Epävakaa persoonallisuushäiriö-keskustelu

Mä en osaa sanoa, mutta mikä on oikea tunne torjutuksi tulemisessa?

Sinulla on suomeksi sanottuna huono itsetunto.Se ei ole sairaus paitsi psykiatrien mielestä.

Mulla on kans epävakaa persoonallisuus. Se on diagnosoitu 22v mut löytyy tyhjyyden tunnetta, raivareita, viiltelyä, syömishäröilyä, hylkäämis pelkoja, kotona ollut kaiken laisia riskitekijöitä ja aikuisiällä mm. Nyt olen 27v, Oon kyl kouluja käynyt kun pystyn olee ihmisten ilmoilla normaali. Kotona enemmin kaikki purkaantuu. Oon siis nainen.

Viitelyä ei ole usein, raivareita joskus et huudan tai joskus oon heittänyt jonkun tavaran lattialle, hakannut tietokoneen näppäimiä, myös masennusta ja tarkkaavaisuus häiriön piirteitä on. Ikäviä tunteita patoaa ja ei osaa järkevästi käsitellä. En aina tiedä kuka oon, yksinäisyys, vähän ystäviä, voimakkaat mielialat, huono itsetunto, ehkä tää joskus meillä helpottaa.

Minulla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö v.2014, mutta nyt viime vuosina olen enemmän perehtynyt asiaan ja alkanut kyseenalaistamaan diagnoosiani. Mun mielialat heittelee päivittäin voimakkaasti ja joskus menee ihan hypomanian puolelle. Mutta miten ihmeessä ne hypomaniat loppuvat yhteen tai kahteen päivään? Kaksisuuntaisen diagnoosilla mulla olisi ollut sekamuotoinen jakso päällä kolme vuotta.

Olen kallistunut epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Myös psykiatrini ja psykologini ovat alkaneet miettiä sitä vaihtoehtoa, vaikken olesitä heille kertonutkaan.

Kyllä musta vähän tuntuu, etten tule ikinä olemaan terve, riittävän hyvä itselleni.

Mulla on diagnosoitu tuo. On parempia ja huonompia aikoja. Aina on se yksi tärkein ihminen johon takertuu niin tiukasti, että on valmis tappamaan itsensä jos se sut jättää. Samalla vihaat sitä ihmistä tosi paljon, käyttäydyt sitä kohtaan kaikista huonoiten, ja samalla rukoilet, ettei se jätä sua, jos sei usko niin uhkaat sitten tappaa ittes. Paras aika koittaa sen jälkeen, kun pakon edessä tää ihmissuhde menee sirpaleiksi, kun toisella on vihdoin rohkeutta hylätä sut, ja joudut elämään ittes kanssa ja "löytämään" itsesi uudelleen. Elämä vaikeutuu uudestaan jos ajaudut jonkun ihmisen kanssa läheiseen suhteeseen. Aina pitää kuitenkin olla joku, jos sei oo oikea ystävä niin se on joku elokuvahahmo. Hämmennyt peiliin katsoessa että miksi näytät tältä jne. Yrität aina mahdollisimman paljon olla se sun ihminen mistä otat mallia ja jonka piirteitä omaksut ittees.

Konfliktit ihmissuhteessa ilmenee riitatilanteina, jotka johtuu siitä, että oot havainnut jonkun merkin siitä, että tää toinen nyt aikoo hylätä sut (vaikka oikeesti sitä merkkiä ei aina ole) ja alat sitten raivoamaan joko sanallisesti tai heittelemällä tavaroita taikka vahingoittamalla itseäs. Tavallaan vaikka se toinen yrittäs vakuuttaa sulle ettei se hylkä sua, niin et koskaan usko sitä ja teet siitä sitten lopulta totta. Toisen ihmisen on pakko pelastaa itsensä koska se tajuaa ettei voi pelastaa sua eikä sitä ihmissuhdetta.

Kaikki tunteet tuntuu voimakkaana. Jonkun (sen sun lähimmän) joku ihan viaton lause voi saada sut kokemaan hengitysvaikeuksia, tai ihan oikeesti itkemään tunteja, tärisemään raivosta tjs. Myös positiiviset tunteet on voimakkaita, ei pysty oleen liikkumatta tai hengittään tasasesti kun on niin innoissan. Ei oo minkäänlaista puskuria millekään tunteille, ja yleensä ei myöskään sit tarpeeksi hyvää hallintaa niille, minkä takia ilmenee näitä raivokohtauksia.

Täähän ei oo mikään absoluuttinen juttu, vaan ihmisen keksimä nimi täntyyppiselle oireistolle. Diagnoosi on siitä hyvä, että lääkärit suoraan tietää millasia oireita sulla on eikä sun tarvi selittää niille koko elämäntarinaas siinä vaiheessa kun sun poikaystävä hylkää sut ja joudut osastolle kun oot yrittäny tappaa ittes : D

Minulla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö 25 vuotta sitten. Oireistoon kuului tuolloin vahva impulsiivisuus, itsetuhoisuus ja ahdistus joka purkautui viiltelynä ja kaikenlaisena riskikäyttäytymisenä. Elämän varrella se on näyttäytynyt niin että mielialat heittelee päivän aikana todella voimakkaasti ja ihmissuhteissa olen ollut hyvin mustavalkoinen. Yleensäkin epävakaa ihminen on melko lailla joko-tai, ei ole välimuotoa.

Kaikki tämä johtuu sitä että aivan pienenä lapsena olen joutunut jatkuvan hylkäämisen kohteeksi eli omat vanhempani ovat olleet ns.neglect vanhempia jotka eivät ole osanneet vastata minun tunteisiini. Tämä aiheuttaa sen että myöhemmin en ole osannut käsitellä enkä ilmaista omia tunteitani ja suhteita varjostaa jatkuva hylkäämisen pelko.

Olen itse nyt 40 mies ja olen ollut laitoshoidossa ja terapioissa tämän takia ja tälläkin hetkellä lääkitys päällä mutta voin sanoa myös että epävakaalla persoonallisuushäiriöllä on taipumus lievittyä hieman ihan luonnostaankin kun ikää tulee.

Voisiko lääkärille vihjaista että epäilet joskus mielenterveyttäsi? Saisit työkaluja ja apua mielen hallintaan. Itsekin tunnistin joitain oireita itsessäni. Kuten hän sanoo jonkun lauseen, joka jää mieleeni elämään. Sellaiset asiat pitää oppia käsittelemään terveellä tavalla. Muuten ne kalvavat sisältä sinua rikki.