Pakko kirjoittaa välissä jotakin. Ei ole pakko lukea jos, ei tuntemattoman tyypin "ongelmat" kiinnosta. Olen ristiriidassa omien ajatusteni kanssa. Tunnen välissä vihaa ja heikkoutta. Joskus surua, mutta se saa minut entistä vihaiseksi. Myönnän, että en arvosta itseäni tai omaa elämääni juuri ollenkaan. Tunnen olevan turha ja usein mietinkin, mitä kukaan menettää jos joku päivä katoaisin maailmasta. En kuitenkaan kohtele muita ihmisiä huonosti. Jos, joku pyytää apua, autan heti parhaani mukaan. Minulla ei kavereita juuri ole. Ihmettelenkin usein, kun puolituttavat avautuvat minulle joskus hetken jutustelun jälkeen ongelmistaan. Vaikka muiden ongelmat ei minulle kuulu, niin en henno jättää toista suremaan. Olen ikään kuin suodatin, joka kerää muiden ongelmat. Ihme juttu, että aina kun muilla on vaikeaa tai tervitsevat apua jossakin asiassa, niin ensimmäisenä tulevat minun tykö. He tietävät, että tulen auttamaan kun pyydetään, mutta muulloin ei kenestäkään kuulu mitään. Ihmiset käyttävät siis toista röyhkeästi hyväksi, mutta jostakin syystä en raaski sanoa ei.
Kun näen muiden ikäisteni viettävän aikaa yhdessa nauraen ja iloiten, tunnen suorastaan vihaa. He eivät tiedä, että kaikilla ei ole syytä hymyyn. Heillä on ollut mahtava lapsuus ja suuri tukijoukko kouluissa koko elämänsä ajan. He eivät tiedä siitä mitä on kun faija ryyppää koko lapsuuden ja repii hiuksista pienistäkin virheistä. He eivät tiedä mitä on kun haukutaan ylä-asteella ties miksi ja koulun suihkussa huomioidaan toisten vehkeiden koko tai haukutaan aknen takia arpinaamaksi.
Kun ylä-asteen lopulla sain ehkä ensimmäisiä oikeita kavereita, niin ilo loppui lyhyeen. Muutettiin uuden perheen kanssa noin. 90km päähän ja suhteet katkes. Ammattikoulussa en enää hymyillyt, tai edes yrittänyt tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa. Intissä kun oltiin kaikki palvelustoverit "samalla viivalla" tunsin itseni saman arvoiseksi muiden kanssa ja palvelukseni oli täysin moitteeton. Intti oli nyt miettien elämäni parasta aikaa. Nyt opiskelen AMK:ssa ja ympärillä pörrää koko aika joku. Melkein viikottain porukka pyytää minua mukaan baariin, keilaamaan jms. En kuitenkaan luota heihin yhtään. He kuitenkin odottavat vain tilaisuutta nolata minut jossakin pönkittääkseen omaa sairasta itsetuntoaan. En aio jättää koulua kesken niiden takia, mutta en minä nauti tästä yhtään.
Nykyisin ainoat ajat jolloin en mieti näitä juttuja on ne, kun teen töitä. Lopulta olen yksinkertaisesti hylkiö ja tuntuu etten sopeudu ollenkaan. En usko mihinkään "ammattiauttajaan" sillä se tästä puuttuis, että "ongelmistani" tulisi numero vielä perheessä. Olen vasta 24, mutta en usko että elän tätä menoa nelikymppiseksi. Minulla ei edes ole samoja ajatuksia muiden ikäisteni kanssa. En juo alkoholia, joten en käy baareissa. Mitä tulee seksiin, niin olen häpeäkseni kokematon siinäkin.
Olen laihduttanut 15kg sitten intin ja painan nyt 73kg ja olen 185cm pitkä. Silti tuntuu että en kelpaa kenellekkään tai mihinkään. Itsetuntoni on pohjamudissa ja pohdin näitä asioita uudelleen ja uudelleen ilta toisensa jälkeen. Suunnitelmani onkin käydä koulu loppuun, tehdä töitä ja kuolla pois.
Toivottavasti olen ainoa joka tuntee näin, sillä tämä on perseestä. Kiitos jos jaksoitte lukea ja kaikkea hyvää teille muille. Ja anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet.
Kun näen muiden ikäisteni viettävän aikaa yhdessa nauraen ja iloiten, tunnen suorastaan vihaa. He eivät tiedä, että kaikilla ei ole syytä hymyyn. Heillä on ollut mahtava lapsuus ja suuri tukijoukko kouluissa koko elämänsä ajan. He eivät tiedä siitä mitä on kun faija ryyppää koko lapsuuden ja repii hiuksista pienistäkin virheistä. He eivät tiedä mitä on kun haukutaan ylä-asteella ties miksi ja koulun suihkussa huomioidaan toisten vehkeiden koko tai haukutaan aknen takia arpinaamaksi.
Kun ylä-asteen lopulla sain ehkä ensimmäisiä oikeita kavereita, niin ilo loppui lyhyeen. Muutettiin uuden perheen kanssa noin. 90km päähän ja suhteet katkes. Ammattikoulussa en enää hymyillyt, tai edes yrittänyt tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa. Intissä kun oltiin kaikki palvelustoverit "samalla viivalla" tunsin itseni saman arvoiseksi muiden kanssa ja palvelukseni oli täysin moitteeton. Intti oli nyt miettien elämäni parasta aikaa. Nyt opiskelen AMK:ssa ja ympärillä pörrää koko aika joku. Melkein viikottain porukka pyytää minua mukaan baariin, keilaamaan jms. En kuitenkaan luota heihin yhtään. He kuitenkin odottavat vain tilaisuutta nolata minut jossakin pönkittääkseen omaa sairasta itsetuntoaan. En aio jättää koulua kesken niiden takia, mutta en minä nauti tästä yhtään.
Nykyisin ainoat ajat jolloin en mieti näitä juttuja on ne, kun teen töitä. Lopulta olen yksinkertaisesti hylkiö ja tuntuu etten sopeudu ollenkaan. En usko mihinkään "ammattiauttajaan" sillä se tästä puuttuis, että "ongelmistani" tulisi numero vielä perheessä. Olen vasta 24, mutta en usko että elän tätä menoa nelikymppiseksi. Minulla ei edes ole samoja ajatuksia muiden ikäisteni kanssa. En juo alkoholia, joten en käy baareissa. Mitä tulee seksiin, niin olen häpeäkseni kokematon siinäkin.
Olen laihduttanut 15kg sitten intin ja painan nyt 73kg ja olen 185cm pitkä. Silti tuntuu että en kelpaa kenellekkään tai mihinkään. Itsetuntoni on pohjamudissa ja pohdin näitä asioita uudelleen ja uudelleen ilta toisensa jälkeen. Suunnitelmani onkin käydä koulu loppuun, tehdä töitä ja kuolla pois.
Toivottavasti olen ainoa joka tuntee näin, sillä tämä on perseestä. Kiitos jos jaksoitte lukea ja kaikkea hyvää teille muille. Ja anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
moi. luin juttus ja tuli mielee jotai mitä haluisin sanoo. en voi sanoo kokeneeni samaa ku sä mutta eri syistä mun elämä tuli risteyksee 25 ja mulle riitti. vedin ranteet auki ja pelastuin ihmeen kautta. mä rukoilin ennen tekoani ja jumala kuuli rukoukseni ja lähetti sillosen muijan broidin käymää ja se mut pelasti veri lammikost. nyt oon 42. täällä ollaa vieläkin ja silloiset ajatukset ja fiilikset tuntuu kaukasilta ja oon saanu kokea ja elää hyvää elämää.eli älä luovuta on mun pointti.
toi muitten jeesaaminen on tuttuu.mä kans oon monesti tilanteis jolloin muut avautuu asioistaan. ryyppäilen ja siks mun ihmisten kohtaamiset on välillä jonkun keittiön pöydän äärellä kello 00-04 välisenä aikana tai millon sattuu. yks tyyppi sen hyvin sano , että no kun mulla ei nyt satu olee mielenterveyshetki tiistaina terapeutil klo 14. nii. omat ongelmat mullakin mutta ehkä elämässä kokemieni juttujen takia mulla löytyy joko vastaavaa kokemusta , luettua tai kuultua tietoa jota voin joskus hyödyntää. hyvä jos niin. eihän sitä koskaan tiedä onko siitä apua vai ei jos joku avautuu tai jos jonkun tipsin pystyt heittää nii meneekö viesti perille vai ei. mut yritän auttaa jos voin.
mun mielest sun ei kannata sulkee ittees ihmisten elämistä vaan yrittää mennä messii.kolmen vuoden yksinäisyyshelvetin jälkeen(yleesä sosiaalist elämää ja frendei riittäny) oon alkanu liikkuu taas ja tutustunu uusii tyyppeihin. mä arvostan ihmisten seuraa nykysin ihan toisel lailla.en piä itteeni mitenkään huippu häiskänä mutta silti tuun ihmisten kaa juttuun ja vaikka mun kavereil ja itelki on probleemii vaikka muille jakaa silti täällä mennään. mun kohalla koulut ja duunit on jo tehty. mä haluun silti elää vaikka huvikseni. olen varjo entisestä sairasteluitteni takia ja meinasin jo taputtaa lattiaa ku vitutti vaa aamust iltaa ja vitutti aamulla ku ei nukkunutkaa vielä pois.nyt mä ootan taas kesää. omil kämpil ei tapahu mitää. mun luona ei käy kukaan asun vähä sivus kulmilt joten mä oon se joka käy visiitil ja mä oon se joka tulee notkuu ostarille missä muita ihmisiä nään. yksin jääminen ei kannata. välillä on oikeesti semmosta läppää että oksat pois se on aitoa ja siinä silloisessa hetkessä siistii kun porukka repee nauraa jollekki älynväläykselle. oon yllättäny itteni myös kaivamalla vitsipakistani jonkun läpän sillon tällön vaikka yhteen vaiheeseen kuljin vaa turpa kii kyrpä otassa ja tuntu ettei mul o kellekkää yhtää mitää sanottavaa.
täs on nyt vuos menny tällee ku päätin että ihan sama himaan en jää hajoo.mun vitutus on poistunu.en ryve enää menneissä menetetyissä mahiksissa.mä haluun lähtee ulos hengaa ja moikkaa kavereit vetää kahvii tai bissee.mul oli yks päivä yhtäkkiä vitun hyvä fiilis että tää on siistii vaikka saldo nolla ollu jo pitkään mutta se että on ylipäätään elossa ja opetellu taas nauttimaan niistä pienistä asioista joille oli jo silmänsä ummistanut.käy koulus.jos vaikka pääset duunii ni hyvä.jos on massii yli oman tarpeen ni jää varaa jeesata muita. ehkä toi auttaminen vaan on sun juttu. hyväksy se.totea tilanne tällänen oon ja sillä hyvä.se riittää.nää ne omat hyvät puoles ja rennosti eteenpäin.pelataa omilla vahvuuksilla nii hyvin menee.tsemppiä!!!!
;>
Minua kiinnosti lukea, koska löysin paljon yhtälyyksiä oman elämäni kanssa. Minulle tuli sellainen käsitys, että sinua on henkisesti lyöty ehkä pahastikin, mutta olet kuitenkin aika vahva ihminen.
Et ole turha ihminen tässä kansassa, vaan sinua tarvitaan. Kertomasi perusteella on syytä uskoa, että olet tunnollisuuteen taipuvainen ja hyväntahtoinen nuorimies. Sinulla on ollut lapsuudessa kuitenkin surullisia aikoja.
Olet varmaan fiksukin, kun sinulta tullaan pyytämään apua, mutta muuten et heidän seuraan niin helposti lähde. Et tunnu luottavan ihmisten hymyyn, ajattelet ihmisten tarkoitusperien olevan monesti ivallisia, joillakin ihmisillä on kai joku empatian puute mielestäsi?
Niin, no sinun ongelmasi on aika lyhykäisyydessään, ilon, rakkauden puute. Sen takia tunnet vihaa, kun näet ikäisiäsi nauramassa yhdessä jossain? Vika ei ole heissä, vaan siinä että et ole itse sitä mitä he ovat, joinakin hetkinä? Tietysti varmaan naurat kyllä sinäkin, toivottavasti... mutta tiedän että yksinäiseltä se ei suju helposti.
Minä olen jo 22. Jos sinua yhtään helpottaa kuulla, minulla ei mene yhtä hyvin kuin sinulla. Tosin, ei millään täydellä varmuudella... mutta tekstisi perusteella sinulla on mennyt paremmin. Voin tietysti erehtyäkin. Sinulla on elämässäsi tavoitteita. Olet käynyt armeijan, sinulla on peruskoulun jälkeinen tutkinto, olet AMK:ssa nyt. Sanoit vielä käyväsi töissä.
Se on hei hienoa. Sinulla täytyy olla minuun verrattuna enemmän staminaa, olet selvästi uskonut tulevaisuuteesi. Haluat rakentaa itsellesi onnellisen elämän.
Minä istun täällä tietokoneen ääressä, olen istunut koko päivän, ja piehtaroin vain omissa ajatuksissani, ja mietin maailman menoa ympärilläni. Ehkä voisin iloita siitä, että olet päässyt minua pidemmälle. Minulla on vain peruskoulun paperit ja vähän alle vuosi työkokemusta yhteensä... Olen intohimoton ja ihminen vailla selkeitä päämääriä elämässä. Tai ei aivan, suurin ilo olisi tuottaa monelle muulle iloa, mutta loppujen lopuksi olen tässä tilanteessa vain omien asioitteni este ja ratkaisu, sairastan varmaan itsekkyyttä. Armeija minulla alkaa vuoden sisään ja ainoa pelkoni on, että keskeytän sen. Keskeytän kaiken.
Sinun pitää hei opiskella tuo hommasi nyt loppuun asti. Voisit vaikeissa tilanteissa muistaa, että joku toinen ihminen reagoi ihan eri tavalla, mutta on saman ikäinen, samanpainoinen, samannäköinen...
Se on hyvä, että tietää kaikenlaista ja että pystyisi olemaan muitten kanssa sitten kun tietää asioista jotain. Minä en tiedä mistään hevonpaskaakaan, luulenpa näin. Pitäisi varmaan alkaa lukea. Voisin aloittaa jotain... mutta se jää vain kesken ja... se on ihmisille kai yllätys monesti miten minun lopulta käy.
Voisit sinä edes taistella, täällä on jotain taistelemisen arvoista. Jokainen päivä maan päällä on hyvä.
Yritän olla iloinen, että sinä edes haluat sitä iloa etsiä, vaikka et sitä tuntisikaan juuri nyt.
Eikä ihmiset ole pahoja, ihmiset pelkää kaikenlaista niin kuin sinä ja me muut ihmiset täällä sinun asunnon ulkopuolella. Ihmisten pitää aina miellyttää toisiaan vaikka millä tavalla, että tuntisivat olevansa hyväksyttyjä...olet ehkä vain itsepäisempi ja ajattelet enemmän omilla aivoillakin. Sinun elämällä on merkitystä. On vain ajan kysymys, että löydät itsesi nauramassa... elämässä... tee vain työtä sen eteen. Voit muuttaa tilannettasi.
On maailmassa myös paljon kusetusta, mutta tällainen maailma vain on.
Tällainen maailma on.
Minua kiinnosti lukea, koska löysin paljon yhtälyyksiä oman elämäni kanssa. Minulle tuli sellainen käsitys, että sinua on henkisesti lyöty ehkä pahastikin, mutta olet kuitenkin aika vahva ihminen.
Et ole turha ihminen tässä kansassa, vaan sinua tarvitaan. Kertomasi perusteella on syytä uskoa, että olet tunnollisuuteen taipuvainen ja hyväntahtoinen nuorimies. Sinulla on ollut lapsuudessa kuitenkin surullisia aikoja.
Olet varmaan fiksukin, kun sinulta tullaan pyytämään apua, mutta muuten et heidän seuraan niin helposti lähde. Et tunnu luottavan ihmisten hymyyn, ajattelet ihmisten tarkoitusperien olevan monesti ivallisia, joillakin ihmisillä on kai joku empatian puute mielestäsi?
Niin, no sinun ongelmasi on aika lyhykäisyydessään, ilon, rakkauden puute. Sen takia tunnet vihaa, kun näet ikäisiäsi nauramassa yhdessä jossain? Vika ei ole heissä, vaan siinä että et ole itse sitä mitä he ovat, joinakin hetkinä? Tietysti varmaan naurat kyllä sinäkin, toivottavasti... mutta tiedän että yksinäiseltä se ei suju helposti.
Minä olen jo 22. Jos sinua yhtään helpottaa kuulla, minulla ei mene yhtä hyvin kuin sinulla. Tosin, ei millään täydellä varmuudella... mutta tekstisi perusteella sinulla on mennyt paremmin. Voin tietysti erehtyäkin. Sinulla on elämässäsi tavoitteita. Olet käynyt armeijan, sinulla on peruskoulun jälkeinen tutkinto, olet AMK:ssa nyt. Sanoit vielä käyväsi töissä.
Se on hei hienoa. Sinulla täytyy olla minuun verrattuna enemmän staminaa, olet selvästi uskonut tulevaisuuteesi. Haluat rakentaa itsellesi onnellisen elämän.
Minä istun täällä tietokoneen ääressä, olen istunut koko päivän, ja piehtaroin vain omissa ajatuksissani, ja mietin maailman menoa ympärilläni. Ehkä voisin iloita siitä, että olet päässyt minua pidemmälle. Minulla on vain peruskoulun paperit ja vähän alle vuosi työkokemusta yhteensä... Olen intohimoton ja ihminen vailla selkeitä päämääriä elämässä. Tai ei aivan, suurin ilo olisi tuottaa monelle muulle iloa, mutta loppujen lopuksi olen tässä tilanteessa vain omien asioitteni este ja ratkaisu, sairastan varmaan itsekkyyttä. Armeija minulla alkaa vuoden sisään ja ainoa pelkoni on, että keskeytän sen. Keskeytän kaiken.
Sinun pitää hei opiskella tuo hommasi nyt loppuun asti. Voisit vaikeissa tilanteissa muistaa, että joku toinen ihminen reagoi ihan eri tavalla, mutta on saman ikäinen, samanpainoinen, samannäköinen...
Se on hyvä, että tietää kaikenlaista ja että pystyisi olemaan muitten kanssa sitten kun tietää asioista jotain. Minä en tiedä mistään hevonpaskaakaan, luulenpa näin. Pitäisi varmaan alkaa lukea. Voisin aloittaa jotain... mutta se jää vain kesken ja... se on ihmisille kai yllätys monesti miten minun lopulta käy.
Voisit sinä edes taistella, täällä on jotain taistelemisen arvoista. Jokainen päivä maan päällä on hyvä.
Yritän olla iloinen, että sinä edes haluat sitä iloa etsiä, vaikka et sitä tuntisikaan juuri nyt.
Eikä ihmiset ole pahoja, ihmiset pelkää kaikenlaista niin kuin sinä ja me muut ihmiset täällä sinun asunnon ulkopuolella. Ihmisten pitää aina miellyttää toisiaan vaikka millä tavalla, että tuntisivat olevansa hyväksyttyjä...olet ehkä vain itsepäisempi ja ajattelet enemmän omilla aivoillakin. Sinun elämällä on merkitystä. On vain ajan kysymys, että löydät itsesi nauramassa... elämässä... tee vain työtä sen eteen. Voit muuttaa tilannettasi.
On maailmassa myös paljon kusetusta, mutta tällainen maailma vain on.
Tällainen maailma on.
Kyllä minua kosketti tämä sinun kirjoitus ihan oikeasti.
Täällä on paljon ihmisiä, jotka ottais sinut vakavasti.
Toivon, että et ala luovuttamaan siellä AMK:ssa.
Äläkä ainakaan vanhingoita ittees, jos sellasta mietit.
Älä luovuta.
En mäkään luovuta, vaikka olen 48v. ja samat asiat painaa edelleen.
Sinä, nuorimies, joka ponnistelet opiskellen ja tunnet välillä yksinäisyyttä.
ÄLÄ IHMEESSÄ LÄHDE NIIDEN MATKAAN, JOTKA TEESKENTELEVÄT KAVERUUTTA
SAADAKSEEN SINUT VEDETYKSI ALASPÄIN - SE ON PELKKÄÄ KATEUTTA JA HALUA
SABOTOIDA HYVIÄ TAPOJASI, JOIHIN EIVÄT ITSE KYKENE!
Jatka omaan tahtiisi lukien, harrastaen liikuntaa, raviten itseäsi jaksaaksesi opiskella.
Tulet tietämään, mitä itse todella haluat, etkä ole toisten marionettina.
Se tuo vain tyytymättömyyttä, pettymystä, ajanhukkaa mukanaan.
Nyt sinulla on aikaa keskittyä lukuihisi ja mieluummin hyvä harrastus vaihteluksi kuin
huonot kaverit, jotka haluavat alentaa sinua omalle tasolleen.
OIKEIN TOIMIVALLE VÄÄRINTEKIJÄT OVAT KAUHISTUS.
VÄÄRINTEKIJÖILLE OIKEIN TEKEVÄT OVAT KAUHISTUS.
VESI JA ÖLJY EIVÄT SEKOITU LUONNOSTAAN!
Mä olen sitä mieltä, että sun kannattas lähtee porukkaan mukaan. Koska sä et arvosta itseäs, sä kuvittelet, että niiden ainoa tavoite on nolata sut ja käyttää sua hyväkseen. Myönnän, että semmosia hyväksikäyttäjiä on ja säkin oot niihin törmännyt. Mutta ei kaikki ole sellasia. Jospa ne sun opiskelukaverit ihan oikeasti haluaa sut mukaan, koska ne pitää sua ihan hyvänä tyyppinä. Alä tietentahdoin eristä itseäsi! Ei baarissa käynti edellytä ryyppäämistä, juo alkoholitonta. Eikä missään laissa määrätä, minkä ikäisenä pitäs ruveta sekstaamaan. Sä asetat omilla ajatuksillasi itsellesi turhia rajoitteita. Lähde edes kerran mukaan avoimin mielin ja arvioi tilanne sitten uuden kerran.