Hei, olen syntynyt 1960. Olen tehnyt töitä vuodesta 1979. Jos saan työnantajaltani vuoden "paketin" olessani 58v risat ja tämän jälkeen ansiosidonnaista 500pvää, pääsenkö ns. putkeen jos olen ansiosidonnaisen loputtua 61v. Kysymykseni koskee lähinnä sitä, miten saatu "paketti" vaikuttaa kuvioon, onko ajoitus oikea saada se 58 vuotiaana.
Työttömyysputki/paketti
Kaarina1960
1281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneellä on lisäpäiväoikeus, jos hän täyttää 61 vuotta ennen kuin päivärahan enimmäisaika täyttyy. Lisäksi edellytetään vähintään viiden vuoden työskentelyä edeltävän 20 vuoden aikana. Jos olet oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa 500 päivän enimmäisajalta, kestää se noin 1 vuotta 11 kuukautta. Lisäpäiville päästäksesi päivärahasi maksu voisi näin ollen alkaa aikaisintaan silloin, kun olet 59 vuotta 1 kuukautta. Vuoden ”paketin” voisit aikaisintaan ottaa vuotta aiemmin.
Varmista tämä kuvio vielä omasta työttömyyskassastasi, joka tehtäviin kuuluu neuvoa työttömyysturvaan liittyvissä kysymyksissä.