Avoimia työpaikkoja on kokoajan mukamas 70 000, vaikka kyseessä on väärinkäsitys! Valaistaanpa vähän asiaa:
Mikseivät työttömät siis työllisty avoimiin työpaikkoihin? Syy on toisaalta se, että työttömiä eivät yritykset HALUA palkata, vaan töissä jo olevia!
Lisäksi avointen työpaikkojen määrä ei johdu siitä, että työpaikkojen määrä kokoajan lisääntyisi tuota vauhtia, vaan pääasiassa ne johtuvat siitä, että työssä jo olevat vain vaihtavat työpaikkoja. Kyseessä on siis harha avointen (uusien) työpaikkojen suuresta määrästä.
Jos vähäksi aikaa kiellettäisin kaikkia työllisiä vaihtamasta työpaikkoja keskenään ja täytettäisiin sillä hetkellä avoinna olevat paikat työttömillä, niin veikkaan, että heti kiellon jälkeen ja ilman kuin ensimmäistäkään "avointa" työpaikkaa on täytetty putoaisi niiden määrä alle puoleen, jotka sitten täytettäisiin työttömillä, ja senjälkeen ei pitkään, pitkään aikaan olisi kuin vähän avoimia, uusia työpaikkoja.
Avoimet työpaikat pitäisi täyttää työttömillä, eikä työpaikan vaihtajilla, koska se ruljanssi aiheuttaa vaikutelman, että kokoajan on avoinna 70000 työpaikkaa, vaikka oikeasti kyse on vain työpaikanvaihtajien avoimiksi jättämistä paikoista, jotka täytetään toisilla työpaikanvaihtajilla, jotka jälleen jättävät avoimeksi aikaisemmat paikkansa ja niin edelleen.
Linkki harhaiseen vaikkakin oikeansuuntaiseen keskusteluun:
http://www.verkkouutiset.me/ratkaisu-kohtaanto-ongelmaan-olemassa/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.