Suurimman siivun linjaliikenteestä hävinnyt Vekkaliikenteen toimitusjohtaja Tapio Vekka on siis valittu Kehken vt. toimitusjohtajaksi. Sotilaskoulutuksen omaavan Vekan valinta tehtävään ei varmastikaan ole Kehken kannalta ihan paras mahdollinen, mutta Vekan etu ajoi tässä ohi.
Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, miten hyvien veljien verkko toimii Hämeenlinnassa. 13 miljoonan budjettivajeen kanssa painiva kaupunki suorastaan huutaa asiantuntevaa, hyvän koulutuspohjan omaavaa henkilöstöä, mutta Hämeenlinnassa asia nähdään niin että uskollisten hyvien veljien etu on etusijalla.
Kun nähtiin ettei kilpailutuksen jälkeen linjaliikennettä voida enää minkäänlaisin laillisin keinoin säilyttää yksin Vekan temmellyskenttänä, päätettiin Vekka pelastaa Kehken toimariksi.
On aika omituista ettei Hämeen Sanomissa tästä ole mainittu halaistua sanaa.

Vastaukset 18
Vanhimmat
kyllä, ei mitään juttua TÄSTÄKÄÄN eli taas liian arka asia julkistettavaksi ja keskustelun aikaansaamiseksi
Miekkonen onkin kova kehittäjä. Honkajuuren maitakin hankki.
Jaa Kehkenkin!?! Vastahan se valittiin Tekmen toimariksi! Vai menikö sulla firmat sekaisin?
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
Nyt on oltava tarkkana, kuunneltava, katseltava ja seurata tarkkaan, ettei vaan taas "hyväveklijärjestelmä" toimisi!!
Vekka....voi helvetti mikä luuseri......On se Hämeenlinna niin helvetin typerä kaupunki. Vekka sun muut typerykset siellä häärää, kuten typerä Kiemunki. Naurettavaa.....Kaupunginjohtajana joku pölvästi, Kenakkala.....Kaupungin työntekijät aivan ala-arvoisia osaamattomia surkimuksia. Puolet ainakin kortistoon typeryyden perusteella, aivan kuten kaupungin johtajakin.
Onneksi meillä on sinut. Kuullostat niin älykkäältä, että voisit ottaa noiden kaikkien mainitsemiesi henkilöiden hommat hoidettavaksesi ja kaupungin asiat alkaisivat sujua mallikkaammin kuin koskaan.
Sinusta nyt puhumattakana.
Siinä oli hyvä kirjoitus. Taitaapa olla vielä totta.
Ja kaula-aukko -Sartsa varapääjohtajaksi, niin eiko menoksi Leville levitteleen ...
Hämeenlinnan rajoja aina hamaan Loppeen saakka. Ni vierään niiltä perunakki pesästä!
Pöhinää vituttaa kun sai potkut ja jäi ilman. Kännissä ei onnistu joten älä sure.
Ei se kai potkuja saanut vaikka kilpailutuksen hävisikin. Sitä paitsi bussia ei saa kännissä.
alkaa toiminta kuihtumaan melko uhkaavasti, säästöille on kohta jo mentävä
Hengenlähtö ollut lähellä.
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/331323-sattumaloydos-pelasti-tapio-vekan-hengen
No tota ei toivo kenellekään. Voimia Tapiolle ja paranemisia. Asioista ja teoista voidaan olla eri mieltä, mutta ihmisiä me ollaan kaikki.
Toivottavasti Tapio Vekka sai voimia Alpeilla ja Nizzassa ja jaksaa painaa duunia Hämeenlinnan hyväksi.
Hyvä tuuri kävi, kun rutiinitarkastuksessa löytyi haimasyöpä ennen oireiden ilmaantumista. Siinä vaiheessa kun haimasyövän ensimmäiset oireet tulee, on vain muutama kuukausi elinaikaa jäljellä eikä mitkään hoidot auta.
Syitä sairauksiin voi hakea tai sitten niitä ei ole. Mutta ammatissaan varmastikin altistunut aika paljon erilaisille aromaattisille hiilivedyille. Itsekin koitan myös tankatessa olla hengittämättä. Mutta tsemppiä, jos kaikki nyt ok.