Hei,
lueskelin täällä keskusteluita ja ajattelin kysellä omista ongelmistani, muut aloitukset olivat sen verran vanhoja.
Siis olen 30-v. ja normaalipainoinen, mutta minulla on seuraavanlaisia ongelmia. Jatkuvasti limaa kurkussa, en saa edes joskus unta sen takia (jatkunut jo 20 v, en tupakoi) ja en vois siksi nukkua kuin kyljelläni. Selkäkipuihin olisi hyvä nukkua välillä selällään, mutta sitten herään heti kuorsaukseeni tai tunteeseen että meinaa tukehtua. Silloin tällöin tuntuu kuin olisi iso möykky kurkussa. Nuha jatkuu ympäri vuoden, silmät ja korvat kuivuvat, vuotavat ja kutisevat. Silmägeeliä käytän ja siitä hetkellistä apua välillä. Vatsan kanssa myös ongelmia ja paljon nivelsärkyjä. Siitepölyallergia on, mutta nämä kaikki jatkuvat myös talvisin. Aika usein tunnen kipeää oloa ja lämpö on esim. 37,1. Univaikeuksia on myös. Näitä oireita on jatkunut jo monta vuotta ja tulee aika toivoton olo välillä. Onko kenelläkään vastaavaa ja mikä on ollut?
Lääkärikäynnit vaikuttavat aika turhilta, yksityiselläkin sanottiin vaan että astmantyyppinen allergia ja ei hoitokeinoja, mutta siitäkin kyllä jo 15 v aikaa. Täällä ei lääkäriaikaa varmaan edes saa noilla oireilla ja nyt ei yksityiseen varaa.
Allergiaa vai mitä tämä on?
1
210
Vastaukset 1
- VVHkannattaja
Tuttavani kertoi samasta ongelmasta. He kyllä karppaavat, mutta tästä huolimat hänen vaimonsa valittaa limasta, jota muodostuu kurkkuu. Nyt aivan hiljattain he päättivät lopettaa kokeeksi maitotuotteiden käytön lukuunottamatta kahvikermaa. Kuulemani mukaan tulokset ovat osoittautuneet hyväksi.
Kehottaisin lopettamaan kokeeksi sekä vilja- että maitotuotteet.
Viljat aiheuttvat ongelmia suolistossa ja sitä kautta vaikutta moniin muihin sairuksiin.
Kokeilu ei maksa mitää, mutta terveyden palautuminen saattaa yllättää positiivisesti.
Kirjastosta löytyy hyvää tietoutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561