Olen kehittynyt huimasti jännittämisen ja muiden persoonallisuuden haasteiden suhteen, vaikka pelot hallitsevat vieläkin monella tapaa elämää. Nyt tuntuu kuitenkin, etten pääse enää eteenpäin, ellen onnistu löytämään elämääni ihmisiä ja yhteisöjä. Se on osoittautunut kuitenkin yllättävän vaikeaksi.
Rohkaistuin takaisin kouluun, opiskelemaan uutta työllistävämpää alaa, mutta ei luokaltani löytynyt ihmisiä joilla olisi ollut samoja kiinnostuksen kohteita. Porukalla vietin kyllä joskus aikaa heidän kanssaan ja ehdotin itsekin joskus tekemistä, mutta ei kenenkään kanssa tullut sellaista fiilistä, että olisi luontevaa nähdä kaksistaan. Koulun loppumisen jälkeen (tai oikeastaan jo viimeisenä vuotena) porukat myös hajosivat, emmekä ole juuri nähneet toisiamme.
Olen käynyt erilaisilla kursseilla, mutta ei joku yksi viikonloppu tai viikko tai 8 kertaa kerran viikossa ole minulle tarpeeeksi aikaa tutustua toiseen ihmiseen. Etsiskelyn jälkeen löysin pari harrastusta, joita voisin kuvitella jatkavani pidempäänkin. Toisessa niistä vaan suurin osa porukasta on minua selvästi vanhempaa, eikä tuntien aikana tule juurikaan puhuttua muiden kanssa. Toisen suhteen on vielä toivoa, mutta tutustuminen on luonnollisesti tosi hidasta.
Ja vähän juuri tuohon hitauteen liittyen. Olen esim. facebookissa saanut pari kertaa kutsun jonkun vähän etäisemmän tutun illanviettotilaisuuteen tai peli-iltaan yms. Olen rohkaistunut mukaan (mikä on ollut minulta paljon rohkeutta vaativaa, mennä vieraaseen porukkaan mukaan). Mutta noi porukat saattaa järjestää noita ajanviettoja tyyliin kerran 3kk:ssa. Todella pitkä aika siis, jolloin mielialani ja jännitykset saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Jotenkin tuossa ajassa ihmiset ehtivät myös jo "unohtua"/"vieraantua" minulle. Ja taas kerran kun ei ole löytynyt ketään sellaista, jonka kanssa synkkaisi heti tai olisi paljon yhteistä, niin tuntuu epäluontevalta ehdottaa kahdenkeskeistä näkemistä tms.
Töissä tietysti tapaisi ihmisiä säännöllisesti, mutta täysiaikainen työ on minulle vielä liian kuluttavaa. Keikkahommia tehdessä vaihtuvissa porukoissa ei myöskään ole ehtinyt muodostua mitään syvempiä suhteita. Eikä työpaikoilla välttämättä edes juuri ole nuorempia ihmisiä (harkkapaikoissa missä kävin koulun aikana ei välttämättä ollut yhtäkään tai sitten vain pari omaan ikäluokkaan kuuluvaa). Minulle on myös jäänyt kokemus että työelämään meneminen sellaisella kavereita/kumppania kaipaavalla asenteella voi käydä hyvin raskaaksi.
En yritä väittää että kavereiden löytäminen olisi mahdotonta. Tiedän myös että omat haasteeni vaikuttavat asiaan paljon ja jos uskaltaisi olla avoimempi ja heittäytyä ja mennä mukaan yhä enempään toimintaan ja "huudella pitkin facebookia" olevansa yksinäinen ja kaipaavansa kavereita, niin varmasti onnistumisen mahdollisuudet paranisivat. Koen kuitenkin kehittyneeni tässä vuosien varrella paljon, mutta yhä vaan ihmissuhteiden luominen ja ihan se ihmisten, joiden kanssa synkkaa, löytäminen on vaikeaa. Mistä muut olette löytäneet kavereita? Kertokaa kannustavia tarinoita! Netistä tietenkin jotkut, mutta itselleni netin kautta tutustuminen on aina tuntunut vieraalta. En pysty innostumaan toisesta ja vuorovaikutuksesta tekstinä.
Mistä olette löytäneet kavereita/ystäviä?
mistamistamista
0
117
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242577Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122384Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6161981MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S261701