SUOMI100 -RAHAA JAETTU - MISSÄ PÄÄTÖKSET ?

Suomi100 -organisaatiolla on ollut jaossa ennakkotietojen mukaan 20 miljoonaa euroa Suomen juhlavuoden hankkeisiin. Rahaa on voinut hakea useamman vuoden ja päätöksiäkin on siis tehty. Mutta minne raha on mennyt? Ilmeen muuttamiseen usemapaakin kertaan, suuren toimiston pyörittämiseen, hankkeisiin?

Rahat ovat budjetttivaroja, veronmaksajien kukkarosta. Mistä löytyy tieto rahoituspäätöksistä - kenelle rahoitusta on myönnetty ja millaisiin hankkeisiin? Organisaation sivuilta ei löyty minkäänlaista tietoa myöntämisistä ja kohteista. Sensijaan jossain vaiheessa organisaation sivuilla oli tietoa siitä kenelle rahoitusta ei ole myönnetty!

Organisaation sivuilla on satoja tapahtumia ikäänkuin laaja tapahtumien kirjo olisi saatu aikaan Suomi100 -rahoituksella. "Tehokasta toimintaa". Vaiko silmänlumetta?

Samaamyhkäisestä menettelytavasta syntyy varsin omituinen tunne. Suomessa ei ole totuttu tällaiseeen "pöydän alta" -toimintatapaan.
Tämä ei kuitenkaan liene toimikuntaa johtavan istuvan päämisterin vika - rahaa on ollut jaossa jo usemman vuoden ajan. Vai pyöritttääkö organisaatio toimikuntiaan kuin pässiä narussa?

Avoimmuutta peliin Suomi100 -organisaaatiosta!
http://suomifinland100.fi/info/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Avoimmuutta kirjoitti:

Suomi100 -organisaatiolla on ollut jaossa ennakkotietojen mukaan 20 miljoonaa euroa Suomen juhlavuoden hankkeisiin. Rahaa on voinut hakea useamman vuoden ja päätöksiäkin on siis tehty. Mutta minne raha on mennyt? Ilmeen muuttamiseen usemapaakin kertaan, suuren toimiston pyörittämiseen, hankkeisiin?

Rahat ovat budjetttivaroja, veronmaksajien kukkarosta. Mistä löytyy tieto rahoituspäätöksistä - kenelle rahoitusta on myönnetty ja millaisiin hankkeisiin? Organisaation sivuilta ei löyty minkäänlaista tietoa myöntämisistä ja kohteista. Sensijaan jossain vaiheessa organisaation sivuilla oli tietoa siitä kenelle rahoitusta ei ole myönnetty!

Organisaation sivuilla on satoja tapahtumia ikäänkuin laaja tapahtumien kirjo olisi saatu aikaan Suomi100 -rahoituksella. "Tehokasta toimintaa". Vaiko silmänlumetta?

Samaamyhkäisestä menettelytavasta syntyy varsin omituinen tunne. Suomessa ei ole totuttu tällaiseeen "pöydän alta" -toimintatapaan.
Tämä ei kuitenkaan liene toimikuntaa johtavan istuvan päämisterin vika - rahaa on ollut jaossa jo usemman vuoden ajan. Vai pyöritttääkö organisaatio toimikuntiaan kuin pässiä narussa?

Avoimmuutta peliin Suomi100 -organisaaatiosta!
http://suomifinland100.fi/info/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu