XAMK on pohjanoteeraus!

Muutaman kerran todennut, että XAMK joutuu hakemaan pitkälle syksyä opiskelijoita, kun huono maine on jo tehtävänsä tehnyt. Oppilaitokseen ei enää uskota eikä sen tutkintotodistuksia arvosteta.

XAMKin osalta voidaan helposti väittää että ongelmat ovat oppilaitoksen johdossa, joka mieluimmin kikkailee omien henkilökohtaisten etujen perässä. Koko oppilaitos on surullinen esimerkki siitä, mihin poliittinen ohjaus tässä maassa johtaa. Pieniä eriytyneitä yksiköitä laajalla alueella ilman yhteistä synergiaa.

Opiskelijoiden kannattaa ottaa huomioon, että XAMK ei välttämättä ole erityinen suositus työpaikkaa haettaessa.
Ilmoita


100 Vastausta

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.


Kotkan Teknillinen Oppilaitos vuosina 1988-1992 oli loistava opinahjo aikanaan ja silloin oli ammattikorkeakoulu vasta kaukainen suunnitelma. Kuinkakohan moni meidän aikaisista opettajista enää on elävien kirjoissa, esim. Paluu Tulevaisuuteen elokuvasta tuttu sekopäinen proessori oli kuin ilmetty Sähkövoimatekniikan opettajamme Seppo Anttila, Jerry opetti konetekniikkaa, ei kertaakaan vilkaissut luokkaanpäin, kuppi maistui yhdelle sun toiselle, jos oppilaille niin opettajillekin.
2 VASTAUSTA:
Cameronin hoitoon vain niin asiat tulee hoidettua. Cameron on ammattilainen näissä asioissa ja luotettava asian hoitaja.
Oli vain käsittämätöntä, miksi Sähkövoimatekniikan opettajaa voitu irtisanoa oppilaitoksesta, vaikka opetus oli arvoltaan täysi nolla. En tunne, että missään koskaan olisi ollut niin surkeaa opettaja. Ehkä sairaus tms. oli tehnyt hänestä täysin kyvyttömän opettamaan mitään. Kun oppilaat tekivät valituksen, niin hän alkoi uhkailemaan luokassa oppilaita. Hänestä kai valitettiin useampi kerta ja ilman tulosta. Oppitunnit oli 100% ajan haaskausta. Opettaja tarinoi, kuinka monta elektronia vipeltää sähköjohdoissa, kun jännite on sitä ja tätä. Aivan sairaita tunteja. Yksinkertaisen kaavan kirjoittaminen luokan taululle ei juuri koskaan onnistunut. Ihmettelin vain, kuinka vaarallisia sähkölabrat olivat, kun häneltä ei voinut saada järkevää ohjetta, vaikka labran yksityiskohdista yritti kysyä jotain. Miksi oppilaitosten opettajien valvonta ei Suomessa toimi? Vuosikausia saa opettajana toimia ihan sekopää.
+Lisää kommentti
Kyllä ne opiskelut kannattaa suorittaa jollain toisella paikkakunnalla. Eikä nuoren Kotkaan muutenkaan kannata jäädä.
Ilmoita
XAMKin ongelmien takana on samaa tautia kuin monessa muussakin paikallisessa organisaatiossa. Tuo tauti, joka on nimeltään sosialidemokratia, halvaannuttaa ja vaikeuttaa organisaation kaikkia toimintoja, samalla kuitenkin vaatien vuosi vuodelta enemmän ja enemmän verovaroja.

Jussi Lehtinen voisi varmaan kertoa lisää poliittisen aatteen, johtajien yltäkylläisen palkitsemisen ja toiminnan huonojen tulosten "tribologiasta". Kysykääpä!
Ilmoita
Voisi varmaan kertoa, muttei kerro. Mieshän on pesunkestävä demari ja tottunut syömään kuormasta, kuten puolueen etiketti edellyttääkin.
Ilmoita
Pääasia, että opiskelijat osaavat varoa.
Ilmoita
Tuulimyllyn veisto on ollut jo pitkään suosituin oppilinja XAMK:n repertuaarissa. Nyt kun myllyjä alkaa jo olla riittävästi on dynamotekniikka nousemassa seuraavaksi suosikiksi opiskelijoiden keskuudessa. XAMK:n vahvuus näkyy myös johdon työsuhdeautojen valinnassa.
Ilmoita
Olen tyytyväinen siihen, että asumme KORKEAKOULUKAUPUNGISSA, taloudellinen hyöty on käsikosketeltava, jos sitä vertaa pääkaupunkiseudulla opiskeluun. Jos jälkikasvu olisi valinnut esim Helsingin yliopiston tai Aalto yliopiston, niin kotimme olisi mennyt myyntiin, tai lapset jääneet ilman korkeakoulututkintoa. Rahaa ei ole antaa, mutta koti ja ilmainen ruoka löytyy täälta aittakorvesta.
4 VASTAUSTA:
Säästöä noin 25000 / 4v kun TKK unohdettiin ja pyrittiin /päästiin XAMK:n oppilaaksi.
30 neliön yksiövuokra 800-1000€ hujakoilla kuukaudessa, lisäksi ruokakustannukset +10% korkeammat kun Kotkassa.
Kotka ei ole korkeakoulukaupunki, vaan ammattikorkeakoulukaupunki. Korkeakoulussa vaaditaan enemmän osaamista.
Tradenomi= Kauppatieteiden maisteri
Sairaanhoitaja = Terveystieteiden maisteri

Edelletyksenä on, että tutkinto on YAMK. Esimerkkinä vielä INS.(Yamk) on Dipl.insinööri.
Maisteristasoinen insinööri (ylempi amk) ei ole sama kuin DI tai M.Sc., vaan se vastaa kansainvälistä Master of Engineering -titteliä M.Eng.
+Lisää kommentti
Jos haet Sosiaali-ja Terveysjohtajan virkaa niin Kotkassa suoritettu Sairaanhoitaja Yamk tutkinto riittää, oli kyseessä suuri tai pieni kunta. Tämä on totuus kyseessä on ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin tutkinto.
2 VASTAUSTA:
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa kyllä muodollisen pätevyyden moniin hallinnollisiin virkoihin, mutta älä nyt hyvä ihminen sotke sitä maisteri-tutkintoon.
faktat_haltuun kirjoitti:
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa kyllä muodollisen pätevyyden moniin hallinnollisiin virkoihin, mutta älä nyt hyvä ihminen sotke sitä maisteri-tutkintoon.
Aivan. Ei ole nuori myöskään ammattikoulun suoritettuaan ylioppilas, vaikka muodollisesti tutkinto on samantasoinen.
+Lisää kommentti
On sulaa hulluutta mennä opiskelemaan paikkakunnan ulkopuolelle. Kun koulu on polkupyörämatkan päässä kotoa jossa on ilmainen yösija ja ruoka, niin voi vaan kysyä mikä siinä "Aallossa" vielä kiinnostaa.
Ilmoita
OPISTOJA nuo nykyajan ammattikorkeakoulut olivat nimeltään vanhaan hyvään aikaan: teknillinen opisto, puutalousopisto, merenkulkuopisto, sairaanhoitajaopisto jne. jne. Ilmeisesti lähinnä opettajien alemmuuskompleksien takia ne muuttuivat hienommalta tuntuviksi oppilaitoksiksi. Sitten joku pöljä keksi ammattikorkeakoulut ja niiden älyttömän ketjuttamisen.
Ilmoita
Onhan vieläkin:

Kouvolan seudun ammattiopisto, jonka esimerkkinä haluan mainita.
Ilmoita
Opettajilta ei tuolla Xfile Xamkissa paljon vaadita. Jos sairaanhoito-opetus olisi samalla tolalla, niin voi meitä, mutta esim. sähköalalla oikosulut voi laittaa "oho, mikä sen aiheutti" -piikkiin. Pääasia on, että fasadi säilyy, rahoitus kasvaa ja siitä etuja saavat voivat jatkaa entiseen malliin.
2 VASTAUSTA:
SIITTÄ huolimatta, jos suoritat YAMK-tutkinnon vastaat Dipl.insinööriä tai sinut rinnastetaan Diplomi-insinööriin kun haet esim vaikka sähkölaitoksen johtajaksi.
Opl6ysdf11 kirjoitti:
SIITTÄ huolimatta, jos suoritat YAMK-tutkinnon vastaat Dipl.insinööriä tai sinut rinnastetaan Diplomi-insinööriin kun haet esim vaikka sähkölaitoksen johtajaksi.
Rinnastetaan, mutta ei samaisteta. On yksi asia tulla huomioiduksi tehtävää täytettäessä, toinen taas oikeasti saada se. Ei tule tuohesta takkia eikä lukkarista pappia.
+Lisää kommentti
Vanhaan hyvään aikaan Otaniemestä valmistuneista diplomi-insinööreistä ja opistoinsinööreistä ei puhuttu edes samana päivänä. Onko jonkun risaper..esähkölaitoksen johtajan jakkara tosiaan uran huippu jollekin amk-inssille???
1 VASTAUS:
Sähkölaitoksen johtaja voi olla Metsolassa koulutettu.
+Lisää kommentti
Laita vaan uusi hakemus,kyllä se sullakin jossain kohtaa natsaa.
Ilmoita
Onko mikään taho testannut tuon oppilaitoksen opettajien ammattitaitoa, vai riittääkö se, että on kova pokka ja oikeat kaverit?
Ilmoita
Aivan pelkkää aluepolitiikkaa koko XAMK. Ei kunnollista korkeakoulutusta pitkin lepikoita kyetä järjestämään.

Paikalliset satraapit itkevät, miten tärkeä oppilaitos on paikkakunnalle. Kukaan ei ajattele niitä nuoria, joiden tulevaisuus pilataan kelvottomalla koulutuksella. Aivan toisin olisi, jos koulutuspaikat olisivat Helsingissä.
4 VASTAUSTA:
Jos asut kotona ja matkaa koululle on 2-3km, matka taittuu polkupyörällä. SÄÄSTÖÄ SYNTYY siihen, että opiskelisit Helsingissä vähintään 1000€/kk. Metsola antaa kuitenkin samat valmiudet kuin Otaniemi, ilman 20000€ opintolainaa.
Pahapuolukka kirjoitti:
Jos asut kotona ja matkaa koululle on 2-3km, matka taittuu polkupyörällä. SÄÄSTÖÄ SYNTYY siihen, että opiskelisit Helsingissä vähintään 1000€/kk. Metsola antaa kuitenkin samat valmiudet kuin Otaniemi, ilman 20000€ opintolainaa.
Työnhaussa Otaniemen teekkari ohittaa XAMKin kasvatin siinä missä jonkun mekaanikonkin.
Et ilmeisesti ole tietoinen SIITTÄ, että JOS esim sähkölaitoksen johtajahaussa koulutusvaatimus on DI, niin YAMK-tutkinto rinnastetaan hakuprosessissa diplomi-insinööritutkintoon.
Tukkipolku kirjoitti:
Et ilmeisesti ole tietoinen SIITTÄ, että JOS esim sähkölaitoksen johtajahaussa koulutusvaatimus on DI, niin YAMK-tutkinto rinnastetaan hakuprosessissa diplomi-insinööritutkintoon.
Otaniemi on maan ehdoton ykköstykki tekniikan alalla. Sieltä tulevien kanssa on täkäläisen amiksen käyneiden käyneiden aivan turha luulla kilpailevansa.

Vähän niin kuin vitosen keskiarvolla peruskoulusta valmistunut saa kyllä hakea jatko-opintopaikkoja siinä missä täyden kympin keskiarvon napannut. Valituksi vain ei tule mihinkään, minne myös parempia haluaa.
+Lisää kommentti
Ei XAMKiin kukaan pääkaupunkiseudulta asti pyri opettamaan, eikä myöskään opiskelemaan. Peräkammarin poikia niin opettajat kuin opiskelijatkin tuolla syrjäytyneellä alueella. XAMKin voisi lakkauttaa kuten alueen paperikoneetkin.
1 VASTAUS:
Uudeltamaalta tulee paljon opiskelijoita Xamkiin. Käypä muutama opettajakin pääkaupunkiseudulta käsin töissä.
+Lisää kommentti
Naurettavaa itseinhoa tuo XAMK:kin halveeraaminen. Eiköhän se ole ihan hyvä opinahjo.
Ilmoita
Ajattelin itse hakea sinne läpällä täydentämään M.Sc.-tutkintoani, jos siellä voisi opiskella vaikka lisää koodausta. Autolla pääsisi nopeasti Helsingistä töiden ohessa, jos ei ole läsnäolopakkoa. Sanonpa vaan, ettei sillä ole juurikaan väliä, missä tutkinto on tehty, ellei sitten ole Yale tai Harvard. Niilläkään ei Suomessa pitkälle pötkitä, vaan olisi syytä löytyä referenssiä esim. opintomenestyksestä tai muusta osaamisesta.
2 VASTAUSTA:
On suunnilleen opintomenestyksen arvoinen seikka, että mistä tutkinto on. Kaikki tietävät kyllä, missä Suomen gurut opettavat ja tutkivat. Tietysti sitten työelämään menon jälkeen ratkaisee sieltä saatu referenssi, mutta sitäkin on yleensä helpointa kerryttää, jos on aikanaan oppinsa parhailta saanut.
Aaltoa ja Xamkia on turha verrata. Toinen on tiedeyliopisto ja toinen ammattikorkeakoulu. Molemmilla on omanlaisensa profiili. Sehän ei tarkoita ettei Xamkista silti voisi omalla sarallaan saada laadukasta koulutusta. Joissain töissä on olennaista onko tutkinto tiedeyliopistosta vai AMK:sta, joissain toisissa ei.
+Lisää kommentti
Olen ihmetellyt miksi kaupunkimme terveysjohtajan virkaan EI HAE paikkakunnan omat sairaanhoitaja YAMK tutkinnon suorittaneet. He ovat samalla viivalla kun Terveystieteiden maisterit, heillä on oikeus hakea työtä johon he varmasti kykenevät.
1 VASTAUS:
Kotkalaisten suurimmat synnit ovat sisu ja valittaminen. Kaikkea hyvää XAMK:laisille.
+Lisää kommentti
Asumme korkeakoulukaupungissa, jolloin Kotkalaisnuoret voivat jatkaa lukion jälkeistä opiskeluaan kotikaupungissaan. Pääkaupunkiseudun yksiövuokrat 800-1000€/kk, lisäksi bussimaksut ym kulut, niin ilman 25000€ opintolainaa et selviä 5-6 vuoden maisteriopinnoista.
Järki käteen, yöt kotona, päivät metsolassa, lopputulos 100% sama kun stadissa.
1 VASTAUS:
Emme asu korkeakoulukaupungissa. Asumme ammattikorkeakoulukaupungissa.
+Lisää kommentti
Veronmaksajaa järkyttävä lähes kahden sivun sepustus on Kysarissa Kotkan kantasataman pilvilinnojen haaveilijoista tänään 3.4.2018.
Kun etusivulla juttu alkaa sanoin :
"Synergiaedut maksimoituvat kantasataman kampuksen ja Kotkan tapahtumakeskuksen välillä," niin fiksu lukija oivaltaa heti, että mitään ei ole tapahtunut eikä ihan vähään aikaan edes tapahdu.
Kaikki on täysin levällään, pahimmin puuhamaa, jonka hankesuunnittelun vetäjää ei jutun mukaan ole edes tiedossa.
Pappi Jyrki Koivikko Xamkista puhuu kantasataman kampuksesta kuin viidestä leivästä ja kahdesta kalasta eikä siitäkään ole tiedossa edes valmistumisajankohtaa. Juttu paljastaa, että sahuri Sawyerin kanssa on enää vain keskusteltu.
Kokonaisuudessaan juttu paljastaa rivien välissä kaikessa kamaluudessaan, että viime lokakuun jälkeen kantasataman missään hankkeessa ei ole tapahtunut YHTÄÄN MITÄÄN uutisen arvoista. Pelkkää haaveilua on riittänyt senkin edestä.
Ilmoita
TradenomiYAMK= Kauppatieteiden maisteri
SairaanhoitajaYAMK=Terveystieteiden maisteri ,joka riittää mm.Kotkan Terveysjohtajan viran hakuun.
Ilmoita
Amkissa tehtiin järkyttävä munaus ja sen tulisi tulla tietoon ja käsittelyyn laajasti kaakossa. LUT tarjosi yhteistyötä tänne. Mutta nämä ääliöt pelkäsi oman vallan ja leasingmersujen katoamista, sen sijaan, haettiin kumppania Mikkelistä. Kumpihan olisi ollut parempi? Teknillinen ylioposti vai eteläsavon vastaava laitos kuin KYAMKIn räpellys?
Ilmoita
No LUT sai hyvän kumppanin lahtelaisista, tuskin jäivät Kotkaa ja Xamkia kaipaaman. Olisi vaan ollut aikanaan järkevää mennä yhteen Saimaan amk/LIT -konsernin kanssa kuin pienen savolaispuljun kanssa!
1 VASTAUS:
Kymi ja Mikkeli olisivat aikanaan halunneet yhteistyöhön Saimaan kanssa. Kymiä ja Mikkeliä puolta pienemmälle Saimaalle yhteistyö ei kelvannut.
+Lisää kommentti
Että oli suunnattoman vaikeaa Kymenlaakson radion eräälle uutistenlukijalle jo pelkkä yritys lausua "x a m k" muutama päivä sitten.
Piti vaan toistuvasti yrittää, mutta onneksi ei kieli juuttunut lopullisesti kurkkuun.
On seuraavalla kerralla parasta sanoa ihan suomeksi ammattikorkeakoulu tai ainakin kerran ihan oikeasti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.
Ei siis suomexi, vaan suomeksi.
1 VASTAUS:
Levyjen soitto onnistuu loistavasti.
+Lisää kommentti
Valtakunnansyyttäjän virkaan haki tradenomi, joten koulutuksen arvostus näkyy myös huippuvirkoja haettaessa.
Ilmoita
Lut ei varmaan haikaile Kotkan perään, mutta se olis suuri kotikutoinen munaus tälle paikkakunnalle.
1 VASTAUS:
Mikä munaus? Yhteistyö LUT:n kanssa?
+Lisää kommentti
XAMK on ryssitty monin tavoin. Maine on mennyt ja sen myötä hyvät opettajat. Oppilaiksi hakeutuvat vain ne, jotka eivät ole kelvanneet minnekään muualle.

Nyt XAMKin johto kuvittelee uuden koulun satamalaiturilla olevan se viisasten kivi, jolla asiat saadaan kuntoon. Eihän se näin mene. Metsolassa on hyvä kampus ja oppilasasuntolat kävelymatkan päässä. XAMKin pitäisi käyttää taloudellinen liikkumavaransa uudistamalla opetusohjelmiaan, jotka nekin ovat kuin tähteitä muilta.

Opiskelu kotkalaisessa XAMKissa on nykyiselllään hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa.
1 VASTAUS:
Kampus oli hyvä 70-luvulla. Rakennus on tiensä päässä. Henkilöstöllä sisäilmaongelmia. Eivätkä nykypäivän opiskelijat halua asua Korelassa. Uudistamalla opetusohjelmiaan? Kurkkaas vaikka valikoimaa kotisivulta.
+Lisää kommentti
Jos vertaa asumista Korelassa esim. asumiseen Helsingin keskustasssa, jossa Helsingin yliopistossa opiskelevat asuvat, on ero kun yöllä ja päivällä. Tiedän Kotkalaisnuoria, jotka eivät hae Helsingin yliopistoon tai teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen suurien vuokrakustannusten vuoksi. Kotona asuva aittakorpelaisnuori säästää 3-4 vuodessa hyvin helposti 25000-30000€, ja saa yhtä hyvän koulutuksen Korelassa kun pääkaupungin hälinässä.
Ilmoita
"Muutaman kerran todennut, että XAMK joutuu hakemaan pitkälle syksyä opiskelijoita"
Niin joutuvat kaikki muutkin AMK:t Xamkissakin se riippuu linjasta. Parhailla linjoilla on moninkertainen määrä hakijoita verrattuna paikkoihin.
Ilmoita
Kannattaa tutustua ihan vertailuna muiden ammattikorkeakoulujen tuloksiin, jos Xamkin tuloksellisuus ja laatu mietityttää. Tilastoja löytyy Vipunen-palvelusta: https://vipunen.fi/fi-fi/amk

