Trump aikoo estää laittomien siirtolaisten saapumisen maahansa rajamuurilla, sillä hän ei hyväksy että Yhdysvaltoihin tullaan naapurivaltiosta koska halutaan ja puuhaillaan siellä mitä halutaan, esimerkiksi tuodaan ja myydään huumeita. Olisitteko te valmiita siihen että esimerkiksi Venäjän puolelta saapuisi meille valtava määrä ihmisiä ja oleskelisi maassamme miten pitkään haluaisivat. Jos ette ole valmiita siihen niin olette Trumpin kanssa samoilla linjoilla eli valtiolla on oikeutensa valita sinne saapuvat.
Onko Trumpilla oikeus estää laiton siirtolaisuus
KakkuPille
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.