Elämä on luopumista

No onhan elämäkin ihan kivaa, älä sinä nyt ihan noin ajattele. Kyllähän sitä aina jotakin mukavaa saa mukaansa ulkopuoleltakin sitä omaa itseä, ainakin muistoja ja kokemuksia joita ei olisi ollut jos olisi jäänyt syntymättä.

Pahinta on, kun joutuu luopumaan koko elämänsä ajan itsestään.

Nyt kyllä narraatte, kyllä ainakin itse koen koko ajan saavani jotakin uutta elämääni, uusia kokemuksia, uutta tietoa, jotakin sellaista mitä en ole ennen tiennytkään. En tiedä, tarkoittaako aloittaja jonkinlaista narsismista luopumista - sitähän sanotaan että vastasyntynyt on täydellinen narsisti joka kykenee pelkästään vastaanottamaan, ei antamaan mitään itsestään. Narsismista luopuminen voisi olla ehkä se ihmisen elämän luopuminen, joka jatkuu kuolemaan asti. Toiselle ja uusille asioille tilan antaminen on kylläkin yksi elämän tarkoitus, ja kuolemassa sitä annetaan loppujen lopuksi kaikki tila toisille ja itse lähdetään huilaamaan tästä elämän muodosta jonka elämäksi koemme.

En ole koko elämääni tuntenut, että se on luopumista. Lapsena koin luopumisen tuskaa mummon kuollessa, hän oli silloin äitiäni läheisempi. Myös läheisen naapuritalon tyhjetessä asukkaistaan yksi kerrallaan. Minulle rakas paikka, jossa vietin heillä paljon kesäpäiviä.
Seuraavat luopumiset tunsin liittyvän kouluihin ja niihin yhteisöihin. Sitten muutot asuinpaikoista, maisemista ja lenkkipoluista joissa olin viihtynyt. Olen aina kiintynyt kovasti paikkoihin ja maisemiin.
Monet rakkaat lemmikit aiheutivat myös luopumisentuskaa. Viimeinen niistä oli melkeinpä liikaa ja utta en pysty ottamaan vieläkään. Muutama rakas ihminen on lähtenyt ja omat vanhemmat pian lähdössä. Toinen jo henkisesti puoliksi mennyt.
Kyllä siihen saa oppia ja varmaan vanhempani ovat jo oppineet. Tarpeeksi saaneet harjoitusta, kipua, väsymistä, koettuja iloja ja koettuja suruja melkein sadalta vuodelta on jo tarpeeksi. Niin arkisesti puhuvat elämästä poislähdöistä, kuin kaupassakäynnistä.

Jonkun on helpompi luopua, kuin toisen. Kun tuntee olevansa arvoton työläispaska, typerä alemman tason kansalainen, eliitin kusettama orja, tyhmä ihmisolio jonka tulisi hävetä itseään ja olla hiljaa kun ei osaa ilmaista itseään oikeilla sanoilla, roskaväkiläinen, väärän värinen elukka. Ihan sama luopua. Ei ole suuria hävittävänä, eikä tarvisi enää maksaa.

Ethän sinä ole omistanut mitään noista mitä koet joutuneesi antamaan pois tai luopumaan. Ne ovat vain olleet asioita, jotka ovat tunnetasolla koskettaneet sinua, ja olet tuntenut jotenkin omistavasi ne, kun ne eivät ole enää kanssasi. On omituista, miksi kaltaisesi, hmm, kapitalisti, kutsuu itseään aivan muuksi.

Juicekin sen tiesi " katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista"