Se on vale ettei kosto tuo tyydytystä

antipseudologia

Itse ainakin muistelen jokaista kostaamani tekoa hyvällä. Ainut ongelma on , että en ole vielä kostanut tarpeeksi. Pitää keksiä uusia tapoja piinata kusipäitä. Moraaliton poliisi on ainoastaan tiellä. Siksi pitää toimia lain rajamailla sekä hyvin ovelasti.

Traumaterapia tuntu siltä , että ongelmat lakaistaan vaan maton alle. Mikä johti siihen että sanoin psykiatria puoskariksi ja sanon , että ihan turhaa mä aikaa täällä kulutan kun ei sulla oo mitään ratkaisuja.

Muuta kuin itsepetosta lässyttämällä. Sitähän se psykiatria on itse hypnoosia. Uskotellaan , että voi saadaa jonkinasteisen rauhan sivuttamalla. Jumalauta ei todellakaan ole näin asia ei lakkaa vaivaamasta ellet ole antanut takaisin edes 1/10 osaa kusipään tekosista.

Tiettyyn pisteesen voi unohtaa mutta kaikkea ei todellakaan voi. En aio haaskata aikaa yhdenkään puoskarin vastaanotolla enään koskaan. Psykiatrian hoito tiivistettynä. Puhutaan pehmeitä ja lääkkeillä turrutetaan mieli. Vihaan pseudologiaa en voi vieläkään tajuta miksi sitä pidetään tieteenä. Sillä se on parhaimmillaan olettamuksia ja toiveajattelua ei sen enempää eikä vähempää.

5

270

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3q5gt3

      Karman laki saavuttaa sinutkin eli valmistaudu vastaanottamaan lähettämäsi energiat itsellesi takaisin. Sama pätee tekoihin.

      • Että silmä silmänpuhkojan silmästä, ja vastavoima synnyttää vastavoiman?


    • Kyllä kosto voi tuottaa tyydytystä, mutta auttaako se loppujen lopuksi mitään pitkällä tähtäimellä? Sitten, kun mahdollisuus kostaa jostain syystä loppuukin, on edessä usein tyhjä elämä.

      En muista kuka viisas tämän on sanonut, mutta mielestäni siinä on totuuden siemen, pelkästään vertauskuvallisestikin: "Jos päätät lähteä kostoretkelle, niin kaiva valmiiksi kaksi hautaa."

      • Kruuna tuli, Esson baarille


    • opksvvittu

      Jep, aion antaa mun kiusaajille opetuksen jonain päivänä sitten kun ole tarpeeksi vahva. Ellen sitten oo jo kasvanut fiksummaksi, mutta veikkaanpa että e.
      Haluan että ne kärsii kai se kuulostaa kylmältä mutta minulta kun ei tipu armoa eikä sääliä ikinä. Mutta eipä siellä vankilassakaan nyt niin kivaa olisi vaikka mukavenpaa siellä kuin niiden kanssa. Kostoni siis olisi hyvin väkivaltainen mikäli joskus sen toteuttaisin. Sitä päivää odotellessa!:)

      Noei nyt oikeesti:-D Oonmä sen verran pehmo etten tekisi niin koskaan ellen nyt hullummaksi muutu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      375
      877
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      865
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      159
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      31
      590
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      580
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe