Meinaat äänestää eläkeleikkaajia? Demareita ja hallitupuolueita?
Kusetko muroihisi?
38
337
Vastaukset
Kerrohan salaisuutesi, miten saat pikkupuolueet päättäjiksi parlamentaarisin keinoin!
Demarit nyt ovat viimeisiä eläkkeiden leikkaajia.
Tuollaista päämäärää ei yhdelläkään muulla puolueella ole myöskään.- qsanti
Ei kukaan uskokaan leikkausten olleen päämäärä millään puolueella. Menojen pieneneminen kylläkin !!!!!
Onneksi on joku toinenkin, joka ei usko, että perustetaan puolueita leikkaamaan kansalaisten toimeentuloa.
Minä haluan uskoa, että hallitukset yrittävät omilla toimenpiteillään edistää taloutta ja kasvua. Jos eivät onnistu, jos joudutaan kuitenkin leikkaamaan tuloja, jos ollaan lainakierteessä, niin se osoittaa vain, että konstit eivät ole riittäneet. Minusta se ei osoita, että nyt hallitus on päässyt päämääräänsä ja onnistunut kurjistamaan äänestäjiensä talouden.
Se on niin järjenvastainen ajatusmalli.
- ropotti-potti
PERSUJA ÄÄNESTÄN
perussuomalaiset on ainoa aito oikea suomalainen puolue
joka aidosti pitää suomen kansan etuja ensisijaisena,
kaikki muut ovat höpöjä hunsvotteja piittaamattomia omista kansalaisista, eriarvoistavat yhteiskuntaa, vain itselleen etuja hamuavat,
tänään tuli TV:stä kanava 35 ALFA kanava asia ohjelma joka olisi pitäny kaikkien päättääjien katsoa,
kirkkoherra oli sitä mieltä ettei kirkon pidä paapoa kielteisen turvapaikan saajia,
vaan kirkon on noudatettava suomen lakia,
kuten on huomattu,
kirkonpalvelijoitten joukossa on ajattelemattomia sinisilmäisiä suomen kansaa vahingoittavia työntekijöitä
tyhmyyttään luulevat olevansa hyväntekijöitä
kun todelisuudessa ovat valtion pettureita
ja pahan tekijöitä,
vaarantavat suomen kansan turvallisuuden typerällä käytöksellään,- vailla_ajatusta
vaalierkki kirjoitti:
tarkkaan ottaen, onkohan kirjoittaja ajatellut kirjoituksensa laillisuuden?
Tarkkaan ottaen,kirjoittaja ei ajattele,vain kirjoittaa;)
Tapa se on tämäkin
Ensin kysymys eläkkeitä leikkaavista puolueista, sitten oma persusmainos perään.- o-le
Kun aloitus on mitä on, niin saat vastakaikusi.
Kusen minä, suoraan aloittajan silmillehän minä. #:-( - elättiloisetosaa
o-le kirjoitti:
Kun aloitus on mitä on, niin saat vastakaikusi.
Kusen minä, suoraan aloittajan silmillehän minä. #:-(Oletko persuretku, vai demari? Taidat olla kepuloinen, joka elää veroillani.. Röyhkeytesi huipussaan..
- o-le
elättiloisetosaa kirjoitti:
Oletko persuretku, vai demari? Taidat olla kepuloinen, joka elää veroillani.. Röyhkeytesi huipussaan..
Sinun verosi on niin mitättömät, ettei niitä kannata edes mainita. Mene jo kiireenvilkkaa työväenopistoon hankkimaan itseltäsi puuttuvaa sivistystä!
- eikäymulle
o-le kirjoitti:
Sinun verosi on niin mitättömät, ettei niitä kannata edes mainita. Mene jo kiireenvilkkaa työväenopistoon hankkimaan itseltäsi puuttuvaa sivistystä!
Hiljaa elättiloiseni.! Olen maksanut enemmän vero, kuin sinä tulet tienaamaan.. Nyt eläkkeestänikin, jota mulkut leikkas..
- vaalimykkä
Paras tapa vaikuttaa on jättää äänestämättä. Mikäli ketää järjevää ei ole listoilla. Jos olet niin tyhmä, että äänestät tyhjää niin juokse järveen, sillä tyhjä äänestyslippu kasvattaa äänestysprosenttia. Ideana tässä on että saadaan äänestysprosentti jäämään alhaiseksi, jolloin vaalit mitätöityvät. Eli miksi äänestää idiootteja, kun voit vaikuttaa olemalla äänestämättä???
Entä miten käy yhteiskunnan, jonka jäsenet ovat niin välinpitämättömiä, että jättävät äänestämättä niin suurella joukolla, että vaalit mitätöityvät?
Sanopas kuinka asiat sitten hoidetaan, ja kuka ne hoitaa.
Murheellisesksi on maailma mennyt, jos ei omia asioita edes yritetä parantaa.- neäänestää
Olet emätollo.Äänestämättä jättävä antaa äänensä riistäjälle..
- hurjaahöpinää
"...saadaan äänestysprosentti jäämään alhaiseksi, jolloin vaalit mitätöityvät. "
Kerro tarkemmin,kuinka alhainen tulee äänestysprossan olla että vaalit mitätöidään. - saavatyksinvallan
hurjaahöpinää kirjoitti:
"...saadaan äänestysprosentti jäämään alhaiseksi, jolloin vaalit mitätöityvät. "
Kerro tarkemmin,kuinka alhainen tulee äänestysprossan olla että vaalit mitätöidään.Ketkuriistäjien äänet riittää..