Jos omat opiskelukokemukset ovat kahdenkymmenen vuoden takaa silloisista opistoista, ei se kerro nykytilanteesta yhtään mitään. Se, että oppilaitos sijaitsee maakunnissa, joissa väesto ikääntyy ja nuoret ikäluokat pienenevät on toki haaste. Silti Xamk houkuttelee ympäri Suomea opiskelijoita. Yli 50 % hakeutuu Xamkiin muualta kuin Kymenlaaksosta tai Etelä-Savosta.
1 VASTAUS:
Juuri noin. Tekussa koneteknikoksi lukeneitten vaimot puhuvat edelleen kirjakieltä.
+Lisää kommentti
On ihme kuinka nuivasti Kotkalaiset suhtautuu siihen että saavat elää korkeakoulukaupungissa.
Ilmoita
Eihän nyt Kotkaa voi korkeakoulukaupungiksi kutsua, jos pelkästään joku ammattileikkikoulu on kaupungissa. Toista on esimerkiksi Lappeenranta, jossa on lähes 50 vuotiaat perinteet oikeasta korkeakoulusta, nykyisestä yliopistosta.
3 VASTAUSTA:
Pitää kuitenkin muistaa, että esim sairaanhoitajaYAMK (Kotkassa opiskellut) on tavallaan terveystieteiden maisteri, hänellä on täydet mahdollisuudet hakea terveysjohtajan virkaa .
Vieläkin ihmettelen, että miksi noita terveystieteiden maistereita rahdataan muualta, kun kelpoisuusehdot omaavia löytyy Korelastakin.
”Tavallaan maisteri”. :D Siinäpä se. Vaan kun ei ole maisteri.
Mutta, jos sairaanhoitajaYAMK hakee terveysjohtajan virkaa HÄN ON SAMALLA VIIVALLA kun terveystieteiden maisteri.
+Lisää kommentti
Säälittävän kehnoja opettajia suojatyössä ja hienoksi suunniteltu nimi.
7 VASTAUSTA:
Terveysalalla ainakin. Osa opettajista on hyviä ja osa kehnoja. Ensihoidon opettajat on tosi hyviä mutta alan yli-opettaja nuori tyttö joka ei koskaan ollut ensihoidossa eikä opettajana missään muualla. Hieno titteli vaan.
Sille ei voi mitään että tänne tulee opettajiksi ne mitkä eivät ole muualle päässeet.
Terveysalan yamk on kuulemma uusia opettajia Kotkassa. Kokemuksia?
Joka paikassa on hyviä ja huonoja opettajia
Töissä nauretaan että xamk ensihoidon yamk pääsee jos flirttailee opettajalle pääsykokeissa. Jos haluaa oikeasti oppia eikä vain miellyttää opettajaa, kannattaa hakea muualle. Toisaalta hyvännäköinen opettaja joka järjestää iltaisinkin ohjelmaa...
6265 kirjoitti:
Töissä nauretaan että xamk ensihoidon yamk pääsee jos flirttailee opettajalle pääsykokeissa. Jos haluaa oikeasti oppia eikä vain miellyttää opettajaa, kannattaa hakea muualle. Toisaalta hyvännäköinen opettaja joka järjestää iltaisinkin ohjelmaa...
mies vai nainen opettaja? :D
Metropoliassa on osaavammat ensihoidon johtamisen opettajat
+Lisää kommentti
Noo, jos katsoo Opetushallituksen Vipusesta opiskelijapalautetilastoja, niin hitusen tyytäväisempiä ovat Xamkin opiskelijat olleet opiskeluun kuin amkeissa keskimäärin. Opetuksen tasoonkin oltu yhtä tyytyväisiä kuin muuhun. Tilastot vielä sukupolvelta jotka kokeneet fuusion, mikä toi oman sählinkinsä. Eikä terveysala mitenkään erotu Xamkin muusta palautteesta.
Ilmoita
Olkaamme ylpeitä: ASUMME KORKEAKOULUKAUPUNGISSA.
2 VASTAUSTA:
Niin asummekin. Korkeakouluja on Suomen lain mukaan kahdenlaisia: yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Molemmilla on oma erillinen tehtävänsä eikä niiden vertailu ole välttämättä järkevää.
Juuri noin. Ja esimerkkinä voi mainita, että TradenomiYAMK= Kauppatieteiden maisteri.
+Lisää kommentti
Korkeakoulututkinto kotona Kotkassa, miksi lähtä merta edemmäs kalaan.
Naapurintyttö pyrki ja pääsi Helsingin yliopistoon. Miksi kotikunta ei kelpaa.
2 VASTAUSTA:
Opiskelijat lähtevät muihin korkeakoulukaupunkeihin, mutta erityisesti opetus- ja tutkimus-henkilöstöä (maistereita ja tohtoreita) menee muista suomalaisista "menestyneistä " korkeakouluista ja yliopistoista Xamkiin, lisäksi myös opiskelijoita menee paljon pääkaupunkiseudun lähettyviltä Xamkiin opiskelemaan. Ei taida se opetus ja muu meinkinki olla sen parempaa siellä Helsingissä. Vanhat kymiläiset ja myös kotkalaiset punaänkyrät ovat pettyneitä kun Kotkassakin alkaa jokin asia menestymään ja tuomaan oikeasti ainakin välillisesti tuloja, muuta menestystä ja erityisesti osaavaa työvoimaa alueen yrityksille. Ylimääräsitä rahaa ei kannata laittaa ei mitään tuottaviin kohteisiin kuten vanhusten perseeseen/pankkitileille mätänee.
Eli dipl.insinöörit palaavat suorittamaan jatko-opintoja Metsolaan.
+Lisää kommentti
Pohjanoteeraus ainakin Metsolassa opiskeltavan liiketoiminnan logistiikan tutkinnon osalta. Opettajilta saa kinuta arvosanamerkintöjä kursseista kuukausitolkulla, luokissa vanhoja tietokoneita joilla esim. verkkotenttien teko on yhtä helvettiä ja epävarmaa säätöä. Opettajat eivät informoi tarpeeksi oppilaita muutoksista ja virhetilanteita sekä väärinymmärryksiä pääsee syntymään ja näistä kärsii opiskelijat. Paljon muitakin epäkohtia löytyy paljon.

Olen kohta valmistumassa tuolta mitä ilmeisemmin työttömäksi - jos jään Kotkaan. Oli virhe hakea kyseiseen tutkinto-ohjelmaan mutta jokainen tekee itse valintansa, oli ne sitten hyviä tai huonoja.
Ilmoita
Isänä yritin puhua järkeä pojalleni siitä, että DI-koulutuksen (vast) pystyy suorittamaan myös Kotkassa. Ei uskonut. Kalliiiksi tulee 5 vuoden vierailu Otaniemessä, Metsolan koulumatkaan olisi kulunut 5min, kun asumme vieressä.
2 VASTAUSTA:
Sinulla on fiksu poika! Kotkan Xamk on todellakin menettänyt entisen arvostuksensa. Oma jälkikasvuni sai puolessa vuodessa tarpeekseen ja hakeutui toiselle paikkakunnalle opiskelemaan samaa tutkintoa. Ilmeisesti juuri se, että suurin osa Xamkin opiskelijoista on erilaisia täydennyshakijoita näkyy koko touhun tasossa. Motivaatio ja osaaminen puuttuu.
Kauppatieteiden maisteria vastaava tutkinto löytyy kotikylältä TRADENOMI YAMK. Voit opiskella lähes nollabudjetilla kotoa käsin.
+Lisää kommentti
Yli 4000 hakijaa, joten kotijoukkojen neuvot ovat purreet Kotkalaisnuoriin. Turha lähteä "merta edemmäs kalaan".
Ilmoita
Otaniemen oppilas maksaa valmistumisen jälkeen muutaman vuoden 30000€ opintolainaa.
Metsolassa opiskellut Kotkalaisnuori on veloista vapaa, ja tekee insinöörin töitä lammasaaren paperitehtaassa.
Ilmoita
Vielä kerran: InsYAMK= Dipl.insinööri. Kotka ja Espoon Otaniemi antavat täysin saman koulutuksen.
1 VASTAUS:
Se menee näin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diplomi-insinööri

"Diplomi-insinöörin tutkinto on yliopistotutkinto, ja perusopinnot poikkeavat luonteeltaan insinöörin ammattikorkeakoulututkinnosta. Tekniikan kandidaatin tutkinto-ohjelmaan sisältyy paljon teoreettista perustietoa muun muassa matematiikasta ja fysiikasta, joka on tarkoitettu pelkästään ylempään tutkintoon valmistautumista varten, kun taas insinöörin AMK-tutkinto painottaa enemmän ammattiaineita ja käytännön osaamista. Tutkintojen erojen vuoksi insinöörin AMK-tutkinnon suorittaneen on suoritettava maksimissaan 60 opintopistettä täydentäviä opintoja, muun muassa matematiikan ja fysiikan alalta pyrkiessään opiskelijaksi suoraan uuteen 120 opintopisteen diplomi-insinöörin tutkintoon. Täydentäviä opintoja voi joutua suorittamaan myös silloin, jos on suorittanut kandidaatin tutkinnon tai insinöörin AMK-tutkinnon eri tieteestä tai koulutusohjelmasta. Jos täydentävien opintojen määrä kasvaa yli 60 opintopisteeksi, opiskelija ohjataan hakemaan tekniikan kandidaatin (TkK) tutkintoon. Täydentävien opintojen määrä päätetään tapauskohtaisesti. "
+Lisää kommentti
Sanoin pojalleni (Jari) nimi muutettu, että sinun on turha lähteä Espooseen, kun sama tutkinto(tavallaan) on muutaman sadan metrin päässä omasta kodista. Päätös on tehty, hän ei pyri Espooseen.
Ilmoita
Jos amk Metsolassa olisi KORKEAKOULU (engl. UNIVERSITY), niin miksi ihmeessä kadun varressa komea valokyltti (ja myös tekun seinässä) julistaa sen olevankin UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES eli ammattikorkeakoulu.

Harhailu näiden nimien parissa selittyy tietysti sillä, että korkeakoulu kuulostaa hienommalta kenen suussa tahansa.
Ilmoita
Kuitenkin esim Kotkan kaupungin terveysjohtajaksi olisi voitu valita Terveystieteiden maisterin sijaan SAIRAANHOITAJA YAMK, sillä heidän koulutustasonsa on sama eli 1:1.

Olen tarkastanut asian kymmeniltä tutuilta sairaanhoitajilta.
Ilmoita
UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES seisookin nyt vain tekun seinässä. Tien varren valotaulussa on enää mainittu "kampus."
Että on kiusallista jollekin tuo määre "of applied sciences".
Mikä tai missä on kirjoitettu se ukaasi, ettei nämä amk:t saa sentään käyttää pelkkää university-nimikettä - onneksi.
Ilmoita
Te kaikki kotkalaiset ootte kyl kehareita.
Ilmoita
Vielä kerran: Tradenomi (YAMK) = Kauppatieteiden maisteri
Insinööri (YAMK)= Dipl.insinööri
Sairaanhoitaja(YAMK) = Terveystieteiden maisteri

Yliopiston eli ylemmän korkeakoulututkinnon pystyy TAVALLAAN suorittamaan Metsolan campusalueella.

Helsingin yliopistossa maksat samasta tittelistä, asuntoineen, kalliine vuokrinen vähintään 30000€
1 VASTAUS:
Mutta Kotkassa maksat lopun ikääsi siitä, että opetus on puutteellista ja huonoa.
+Lisää kommentti
Kotkan ammattikoulusta valmistuu nykyisin myös tekniikan lisensiaatteja ja onpa sieltä väitellyt pari tekniikan tohtoriakin autopuolelta. Cliffaa!
2 VASTAUSTA:
Kotkassa opiskellut kaveri vaihtoi autooni koiranluut, kokonaisaika 30min.
10 min ajasta meni varaosaliikkeessä käyntiin.
Varmaan kaveri oli niitä uudistetun ammattiyliopiston käyneitä autotekniikan lisensiaatteja. Osa kotkalaisista opiskelioista valmistuu kytkintekniikan osastolta, jossa perehdytään auton kytkimen rakenteeseen ja sen korjaukseen. Nämä tekniikan lisensiaatit ovat erittäin haluttuja asiantuntijoita autokorjaamoissa. Kokemuksen mukaanhan kytkimen vaihto kotkalaiskorjaamoissa on viime vuosina osoittautunut erittäin vaativaksi operaatioksi.
+Lisää kommentti
Lahti ja Lappeenranta (yhdistettynä LUT:iin) jyräävät kaakossa Xamkin mennen tullen.
1 VASTAUS:
Eikä jyrää. Kotkassa amikset ovat nykyään yliopistoja ja opistot ovat korkeakouluja. Se onko tässä mitään järkeä, onkin hyvä kysymys..
+Lisää kommentti
Naurettavaa väittää että esim. Otaniemi tai Lappeenrannan LUT olisi sama asia kuin Metsola! Vaikka kuinka olisi insinööri YAMK, se EI koskaan ole eikä tule olemaan sama kuin diplomi-insinööri.
Kyllä hyvissä firmoissa DI vetää pidemmän korren työnhaussa kuin amkin inssit, vaikkakin paljon toitotetaan että vastaavat tutkinnot. Tuttuni on Finnairin tekniikassa johtaja ja kyllä siellä kuulemma tiettyihin tehtäviin (johtotehtäviin etenkin) dippainssit vain huolitaan. Sama esim. sairaanhoitaja YAMK ei ole sama kuin terveystieteiden maisteri.

Eli Kotka ja Kouvola eivät ole yliopistokaupunkeja, kuten vaikkapa Lpr.
Ilmoita
Juuri näin. Ammattikorkeakoulu ei ole tiedekorkeakoulu.
Ilmoita
Ei ole, mutta sairaanhoitajaYAMK, VOI hakea esim Terveysjohtajan virkaa.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

XAMK on pohjanoteeraus!

Muutaman kerran todennut, että XAMK joutuu hakemaan pitkälle syksyä opiskelijoita, kun huono maine on jo tehtävänsä tehnyt. Oppilaitokseen ei enää uskota eikä sen tutkintotodistuksia arvosteta.

XAMKin osalta voidaan helposti väittää että ongelmat ovat oppilaitoksen johdossa, joka mieluimmin kikkailee omien henkilökohtaisten etujen perässä. Koko oppilaitos on surullinen esimerkki siitä, mihin poliittinen ohjaus tässä maassa johtaa. Pieniä eriytyneitä yksiköitä laajalla alueella ilman yhteistä synergiaa.

Opiskelijoiden kannattaa ottaa huomioon, että XAMK ei välttämättä ole erityinen suositus työpaikkaa haettaessa.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta