Kiitos äidinkielestä, Nikolai I
Pakkosuomea kouluissa vastustettiin aikoinaan kovin sanankääntein. Tarvitseeko suomea muka opettaa?
Ja kummallinen on se sivistynyt ihminen, joka sitä edes haluaisi osata puhua.
Harva tietää, että meillä on kiittäminen suomen kielen nykyisestä asemasta myös Venäjän tsaari Nikolai I:stä. Kun valta vaihtui, kielipolitiikkamme joutui hallitsijoiden poliittiseksi pelinappulaksi. Voittajaksi selviytyi piskuinen äidinkielemme.
Kuvitellaan aluksi, että suomen puhuminen kouluissa olisi kielletty. Sallittua olisi puhua vain ruotsia ja latinaa. Näin oli 1600 - 1800 -luvuilla, Ruotsin vallan aikaan.Muita kieliä kyllä opiskeltiin: hepraa, kreikkaa, latinaa, ranskaa, saksaa, venäjää ja ruotsia. Njet finska.
Suomea pidettiin rahvaan kielenä, ja sellaiseksi moni sen halusi jättää. Suomeksi ei ollut kirjallisuutta, näytelmiä, oppikirjoja, suomen kielioppia, sitä ei opetettu kouluissa, sitä ei saanut puhua kouluissa, virka-asioissa sitä ei voinut käyttää.
Siitä, kun suomen kieli hyväksyttiin koulun oppiaineeksi ja opetus aloitettiin, tulee kuluneeksi huomenna 170 vuotta. On aika kiittää niitä, jotka edesauttoivat kielemme asemaa.
TARINAMME ALKUUN kaksi perusasiaa: 1. Lähes kaikki merkittävä tapahtui näinä aikoina Turussa. 2. Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle 1809. Tällä oli iso merkitys kuviossa.
Nyt voimme alkaa.
1800-luvun alkuun asti, Ruotsin vallan aikana, suomen puhuminen kouluissa oli kielletty. Suomen opetusta kouluissa ja yliopistoissa vastustettiin yllättävän vimmaisesti. Suomea pidettiin mitättömänä kielenä.
Ensimmäisiä suomen kielen aseman parantamista vaatineita olivat fennofiilit, Turun romantikot 1800-luvun alussa. Adolf Ivar Arwidsson, Eerik Kustaa Ehrström ja Juhana Gabriel Linsén olivat aikansa radikaaleja. He kirjoittivat lehtiin - ruotsiksi tietysti - ja vaativat hurjia asioita, kuten suomen kielen kohottamista kansalliskieleksi ja sen opetuksen aloittamista. Arwidsson erotettiin yliopistosta vapaamielisten ajatustensa vuoksi, häntä pidettiin uhkana yhteiskuntarauhalle.
Romantiikan aikakautena myös muissa Euroopan maissa nousi oman kielen ja historian arvostus.
SEURAAVAKSI ASIAN nostivat esille ylioppilaat. He jättivät tsaari Aleksanteri I:lle adressin Turun yliopiston avajaisissa 1821. Sen oli allekirjoittanut yli 200 ylioppilasta, kaksi kolmasosaa opiskelijoista. Adressissa tuotiin esiin suomen kielen halveksittu ja nurja asema ja pyydettiin tilanteen korjaamista. Ylioppilaat ehdottivat suomen kielen lehtorin virkaa yliopistoon. Kirjelmässä sanottiin, että on nurinkurista, että sivistyneenä itseään pitävän täytyy puhua suomea huonosti.
Opiskelijat olisivat halunneet oppia suomea, jotta olisivat voineet käyttää sitä virassaan. Siihen aikaan opinnoista seurasi virka, pappina tai virkamiehenä. Kansan enemmistö ei ymmärtänyt ruotsiksi kirjoitettuja asiakirjoja.
Yliopiston päättävä elin ei suostunut nuorison höpsötyksiin. Asiaa vastusti muun muassa kaunopuheisuuden professori J. Fr. Wallenius. Hänen mielestään suomea oppi kyllä yliopiston ulkopuolellakin. Hän kummasteli virkamiehiä, jotka kokivat velvollisuudekseen perehtyä suomeen. Lisäksi hän vetosi siihen, että nuoriso on tunnetusti ailahteleva kannanotoissaan.
Rehtori Pipping otti asian esiin kolmisen vuotta myöhemmin, ja vasta vuonna 1828 saatiin suomen kielen lehtoraatti yliopistoon. Matka suomen opetukseen kouluissa - ja suomen hyväksymiseen käyttökieleksi ruotsin kanssa - oli vielä pitkä ja kivikkoinen.
SUOMEN PUOLESTAPUHUJIA ei juuri vuosisadan alussa kuunneltu. Johan Stråhlman oli esitaistelija, joka kirjoitti saksankielisen suomen kieliopin vuonna 1816. Hän ehdotti koulukomissiolle "eikö ollut oppilaitoksille haitallista, että ahkerasti syvennyttäessä vieraisiin kieliin kokonaan laiminlyötiin äidinkieli, joka kaikissa suhteissa on niin tarpeellinen, ja eikö kouluissa sen vuoksi myös suomen kielessä pitäisi antaa opetusta." Koulukomissio ei ajatukselle lämmennyt.
Erik Gabriel Melartin oli edelläkävijä monella tapaa. Hän yritti Turun arkkipiispana 1833 saada suomen kieltä oppiaineeksi kouluihin ja ehdotti suomenkielisten oppikirjojen laatimista. Niiden avulla suomesta tulisi myös opetuskieli.
Melartin oli suunnitellut suomen kielen "julistamista viralliseksi kieleksi ja määrätyn ajan kuluttua yksinomaisesti käytettäväksi virastoissa, tuomioistuimissa ja opistoissa kaikkialla". Jos hän nousisi haudastaan ja tutustuisi nyky-Suomeen, hän saattaisi hämmästyä.
TÄSSÄ KOHTAA astuu kuvaan keisari Nikolai I ja suurvaltapeli. Nikolai I oli epäluuloista tyyppiä. Hän kielsi filosofian opiskelun yliopistoissa, sillä hän pelkäsi siellä kyteviä vallankumouksen siemeniä. Myös kirjallisuus pelotti häntä, joten sitä sensuroitiin. Mutta hän teki kauaskantoisen teon: hyväksyi suomen kielen oppiaineeksi 1841.
Suomea alettiin opettaa aluksi vain Haminan ja Viipurin poikakouluissa. Muu Suomi sai odottaa kaksi vuotta senaatin viivyttelyn vuoksi. Se hyväksyi uuden Gymnaasi- ja koulujä
Pakkosuomea kouluissa vastustettiin aikoinaan kovin sanankääntein. Tarvitseeko suomea muka opettaa?
Ja kummallinen on se sivistynyt ihminen, joka sitä edes haluaisi osata puhua.
Harva tietää, että meillä on kiittäminen suomen kielen nykyisestä asemasta myös Venäjän tsaari Nikolai I:stä. Kun valta vaihtui, kielipolitiikkamme joutui hallitsijoiden poliittiseksi pelinappulaksi. Voittajaksi selviytyi piskuinen äidinkielemme.
Kuvitellaan aluksi, että suomen puhuminen kouluissa olisi kielletty. Sallittua olisi puhua vain ruotsia ja latinaa. Näin oli 1600 - 1800 -luvuilla, Ruotsin vallan aikaan.Muita kieliä kyllä opiskeltiin: hepraa, kreikkaa, latinaa, ranskaa, saksaa, venäjää ja ruotsia. Njet finska.
Suomea pidettiin rahvaan kielenä, ja sellaiseksi moni sen halusi jättää. Suomeksi ei ollut kirjallisuutta, näytelmiä, oppikirjoja, suomen kielioppia, sitä ei opetettu kouluissa, sitä ei saanut puhua kouluissa, virka-asioissa sitä ei voinut käyttää.
Siitä, kun suomen kieli hyväksyttiin koulun oppiaineeksi ja opetus aloitettiin, tulee kuluneeksi huomenna 170 vuotta. On aika kiittää niitä, jotka edesauttoivat kielemme asemaa.
TARINAMME ALKUUN kaksi perusasiaa: 1. Lähes kaikki merkittävä tapahtui näinä aikoina Turussa. 2. Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle 1809. Tällä oli iso merkitys kuviossa.
Nyt voimme alkaa.
1800-luvun alkuun asti, Ruotsin vallan aikana, suomen puhuminen kouluissa oli kielletty. Suomen opetusta kouluissa ja yliopistoissa vastustettiin yllättävän vimmaisesti. Suomea pidettiin mitättömänä kielenä.
Ensimmäisiä suomen kielen aseman parantamista vaatineita olivat fennofiilit, Turun romantikot 1800-luvun alussa. Adolf Ivar Arwidsson, Eerik Kustaa Ehrström ja Juhana Gabriel Linsén olivat aikansa radikaaleja. He kirjoittivat lehtiin - ruotsiksi tietysti - ja vaativat hurjia asioita, kuten suomen kielen kohottamista kansalliskieleksi ja sen opetuksen aloittamista. Arwidsson erotettiin yliopistosta vapaamielisten ajatustensa vuoksi, häntä pidettiin uhkana yhteiskuntarauhalle.
Romantiikan aikakautena myös muissa Euroopan maissa nousi oman kielen ja historian arvostus.
SEURAAVAKSI ASIAN nostivat esille ylioppilaat. He jättivät tsaari Aleksanteri I:lle adressin Turun yliopiston avajaisissa 1821. Sen oli allekirjoittanut yli 200 ylioppilasta, kaksi kolmasosaa opiskelijoista. Adressissa tuotiin esiin suomen kielen halveksittu ja nurja asema ja pyydettiin tilanteen korjaamista. Ylioppilaat ehdottivat suomen kielen lehtorin virkaa yliopistoon. Kirjelmässä sanottiin, että on nurinkurista, että sivistyneenä itseään pitävän täytyy puhua suomea huonosti.
Opiskelijat olisivat halunneet oppia suomea, jotta olisivat voineet käyttää sitä virassaan. Siihen aikaan opinnoista seurasi virka, pappina tai virkamiehenä. Kansan enemmistö ei ymmärtänyt ruotsiksi kirjoitettuja asiakirjoja.
Yliopiston päättävä elin ei suostunut nuorison höpsötyksiin. Asiaa vastusti muun muassa kaunopuheisuuden professori J. Fr. Wallenius. Hänen mielestään suomea oppi kyllä yliopiston ulkopuolellakin. Hän kummasteli virkamiehiä, jotka kokivat velvollisuudekseen perehtyä suomeen. Lisäksi hän vetosi siihen, että nuoriso on tunnetusti ailahteleva kannanotoissaan.
Rehtori Pipping otti asian esiin kolmisen vuotta myöhemmin, ja vasta vuonna 1828 saatiin suomen kielen lehtoraatti yliopistoon. Matka suomen opetukseen kouluissa - ja suomen hyväksymiseen käyttökieleksi ruotsin kanssa - oli vielä pitkä ja kivikkoinen.
SUOMEN PUOLESTAPUHUJIA ei juuri vuosisadan alussa kuunneltu. Johan Stråhlman oli esitaistelija, joka kirjoitti saksankielisen suomen kieliopin vuonna 1816. Hän ehdotti koulukomissiolle "eikö ollut oppilaitoksille haitallista, että ahkerasti syvennyttäessä vieraisiin kieliin kokonaan laiminlyötiin äidinkieli, joka kaikissa suhteissa on niin tarpeellinen, ja eikö kouluissa sen vuoksi myös suomen kielessä pitäisi antaa opetusta." Koulukomissio ei ajatukselle lämmennyt.
Erik Gabriel Melartin oli edelläkävijä monella tapaa. Hän yritti Turun arkkipiispana 1833 saada suomen kieltä oppiaineeksi kouluihin ja ehdotti suomenkielisten oppikirjojen laatimista. Niiden avulla suomesta tulisi myös opetuskieli.
Melartin oli suunnitellut suomen kielen "julistamista viralliseksi kieleksi ja määrätyn ajan kuluttua yksinomaisesti käytettäväksi virastoissa, tuomioistuimissa ja opistoissa kaikkialla". Jos hän nousisi haudastaan ja tutustuisi nyky-Suomeen, hän saattaisi hämmästyä.
TÄSSÄ KOHTAA astuu kuvaan keisari Nikolai I ja suurvaltapeli. Nikolai I oli epäluuloista tyyppiä. Hän kielsi filosofian opiskelun yliopistoissa, sillä hän pelkäsi siellä kyteviä vallankumouksen siemeniä. Myös kirjallisuus pelotti häntä, joten sitä sensuroitiin. Mutta hän teki kauaskantoisen teon: hyväksyi suomen kielen oppiaineeksi 1841.
Suomea alettiin opettaa aluksi vain Haminan ja Viipurin poikakouluissa. Muu Suomi sai odottaa kaksi vuotta senaatin viivyttelyn vuoksi. Se hyväksyi uuden Gymnaasi- ja koulujä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Venäjän valtaus 1809 tosiaan pelasti koko suomalaisuuden. Tsaari tekivät ainoastaan sen pahan virheen, että eivät määränneet suomen kieltä ainoaksi virkakieleksemme.
Se määräys olisi tehokkaasti suomenkielistänyt rusueliitin ja myöhemmin koko rusuväestön.
Tänk på att det är tack vare Sverige som hade gjort att samhället fungerade enligt Ryssland och att folket inte gjorde motstånd. Sen skall man komma ihåg historien att Ryssland hade problem med Napoleon, vilket var ett större problem än lilla lungna ockuperade området som idag kallas för Finland. Det var först långt senare som man försökte förryska landet men lyckades inte så bra. Skulle Ryssland ha krävt mer från början så skulle nog det finska språket effektivt tvättats bort. Kanske Finland inte skulle vara ett självständigt land idag.
Men en sak är säker att ni fennopellen inte känner att Finland är ert land och ni är i själen ryssar som inte vill se er som nordbor och att Finland inte är en del av Norden. Det är ni som är landsförrädare, ni är parasiter/ohyra i Finland och alla vet vad man gör med sådant folk och ingen skulle sakna er :)
Te svetupellet saatte mennä minne lystäätte, teitä ei kukaan kaipaa suomessa.
Tosiaankin tsaarit olivat liiankin lempeitä! Venäjän tarkoitus oli katkoa napanuora Ruotsiin ja kielipolitiikan avulla se olisi ollut kaikkein kätevintä.
Tarton yliopistossa oli maailman ensimmäinen suomen kielen professuuri. Ei Suomessa.
Onko totta!? Uusi tieto vanhalle kieliaktiivillekin.
Tietysti pitäisi ensimmäinen olla Ruotsissa historian mukaan, mutta ruotsalaiset eivät tietysti siihen "alentuneet".
Joka johtui vain sitä, että rusut hallitsivat Suomen korkeampaa koulutusta!