- quutå
Äänestän vihreitä, ainoa puolue, joka ajattelee luontoakin, ettei sitä aivan pilalle saada!
Esi. nuo suo ja nevat kuoritaan turpeet pois revitään. Isot montut jäljelle jää,
ei ole enää hillasoita eikä kaunista suomaisemaa.
Entä vedet? Nehän ovat olleet vesivarastoja, ei tule tulvia niin herkästi, kun ne
imevät rahkaansa vedet.
Nyt suot ja nevat ojitetaan, josta solahtaa sateilla tulvat suoraan ihmisten riesaksi.
Antaisivat nyt jonkun paikan olla luonnonmukaisena, ettei kaikkea pidä rääpiä!- Karjalan.kunnailta
Ja miten näillä toimenpiteillä tai niiden lopettamisella kansalaisten talous elpyy, leikkaukset poistuvat, vienti alkaa vetää ja työttömyys saadaan kuriin?
Riittääkö suomalaiselle kaunis maisema ja hillasuot?
Äänestäminen on tärkeää. On pyrittävä saamaan päättäjiksi ihmisiä, joilla on kyky ajatella laajasti. Pelkkä maisemankunnioitus ei riitä viemään Suomea eteenpäin.
Toivotaan, että heitä on vihreissäkin.
- noinhan.siinä.kävi
Demarit saattoivat paapomispolitiikallaan maan nykyiseen taloudelliseen ahdinkoon, josta nyt yritetään päästä pois.
- rangaistaanniitä
Kepuloiset tappaa eläkeläiset nälkään ja lääkepuutteeseen..
- sopiskuvaan
Kas kun ette käy heimosotia? malliin; karjalainen on sopuli, savolainen kiero, entäs noi hämäläiset rikkaat p***keleet!
- kostovaalissa
sopiskuvaan kirjoitti:
Kas kun ette käy heimosotia? malliin; karjalainen on sopuli, savolainen kiero, entäs noi hämäläiset rikkaat p***keleet!
Kepuloisimulkut on eläkeläisten ryöstäjiä!
- oliko.tarpeen
Sinunko kuvaan sopii sotiminem ? Tuo jätäksesi ei mitään kuvaa paranna.
- pelipoikki
Kepuloiset eläkeläisten kusettajia...
- Puolue
Muistatteko mikä puolue määräsi taitetun indeksin eläkkeisiin? Muistaakseni piti olla väliaikainen, mutta vielä vaan on voimassa.
Eläkerahastoissa on rahaa valtion budjetin verran ja vain kerran eläkkeisiin on nostettu enemmän kuin sinne on tullut. Nyt eläkkeellä ovat jo suuret ikäluokat ja eläkerahaa riittää.
Mitkä puolueet ovat eläkeläisten puolella? Tarkoitan eläkkeiden määrää, tarvittavaa hoitoa, lääkkeiden Kela-korvauksia ja sen tapaisia eläkeläisille asioita.- jokavaalissa
Tällä hetkenä ei mikään, mutta eläkeleikkaajille pitää kostaa..
- gagdas
En muista mikä puolue taitetusta indeksistä. Kerro.
- nuollenkokoomusta
gagdas kirjoitti:
En muista mikä puolue taitetusta indeksistä. Kerro.
Demuretkusyntisäkit sen teki ja Rinne leikkasi eläkkeet..
- tavuviivat_puuttuu
Lukekaa tämä,lukekaa oikein huolellisesti. Jos ette ymmärrä....huonosti on asiat.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005005817.html
- hulapallo
Kusta eläkeläisille virvoitusjuomaksi, näkyy nämä tekstit olevan hyvin maanläheisiä
- verorahoillani
Ja millä mätähampaisella kidalla moista virkkaat? Oletko se pangolla kännissä pierevä kepumulkku..
- hil.loja
Nevoille voisi sopia hyvin nuo aurinko paneelit, tuottavat enemmän, kuin turpeen poltto. Siellähän on aukeeta, aurinko olisi hyvissä asemissa, ja nevat pysyisi ehjänä,
vesivarastoina ja marjain poimijoille mieluisana paikkana.
Lopettakaa se turpeen nosto nyt heti, on korkea aika!- Afrikassapesevät
Kuinka ne paneelit pysyy puhtaana pölystä, siitepölystä ja lumesta..
- Väkevästiainakin
Hyvä kun kuseskelen paljon muutenkaan ja silloinkin aina kuikkaan.
- käärelinataskut
Pihinä kuset ruikkimalla..
- Kuuntelemaan.kyllästynyt
Jotkut ne eivät vaan pääse lastentarhaikäisten tuhmista puheista. Eräillä se jää koko iäksi pääasialliseksi puheenaiheeksi ja on aina mielessä.
- kylävituttaa
Kuuntelemaan.kyllästynyt kirjoitti:
Jotkut ne eivät vaan pääse lastentarhaikäisten tuhmista puheista. Eräillä se jää koko iäksi pääasialliseksi puheenaiheeksi ja on aina mielessä.
Demariroistoille jäänyt teot. Nuoriso-osasto haluaa ryöstä rahat ja pitää indeksileikurin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1963095Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2642655Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil82316Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:181550Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3991446Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/141433691320Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.2711266Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska531202- 851184
Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1671144