kapinallisten kohtelun todistemattomia sepittää, mutta lännen kapinalliset sai tappaa aseettomia kadulle, filmaajienkin eteen !?
Amnestyn politiikka syvenee, kun Syyrian
4
130
Vastaukset
Aloituksesta on taas vaikea saada tolkkua. Ilmesesti siinä väitetään, että Amnesty ei ole ollut tasapuolinen. Minä en ole huomannut sen toiminnassa mitään valittamisen arvoista.
Amnesty kuitenkin kertoo, että Syyriassa Assadi hallinto on jo pitkään jatkanut hirtto-orgioita. Mikään uusi uutinen tämä ei ole. Isä- ja poika-Assadien hallinnot on olleet viime vuosikymmenten verisimpiä. Se vaan ei ole kiinnostanut ketään. Ei ollut rauhanmarsseja, kun Hamassa tapettiin 40 000 ihmistä. Hesarista sai aikoinaan lukea, että syyrialaiset tappoivat Libanonissa kirveellä ihmisiä saadakseen kunnioitusta. Ei kiinnostanut ketään.
Nykyisestä teurastuksesta osavastuu on langetettava myös Venäjälle. Se voisi halutessaan sanoa Assadille, että noin ei saa menetellä. Sekään ei kiinnosta Venäjää.- Abrahamm
Outoa todistelua ilman näyttöä !?
Puuttuu vaan että punainen risti, aloittaisi saman !?
(Punainen risti paljasti Elias Erkon (ulkom. 1939) etukäteen kirjoituttamat kuolintodistukset,1941-2, ollessaan vankien ja toisinajattelioiden lähettäjä,Saksaan ja Viroon tuomittavaksi ) - Abrahamm
Syyrialaisten enemmistö kannattaa valtion demokraattista hallintoa, Jenkit ja Suomi liittolaisena ei !? Näin nyt Libyan 10:n vuotinen sota pantiin alulle ja synnytettii isis iloksemme maailmalle !?
Syyriaan pitäisi siis saada demokraattinen hallinto. Assadien teurastajadynastia on syytä vaihtaa demokratiaksi. Suomella ja Yhdysvalloilla ei olisi mitään sitä vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2557157Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on363747PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23298Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a663071Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1072758Tämä on persut
Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven102656IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-422398Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.462165- 651908
- 961801