Tämä ei varsinaisesti tänne Tampere -palstalle kuulu mutta kysynpä silti mielipidettänne. Eli minkälainen paikka (asuinpaikkana) on Lempäälän Kulju? Ollaan muuttamassa Keski-Suomesta työn perässä Tampereen seudulle ja Kulju olisi ainakin mukavan lähellä Tamperetta.
Kulju?
Anna
51252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sukulaisia asuu Kuljussa, ihan kiva paikka. Okt-alue rauhallinen, palvelut lähellä, jos ei ihan nurkalla, keskustassa (Lempäälä), sekä naapurissa tampereella.
Kuljussa LUONTO ympärillä.
Eipä siellä sitten juuri mitään muuta ympärillä olekaan.
Itse ennen Kuljun rajalla Moisiossa asuneena voinen sanoa, että Kulju on rauhallista ja kasvavaa aluetta. Uusia taloja tulee pellot täyteen ja alueen maaseutumainen ilme alkaa kadota. Kuljussa on kyllä palveluita Osuuspankin ja pubin verran. Lienee varmaan Postikonttori ehkä OP:n yhteydessä, on ainakin ennen ollut. Mutta parasta Kuljussa on Kuljun Kartano. Iso sekatavara ruokakauppa, joka on auki AINA. Ei semmoista pyhäpäivää olekaan, etteikö Kuljun kartano olisi vähintään 21 asti auki iltaisin. Hyvät liikenneyhteydet kyllä, Lempäälään huristaa noin 10 minuutissa ja Tampereelle lähes samassa ajassa, moottoritietä pitkin varmaan mene edes 10 minuuttia kun on painava kaasujalka. Suosittelen kyllä. Rauhallisuuden vuoksi jossei muuten. Niin ja onhan siellä hyvä tarha lapsille!
Osuuspankkia tai postikonttoria ei Kuljussa ole ollut ainakaan 15 vuoteen eli se niistä äskeisen kirjoittajan palveluista. Muutenhan toki palveluita löytyy eli Kuljun Kartano ja kaksi baaria. Erittäin hyvät liikenneyhteydet sekä omalla autolla että linjurilla Tampereelle ja Lempäälään. Tampere näistä ajallisesti jopa lähempänä. Suosittelen lämpimästi.
kuljunkartanossa on hyvä posti ja sekin on auki esimerkiksi uudenvuodenpäivänä sekä juhannuspäivänä yhdeksään :)