Ei aina käy niin kuin haaveillaan, vai mitä Tumppi

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702052200065476_ul.shtml
Huomaatkos nyt ukkokulta, että pallisi arvovalta ei pärjää demokraattiselle ja lailliselle päätäntävallalle , eli aseta ittes maahantulokieltoon.
Tässä on ihan jees oppi meidän rassepojille Finlandiassa.
Se demokratiassa tuo päätäntävalta on eri asia kuin päänaukominen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis joukko tollosuvakkeja voi tuhota valtion?

Äänestä
  • Mitenkä rikoksella perustettu ja rikokseen perustuva vatio voi muutaman suvakin toimesta kaatua.
    Minä olen rasse, koska otan esim. maahanmuuttajan mieluummin töihin kuin sinut ja ihan mielipiteesi takia.

    Äänestä

Hallitus voi kyllä päättää. Meidän hallitus persujen johdolla jättänyt meille pohjoismaiden löysimmät rajatarkastukset.

Ja eihän vapaa liikkuvuus ole kuin EU-kansalaisilla. Kyllä ryssillä pitää olla vaikka minkälaista lippusta ja lappusta että pääsevät Suomeen eikä se ole mitään rasismia. Trump vain yritti ettei pääse yhtään millään keinolla kyseisten maiden kansalaiset. Ei oikeilla eikä väärillä papereilla. Sellaista ei nyt meidän mamutusmaassa kukaan ole edes unelmoinut kun ei kellään ole edes halua rajoittaa muutoinkaan maahanmuuttoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AlberdGRBönden kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702052200065476_ul.shtml
Huomaatkos nyt ukkokulta, että pallisi arvovalta ei pärjää demokraattiselle ja lailliselle päätäntävallalle , eli aseta ittes maahantulokieltoon.
Tässä on ihan jees oppi meidän rassepojille Finlandiassa.
Se demokratiassa tuo päätäntävalta on eri asia kuin päänaukominen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu