Kainuun äänikuningas ja Sotkamon ääniharava 406 äänellä, Ari Korhonen (ps) loikkasi kokoomukseen, jonka riveissä hän tulee olemaan kunnallisvaaliehdokkaana. Korhonen tavoitteli aikoinaan myös mm. persujen puoluesihteerin paikkaa. Sotkamossa hän on toiminut mm. kunnanhallituksen puheenjohtajana. Korhonen on lakimies ja diplomi-insinööri. Sotilasarvoltaan hän on reservin kapteeni.
Kainuun äänikuningas Arti Korhonen jätti persut
ps-joukkopako-jatkuu
21232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kainuun persujen todellinen synnyttäjä, melkein kansanedustaja, Yrjö Puurunen lähtee puolueesta. Ari Korhonen muiden mukana söi Puurusen nostaman persuliikkeen. Kysesssä oli normaalit persujen valtataistelut.
Ei ole tiedossa, mihin Keskustasta persuihin tullut Puurunen matkustaa. Vihiä on, että Puurusen kunnan piskuinen Kokoomus ottaisi hänet mielellään.
Mitäköhän tästä puolueesta on 2vuoden päästä jäljellä
Suo, kuokka ja Jussi.
Pitäisi kai jokaisen tajuta ettei politiikkaa tehdä siten että petetään kaikki vaalilupaukset. Ja sitten mennä hallitukseen rehvastelemaan että saahan sitä nyt vaaleissa valehdella sekä haukkumaan oppositiota.
Soini kuvittelee, että naapurin isäntää haukkumalla hänen omat syntinsä tulevat unohdetuksi ja pois pyyhityksi. Ei onnistu tuollainen persukusetus enää.
Ei onnistu ei. Äänestän vasureita ensi kerralla.
Kuten tästäkin loikasta on helppo havaita, persujen todellinen sisin sykkii aina (ääri)oikeistolaisista aatteista. Eli työntekijät, työttömät ja kaikki heikommassa asemassa olevat ovat persuille vain huijattavia äänestäjiä, jotka voi vaalien jälkeen unohtaa.
Persujen politiikkaa koukkaa kaukaa oikealta Petteri Orpon kokoomuspolitiikan. Stubb oli varmaan samantason oikeistopolitiikko kuin Soini, mutta heissä on se ero, että Stubb on liberaali ja Soini äärikonservatiivi.
Persut ovatkin äärioikeistolainen puolue!
Soinihan olisi kokoomuslainen, jos ei olisi jo kauan sitten havainnut sen, ettei hän olisi päässyt siellä korkeintaan kuin kunnanvaltuustoon, jos sinnekkään. Mutta änkyräporvarin sydän Soinin rinnassa muljahtelee.
Kentköhän Soini seuraavaksi pettää?
Omat äänestäjänsä Soini onkin jo pettänyt! Seuraava onkin sitten petostuomio oikeudelta Soinisäätiön suhmuroinneista!
Ihmisten pitää tajuta, että loikkareita ei kannata äänesttä. koska taas seuraavissa valtuusto kaudella voi mennä äänet hukkaan.
Aivan. Ihmisten pitää tajuta, että persuja ei kannata äänestää, koska ne pettävät useammin kuin kepu.
Persut ovat loikkareiden keskittymä?
Viisaimmat rotat jättävät uppoavan laivan ensimmäisinä.
Ja Soini seilaa ökyveneellään ja Soinisäätiön kassa mukanaan johonkin veroparatiisiin eläkepäiviään viettämään. Ja pieraisee vielä konjakkipierun lähtiessään, puolueensa kannattajien päälle. Ja tokaisee lopuksi: "Tack så mycket ... pakkoruotsipelkoiset rasistit."
Pöljimmät jäävät viimeisiksi palvomaan epäjumalaansa Soinia.
Soini on todellakin epäjumala kaikille persujen kuntavaaliehdokkaille. Eivät he muuten olisi allekirjoittaneet neljän vuoden orjasopimusta kultaiselle vasikalleen Soinille.
Isä Aurinkoisen palvominen on tie loputtomaan epäonnistumiseen.
Persuilu on mielisairaus!