Niva-kaijan koulussa taas sisäilmaongelmaa

Kyllähän tämän jo tiesi.. oma teini on valitellut varsinkin koulupäivän viimeisinä tunteina esiintyvää päänsärkyä ja väsymystä, kuulemma kavereillakin on samanlaista. Ilmeisesti sieltä on opettajiakin oireillut. Silmiä kuivaa, nenä vuotaa / limakalvot kuivuu jne tällaista olen kuullut että monilla on kun koulun tiloissa kauemmin oleskelee ja kotona ei ole mitään. Kuulemma monet lähtee koulusta keskenkaiken loppupäivän aikana juuri tuon päänsäryn ja flunssaisen olon takia. Olen itsekkin koulun tiloissa vieraillut, joissain paikoissa selvästi huono sisäilma ja outo nenään pistävä haju. Varsinkin d-osassa kieliluokilla ilmanvaihto erittäin heikko omasta mielestäni, kaikkihan sen valmiiksi tiesi että home/sisäilma ongelma ei poistu tuolta korjaamalla, kun ongelmia on ollu 90-luvulta saakka ja vaikka kuinka ollaan korjailtu ja puhdistettu se ei vain auta ongelmat palaavat aina vain ja lopulta pahempina. Olisi vain kannattanut rakentaa aivan uusi koulu, säälin kaikkia lapsia jotka tuolla joutuvat opiskelemaan
71072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vastuulliset tiedämme,mutta saammeko heitä vastuuseen,ihan aikuisten oikeasti,siis lompakollaan.

Äänestä

Ostetan parakkikoulu. voidaan aina vaihtaa osa jossa ilma on huono. ei tarvi kokokoulua rempata on siten halvin koulun ei tarvi olla pramea vaan opetukseen soveltuva.

Äänestä

Päänsärky kesken koulupäivän.. Oi sinä mahtavin tekosyy lintsata loppupäivä, ja jonka vielä äitee usko ja selvitti poissaolot :)

Äänestä

Monet on valitellu ja itselläkin tulee juuri nuo oireet.. nyt on otettu jotkin sisäilmamittarit käyttöön.

Äänestä

Kyllä on suomessa paskat rakentajat jokapaikka homeessa jo viidessä vuodessa. Parempi vaan ettei suomesta lähdetä ukrainaankaan jälleenrakentamaan mitään koska silloinhan se pitäisi uudelleen rakentaa 5vuoden päästä uudelleen ja se se vasta kalliiksi tulee. En tiedä mistä kiinasta pitäis tilata kaikki rakennuspalvelut suomeen koska suomessa ei osata rakentaa mitään.

Rakennukset liian tiiviitä siksi ne märkänee pystyyn. Suomessa ei osata rakentaa eikä kouluttaa rakentajia. Suomi tekee homeista paskaa ulkomailla rakennetaan laatua! Siksihän suomi onkin veloissa kun paskasti rakennetut rakennukset homehtuu 5vuoden välein ja kalliita korjauksia ja uusia rakennuksia pitää kokoajan korjata ja rakentaa. Siihen se raha menee ja siksi leikataan.

Euroopassakin keskiaikaisia rakennuksia linnoja jne jne. Kaikki ykköskunnossa mutta suomi tekee paskaa 5vuotta ja purkukunnossa. Parempi kun täällä ei tehtäis mitään rakennuksia kun ei täällä osata ja kaikki rahat menee siihen kun pitää joka 5s vuosi laittaa miljoonia uuteen rakennukseen kun ei kestä.

Halvemmaksi tulis tilata suunnittelu ja rakentajat vaikka kiinasta niin tulis parempaa jälkeä ja oikeaa laatu rakentamista eikä mitään suomalaista homepaskaa. Kiinassakin pilvenpiirtäjät ollu satoja vuosia ja ei ongelmaa. Suomi poika tekee kertakäyttörihkamaa ei täällä pitäisi rakentaa kun ei ole osaamista. Jatkossa tilata rakennuspalvelut ulkomailta niin säästyy rahat. Nauraa kait meille intialaisetkin että ei hyvänen aika mitä vajakkeja. Ei ihme että ovat veloissa kun rakentavat paskaa ja miljoonia menee hukkaan kun mikään ei kestä viittä vuotta.

-ette vaan osaa

Äänestä
  • Toisekseen kun teillä on tuo ammattitaito ja tietämys parempi kuin insiinööreillä ,rakennusm
    estareilla kirvesmiehillä . Niin ei muuta luin hommiin ei ole suljettu ammatti kaikkiin voi kouluttautua.Tosin te saatte varmaan paperit kun selitätte tarpeeksi. Tosin siinä voip lukea että täten todistamme että tällä henkilöllä on joskus ollut vikaa älyssä. Mutta nyt hän on siitä täysin vapaa!

    Äänestä

Joo tehdään lehmänpaskamajoja niin ei homehdu .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti.67 kirjoitti:

Kyllähän tämän jo tiesi.. oma teini on valitellut varsinkin koulupäivän viimeisinä tunteina esiintyvää päänsärkyä ja väsymystä, kuulemma kavereillakin on samanlaista. Ilmeisesti sieltä on opettajiakin oireillut. Silmiä kuivaa, nenä vuotaa / limakalvot kuivuu jne tällaista olen kuullut että monilla on kun koulun tiloissa kauemmin oleskelee ja kotona ei ole mitään. Kuulemma monet lähtee koulusta keskenkaiken loppupäivän aikana juuri tuon päänsäryn ja flunssaisen olon takia. Olen itsekkin koulun tiloissa vieraillut, joissain paikoissa selvästi huono sisäilma ja outo nenään pistävä haju. Varsinkin d-osassa kieliluokilla ilmanvaihto erittäin heikko omasta mielestäni, kaikkihan sen valmiiksi tiesi että home/sisäilma ongelma ei poistu tuolta korjaamalla, kun ongelmia on ollu 90-luvulta saakka ja vaikka kuinka ollaan korjailtu ja puhdistettu se ei vain auta ongelmat palaavat aina vain ja lopulta pahempina. Olisi vain kannattanut rakentaa aivan uusi koulu, säälin kaikkia lapsia jotka tuolla joutuvat opiskelemaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu