Skitsofreenikansalaisuus

Presidentti Trumpin asettaman muslimien maahantulokiellon yhteydessä, on puheeksi nostettu myös sellainen käsite kuin kaksoiskansalaisuus.

Siinä näkyy jälleen länsimaiden viranomaisten sokeus. Kuinka jollakin ihmisellä voi yleensä mitenkään olla kaksi eri kansalaisuutta? Kukaan rehellinen ja vilpitön ihminen ei voi olla yhtä aikaa kahden maan kansalainen, kuten hänellä ei voi yhtä aikaa olla kahta eri sukunimeä, nimikirjoitusta tai kahta eri syntymäaikaa.
Kahden maan kansalaisuudessa lieneekin kysymys aina jonkin asteisesta huijauksesta ja keinottelusta.

Jos joku anoo itselleen kahden eri maan kansalaisuutta, pitäisi hälytyskellojen silloin jo soida viranomaisten korvissa, mutta valitettavasti näin ei tapahdu. Terroristeille, rikollisille, huijareille ja heitä tukeville viranomaisille kaikki näyttää olevan sallittua.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sakari42 kirjoitti:

Presidentti Trumpin asettaman muslimien maahantulokiellon yhteydessä, on puheeksi nostettu myös sellainen käsite kuin kaksoiskansalaisuus.

Siinä näkyy jälleen länsimaiden viranomaisten sokeus. Kuinka jollakin ihmisellä voi yleensä mitenkään olla kaksi eri kansalaisuutta? Kukaan rehellinen ja vilpitön ihminen ei voi olla yhtä aikaa kahden maan kansalainen, kuten hänellä ei voi yhtä aikaa olla kahta eri sukunimeä, nimikirjoitusta tai kahta eri syntymäaikaa.
Kahden maan kansalaisuudessa lieneekin kysymys aina jonkin asteisesta huijauksesta ja keinottelusta.

Jos joku anoo itselleen kahden eri maan kansalaisuutta, pitäisi hälytyskellojen silloin jo soida viranomaisten korvissa, mutta valitettavasti näin ei tapahdu. Terroristeille, rikollisille, huijareille ja heitä tukeville viranomaisille kaikki näyttää olevan sallittua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu