Li osoitti taas pätevyytensä Ykkösaamussa

Li Andersson osoitti taas pätevyytensä tv:ssä Ykkösaamu-ohjelmassa la 4.2.2017 Seija Raution juontaessa:
http://areena.yle.fi/1-3831835

Li Andersson vei suvereenisti haastattelua tänään tv:ssä. Sujuvaa puhetta ilman takelteluja ja kaikki hyvin perusteltua täyttä asiaa. Toimittaja jäi toiseksi eikä pystynyt mitään argumentteja kumoamaan. Ehkä eduskunnan älykkäin henkilö, samoin sanavalmein ja edustavin. Kaiken lisäksi rehellisyys paistaa läpi olemuksesta, joten ei tarvitse koittaa peittää valheita katsojilta änkytyksellä tai selittelyllä.

PersKeKo-porvareilla rahaa riitti kokoomuksen ajamaan 5% yrittäjävähennykseen josta Li Andersson kertoi TV:ssä Ykkösaamu-ohjelmassa yli puolen menevän Suomen 10% varakkaimmalle väestönosalle. Tähän PersKeKo-porvarihallituksella on kyllä varaa, jakaa rahaa jo muutenkin varakkaimmille henkilöille, mutta ei pienituloisille. Sekä samalla lisätä taas valtionvelkaa yli 6 miljardilla eurolla. Kyse on ainoastaan arvovalinnasta. Porvarien argumentit kusevat siis taas, ja pian lisää selittelyjä.

-

Apteekkarivähennys eli 5%:n yrittäjävähennys tuo vuoden 2017 alusta apteekkareille, lakimiehille, lääkäreille ja metsänomistajille keskimäärin 10 000 euroa vuodessa lisää nettotuloja. Kyllä tätä varten työläisiltä, työttömiltä, köyhiltä ja huono-osaisilta pitikin KiKy-leikata ja lisätä kuluja mm. suurin jopa 30%:n palvelumaksu-ja omavastuukorotuksin. On kyllä hieno mies tuo Juha Sipilä, ja PersKeKo-porvarihallitus.

-

Gustafsson: Tosiasiat osoittavat, että hallituksen härski veropolitiikka suosii hyväosaisia
https://sdp.fi/fi/blog/gustafsson-tosiasiat-osoittavat-etta-hallituksen-harski-veropolitiikka-suosii-hyvaosaisia/
"− Pääministeri Sipilän hallituksen verolinja suosii hyväosaisia. Metsälahjavero ja miljoonaperintöjen verohuojennukset ovat vain esimerkkejä kevennyksistä, jotka rahoitetaan leikkaamalla työttömiltä ja muilta heikoimmassa asemassa olevilta suomalaisilta. Hallitus ei vaivaudu edes perustelemaan näiden toimien väitettyä oikeudenmukaisuutta tai talouspoliittisia perusteita, Gustafsson jatkaa.

Gustafssonin mukaan hallitus pyrkii luomaan mielikuvia piilotellakseen hallituksen veropolitiikan todellisia vaikutuksia. Hän nostaa esimerkiksi hallituksen kaavaileman yrittäjävähennyksen, josta pääsevät hyötymään kaikkein varakkaimmat henkilöyritykset. Hallitus on mainostanut yrittäjävähennystä pienyrittäjiä tukevaksi.

Hallituksen yrittäjävähennys on apteekkarivähennys

− Hallituksen yrittäjävähennys on apteekkarivähennys. Siitä hyötyvät ensisijaisesti apteekit ja asianajajatoimistot. Jokaista apteekkaria hallitus auttaa vähennyksellään keskimäärin 10 000 euroa. Ja tämänkin huojennuksen laskun maksavat tavalliset suomalaiset. Kauppojen myyjille ei jää muruakaan hallituksen verolinjan kauhoessa euroja jo entisestään varakkaiden johtajien taskuihin.

− Sipilä ei voi paeta palkansaajajohtajien taakse värjöttelemään verolinjansa kestämättömyyttä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että pääministeri perustelisi kansalaisille mitä järkeä on hyväosaisten verohuojennuksissa, joilla ei ole vähäisintäkään tekemistä kasvun ja työllisyyden tukemisen kanssa, Gustafsson päättää".

-

Toimittaja Seija Rautio väitti Lin vaativan yrittäjille veronkorotuksia vaikka vasemmistoliitto olisi nimenomaan perunut vain Apteekkarivähennys-veroalen sekä perintöveroalen jotka suuntautuvat varakkaille, johon Suomella ei ole nyt varaa kun valtionvelkaa PersKeKo-porvarit lisäävät 6 miljardia euroa vuodessa ja köyhiltä, pienituloisilta sekä keskituloisilta leikataan ostovoimaa. Li Andersson sen sijaan olisi parantanut yrittäjien asemaa KiKy-leikkausten perumisella, joka olisi lisännyt kansan ostovoimaa PersKeKo-porvarien leikkausten sijaan ja hän olisi nostanut myös yritysten arvonlisäverorajaa. Näin nyt kun taantuma on hieman ohitettu (ilman PersKeKon vaikutusta) ihmisillä olisi ollut enemmän rahaa palveluiden ja tuotteiden ostamiseen, joka olisi auttanut yrityksiä ja lisännyt entisestään talouskasvua. Lin argumentit toimivat mutta porvarit eivät voi sitä myöntää.

Hienoa Li!
952243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

harvinaisen tyhmä nainen intti samaa paskaa mitä aina

1Äänestä
  • Andersson puhui asioista nostamalla esiin näkökulmia, joita Ylen poliittisissa tv-ohjelmissa ei ole käsitelty kertaakaan aikaisemmin.

    Äänestä

  • Veikkaan että et ymmärrä oikeasti mitään, sillä tuo nainen puhuun ihan täyttä sontaa. Olet vain päättänyt suosia naista koska on nuori ja paremman näköinen kuin väyrynen. Li haluaa islamistaa Suomen ja kulkee banderolli kädessä jossa lukee työntäkää suomi perseeseen. Mieti oikeasti haluatko kannattaa tälläistä?

    1Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Veikkaan että et ymmärrä oikeasti mitään, sillä tuo nainen puhuun ihan täyttä sontaa. Olet vain päättänyt suosia naista koska on nuori ja paremman näköinen kuin väyrynen. Li haluaa islamistaa Suomen ja kulkee banderolli kädessä jossa lukee työntäkää suomi perseeseen. Mieti oikeasti haluatko kannattaa tälläistä?

    Nimimerkkisi kertoo, että harjoitat raiskauskulttuuria. Samoin viestisi sävy. Sisältö oli valheita. Mene takaisin persujen palstalle mölisemästä.

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Veikkaan että et ymmärrä oikeasti mitään, sillä tuo nainen puhuun ihan täyttä sontaa. Olet vain päättänyt suosia naista koska on nuori ja paremman näköinen kuin väyrynen. Li haluaa islamistaa Suomen ja kulkee banderolli kädessä jossa lukee työntäkää suomi perseeseen. Mieti oikeasti haluatko kannattaa tälläistä?

    Viimeksikin vasurit kantoi vastuuta loikkaamalla hallituksesta livohkaan kun olisi pitänyt vastata omista päätöksistään

    Äänestä

  • vasurit_kantoi_vastuuta kirjoitti:

    Viimeksikin vasurit kantoi vastuuta loikkaamalla hallituksesta livohkaan kun olisi pitänyt vastata omista päätöksistään

    Ai se oli silloin, kun persut eivät uskaltaneet mennä hallitukseen lainkaan. No se olisi ollut nytkin Suomelle parempi ratkaisu.

    Äänestä

  • persut_valehtelee_aina kirjoitti:

    Ai se oli silloin, kun persut eivät uskaltaneet mennä hallitukseen lainkaan. No se olisi ollut nytkin Suomelle parempi ratkaisu.

    Miksi persujenolisi pitänyt astua vasurien paskaläjään?
    Sitähän vasurit toivoivat, että joku muu korjaa heidän mokansa.

    Äänestä

  • vasurit_kantoi_vastuuta kirjoitti:

    Viimeksikin vasurit kantoi vastuuta loikkaamalla hallituksesta livohkaan kun olisi pitänyt vastata omista päätöksistään

    14 viime vuotta Kokoomuksen tai Kepun porvorijohtoisia hallituksia, jossa siis porvaripuolue päähallituspuolue ja pääministeripuolue. Päähallituspuolue määrää hallituspolitiikan päälinjat. Apupuolueet nielevät paskan ja saavat ehkä jotain ehdotuksiaan läpi, tai siirtyvät oppositioon kasvamaan. Multimiljonääriyrittäjä Juha Sipilän oikeisto-Kepu vieläpä toteuttaa Kokoomuksen EKokoomuspolitiikkaa sellaisenaan, eli rahaeliitin missiota.

    Äänestä

  • Jokainen osaa puhua paskaa taitavasti, mutta teot ja puheet kun ovat aivan eri asia. Niin taitava se livi on......... vai mitä. Vasemmistolla ei ole kuin hätä matuista.

    Äänestä

Oli kyllä Li mainio haastattelussa. Poikkeuksellisen älykäs ja osaava. Se on harvinaista perskeko suomessa..

Äänestä
  • Aivan selkeää Suvi-anne Siimes Laatua.
    Tyhmää vassaria taas kusetetaan.

    Äänestä

  • ministerieläkeSilmissä kirjoitti:

    Aivan selkeää Suvi-anne Siimes Laatua.
    Tyhmää vassaria taas kusetetaan.

    Ei todellakaan Suvi-Anne Siimes. Li on astetta tai useampaakin kovempaa kamaa.

    Siimes tiesi ja tietää taloudesta yhtä ja toista, Liillä on sen lisäksi vahva poliittinen näkemys ja kyky nähdä suurempia kokonaisuuksia.

    Nuoresta iästään huolimatta Li on jo nyt lähellä luokkaa Lipponen tai Väyrynen. Eli siis selkeästi liian älykäs tämän päivän maailmaan, kuten Enbuske omalla tökeröllä provosoinnillaan onnistui osoittamaan.

    Äänestä

  • kuuntelepa.puhettaan kirjoitti:

    Eli pääsee porvarien pariin tienaamaan jopa nopeammin kuin Suvi-anne!!
    Oletko ihan Tsuhna ja Lin vedätettävissä?

    Äänestä

  • Joltain oli jäännyt portti auki korkeasaaressa, koska livi oli tv:ssä paskaa jauhamassa.

    Äänestä

  • ministerieläkeSilmissä kirjoitti:

    Aivan selkeää Suvi-anne Siimes Laatua.
    Tyhmää vassaria taas kusetetaan.

    Andersson on kansanvaltainen poliitikko, joka valittiin ensi kerran suoralla jäsenäänestyksellä. Eroaa puolue-eliitissä karriääriä rakentaneista poliitikoista.

    Äänestä

  • politiikko1 kirjoitti:

    Joltain oli jäännyt portti auki korkeasaaressa, koska livi oli tv:ssä paskaa jauhamassa.

    Ihmisten eläimellistäminen on sananvapausrikos ja huonot vitsit eivät naurata kuin kertojaa itseään. Näitä kutsutaan hihittelijöiksi.

    Äänestä

  • älykäs on kun fillarillakin ajo on jo ylimalkasta kuten eräs lehti kirjoitti.ja tältä odotetaan jotain

    Äänestä

  • Nimimerkkisi kertoo, että pidät ulosteista ja näet ufoja ja kommareita joka paikassa. Viestissäsi ei ollut yhtään mitään sisältöä. Pelkkiä perussuomalaisten ennakkoluuloja.

    Äänestä

Mitä väliä kun aate ei vedä?

Äänestä
  • Kannatus kasvaa ja väki tykkää.

    Äänestä

  • Väki tykkää kun on aamu lääkkeet kohallaan, ei muuten koska eivät edes tiedä missä ovat.

    Äänestä

  • Porvari pelkää.

    Äänestä

  • Vasemmistoliiton kannatus on yli 40 peräkkäisessä kyselyssä ollut viime vaaleja korkeampi. Anderssonin aikana myös uusien jäsenten määrä vuositasolla on 2000-luvun suurin.

    Äänestä

  • Kepler.Laveran kirjoitti:

    Vasemmistoliiton kannatus on yli 40 peräkkäisessä kyselyssä ollut viime vaaleja korkeampi. Anderssonin aikana myös uusien jäsenten määrä vuositasolla on 2000-luvun suurin.

    ja kun hallitukseen mennään niin paskat tulee housuun kuten arhinmäki näytti viime hallituksessa

    Äänestä

  • kommaripaska kirjoitti:

    ja kun hallitukseen mennään niin paskat tulee housuun kuten arhinmäki näytti viime hallituksessa

    Nimimerkkisi kertoo, että pidät ulosteista ja näet ufoja ja kommareita joka paikassa. Viestissäsi ei ollut mitään sisältöä. Pelkkiä perussuomalaisten ennakkoluuloja.

    Äänestä

  • 7.2.2017 kirjoitti:

    Nimimerkkisi kertoo, että pidät ulosteista ja näet ufoja ja kommareita joka paikassa. Viestissäsi ei ollut mitään sisältöä. Pelkkiä perussuomalaisten ennakkoluuloja.

    Ja me vasurit emme koskaan kerro paskajuttuja, eihän???
    Me vasurit tykkäämme esim uimahalli-kikkeli-jutuista.

    Äänestä

  • 5.2.2017 kirjoitti:

    Porvari pelkää.

    Älä pelkää porvari, ei mitään hätää, lääkeet vaan suuhun.
    Avohoitopotilaidenkin on syytä olla kirjoittelematta tänne.

    No numerot on sulla hallussa, siitä kunniamaininta sinulle.

    Äänestä

Äänestyskopissa kylmän tytön kannatus ei nouse.

Äänestä
  • Kannatus kasvaa arjessa. Tekemällä poliittista työtä ja kuuntelemalla ihmisiä ja olemalla luottamuksen arvoinen. Jatkamalla sitä mitä Andersson on koko ikänsä tehnyt. Erityisen hyvin se kasvaa juuri nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, kun hallituspuolueet viikosta toiseen takeltelevat, skandaalista toiseen suurempaan.

    Äänestä

Uusi Ele Alenius tai Hertta Kuusinen on syntynyt.

Äänestä
  • jaa tää joka teippaa kullinsa reiteensä ja pukee hameen päällensä.olet psyko

    Äänestä

  • kommaripaska kirjoitti:

    jaa tää joka teippaa kullinsa reiteensä ja pukee hameen päällensä.olet psyko

    Sinun kannattaisi hakea hoitoa. Viestisi keskittyy sukuelimiin. Nimimerkkisi ulosteisiin. On aivan turha etsiä hoitoa poliittiselta keskustelupalstalta. Mene hyvä ihminen lääkäriin.

    Äänestä

  • 7.2.2017 kirjoitti:

    Sinun kannattaisi hakea hoitoa. Viestisi keskittyy sukuelimiin. Nimimerkkisi ulosteisiin. On aivan turha etsiä hoitoa poliittiselta keskustelupalstalta. Mene hyvä ihminen lääkäriin.

    hoida vain itse kalusi kuntoon... hehehehehehee

    Äänestä

  • persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

    hoida vain itse kalusi kuntoon... hehehehehehee

    Voit käyttää hienoa nikkiäni vapaasti, kun et omaakaan näköjään keksi. Mutta asiallisempia kirjoituksia silti toivoisin.

    Äänestä

  • 7.2.2017 kirjoitti:

    Sinun kannattaisi hakea hoitoa. Viestisi keskittyy sukuelimiin. Nimimerkkisi ulosteisiin. On aivan turha etsiä hoitoa poliittiselta keskustelupalstalta. Mene hyvä ihminen lääkäriin.

    Ei saa aikoja lääkärille, mutta asiaan, ei kalussa vikaakaan nyt. MUTTA Voi tulla kelle vaan. Minulle tai Sinulle. Miksi keskitytte haukkumaan toisianne? En ymmärrä.
    Niin pitää politiikassa tehdä, vastaa Li, jos luet.

    Äänestä

Jeanne D'Arc :D

Äänestä

Kyllä Li osoitti taas suurta pätevyyttä ja asiaosaamista. Monen ns. miehen on vain vaikea tätä myöntää. Kyllä kaikki polittiikan todelliset osaajat -kaikissa puolueissa- ottaisivat tällaisen ammattilaisen riveihinsä. Tälläkin palstalla äitinsä helmoissa kasvaneet peräkammarin-pojat yrittävät vähätellä Liin osaamista ja tietämystä. Se ei ole yllätys. Mutta kestääkö suomalaisen naisen pää puoluerajoista riippumatta kuunnella ja hyväksyä kanssasisarensa taitoja. Vaikeaa on. Suomalainen nainen kun on opetettu ja omaksunut jalon päättämättömyyden taidon. Mieluummin paetaan tuttujen turvallisten setähahmojen turvaan. Tavoitteena pääsy kansikuviin ja päästä kurkistamaan julkkis-jhalliksien makuupussista.

Äänestä
  • sehän se tän epäkeskon kohalla on et ideologia on hienoo vain silloin kun jointti poltettu tai viiva vedetty muuten pelkkää paskaa

    Äänestä

  • kommaripaska kirjoitti:

    sehän se tän epäkeskon kohalla on et ideologia on hienoo vain silloin kun jointti poltettu tai viiva vedetty muuten pelkkää paskaa

    Päihdehuoltoa ja sairaanhoitoa on maksutta saatavilla kaikille. Kiitos edistyksellisen vasemmiston. Omia ongelmiaan kannattaa hoidattaa siellä eikä täällä.

    Äänestä

Andersson on ottanut selvää asioista, on rohkea ja kunnioittaa kanssaeläjiään. Kantaa siis vastuunsa.

Äänestä
  • Vielä kun tietäisi miten työväestö elää ja ajattelee.
    Ei tuollainen komsomol-nuori vielä ymmärrä elämästä mitään.
    Haaveilee vain vallasta ja rahasta.

    Äänestä

  • takapenkki kirjoitti:

    Vielä kun tietäisi miten työväestö elää ja ajattelee.
    Ei tuollainen komsomol-nuori vielä ymmärrä elämästä mitään.
    Haaveilee vain vallasta ja rahasta.

    Kukapa ei haaveilisi rahasta ja jotkin vallastakin? Vallan kautta niitä omia tavoitteita on helpointa toteuttaa.
    Li on osoittautunut ajatuksiltaan ihan oikeaksi vasuriksi, vaikka hänellä ei vuosikymmenien raksakokemusta olekkaan. Harvallapa meillä sitä on. Ja jos on, niin harva heistä puheenjohtajan hommiin silti pystyy.

    Siksi on parasta vaan tukea uutta puheenjohtajaa ja äänestää vasureita, niin saadaan edes mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

    Äänestä

Vai kunnioittaa, vuoden paras huuli, väheksyy kantaväestöö, mutta mamuttaa ja mamuttaa mitään muuta ei ole odotettavissa tältä vasurilta,,,,

Äänestä
  • Tuskinpa sentään niin paljoa kuin persut nykyään.

    Äänestä

Johtuukokynsien pureskelu jostakin psyykkisestä sairaudesta vai onko se osoitus pätevyydestä?

Äänestä
  • Kysyppä asiaa omalta hoitajaltasi, mutta luulenpa että pureskelusi johtunee sairautesi laadusta.

    Äänestä

  • persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

    Kysyppä asiaa omalta hoitajaltasi, mutta luulenpa että pureskelusi johtunee sairautesi laadusta.

    No miten kävi, et saanut taaskaan terveen papereita??

    Äänestä

  • persut_mamuttaa kirjoitti:

    No miten kävi, et saanut taaskaan terveen papereita??

    Mitäs oikeistopojut järjellä tekisi? Sillä isukkihan kaiken järjestää kuitenkin.

    Äänestä

Li on osaava ja fiksu nainen. Pääministeriainesta, ellei jopa presidentiksi.

Äänestä
  • Tehtaankadulla nauretaan, niin että aidat kaatuvat.
    Li on oivaa Tsuhna-ainesta heille.
    Ahne ja helposti vedätettävissä.

    Äänestä

  • Li.Tsuhnansson kirjoitti:

    Tehtaankadulla nauretaan, niin että aidat kaatuvat.
    Li on oivaa Tsuhna-ainesta heille.
    Ahne ja helposti vedätettävissä.

    Tumputa vaan rauhassa Lin kuvaa katsellen. Kukaan ei ole sinulle siitä vihainen.

    Äänestä

  • persupojun_himot kirjoitti:

    Tumputa vaan rauhassa Lin kuvaa katsellen. Kukaan ei ole sinulle siitä vihainen.

    Se on ihan sinunlaisen Tsuhnan huvi, sallimme sen suvaitsevaisuuden nimissä.

    Äänestä

Li on kylmä ja tunteeton narsisti.

Äänestä
  • Henkilökohtainen tuttusi siis?
    Epäilenpä, että Li olisi sinulle muuta kuin puberteettisi intohimoinen kohde!

    Äänestä

  • persut_valehtelee_aina kirjoitti:

    Henkilökohtainen tuttusi siis?
    Epäilenpä, että Li olisi sinulle muuta kuin puberteettisi intohimoinen kohde!

    Hän on meidän kaikkien toveri. Myös sinunlaisen peruskoululaisen.

    Äänestä

Orpon+ja+Kokoomuksen+pikana+tuoma+Apteekkarivähennys+eli+5%:n+yrittäjävähennys+tuo+tämän+vuoden+2017+alusta+Apteekkareille,+lakimiehille,+lääkäreille+ja+metsänomistajille+keskimäärin+10+000+euroa+vuodessa+lisää+nettotuloja.+Kyllä+tätä+varten+työläisiltä,+työttömiltä,+köyhiltä+ja+huono-osaisilta+pitikin+KiKy-leikata+ostovoimaa+ja+lisätä+kuluja+mm.+suurin+jopa+30%:n+peruspalvelumaksu-ja+omavastuukorotuksin.+On+kyllä+hieno+mies+tuo+Juha+Sipilä,+Petteri+Orpo+ja+PersKeKo-porvarihallitus.+Millaiset+muuten+on+nettvuositulot,+jos+5%+niistä+on+yli+10+000+euroa,+200+000+-+250+000+euroa+nettona+vuodessa+ja+lisää+pitää+saada+Orpon+ja+Sipilän+mielestä.Ja+tätä+politiikkaa+suomalaiset+haluavat+jatkossakin,+kuten+kuntavaalien+kannatusgallupit+kertovat.

Äänestä

Li on poliitiikan älykkäintä antia tällä hetkellä. Toisin kuin tämä kokoomuksen Susanna Koski joka eilenkin A-Studiossa osoitti osaamattomuutensa.

Äänestä

Sipilän hallituksen jäljet pelottavat.
Hallitus on leikannut sosiaaliturvaa, lisännyt sairaiden vastuuta lääkekuluistaan, nostanut sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja ja tarjonnut rankkaa keppiä työttömille, kuten leikannut korvauspäiviä ja säätänyt aktiivimallin.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa taistellaankin siitä, keiden ehdoilla perusturvasta päätetään. Sipilän hallituksen – tai saman tyyppisen – ideologisen hallituksen kokoonpano merkitsee nykypolitiikan jatkumista eli sosiaaliturvaa leikataan, työttömiä kuritetaan ja sotepalveluja tarvitsevat maksavat enemmän palveluistaan.

Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisi myrkkyä perusturvan uudistamiselle.

Äänestä
  • Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisi myrkkyä KOKO Suomelle ja kaikille rehellisille suomalaisille!

    Äänestä

Miksi vasemmisto ei esitä mitään järkevää ja koskaan? Minä kannatan vain Keskustaa. Sen esityksissä on järkeä.

Äänestä
  • Lue enemmän, luulet vähemmän.

    Sipilän hallituksen arvovalintoja kuvaa se, että esimerkiksi miljoonaperintöjen verotuksen keventämiseen on hallitukselta löytynyt rahaa, mutta eriarvoisuutta se päätti torjua nollalla eurolla. Ja nyt pienituloisia eläkeläisiäkin uhkaa 100 miljoonan euron kuritus.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803252200835809_pi.shtml

    Äänestä

Ja kommenttien poistot vaan jatkuu aivottomien kepulikakaroiden ja korruptoituneen ylläpidon toimesta.
Tätäkö on sananvapaus Suomi24:ssä?

Äänestä

Sipilän korruptio yltää näköjään Suomi24 ylläpitoon asti!

Äänestä

Suomessa on kova into yksityistää, mikä on luonnollista, "nautimmehan" porvarihallituksesta. Mantra yksityistämisen hienoudesta tulee siitä miten se tekee kaikesta tehokkaampaa ja edullisempaa.

Paitsi tietysti ettei tuo pidä lainkaan paikkaansa. Toki yksityistetty palvelu voi joissain tapauksissa olla tehokas ja edullinen, mutta tämä ei ole mikään sääntö. Itseasiassa yksityistetty palveluiden tuottaminen sisältää paljon enemmän rasitteita kun vastaavien palveluiden tuottaminen julkisella puolella.

http://tamapaiva.blogspot.fi/2018/01/yksityistaminen-on-kallein-vaihtoehto.html

Äänestä

Palkkojen polkeminen on koko aktiivimallin tarkoitus, ja kyllä se osittain tulee onnistumaan. Eiväthän työttömät rahaa tarvitse, mutta elinkeinoelämä tarvitsee halpatyövoimaa.

Äänestä

Li A osoitti tietämättömyytensä kun ei tiedä mikä ero on yhtiöittämisellä ja okeyhtiöllä

Äänestä

Hallitus on leikannut sosiaaliturvaa, lisännyt sairaiden vastuuta lääkekuluistaan, nostanut sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja ja tarjonnut rankkaa keppiä työttömille, kuten leikannut korvauspäiviä ja säätänyt aktiivimallin.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa taistellaankin siitä, keiden ehdoilla perusturvasta päätetään. Sipilän hallituksen – tai saman tyyppisen – ideologisen hallituksen kokoonpano merkitsee nykypolitiikan jatkumista eli sosiaaliturvaa leikataan, työttömiä kuritetaan ja sotepalveluja tarvitsevat maksavat enemmän palveluistaan.

Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisi myrkkyä perusturvan uudistamiselle.

Äänestä

Ainoa asia jota Vasurilla odotettiin oli anteeksipyyntö. Ja eikä edes sitä saatu!

Äänestä
  • Sipilän on ensin tunnustettava pedofiliansa. Vasta sitten Soini tekee saman.

    Äänestä

Yritystuken leikkaamista pohtineessa työryhmässä olivat mukana poliitikkojen lisäksi EK:n, SY:n, SAK:n, MTK:n ja Metsäteollisuuden lobbarit. He eivät osallistuneet päätöksentekoon, mutta heillä oli puheoikeus. He istuivat paikoillaan myös silloin, kun päätöksiä tehtiin.
Ja siksi porvaripäättäjät eivät saaneet mitään leikattua rikkaille yrittäjille lahjoitettavista yli 4 miljardin yritystuista.

Jos työttömillä olisi ollut yhtä osaavia lobbareita istumassa kokouksissa, niin pelkäksi työttömyysturvan leikkuriksi osoittautunutta aktiivimallia ei olisi koskaan säädetty. Jos lapsilla, opiskelijoilla, vanhuksilla ja sairailla olisi omat lobbarit päättämässä asioista, niin varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, eläkkeistä ja sosiaalituista ei leikattaisi jatkuvasti.

Heidän etujaan eivät lobbarit ole vartioimassa päätöksiä tehtäessä. Siksi heiltä onkin helppo leikata nyt ja tulevaisuudessa. Jostain on saatava säästöjä, ja on helppo tehdä niitä kipeitä päätöksiä, kun tietää niiden kohdistuvan puolustuskyvyttömiin. Muutaman krokotiilinkyyneleen voi tietysti julkisuudessa vuodattaa, sillä se on pieni hinta oman nahkan ja vaalituen pelastamisesta.

Äänestä

Sipilän hallitus on jo kolme vuotta lisännyt eriarvoisuutta leikkaamalla eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta. Onnistutaan saavuttamaan hallituksen strateginen työllisyystavoite siivoamalla tilastoja ja antamalla aktiivimallikeppiä työttömille. Siinä sivussa leikataan puolelta Suomen työttömistä muutaman päivän ruokarahat.

Kun eriarvoisuutta on tietoisesti saatu kasvatettua, niin vaalien lähestyessä on taas aika ruveta puhumaan eriarvoisuuden vähentämisestä. Kohta Sipiläkin on taas lupaamassa, että koulutuksesta, köyhiltä, sairailta, työttömiltä ja niin edelleen ei leikata.

Äänestä

Sipilän hallitus on leikannut eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta. Mutta 4 miljardin yritystuista se ei pystynyt leikkaamaan edes 1 senttiä!

Äänestä
  • Ei korppi korpin silmää noki. Eli suomalaista oikeistokorruptiota pahimmillaan.

    Äänestä

  • Niin miksi olisi pitänyt leikata???
    Jotta ahne vasuri olisi saanut lisää ilmaista rahaa?
    Rahastahan tässä on kyse ja vasurin ahneudesta.

    Vasemmistoliitto leikkasi eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta noin 30 Miljardia,
    eli lähes kymmenkertaisesti Lipposen, Ahon ja Kataisen avustuksella.

    Ja nyt Vasemmistoliitto törkeän härskisti itkee sipilän leikkauksista, hyh hyh hyh.
    Niistäkin vain sen takia kun mikään määrä ilmaista rahaa ei riitä Ahneelle Vasurille.

    Paljonko tosiaan ahneelle vasurille pitää löydä rahaa likaisiin kouriinsa??

    Ihan pelkkä summa riittää vastaukseksi. Saa olla ahne!
    Euroissa, dollareissa tai vasurin ikiomissa ruplissa!

    Äänestä

Vasemmistoliitto,parasta kansalle.

Äänestä
  • Työläisten ja työttömien ainoa puolustaja.

    Äänestä

Liitä seuratessa tuli mieleen, että onhan se kyykin pätevä puremaan.....

Äänestä
  • Sipilä taas murskaa työläisiä ja työttömiä vittumainen hymy naamallaan. Oikea lahtarin perillinen siis.

    Äänestä

Näin vasemmistoliitto leikkasi eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta.

Esko Ahon hallituskaudella toteutettiin lähes kuuden miljardin leikkaukset vuosina 1996-1999.
Paavo Lipposen (sd) hallitus puski kaksikymmentä vuotta sitten 20 miljardin markan leikkauksia eteenpäin.
Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituskaudella valtion menoja on leikattu rankalla kädellä eli noin viidellä miljardilla eurolla.

Kyllä vasemmistoliitto osaa kiduttaa ja leikata eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta.
Esko Ahokin sanoi hämmästyneensä Vasemmiston säälimättömästä leikkausraivosta!

Härskiä menoa vasureilta köyhän kansan kustannuksella !!!!!!

Äänestä
  • Minustakin demarit ovat ihan samaa paskasakkia ahneiden porvarien kanssa.

    Äänestä

  • Vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

    Minustakin demarit ovat ihan samaa paskasakkia ahneiden porvarien kanssa.

    Onneksi vasurit vihaavat kaikkia puolueita ja suomalaisia.

    Äänestä

Juu ja Marx sekä Engels lausuivat sukunsa elätteinä totuuksia työelämästä johon eivät koskaan olleet osallistuneet. Niin se oli edellistä edellisellä vuosisadalla. Ja Andersson oli pätevyytensä lumoissa vuosi ja kaksi ja puoli kuukautta sitten. Olisikohan parasta ennen päiväystä tarkisteltava , ruoka samoin kuin aatteet pilaantuvat määräajoin ??

Äänestä
  • Ja sinun kannattaa tarkastaa housujesi märkyyden syy.

    Äänestä

Uusimpien tietojen mukaan lähes 53 prosenttia Kelan maksamaa työttömyysturvaa saavista täytti aktiivimallin ehdot ensimmäisen tarkastelujakson aikana, kertoo Taloussanomat. Luku on kaunistunut ensimmäisten tietojen julkaisemisen jälkeen, sillä niiden mukaan aktiivisuusehto täyttyi alle puolella eli 49.8 prosentilla.

Jostain on siis löytymyt lisää aktiivimallin ehdot täyttäneitä, ja Taloussanomien juttu kertoo mistä heitä löytyi: Lukuun on laskettu mukaan myös ne, joilta ei ole edellytetty aktiivisuutta.

Iloitaan nyt hallituksen kanssa yhdessä siitä, että aktiivimalli on aktivoinut myös omaishoitajat ja työkyvyttömät, joiden ei edes tarvinnut aktivoitua. Kaikki riippuu oikeasta tilastoinnista, ja sitä voidaan tarkentaa tarpeen mukaan. Hallituksen toimet kun PITÄÄ saada näyttämään onnistuneilta, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Sipilän ego vaatii sitä!

Äänestä

Persut ovat tuottaneet enemmän loikkareita oikeistopuolueisiin kuin yksikään muu puolue koskaan. Alunperinhän persujen piti olla työväenpuolue, mutta sen täyttikin rasistiset oikeistolaiset, jotka ovat nyt siirtyneet joukoittain oikeistopuolueisiin, kuten Sin ja Kok.
Viimeisimpänä Kaj Turunen.

Miten tuollaiseen puolueeseen voi luottaa? Ei mitenkään.

Äänestä
  • Aivan oikein, vasemmistoon ei kannata luottaa misään olosuhteissa!!!

    Äänestä

Sipilän oikeistohallitus on leikkannut tuloja niin eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta kuin vammaisiltakin. Eikä sekään vielä riitä, vaan uutta leikkauslistaa ollaan jo tekemässä.

Tulevalla vihervasemmistohallituksella tulee olemaan kova työ kaikkien Sipilän kyykytyslakien perumisessa.

Äänestä

Sipilän oikeistohallitus leimaa työttömät laiskoiksi ja puolustaa sillä aktiivimallia.
Sipilän oikeistohallitus leimaa työntekijät laiskoiksi ja puolustaa sillä hallituksen pyrkimyksiä heikentää irtisanomissuojaa.

Sipilän oikeistohallitus on siis työläisvihamielisin hallitus sitten 1918 lahtarivallan.

Äänestä
  • No miksi et vasuri muuta venäjälle, siellä ei kuulemma ole lahtari-hallitusta.
    Kummallista väkisin roikkumista Suomessa, vaikka aina voi muuttaa parempiin maihin....

    Äänestä

  • LoisivaLoisVasuriLoinen kirjoitti:

    No miksi et vasuri muuta venäjälle, siellä ei kuulemma ole lahtari-hallitusta.
    Kummallista väkisin roikkumista Suomessa, vaikka aina voi muuttaa parempiin maihin....

    Juuri siksi Sipilän oikeistohallitus pitäisikin lähettää raudoitettuna Siperiaan. Kaikista tekemistään valtiopetoksista.

    Äänestä

Li on useasti osoittanut, että hän on pätevimmillään surkeasti valittavana oppositio-johtajana.
Annetaan hänen jatkaa parhaalla osaamisalueellaan..

Äänestä
  • Oikeistokakaran aivotonta spämmiä.

    Äänestä

Hallituspuolueet ovat kehua retostaneet itseään niin kovalla äänellä, että omat korvat ovat menneet jo tukkoon.
Sipilän kyykytyshallitushan on ottanut itselleen kaiken ansion yleismaailmallisen talouskasvun kehityksestä, ja pitää sen tuomia uusia työpaikkoja omien toimiensa tuloksena. Suomen Kiky-sopimus, työttömien määräaikaishaastattelut, aktiivimalli ja jättimäiset leikkaukset ovat siis saaneet koko maailman talouden nousuun.... hehehe ehheehhe heheheh

Äänestä

Sipilän kyykytyshallitus pääsee kohta työttömien syyllistämisessä uuteen ennätykseen. Entinenhän on Jyrki Kataisen nimissä, kun hän vuonna 2007 juuri laman alla julisti, että jokaiselle työttömälle on olemassa työpaikka, ja on oma valinta, jos sitä ei ota vastaan.

Äänestä

Tämä Sipilän kyykytyshallitus on osoittanut poikkeuksellisen öykkärimäistä asennetta alusta lähtien. Kiky-sopimuksen hallitus kiristi uhkaamalla säätää vielä ankarammat pakkolait, ja aktiivimalli runnottiin läpi täysin keskeneräisenä varoituksista pittaamatta. Nyt kaikki ennakoidut uhkakuvat ovat osoittautuneet todeksi. Hallituksella tuntuu olevan käsittämätön halu mätkiä heikoimmassa asemassa olevia.

Hallitus on ruvennut öykkäröimään myös eduskunnalle. Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat julistivat pari päivää sitten, että eduskunnalla ei ole asiaa kesätauolle ennen kuin sote- ja maakuntalainsäädäntö on saatu käsiteltyä. Nämä ryhmyrit unohtivat, että he tai edes koko hallitus eivät voi määräillä eduskuntaa. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta, mutta hallitus tuntuu käsittäneen tämänkin toisin päin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KunFaktatPuhuvat kirjoitti:

Li Andersson osoitti taas pätevyytensä tv:ssä Ykkösaamu-ohjelmassa la 4.2.2017 Seija Raution juontaessa:
http://areena.yle.fi/1-3831835

Li Andersson vei suvereenisti haastattelua tänään tv:ssä. Sujuvaa puhetta ilman takelteluja ja kaikki hyvin perusteltua täyttä asiaa. Toimittaja jäi toiseksi eikä pystynyt mitään argumentteja kumoamaan. Ehkä eduskunnan älykkäin henkilö, samoin sanavalmein ja edustavin. Kaiken lisäksi rehellisyys paistaa läpi olemuksesta, joten ei tarvitse koittaa peittää valheita katsojilta änkytyksellä tai selittelyllä.

PersKeKo-porvareilla rahaa riitti kokoomuksen ajamaan 5% yrittäjävähennykseen josta Li Andersson kertoi TV:ssä Ykkösaamu-ohjelmassa yli puolen menevän Suomen 10% varakkaimmalle väestönosalle. Tähän PersKeKo-porvarihallituksella on kyllä varaa, jakaa rahaa jo muutenkin varakkaimmille henkilöille, mutta ei pienituloisille. Sekä samalla lisätä taas valtionvelkaa yli 6 miljardilla eurolla. Kyse on ainoastaan arvovalinnasta. Porvarien argumentit kusevat siis taas, ja pian lisää selittelyjä.

-

Apteekkarivähennys eli 5%:n yrittäjävähennys tuo vuoden 2017 alusta apteekkareille, lakimiehille, lääkäreille ja metsänomistajille keskimäärin 10 000 euroa vuodessa lisää nettotuloja. Kyllä tätä varten työläisiltä, työttömiltä, köyhiltä ja huono-osaisilta pitikin KiKy-leikata ja lisätä kuluja mm. suurin jopa 30%:n palvelumaksu-ja omavastuukorotuksin. On kyllä hieno mies tuo Juha Sipilä, ja PersKeKo-porvarihallitus.

-

Gustafsson: Tosiasiat osoittavat, että hallituksen härski veropolitiikka suosii hyväosaisia
https://sdp.fi/fi/blog/gustafsson-tosiasiat-osoittavat-etta-hallituksen-harski-veropolitiikka-suosii-hyvaosaisia/
"− Pääministeri Sipilän hallituksen verolinja suosii hyväosaisia. Metsälahjavero ja miljoonaperintöjen verohuojennukset ovat vain esimerkkejä kevennyksistä, jotka rahoitetaan leikkaamalla työttömiltä ja muilta heikoimmassa asemassa olevilta suomalaisilta. Hallitus ei vaivaudu edes perustelemaan näiden toimien väitettyä oikeudenmukaisuutta tai talouspoliittisia perusteita, Gustafsson jatkaa.

Gustafssonin mukaan hallitus pyrkii luomaan mielikuvia piilotellakseen hallituksen veropolitiikan todellisia vaikutuksia. Hän nostaa esimerkiksi hallituksen kaavaileman yrittäjävähennyksen, josta pääsevät hyötymään kaikkein varakkaimmat henkilöyritykset. Hallitus on mainostanut yrittäjävähennystä pienyrittäjiä tukevaksi.

Hallituksen yrittäjävähennys on apteekkarivähennys

− Hallituksen yrittäjävähennys on apteekkarivähennys. Siitä hyötyvät ensisijaisesti apteekit ja asianajajatoimistot. Jokaista apteekkaria hallitus auttaa vähennyksellään keskimäärin 10 000 euroa. Ja tämänkin huojennuksen laskun maksavat tavalliset suomalaiset. Kauppojen myyjille ei jää muruakaan hallituksen verolinjan kauhoessa euroja jo entisestään varakkaiden johtajien taskuihin.

− Sipilä ei voi paeta palkansaajajohtajien taakse värjöttelemään verolinjansa kestämättömyyttä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että pääministeri perustelisi kansalaisille mitä järkeä on hyväosaisten verohuojennuksissa, joilla ei ole vähäisintäkään tekemistä kasvun ja työllisyyden tukemisen kanssa, Gustafsson päättää".

-

Toimittaja Seija Rautio väitti Lin vaativan yrittäjille veronkorotuksia vaikka vasemmistoliitto olisi nimenomaan perunut vain Apteekkarivähennys-veroalen sekä perintöveroalen jotka suuntautuvat varakkaille, johon Suomella ei ole nyt varaa kun valtionvelkaa PersKeKo-porvarit lisäävät 6 miljardia euroa vuodessa ja köyhiltä, pienituloisilta sekä keskituloisilta leikataan ostovoimaa. Li Andersson sen sijaan olisi parantanut yrittäjien asemaa KiKy-leikkausten perumisella, joka olisi lisännyt kansan ostovoimaa PersKeKo-porvarien leikkausten sijaan ja hän olisi nostanut myös yritysten arvonlisäverorajaa. Näin nyt kun taantuma on hieman ohitettu (ilman PersKeKon vaikutusta) ihmisillä olisi ollut enemmän rahaa palveluiden ja tuotteiden ostamiseen, joka olisi auttanut yrityksiä ja lisännyt entisestään talouskasvua. Lin argumentit toimivat mutta porvarit eivät voi sitä myöntää.

Hienoa Li!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu