"Toyota Tacomasta, Sequoiasta ja Tundrasta aiheutuu Yhdysvalloissa jopa 3,3 miljardin euron kulut.
Peräti 225 000:n Toyotan teräsrungot joudutaan vaihtamaan tai ainakin korjaamaan Yhdysvalloissa, sillä niissä on ilmennyt merkittävää ruostumista, kirjoittaa Autoweek. Takaisinkutsu koskee malleja Tacoma, Tundra ja Sequoia. Niistä kaksi ensimmäistä on lava-autoja ja viimeinen katumaasturi.
Samoja malleja ei myydä Suomessa.
Asiassa Toyotaa on uhattu jo ryhmäkanteella. Tuomioistuimen dokumenttien mukaan korjaaminen voi maksaa jopa 3,3 miljardia euroa.
Rungon vaihtaminen on kallista, aikaa vievää ja työvoimavaltaista, sillä se vaatii lähes koko auton purkamista. Siihen lasketaan tarvittavan peräti neljä asentajaa ja kaksi päivää. Jos työntekijöitä on vähemmän, aikaa kuluu enemmän.
Ongelma koskee noin 1,5 miljoonaa ajoneuvoa.
YouTubeen on ladattu lukuisia videoita autojen ongelmista ja korjaamisesta.
Rungot, joista puuttuu kunnollinen ruostesuojaus, toimitti ohiolainen Dana Holding.
Autoista julkaistut kuvat kertovat, että korroosio on vaurioittanut runkoa muun muassa alueilta, joilta vaaditaan suurta kestävyyttä sekä takana olevien lehtijousten liitoskohdista."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/toyotat-ruostuvat-kasiin-korjaaminen-maksaa-miljardeja/vLy3FLvq
Ei lelux pärjännyt taaskaan
8
292
Vastaukset 8
- lexus.on.paska
Jälleen on maailman arvostetuimman autolehden Auto Motor und Sportin valistunut eurooppalainen lukijakunta valinnut maailman parhaat autot 2017 eri luokissa. Tässä tulokset:
http://www.auto-motor-und-sport.de/news/best-cars-2017-11655877.html
Miniautot
1. VW Up
2. Opel Aadam
3. Abarth 595/695
4. Smart Fortwo/Forfour
5. Fiat 500
6. Opel Karl
7. Ford Ka
8. Hyundai i10
9. Skoda Citigo
10. Toyota Aygo
Pikkuautot
1. Audi A1
2. BMW i3
3. VW Polo
4. Mini
5. Opel Corsa
6. Skoda Fabia
7. Ford Fiesta
8. Alfa Romeo Mito
9. Citroën C3
9. Mazda 2
Kompaktiluokka
1. Audi A3
2. VW Golf
3. BMW 2 Coupé
4. Mercedes CLA
5. BMW 1
6. Mercedes A
7. Opel Astra
8. Skoda Octavia
9. Alfa Romeo Giulietta
10. Ford Focus
10. Volvo V40
Keskiluokka
1. Mercedes C
2. Mercedes C Coupé
3. Audi A4
4. BMW 3
4. BMW 4 Coupé
4. BMW 4 Gran Coupé
7. Audi A5 Coupé
8. Alfa Romeo Giulia
9. VW Passat
10. Audi A5 Sportback
Ylempi keskiluokka
1. Mercedes E
2. BMW 5
3. Audi A6
4. Audi A7 Sportback
5. Volvo S90/V90
6. Mercedes E Coupé
7. Maserati Ghibli
8. Jaguar XF
9. BMW 5 GT
10. Cadillac CTS
Luksusautot
1. Porsche Panamera
2. BMW 7
3. Mercedes S Coupé
4. Mercedes S
5. Tesla Model S
6. Audi A8
7. BMW 6
8. Aston Martin Rapide S
9. Mercedes CLS
10. Maserati Quattroporte
Pienet maastoautot
1. VW Tiguan
2. BMW X1
3. VW Audi Q2
4. Audi Q3
5. Mercedes GLA
6. Range Rover Evoque
7. Opel Mokka X
8. Ford Kuga
9. Seat Ateca
10. Hyundai Tucson
Suuret maastoautot
1. Mercedes G
2. Audi Q7
3. Porsche Macan
4. BMW X5
5. BMW X6
6. Mercedes GLC
7. Audi Q5
8. Volvo XC 90
9. Porsche Cayenne
10. Mercedes GLE
Urheiluautot
1. Porsche 911
2. Mercedes-AMG GT
3. BMW i8
4. Audi R8
5. Porsche 718 Cayman
6. Aston Martin Vanquish
7. Audi TT Coupé
8. Ferrari 488 GTB
9. BMW 6
9. Bugatti Chiron
9. Ford Mustang
Avoautot
1. Porsche 911 Cabrio / Targa
2. S-Klasse Cabrio
3. Audi R8 Spyder
4. Mercedes SL
5. BMW 4 Cabrio
6. BMW 6 Cabrio
7. Audi A5 Cabrio
8. Porsche 718 Boxster
9. Mazda MX-5
10. Audi TT Roadster
Tila-autot
1. VW Multivan
2. Mercedes V
3. BMW 2 Active Tourer/Gran Tourer
4. VW Touran
5. Ford S-Max
6. Mercedes B
7. Opel Zafira
8. VW Sharan
9. VW Golf Sportsvan
10. Renault Espace - Olettyhmätaas
Toyota on vastuullinen ja korjaa toisinkin muut saksalaismerkin joissa asiakas maksaa tuhansien eurojen tehtaan virheet. Oletko nyt tyhmä taas.
- härski-tojo
Etkö osaa lukea? Tässäkin tapauksessa tarvittiin joukkokanteen nosto ja oikeuden määräys ennenkuin Toyota suostui korjaamaan ruostuneet paskansa. Sitä ennen laskun maksoivat asiakkaat itse.
https://www.youtube.com/watch?v=-vIfiwZJ-Gg
Tässä kaksi vuotta vanha video jona on kuvannut vittuuntunut tojo-kuski jolle Toyota on pokkana väittänyt ettei hänen autossaan ole mitään ruosteongelmaa. Härskiä kusetusta ja onneksi oikeusistuin laittoi Toyotan ruotuun asiassa. - ownwfrjne
Arvostus aina ollut hiukan heikkoa ja valmistaja joutuu tulemaan hiukan vastaan myös ihan huoltamattomuudesta johtuvia vikoja.
- tyhmä.tojoinssi
Outo juttu ettei Toyota saa tuota ruosteongelmaa korjattua. Vanhempiin samanmallisiin autoihin on jouduttu vaihtamaan runkoja jo aikaisemmin ja ne ovat kuuluisia ruostepesiä. Toyota esitteli uudet mallit ja niissä on aivan yhtä pahoja ongelmia ruostumisen kanssa. Luulisi että kerrasta oppisi.
- Vituiksmenitaas
" huoltamattomuudesta johtuvia vikoja"
Miten rungon läpiruostuminen voi johtua huoltamattomuudesta? Ruosteongelma johtuu huonosta suunnittelusta. - samulille
Mahtaa olla aika huttua, palkkia?
- Kuinka_amerikkalaisten
omatekemä ongelma liittyy Lexukseen? Autoon joka on Amerikassa arvostetuin merkki. Ruostuminen johtuu yksiselitteisesti tyhmistä amerikkalaisista itsestään. Ei idiootti ymmärrä että suolakylvyssä rypevän auton alusta kannattaisi pestä edes muutaman kerran vuodessa, puhumattakaan siitä että jos noissa olosuhteissa joutuu kuitenkin millä tahansa autolla liikkumaan, kannattaa alusta suojata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551022
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.73561Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513