Mitä Sipilä edellä, sitä Ameriikan halpa kopio edellä.
Eikös se näin ole mennyt ajallisesti tarkastellen? Sipilähän tuli valtaan 2015. Sen jälkeen Trump päätti lähteä republikaanien esivaaliin ehdolle ja USAn presidenttiydestä kisaamaan. Loppu on historiaa.
Molemmat herrat Sipilä ja Trump ovat olleet omissa bisneksissä menestyneitä massimiehiä, ja tulevat siten puoluepolitiikan eliittisisäpiirien ulkopuolelta. Valttina hihassa toimiikin, että he tuovat uutta kulmaa politiikan tekemiseen perinteisten tapojen sijaan.
Tosin miehillä on ollut hieman eri ote maahanmuuttoasioihin, yhteistä siinä sekin tosin on että ko. asian suhteen on homma mennyt ns. hallitsemattomaksi (vaikkakin eri syistä).
MOT: Trump on Ameriikan Sipilä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.