Olisi tarkoitus laittaa 60mm pronssinen läpivienti holkki kiristys mutterilla pohjan läpi(lasikuitu) millä systeemillä kannattaisi tiivistää, sika mössöllä, epoksilla tai millä konstia syntyy vahva ja vettä pitävä tiivistys? Yritin googletella, mutta yllättäen ei oikei löytynyt ohjeita näinkin yleiseen asiaan.
Läpiviennin asennus massa vai epoksia tai?
ensikertaamatkassa
7615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sikaa tai vastaavaa. Kuitenkin sellaista lajiketta, joka on tarkoitettu vesilinjan alapuolelle. Eri materiaalit elävät aina hieman eri tavoin, joten epoksi ei kovana ole sopivaa. Tietysti joustava epoksikin kävisi, sellaisiakin on.
Olen lasikuitupaatteihin jonkin verran läpivientejä laitellut ja toistaiseksi toimivin systeemi on ollut liimamassa (Wurth liima ja tiivistemassa) sekä ihan putkitöissä käytettävää hamppua.
Kierreosaan olen hampun levittänyt kuivalle pinnalle, jotta hamppu tarttuu, eikä lähde pyörimään kierteen mukana, kun kappaleita kiristetään. Jos kierrepinta on liukkaan oloinen tai muutoin sileä, niin viilalla muutamia poikittaisviiltoja kierteeseen siten ettei tule liian syviä jälkiä. Nämä auttavat hampun pysymisessä kiristysvaiheessa.
Tämän jälkeen liimamassaa hampun päälle siten että tasainen kerros tulee suurinpiirtein joka paikkaan.
Kappaleiden kiristys ja lopuksi mahdollisten laippojen tms alle massa. On toiminut ja vanhimmat ko. systeemillä laitetut läpiviennit ovat vuodelta 2004 ja ovat edelleen hyvässä kunnossa.
Olisi ehkä syytä tarkentaa, että hamppua kierteen tiivistykseen, siinä vanha konsti on lyömätön. Läpivieenin ja rungon väliseen tiivistykseen se joustava massa, olkoon se Sikaa, Wurthia tai muuta.
Kiitos vastauksista, näillä mennään!
Kevään odottelua...
Eikös oikeat putkimiehet laita hampun/tefonteipin väärinpäin (vastapäivään) kierteelle, niin mutterin kiristus onnistuu ilman viilaamisia.
Hamppu laitetaan kierteen suuntaisesti. Jos hampun laittaa ns. vastapäivään, katkeaa hamppu kiristysvaiheessa useasta kohtaa, jolloin saattaa vuotaa. Kierteen suuntaisesti laitettaessa, tätä katkeilua ei tapahdu samassa mittakaavassa ja tällöin kierteet tiivistyvät paremmin.
Putkikierteitä olen tiivistänyt Loctite:n 55:llä. Se on parempaa kuin teflonteippi ja sallii ottaa hivenen takaisinkin. Nykyisin taidetaan käyttää kovettuvia tiivistemassoja, mutta kun tuo pikkupurkki 55:ta riittää kuin Fairypullo.