Ministeri Arab Health 2017 -terveysmessuilla

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila johtaa suomalaisyritysten Team Finland -matkaa Dubaissa 29. tammikuuta – 1. helmikuuta. Ministeri osallistuu Arab Health 2017 -terveysmessuille yhdessä terveysteknologiaan ja terveyspalveluihin erikoistuneen yritysvaltuuskunnan kanssa.

Lähi-idän suurimpaan terveysalan tapahtumaan odotetaan noin 115 000 kävijää. Näytteilleasettajien joukossa on lähemmäs 40 maata. Terveysosaamiselle, kuten esimerkiksi uusille terveydenhuollon tietojärjestelmäratkaisuille, on kysyntää Lähi-idän alueella.

Suomen vahvuuksiin kansainvälisillä markkinoilla kuuluvat korkea teknologiaosaaminen ja erilaiset terveysalan innovaatiot. Dubain terveysmessuilla suomalaisyritykset saavat mahdollisuuden esitellä tuotteitaan kansainvälisille yhteistyökumppaneille.

Team Finland -matkan tavoitteena on avata suomalaisyrityksille ovia kaupantekoon Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien ja sen lähialueen kasvavilla markkinoilla. Kasvava väkiluku, kaupungistuminen ja hyvä taloustilanne siivittävät terveysalan investointeja alueella.

Matkalla ministeri Mattila tapaa myös Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien ja Saudi-Arabian terveysministerit. Ministerit keskustelevat muun muassa terveysalan yhteistyömahdollisuuksista sekä yhteisistä haasteista, jotka liittyvät muun muassa globaaliin terveysturvallisuuteen.

Lisätietoja
kansainvälisten asiain johtaja Pasi Korhonen, p. 02951 63649

http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-mattila-osallistuu-lahi-idan-suurimpaan-terveysalan-tapahtumaan
10163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miten tämä uutinen liittyy alueen aiheeseen. Uutinen kuuluisi muualle, lähinnä terveys -alueelle.

Äänestä
  • Arabimaissakin asuu transsukupuolisia.

    Äänestä

  • 2017___ kirjoitti:

    Arabimaissakin asuu transsukupuolisia.

    Eikä Mattila tapaa heistä yhtäkään.

    Äänestä

  • 2017___ kirjoitti:

    Arabimaissakin asuu transsukupuolisia.

    Niitä siellä nimenomaan asuu.
    Homoja siellä ei asu, koska homomiehet leikataan " naisiksi".
    Islamin mukaanhan ei voi tai saa olla homo, tai lähtee henki.
    Katolta heittäminen mm. Kuuluu koulutusmetodeihin.
    Onkin tullut ongelmaksi trans naisten valtava määrä, homoille se kun on ainoa mahdollisuus..
    Katsokaa tästä dokumentti you tubesta!
    Kyllä rajat kiinni meillä olisi ainoa mahdollisuus pelastautua ...

    Äänestä

Setan tietoon on tullut useita tilanteita, joissa pääkaupunkiseudulle jo asettuneita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (lhbtiq) kuuluvia turvapaikanhakijoita siirretään pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Siirto pois pääkaupunkiseudulta tarkoittaa monille luopumista jo luoduista sosiaalisista verkostoista ja tukitoiminnasta, jota Setan jäsenjärjestö HeSeta mm. Together-toiminnan kautta tarjoaa. Vastaavaa, laajaa ja ammatillisesti koordinoitua toimintaa, ei lhbtiq-turvapaikanhakijoille muualla Suomessa ole vielä tarjolla.
Niille turvapaikanhakijoille, jotka on jo siirretty pois kohdennettujen tukitoimintojen piiristä, tulee tarjota mahdollisuus asumiseen pääkaupunkiseudulla mahdollisimman pian.

”Siirtojen yhteydessä viranomaiset ovat perustelleet päätöstä sillä, että henkilöt siirretään paikkakunnalle, jossa on olemassa Setan jäsenjärjestö. Suuri osa Setan jäsenjärjestöistä on kuitenkin vapaaehtoisvoimin toimivia, joiden mahdollisuudet tukea lhbtiq-turvapaikanhakijoita vaihtelevat suuresti”, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Seta vaatii, että lhbtiq-turvapaikanhakijoiden siirrot pois pääkaupunkiseudulta lopetetaan välittömästi. Järjestön mukaan viranomaiset eivät saa olettaa, että vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt voisivat tarjota riittävää tukea turvapaikanhakijoille. Lhbtiq-turvapaikanhakijoita siirrettäessä tulisikin aina olla erikseen yhteydessä Setan paikallisjärjestöön ja selvittää, pystyykö se tarjoamaan tukea turvapaikanhakijalle.

”Viranomaisten tulisi ensisijaisesti kuulla turvapaikanhakijaa ennen siirtopäätösten tekoa. Ei pidä myöskään olettaa, että sama ratkaisu olisi toimiva kaikille lhbtiq-turvapaikanhakijoille,” Tarjamo toteaa.

Suomessa on kiireellisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat turvapaikanhakijat saavat sensitiivistä ja asiallista kohtelua viranomaisilta, vastaanottokeskusten työntekijöiltä, tulkeilta ja järjestöiltä. Heille on järjestettävä turvalliset asuintilat sekä varmistettava, että he voivat saada psykososiaalista tukea identiteetin salaamisesta ja koetusta vainosta johtuviin ongelmiin.

”Migrin ja pääkaupunkiseudun kuntien tulisi välittömästi järjestää majoitustiloja erityisen haavoittuvassa asemassa oleville lhbtiq-turvapaikanhakijoille”, vetoaa lhbtiq-turvapaikkatyötä koordinoiva Aaro Horsma HeSetasta.

http://seta.fi/lhbtiq-turvapaikanhakijoiden-siirrot-pois-paakaupunkiseudulta-lopetettava-valittomasti/

Äänestä
  • Vihapuhe vyöryy Suomen yli. Vihaa ryöppyää poliitikkojen, viranomaisten ja kansalaisten niskaan. Miksi vihapuhe on lisääntynyt? Mistä raivo kumpuaa? Miten vihapuhetta voidaan torjua?

    http://areena.yle.fi/1-3760149

    Äänestä

  • 2017____ kirjoitti:

    Vihapuhe vyöryy Suomen yli. Vihaa ryöppyää poliitikkojen, viranomaisten ja kansalaisten niskaan. Miksi vihapuhe on lisääntynyt? Mistä raivo kumpuaa? Miten vihapuhetta voidaan torjua?

    http://areena.yle.fi/1-3760149

    Kysytkö tuota vakavissasi vai onko kyseessä ironia?
    Nykyään kaikki vasemmiston vastaisten mielipiteiden ( jopa täysien faktojen) julkituominen on ns. " vihapuhetta".
    Tämä " vihapuhe" keksittiin oikeuttamaan sensuuri.
    Viesti on= älä puhu, älä ajattele ja ole lammas.
    Jos kirjoituksesi ei ollut ironiaa niin olet totaalisen aivopesty.
    Ilmeisesti uskot Yleäkin.
    Katso mitä Ranskassa tapahtuu, mitä Ruotsissa ym maissa jossa islam jo riehuu pahemmin.
    Etsi tietoa laajemmin, netistä, ei sanomalehdistä.
    Katso you tubesta : Taikaluukku, Tuonen joutsen, Monokulttuuri.
    Tiedä mitä koraanissa sanotaan ja katso sen hedelmiä.
    Haluatko sen Suomeen?
    Tämäkin on varmasti sitä vihapuhetta, koska vihapuhe on varattu maahanmuuttokriittisille.
    Vihapuhetta ei ole kun Trumpia haukutaan mielisairaaksi narsistiksi tai kun musta nainen kiljuu poliisille : KYTÄT, SIAT, NATSIEN KÄTYRIT!

    Äänestä

  • Pojille jo järjestetään mahdollisuuksia, milloin tytöille ? Tyttöjä on lähinnä pakotettu vanhustenhoitajiksi.

    Aamulehti kertoi 6.2.2017 Suomeen kolmivuotiaana saapuneesta somalipojasta Abukar Mohamedista, joka autettiin TPV:n juniorijalkapallotoiminnan kautta ensin 17-vuotiaana TPS:n avauskokoonpanoon Ykköseen. Viime viikolla 18-vuotias Abukar Mohamed solmi 4,5-vuotisen ammattilaissopimuksen roomalaisseura Lazion kanssa. Sopimus varmistaa noin kolmen tuhannen euron nettotulot kuukaudessa.
    Moniko muu Suomessa kasvanut 18-vuotias yltää samaan ?

    Lisää Abukar Mohamedista:

    https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=W1uYWKvaFOvk8AfcjrioCA&gws_rd=ssl#q=abukar mohamed

    Äänestä


  • Aikamoista paskaa.
    Meillä on omiakin asunnottomia Helsingissä, köyhyyttä ja vanhukset heitteillä.
    Jotain kongon transua sitten paapotaan.
    Seta on läpimätä, sairas yhdistys joka on saanut aivan liikaa valtaa.
    Se pitäisi kieltää, koska se tekee niin paljon hallaa ihmisille.
    Vastenmielistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2017__ kirjoitti:

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila johtaa suomalaisyritysten Team Finland -matkaa Dubaissa 29. tammikuuta – 1. helmikuuta. Ministeri osallistuu Arab Health 2017 -terveysmessuille yhdessä terveysteknologiaan ja terveyspalveluihin erikoistuneen yritysvaltuuskunnan kanssa.

Lähi-idän suurimpaan terveysalan tapahtumaan odotetaan noin 115 000 kävijää. Näytteilleasettajien joukossa on lähemmäs 40 maata. Terveysosaamiselle, kuten esimerkiksi uusille terveydenhuollon tietojärjestelmäratkaisuille, on kysyntää Lähi-idän alueella.

Suomen vahvuuksiin kansainvälisillä markkinoilla kuuluvat korkea teknologiaosaaminen ja erilaiset terveysalan innovaatiot. Dubain terveysmessuilla suomalaisyritykset saavat mahdollisuuden esitellä tuotteitaan kansainvälisille yhteistyökumppaneille.

Team Finland -matkan tavoitteena on avata suomalaisyrityksille ovia kaupantekoon Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien ja sen lähialueen kasvavilla markkinoilla. Kasvava väkiluku, kaupungistuminen ja hyvä taloustilanne siivittävät terveysalan investointeja alueella.

Matkalla ministeri Mattila tapaa myös Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien ja Saudi-Arabian terveysministerit. Ministerit keskustelevat muun muassa terveysalan yhteistyömahdollisuuksista sekä yhteisistä haasteista, jotka liittyvät muun muassa globaaliin terveysturvallisuuteen.

Lisätietoja
kansainvälisten asiain johtaja Pasi Korhonen, p. 02951 63649

http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-mattila-osallistuu-lahi-idan-suurimpaan-terveysalan-tapahtumaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu