Poliisi on saanut selvitettyä törkeän ryöstösarjan, jossa ulkomaalaiset miehet pahoinpitelivät ja ryöstivät iäkkäitä, yksin asuvia naisia Kirkkonummella, Raaseporissa ja Salossa. Esitutkinta on saatu valmiiksi ja juttu siirtyy syyteharkintaan.
Ryöstöt alkoivat viime syksynä ja poliisi huomasi niissä nopeasti yhteneväisiä piirteitä. Uhrien, omakotitaloissa yksin asuvien 78-86-vuotiaiden naisten luokse saavuttiin aina yllättäen, pahoinpitely alkoi välittömästi ja sen jälkeen anastettiin muun muassa koruja ja rahaa. Lisäksi Salon rikospaikalta vietiin auto. Pahoinpitelyn keinoina oli poliisin mukaan käsien ja jalkojen sitomista, uhrin mattoon käärimistä ja suun tukkimista. Uhreiksi naiset valikoituivat ilmeisesti ikänsä ja sukupuolensa perusteella.
Poliisi kertoo, että neljä epäiltyä suunnittelivat muitakin ryöstöjä vaanimalla yksittäisten talojen sisätiloja. Ne jäivät jostain syystä toteutumatta. Todennäköisesti epäilyt olivat huomanneet, ettei aiottu uhri ollutkaan yksin. Yhden perheen talon verannalta vietiin kuitenkin mansikkakakku.
Rikospaikoilta saatiin havaintoja ulkomaalaisista miehistä, jotka tutkinnan edetessä tunnistettiin romanialaisiksi. Osa henkilöllisyyksistä selvisi poliisin mukaan rikospaikkatutkinnan tuloksien perusteella. Epäiltyjä on kesästä 2016 lukien vaiheittain vangittu poissaolevana. Miehistä tehtiin eurooppalainen pidätysmääräys ja epäiltyjä tavoitettiin syksyn aikana Sveitsistä ja Romaniasta. Viimeisin, neljäs epäilty tavoitettiin nyt tammikuussa.
Miehet olivat saapuneet ennen rikoksia Suomeen ja poliisi epäilee maahan tulon syyksi nimenomaan ryöstöjen teon. Salon ryöstön jälkeen miehet poistuivat Suomesta kiireisesti. Tutkinnan mukaan epäiltyjen oli tarkoitus olla Suomessa yli kuukauden ajan, mutta Salossa epäilyt ajoivat oman autonsa ojaan. Salossa ryöstön yhteydessä miehet veivät uhrin auton ja poistuivat seuraavana päivänä Suomesta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Nämä romanialaiset on saatu kiinni ja he ovat TUNNUSTANEET tekonsa! Suomalainen henkirikoksentekijä venkuloi ja yrittää syyllistää leskeä tekemästään henkirikoksesta!
Lapinlahdella rosvoja ja ketkuja riittää ihan omasta takaa.
Kaiken huipuksi Iisalmen poliiisi antaa näille retkuille ja
retkuperheiden kakroielle eritys suojelua
kyllä on tuas monella er nimim. samahenkilö kirjotellu.. voe voe ...remmiluistaa eekä aata siirappikaa....ja käpy jiässä...eeku vua käräjöemään ku ee tunnu muuta ajanvietettä olovan, luulis että kannaattaa jottae muuta alakoo harrastoo
Turha kommentti! Yksi turhimmista! Mikä ssinun nimesi on...yksi monista vai?Onko järki jäässä?
Kun kaikilla on känny kamerat - niin ottakaa kuvia autoista joissa on ko
maiden kilvet - KIITOS
Ei sovi leimata ihmisiä joilla ei mitään tekemistä ko asioiden kanssa - mutta kun
on valokuva niin helpommin selviää että ketkä käyvät oikeissa töissä !
Lapinlahdella ei rikollisia saa missään nimessä kuvata!
Oikeuteen siitä kuvaajaa haetaan!
Näin Peltonimessä ainakin käy!
Meidän klapipinolla touhuili naapurin vaimo aikuisentyttärensä kanssa 5.10.2013 klo 17.12!
Poliisi tuhosi kuvamateriaalin miehni tietokoneelta eikä tutkinut sitä koskaan!
Oli Makkonen sittenkin jäävi tukimaan tapapjan vaimon toimia klapipinollani?
Ihan oikeesti , siellä ei tutkita tiettyjen ihmisten tekosia!
Vielä minulla on mahdollisuus viedä asia eduskunnan oikeusasiamiehelle....2 vuotta ylittyy, mutta, jos teko loukkaa perusoikeuksia se otetaan käsittelyyn! Ja teko loukkaa perusoikeuksia! Lisäksi tutkimattomuus on epäasillista käyttäytymistä joka lisää painetta eduskunnan oikeusasiamiehen puuttumiseen asiaan! Pisteenä I:n päälle on viivästyminen asian käsittelysä...murhaoikeudenkäynti meni, jossa oletettu halkovarkaus olisi pitänyt viimeistään tulla esille! Se oli varsinainen henirikoksen ja henkirikoksenyrityksne syy. Se käy ilmi tutkimuspöytäkirjasta!