Tuli tällainen erikoinen tilanne, jossa asumme naisystäväni kanssa samalla paikkakunnalla, mutta 28 km erillään. Minä vuokra-asunnossa ja hän omassa asunto-osakkeessaan.
Ajatus oli, että hän tulisi luokseni ja alkoi kunnalta pientä kuntoutustukea minun hoitamisestani, koska olen vamman takia hieman sairas ja toimintarajoitteinen.
Saan työmarkkinatuekea, kuten hänkin. Hän laittoi oman asunto-osakkeensa vuokralle. Menimme kelaan selvittämään asumistukeni suuruuden, ennen kun hän muutti luokseni. Yllätykseksemme asumistukeni melkein 300€ leikkaantuisi kokonaan pois. Maaseutumaisessa kunnassa on aika paljon tyhjiä ja huokeita asuntoja. Teetimme huviksemme laskelman sillä tavoin, että naisystäväni ottaisi oman tilavan kaksion viereisestä kerrostalosta ja kaikkien ällistykseksi tuo vaihtoehto toi noin 130€ paremman lopputuloksen kelan virkailijan koelaskelmassa kuin se, että asuisimme yhdessä. Virkailijankin mukaan hieman erikoinen tilanne, kun haluaisimme asua yhdessä, mutta rahat ovat tiukalla. Hänelle maksettavaa kuntoutustukea ei oteta laskelmissa tulona huomioon.
Päätimme muuttaa erilleen ja asumme nyt minun luonani ja hänellä on samanlainen 60 m^ kaksio, kuin minulla. Hänen asunnossaan 40 metrin päässä tosin ei asuta, vaan sieltä käydään vain hakemassa postit joka kolmas päivä. Sähkösopimustakaan hänen asuntoonsa ei ole tehty, kun sähköä ei tarvitse pysyvästi tyhjillään olevassa kalustetussa asunnossa.
Liisa Hyssälä taannoin kimpaantui kelan suurista asumistukimenoista syyllistäen sen saajat. Tässä tapauksessa vika on kyllä asumistukilaissa, joka suosii näin voimakkaasti erillään asumista, että maksaa yhteensä kahdelle ihmiselle 485€ asumistukea jos asuvat erillään vierekkäisissä asunnoissa ja 0€, jos asuvat yhdessä! Ei tämä ole asujien vika vaan asumistukilain vika. Ihmisillä on taipumus tehdä laskelmia ja käyttäytyä sen mukaan, mikä on edullisin vaihtoehto. Näin on ollut aina.
Tilanteesta on kuitenkin meille monta etua yhteiskunan kustannuksella:
1. Hänen mahdollisesti työllistyessä osa-aikaiseen sosiaalityöhön, meitä ei niputeta yhteen, "koska asumme erillään". Minun etuuksiini hänen lisätuloillansa ei ole mitään vaikutusta. Yhdessä asuttaessa työmarkkinatukeni pahimmillaan leikkaantuisi kokonaan pois, jos hänen tulonsa ylittävät tietyn rajan.
2. 2 x 60 m^ siistit peruskorjatut asunnot ja asumispinta-alaa 120 m^. Ystäviä ja muita vieraita olemme majoittaneet hänen asunnossaan. Nukkuminen ei vaadi sähköjä ja kännykän valo riittää sekä vessa ja vesihanat toimivat. Sitten kömpivät aamulla aamupalalle minun asuntooni. Sähkösopimuksen saa toki tehtyä hänen asuntoonsa, jos se koetaan tarpeelliseksi.
Yhteiskunnan kannalta tämä on kyllä täysin järjetön ratkaisu kannustaa avoliitossa asuvia asumaan naapureina, vaikka tosiasiallisesti asuvat yhdessä. Asumistukilaki on tilanteeseen syypää sekä se, että kaikissa sosiaalietuuksissa kaksi ihmistä niputetaan yhteen ja toisella ollessa tuloja toisen sosiaalietuudet voivat nollaantua. Erillään asuttaessa tällä tavoin toisen ollessa osa-aikatyössä ja saaden TE-keskuksen myönteisen harkinnan mukaan verotonta kuntoutustukea, yhteisten tulojen ero verrattuna "erillään asuttaessa" on aivan hiton paljon suurempi kuin asuttaessa yhdessä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Unohdin vielä mainita edellisessä luettelossa kolmannen tärkeän edun: Hän ei olisi saanut omaa asuntoeen vuokralle, ellei olisi kyennyt siirtämään tavaroitaan pois vuokrattavasta asunnosta. Nyt ne saatiin hänen uuteen asuntoonsa. Minun asuntooni ne eivät olisi tietenkään mahtuneet.
Kysymys kuuluukin, maksetaanko vänelle tosiasiassa nyt asumistukea vai huonekalujen varastotukea. Mielestäni jälkimmäistä, mutta asumistueksi kela sitä kutsuu.
Joo, näinhän se menee asumistukien kanssa. Mutta sinun työmarkkinatukeen ei enää vaikuta vaikka asuisitte virallisesti yhdessä ja hän työllistyisi. Siis nykylain mukaan. Mutta silloin ehkä asumistuki lähtis kokonaan pois jos ois hänen palkka ja hänen vuokratulot sun työmarkkinatuen lisäksi.
Tämä on taas sitä Agenda 21:ää. Perheet halutaan hajottaa, koska ne ovat olleet yhteiskunnan perustukipilareita. Se on niin räikeän läpinäkyvää, kun tarkkailette asiaa hiukankaan.
Älä muuta sano! Kela suosii selkeästi yksinasuvia aio- ja avoliiton kustannuksella. Mielestäni jokin on pahasti pielessä silloin, jos miehen ja naisen virallinen yhdessäolo tehdään vaikeaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Yhteiskunnan kannalta olisi järkevää, että tuet suunniteltaisiin siten, että yhdessä asuminen olisi tukimuodoissa aina edullisempaa erillään asumineen nähden. Suhteellisen laajamittaisena ilmiönä tämä aiheuttaa myös muille todellista asunnottomuutta siellä, missä on kova asuntopula. Yksi asunto pariskunnalla on asumisasunto ja toinen on varasto, josta haetaan postit. Tämä on järjetöntä resurssien hukkaamista, kun varastoon maksetaan varastotukea, joka on täyden asumistuen suuruinen.
Vai laittoi asunnon vuokralle ja tuon jälkeen vasta meni selvittämään asumistuen määrää.
Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi. Kyllä se kela-käynti oli ennen, kuin uskalsimme tehdä yhtään mitään.
Onhan se helppo muuttaa: ottaa tuet pois niin alkaa kiinnostaa yhdessä yhden asunnon vuokran maksaminen ja tätä kohti ollaan menossa. Yllä mainitun kaltainen tilanne on ollut jo vuosikymmenet ja voisin kuvitella että esim Helsingin asuntopulaa ja vuokrajonoja ei olisi olemassakaan, jos tämä asia järjestettäisi kuntoon.
Olet oikeassa. Tässä olisi todellinen tutkimuksen aihe. Kuinka paljon nykyinen systeemi edesauttaa asunnottomuutta?
Kyllä vuokranmaksu yhdessä asuen kiinnostaa eniten, mutta niin kauan kun 1. asumistuet suosivat erillään asumista ja 2. toimeentulotuki riippuu toisen tuloista, niin kaikki kansakoulumatematiikan omaavat menettelevät näin, jos mahdollista. Laki muuttuu ehkä 20-30 vuoden päästä.
Ja sitä kautta vuokrien tasoa. Eiköhän niilläkin markkinoilla päde kysynnän ja tarjonnan lait.
Sitäkin tietysti. Tästä on viime aikoina ja oikeastaan kautta aikain käyty ainakin kansalaiskeskustelua tästä asiasta, mutta mikään hallitus ei ole katsonut tätä koskaan erillistä selvitystä tarvitsevaksi epäkohdaksi. Silti rahoitetaan tutkimuksia, joissa esimerkiksi oravan turkin vaaletta tutkitaan siten, onko sen vaaleudella yhteyttä talven kylmyyteen. Valtiolla on suuria vaikeuksia priorisoida ensisijaisen tärkeä ja vähemmän tärkeä tutkimus.
Tämä on erittäin tärkeä kysymys ja se pitää yllä vuokra-asuntopulaa keinotekoisesti, Kuka hyötyy vuokra-asuntokeinottelija, ehkä?
Keinottelijat hyötyvät. Suuret poliittiset puolueet eivät näytä olevan kiinnostuneita asiasta lainkaan, joten kyllä tässä hiipii se epämieluisa ajatus aivoihin, että poliitikot hyötyvät jollakin tavoin kroonisesta asuntopulasta.
Toisaalta Machiavelli aikoinaan jo kirjoitti äärimmäisen poliittisen oppaan nimeltä "Ruhtinas". Siinä hän näki ruhtinaan pysyvän parhaiten vallassa, kun kansa pidetään köyhänä (mm. raskaan verotuksen avulla) ja niskuroijia ja muitakin peloteltiin julkisilla kidutuksilla eli kovennetulla kuolemantuomiolla.
Kansalaisten köyhänä pitäminen ja pelottelu ovat myös nykyaikaa. Keinot ovat vaan toiset. Jos köyhyyttä ja kurjuutta ei olisi, niin poliitikot ja virkamiehet sahaisivat omaa oksaansa, joten kokonaisuudessaan poliitikot eivät pyri aidosti ihmisten olojen parantamiseen saatikaan köyhyyden mikäänlaiseen lieventämiseen. Tässä mielessä valitettavasti äänestämällä ei asiaan voi vaikuttaa.
Ainahan noin on ollut, ainakin 25 vuotta eikä siihen ole tulossa muutosta. Etenkin pk-seudulla ei kaupungin asunnosta kannata luopua vaikka olisi kuinka rakastunut sillä rakkaus on katoavaista mutta kaupungin kämppää et toiste saa. Siksi asunto kannattaa pitää vaikka tyhjillään, tosin hyvä että kummallakin on oma asunto. Jos tulee riitaa voi mennä sinne.
Nyt loppui kimappaasuminenkin. Kaikkia kohdellaan tasaarvoisesti uuden avioliittolain takia eli nyt jokaisen joka asuu toisen kanssa on todistettava ettei ole pari. Ja itse nämä halusivat tämän lain hahahahahahahahaha