Luottotiedot palautuneet

Suomessa on nyt yksi luottotiedoton vähemmän. Viimeinen merkintä poistui eilen. Toissapäivänä olin vielä luottoluokitukseltani B (välttävä) kahdella jäljellä olevalla YVK-merkinnällä. Yhdessä yössä muutuin luottoluokitukseltani A luokkaan (maksuhäiriön saaminen riski pieni) johon kuuluu 35% suomalaisista.
Omasta mielestäni olen ollut A luokassa jo pitkään. Lähes siitä asti kun velat maksettiin 2012 pois ja maksoin siis vain yhtä lainaa ja tilistä jäi käteen mukava summa. Nyt vielä pari kk ja käteen tulee jäämään koko tili. Toisaalta ei pidä kuitenkaan valittaa tätä 4 vuoden merkintäaikaani, tuli opittua elämään sillä mitä käteen jää. Toivottavasti joskus saadaan tänne Suomeen tämä positiivinen luottorekisteri.

12

2301

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmituksenharmittaja

      ihan täyttä kuraa nuo systeemit. arvaa risooko se että olin työttömänä vuosia ja kymmenittäin merkintöjä ehti tulla. nyt kun tilanne on muuttunut ja tulotasoni on korkea ja säästän rahaa hyvin, joudun odottelemaan luottotietoja vielä monta vuotta vaikka velat on maksettu. asuntoon olisi säästössä puolet asunnon summasta mutta tuskin kannattaa edes pankista kysyä lainaa ennen tietojen palautumista. kyllä harmittaa!

      • Jep tätä just tarkoitan. Vaikka kuinka olisi velat korkoineen maksettu niin luottotiedot kuitenkin vielä vuosia punaisella. Velkaantuminen kyllä rauhoittuu mainiosti tänä aikana. Jos sulla on kaikki velat maksettu kokonaan pois(REF-merkintä), siis ne josta merkinnät ovat tulleet, nii menisin itse kyllä pankkiin kyseleen. Jos noinkin paljon ennakkoon jo säästössä niin se on erittäin positiivinen asia pankin mielestä.. :)


      • Hienoahienoa

        Mut sehän on hienoa. Saat säästettyä koko asunnon hinnan ja sitten sulla onkin jo velaton asunto. Mitä sä lainarahalla teet? Et mitään. Edullisempaa on kun et koskaan ikinä enää ota mitään lainaa vaan säästät etukäteen.


      • harmituksenharmittajah

        lainarahalla säästän koska asumiskulut laskisi 150 euroa vuokraan nähden jos lainan maksuaika olisi 15 vuotta. muussa tapauksessa kuluisi kaksi vuotta vielä että saisin säästettyä asuntorahat kokonaisuudessaan. virheistä oppineena pitäisin rahaa pankissa puskurina tulevaisuutta varten ja rahoittaisin lainalla puolet asunnosta vaikka voisin ostaa sen jossain kohtaa omalla rahalla kokonaankin. haluaisin nopeuttaa prosessia omaan asuntoon lainan avulla.


      • 454354534

        Ööh, siis nyt en tajua? Haluaisit asuntolainaa 15 vuoden maksuajalla jotta säästäisit kustannuksissa. Silti kerrot että 2 vuoden kuluttua voisit ostaa koko asunnon velattomana? Mihin sä nyt lainaa tarvit? Osta se velattomana kahden vuoden päästä niin säästät kuluissa aika paljon enemmän kuin 150 euroa kuussa?


      • puskurirahastoooo

        juju on siinä että nopeutan lainalla asunnon ostoa. säästän parissa vuodessa jonkun tonnin. lainan kulut toki syö hyödyn mutta pääpointti on se että saan pidettyä rahaa puskurina tililläni enkä ajaudu enää vaikeuksiin. jos käytän kaikki rahat asuntoon puskurini menee siinä. jos käytän rahoistani puolet ja otan lainalla toisen puolikkaan, saan asunnon ja pidän puskurirahaston ja tarpeen mukaan voi aina maksaa lainan nopeutetusti poiskin. puskurilla ihminen pärjää koska rahaa tulee hyvin mutta epäsäännöllisesti.


    • Omavarallisuus

      Ihminen joka tarvii luottotietoja on lähtökohdiltaan epäilyttävä.

    • RvaVelkainen

      Onneksi olkoon ex-vippaaja! Olen kirjoituksiasi seurannut vuosien varrella. Minulla kun uo loppuu 12/18 niin eipä ne luottikset taida palautua ennen sitä. Parempi vaan että ovatkin vielä "punaisella".

      • Kiitos paljon... ilman luottotietoja voi kyllä elää, sen tulin itse huomaamaan näiden vuosien aikana. Tästä edes jatkan samalla tavalla ja ongelmien kenties tullessa tietää aika hyvin miten selviytyä. Sanomattakin selvää ettei tämä tule toistumaan. Tsemppiä RvaVelkaiselle, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.


    • maikkimatkustajao

      Jos nyt kerrotte ,miten se aurinko paistaa risukasaan?
      Luottotiedoton kun on nolla eikä saa edes asuntoa...ja huom:En käytä päihteitä enkä pissaa housuun _vielä mutta kun useamman vuoden on elänyt ilman asuntoa majoittuminen
      milloin missäkin niin alkaa loppumaan usko tähän touhuun !
      ja velkani tuli 90 luvun lopulla avioeron jatkeena vain korot kasvaa mutta
      merkinnät poistuu joskus vaikka velat ovat vanhentuneet tai maksettu ja vouti vaan lykkää jatkuvasti uusia velkoja jostain 15 vuoden takaa jotka ovat olleet kuulemma
      perintätoimistoissa tähän asti!!!!!

      • Jos luottotiedoton ei saa asuntoakaan mistään niin en keksi mitään muuta selitystä kuin että on jäänyt mm vuokria maksamatta. Muuten luulisi kyllä ainakin kaupungilta saavan kämpän. Toisaalta puhtaat luottotiedot omaavakaan ei luulisi saavan helpolla kämppää edelliseen syyhyn vedoten. Tosin rahalla varmaan tämänkin esteen voi voittaa eli parin kk vuokratakuut. Takuihinkin vissiin saisi kunnalta avustusta...


      • omistuspakko

        Hesassa ainakin yksinäinen mies joutuu yleensä viimeiseksi jonoon myös kaupungin jonoissa. Ehkä sitten kun on tarpeeksi päihteitä käyttävä tai muuten erityistapaus voi saada tukiasunnon. Tämä on tosi raakaa. Kimppakämppä on varmaan vaihtoehto, jos vaikka päävuokralaisella on luottotiedot.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe