Olavi Mäenpää rahan puutteessa

Hannikaiselta

Olvi kertoo naamasivullaan vaalityön kalleudesta.
Vaalimökkikin maksaa maltaita.
Eikö Kokoomus voisi ottaa vanhan Olkun torppariksi mökkiinsä.
Sen se on velkaa Mäjenpäälle.
Viime eduskuntavaalien edellä Olavi tänttäröi viikonajan Petteri Orpon mainosliivi päällä Kokoomuksen vaalimökin edessä kävelykadulla.

9

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kelvä

      Kolme tonnia tarvittaisiin naamasivu jeremiaadin mukaan vaalikuluihin, että pääsisi vanha mies taas liikuntalautakuntaan.
      Mies menossa hoitamaan yhteisiä asioita ja eikä ole saanut edes omia raha-asioita 66 ikävuoteen mennessä kuntoon, vaikka on koko ikänsä asunut kaupungin halvassa vuokrakämpässä.

    • Jecgeni

      Olalla on hallussaan kyky puhua itsensä jäseneksi johonkin pikkuvarakkaaseen seuraan ja juntata itsensä ja Waltteri kuskin paikalle, joten en olisi kovin huolissani Olan tilapäisistä rahoitusongelmista.

    • jerryolaviafiksumpi

      Jerryä ei pidä rinnastaa Mäenpäähän ja muuhun SVRn johtokaarttiin.

      Jerry on asiallinen ja fiksu kaveri. Hän puhuu ja kirjoittaa pakkoruotsia yhtä hyvin kuin suomea. Muun porukan henkinen kyvykkyys juuri puhuttuun suomeen ja auttavaan oikeinkirjoitukseen.

      Onko joku nähnyt Mäenpään puhuvan ruotsia tai lukevan ruotsinkielistä tekstiä tai muutakaan vierasta kieltä?

      • KovaKalikka

        Mies raasun tiedetään opetelleen pahan päivän varalle vieraita kieliä. Venäjää hän opiskeli jo nuorena poikana ja lausuukin kelvollisesti Я отрекаюсь (Minä antaudun).


    • Tositapaus

      Olavilta on vieläkin maksamatta se kun hän tirvaisi Jone Nikulalta kärsän poskelle. Episodi tapahtui kun Nikula meni eräillä festareilla aukomaan suurta suutaan Olaville, se muuta tarvinnut kun vanha boksari veti tuota ylimielistä riikinkukkoa heti pataan..

    • kylmämies

      Olvin kielitaidosta,
      ollessaan 2000-luvun alussa eurovaaliehdokkaana hän ilmoitti vaalikoneessa kielitaidokseen suomi ja viro.
      Kaverit vitsaili, että Olan vironkielen taito riittää kysymään mitä pillu maksaa.
      Eurovaaleista, Halla-aho patsastelee siellä Rysselissä ja Olkku elelee surkeassa Haritussa.
      Maailma ei ole oikeudenmukainen, Olavi on sentään käynyt sotaväen ja poika on upseeri.

    • sentietkand

      Olavihan on MV-lehden Turun aluetoimittaja, taitaa lehti maksaa huonosti, kun pitää naamasivulla valittaa rahapulaa.

      Pitäisikö taas menna tutkimaan vaikka Li Anderssonin vinttikomeroa, jos sieltä löytyisi vaikka alastonkuvia, jospa lehti korottaisi palkkioita.

      MV-lehden edeltäjä maksoi Olaville hyvin erään demarinaisen kuvista, jotka Olavi oli"löytänyt", niitä alastonkuvia Olavi heilutteli irstas ilme naamalla Turun kaupunginvaltuuston puhujapöntössä.

      Siitä valtuutettu sai ehdonalaista ja maksamaan korvauksia, jotka on edelleen maksamatta.
      Että, tälläinen mies on pyrkimässä taas hoitamaan "yhteisiä asioita"

      • PasiKökkö

        Ola ei saanut aikaan haluamaansa pornografian vastaista sopimusta, mutta kuvia tiiraamalla sai sentään aikaan jotain, jonka siivoamiseen WC:n lattialta tarvittiin paperia.


    • boxbox

      Sihteeri Waltteri ei ollut mukana vielä siihen aikaan kun Mäjenpää kävi pornografian vastaista kampanjaansa, eikä Waltteri muutenkaan tuommoisista tissikuvista välitä, sensijaan Waltsulla on hyvä kuvakokoelma ympärileikatuista peniksistä, Mäenpäähän hommasi hyvän kameran nyrkkeilysalilleen Köydenpunojakadulle, jossa Waltteri toimi suihkutilojen valvojana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      102
      9629
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4957
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4702
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2431
    5. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      0
      2130
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1652
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      57
      1391
    9. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      51
      1387
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1306
    Aihe