mitkä-arvot

Millä tavoin Berneri ja Sipilä samoin koko nykykeskusta edustaa niitä alkuperäisiä arvoja?Mitä nämä henkilöt tietävät mitä tarkoittaa perinteinen-maalaisliitto-sehän kunnioitti haja-alueiden tarpeita.
Nyky keskusta on todellakin sitykeskustojen asialla.Ymmärtämättä pätkääkään kehäkolmosen ulkopuolella elävien jokapäiväistä elämää.
Ajetaan tiet yksityisten bisnestaskuihin.Rahastetaan lisää kulkemisesta.jne.Samalla jo autoilijoilta kerättyä pottia hävittäen jonnekkin ja vain pienen osan käyttäen alkuperäiseen tarkoitukseen väylien kunnossa pitoon.-missä luuraa maalaisliitto?
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Silloin Maalaisliiton alkuaikoina talolliset oli velvoitettu hoitamaan yleisiä teitä. Kullekin talolle oli määrätty tienpätkä, johon isännän piti ajaa soraa vuosittain. Taisivat hyvinkin mielellään siirtyä järjestelmään, jossa tienhoitobisnes siirrettiin yksityisille urakoitsijoille ja talolliset selviytyivät tienhoidosta rahalla.

Äänestä
  • En ole tuollaista kuullutkaan. Kertomasi pätee YKSITYISTEIDEN ylläpitoon, joka koskee nykyäänkin yksityisteitä. Näiden teiden kunnossapito kuuluu maan/tontin omiastajalle.

    Tosin tähänkin voi saada anomuksesta yhteiskunnan avustusta, jota maksetaan vähän, jotta tiellä voi liikku muutkin kuin tien osakkaat.

    Äänestä

  • ex-tieosakas kirjoitti:

    En ole tuollaista kuullutkaan. Kertomasi pätee YKSITYISTEIDEN ylläpitoon, joka koskee nykyäänkin yksityisteitä. Näiden teiden kunnossapito kuuluu maan/tontin omiastajalle.

    Tosin tähänkin voi saada anomuksesta yhteiskunnan avustusta, jota maksetaan vähän, jotta tiellä voi liikku muutkin kuin tien osakkaat.

    Asia on kyllä niin, että talonpojat oli määrätty pitämään kunnossa yleisiä teitä 1600-luvulta lähtien vuoteen 1921 saakka.

    "Suomen itsenäisyyden alussa teiden kunnossapito oli sidottu maanomistukseen ja koettiin veroluontoisena rasituksena. Tämä ei tyydyttänyt ketään, ja vuonna 1921 valtio otti maantiet hoitoonsa. Uusi tielaki säädettiin vuonna 1918 ja tuli voimaan vuoden 1921 alusta. Kun liikenteen rasitus kasvoi kasvamistaan, täytyi saada käyttöön järeämpää kalustoa ja asiantuntemusta. Yleisten teiden rakentaminen ja kunnossapito siirtyi valtiolle ja kunnille oltuaan sitä ennen lähinnä talonpoikaisväestön rasituksena."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tieverkon_historia

    Asiasta kirjoitetaan myös lukuisissa paikallishistorioissa ja yleisten teiden omissa historioissa. Netistä löytyy mm. tällainen mielenkiintoinen esitys, josta pätkä:

    "Teiden raivaaminen ja ylläpitäminen tuntuivat talonpojista joskus kohtuuttomiltakin rasituksilta teistä saatavaan hyötyyn verrattuna. Tienteko onkin ollut vaikeimpia riidanaiheita talollisten ja esivallan välillä. Kruunun osalta vaatimukset olivat kuitenkin ehdottomia: valtamaanteiden, siis mm. suuren pohjantien tuli olla sellaisessa kunnossa, että niitä pitkin "voi kesällä päästä purilailla ja kärryillä kunnolla perille". Talvitiet olivat asia erikseen. "

    http://www.jaahdyspohja.net/historia/suuri_pohjantie.html

    Äänestä

Mitähän he tietävät sen enepää kuin tämä kaupunkeihin keskittyneet ihmiset mitä oikea keskusta tarkoittaa.Tämä nykyinen tulee hajomaan.Millä nimikkeillä niitä kutsutaankin.Tarvitaan jotain jämäkkää maaseudun ja haja alueiden asioiden tuntemusta ja ajamista.Me olemme jo väylät moneen kertaan maksaneet.Ainuttakaan uutta rahastuskeinoa ja siitä johtuvaa byrokratiaa emme tarvitse.Jos haluavat omia teitään Rakentakoot omasta pussistaan ja rahastakoot.Bisneksestä tässä kyykyttämisessä on kyse.

Äänestä

Lisään vielä että maakuntien teiden huolehtiminen ei kuulu veronmaksajille.

Äänestä
  • Veronmaksajia ne tulevat maakuntaveronmaksajatkin ovat. Mutta parempi sekin kuin, jos tulisi puolipimeä yhtiö tiemaksuja keräämään. Verovaroilla teetetyt työt ovat julkisuuslain alaisia ja muutoinkin kansanvaltaisen demokratian kontrollissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missämaalaisliitto kirjoitti:

Millä tavoin Berneri ja Sipilä samoin koko nykykeskusta edustaa niitä alkuperäisiä arvoja?Mitä nämä henkilöt tietävät mitä tarkoittaa perinteinen-maalaisliitto-sehän kunnioitti haja-alueiden tarpeita.
Nyky keskusta on todellakin sitykeskustojen asialla.Ymmärtämättä pätkääkään kehäkolmosen ulkopuolella elävien jokapäiväistä elämää.
Ajetaan tiet yksityisten bisnestaskuihin.Rahastetaan lisää kulkemisesta.jne.Samalla jo autoilijoilta kerättyä pottia hävittäen jonnekkin ja vain pienen osan käyttäen alkuperäiseen tarkoitukseen väylien kunnossa pitoon.-missä luuraa maalaisliitto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu