua. Tiistaina se vahvistui 0,7 prosenttia ja päätyi ennätystasolle. S&P-indeksiä siivitti raaka-ainetuottajien vahva nousu.
Tänään tuloksestaan kertovat Boeing, United Technologies ja Facebook.
Uutta tilastodataa USA:n taloudesta tulee vasta torstaina.
S&P-indeksifuuri ennakoi iltapäivällä 0,3 prosentin nousua. Tiistaina se vahvistui 0,7 prosenttia ja päätyi ennätystasolle. S&P-indeksiä siivitti raaka-ainetuottajien vahva nousu.
Tänään tuloksestaan kertovat Boeing, United Technologies ja Facebook.
Uutta tilastodataa USA:n taloudesta tulee vasta torstaina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
USAn pörssejä siivittävät nyt sekä Trumpin fiscal policy että yritysten parantuneet tulokset. Pörssien lentoa heikentää se, että ne ovat nyt ennätyskorkealla suhteessa yritysten tuloksentekokykyyn.
Trumpin talouspolitiikan pääansio tässä ovat lupaukset yritysveron hurjasta laskemisesta, tuloverotuksen alentamisestä sekä infraelvytyksestä. Sen sijaan Trumpin uhkaus border taxista eli aikomus verottaa niitä amerikkalaisyrityksiä, jotka siirtävät työtä USAn ulkopuolelle, on herättänyt sekä yrityksissä että sijoittajissa huolta. Se liittyy Trumpin protektionistisiin politiikkaohjelmiin, mikä on myrkkyä pörssikursseille. Trump on vaatinut myös setelipainatusta FEDn pääjohtajalta sekä korkojen nostoista pidättäytymistä. Trumpin politiikka on erittäin inflatorista, jos hän malttaa olla aloittamatta kauppasodan.
S & P 500 indeksi mennee tuonne 2400 pisteen tasoon, jonka jälkeen kannattaa alkaa huolestua.
Itse seuraan tarkkaan myös tätä USAn talouspolitiikkaa, kun mulla on amerikkalaisia osakesijoituksia, joilla olen kyllä tehnyt Trumpin ansiosta aika mehevät voitot. Olen sijoittanut pääasiassa teknologiayrityksiin ja välillä myös terveydenhoitoalalle ja pankkeihin, mutta nyt olen melkein pelkästään teknologiauskovainen, mikä on tietysti ehkä vähän tyhmääkin riskinottoa. Viimeisin huippulöytö oli ajoneuvoteknologia-alalla toimiva Mobileye, mutta myös Tesla näkyy olevan lennossa. Toivottavasti Vaasa saisi nämä Teslat, niin olisi vielä kivempi seurata tätä sijoitusta. Kolmas pääsijoitukseni on kiinalainen Alibaba ja hyvinhän tuokin näkyy nousevan, kun pääjohtaja Ma kävi henkilokohtaisen keskustelun Trumpin kanssa ja kehotti tätä luopumaan protektionistista aikeista bisneksen hyväksi. Näemmä Trump on tehnyt jonkun diilin, kun Alibaba nousee myös valtoimenaan. Ja tässäkin on mukava Suomi-yhteys, kun tämä kiinalaisyritys (Alitrail) on aloittanut kiinalaisten turistimassojen liikuttelun Suomeen.
Noista tämän päivän tulosjulkistuksista kiinnostaa Facebook, jota myös omistan. Sen sijaan Boeingeihin en eettisistä syistä sijoita enkä muuhunkaan sotateollisuuteen. Boeing ja Lockheed Martin tosin saattaisivat olla nyt aika takuuvarmoja ja tuottavia sijoituksia. Viime mainutulla voi olla myös yhteys Suomeen, jos Hornetit korvataan F16 hävittäjillä.
Maailmanparantajat vihdoinkin vittuun..
Suomessa menossa sama Trump ilmiö, kun viherpiiperot ja vasurit saatiin paitsioon, talous suorastaan räjähti nousuun..
Trumpin "pörssi"kupla tasoittuu äkkiä. Yhdysvallat ajautuu vaikeuksiin.
Vastahan se alkoi..
Pörssinousu alkoi jo lähes 10 vuotta sitten on jatkunut aika yhtenäisesti sen jälkeen. Jossain vaiheessa osakkeiden hinnat kuitenkin aina kallitustuvat liikaa yritysten tuloksentekokykyyn verrattuna. Sitten aina tulee kyykkäys. Niiaus voi alkaa Trumpin protektionistisista toimista, korkotason nostamisesta, Kiinan talousongelmista, euron ongelmista, sodista jne. Psykologisista syistä nousu jatkuu monasti yli järjellisten odotusten ja vastaavasti myös laskussa tulee yleensä liioitteluvaihe. Näihin kohtiin osuvat osakkeiden parhaat myynti- ja ostoajankohdat.
Nyt on vielä vaikea sanoa, ollaanko lähellä hyvää myyntiajankohtaa vai vieläkö pitää odottaa vuosi tai kaksi. Tulevan ennustaminen on aina ollut vaikeaa.
Trumpin talouspolitiikan pääansio tässä ovat lupaukset yritysveron hurjasta laskemisesta, tuloverotuksen alentamisestä sekä infraelvytyksestä. Sen sijaan Trumpin uhkaus border taxista eli aikomus verottaa niitä amerikkalaisyrityksiä, jotka siirtävät työtä USAn ulkopuolelle, on herättänyt sekä yrityksissä että sijoittajissa huolta. Se liittyy Trumpin protektionistisiin politiikkaohjelmiin, mikä on myrkkyä pörssikursseille. Trump on vaatinut myös setelipainatusta FEDn pääjohtajalta sekä korkojen nostoista pidättäytymistä. Trumpin politiikka on erittäin inflatorista, jos hän malttaa olla aloittamatta kauppasodan...
Halonen nukkuu nyt yönsä huonosti.
Hillestä puhumattakaan..
Kovat odotukset, kupla Trump, pettymys, romahdus...
Noinkohan tuo käynnistyy pian?
http://areena.yle.fi/1-3861361