Geenimuutokset eivät ole satunnaisia

Kappas, tieto ja ymmärrys leviää. Vakavasti otettavat tutkijat ovat havainneet, että ihmisen geneettiset muutokset eivät tapahdu sattumalta.

http://genome.sph.umich.edu/wiki/SNP_Call_Set_Properties

Ja kappas, he selittävät asiat aivan samoin kuin minä olen yrittänyt selittää tällä palstalla. Siis tiivistäen:

Jos sytosiini deaminoituu, se voi vaihtua urasiliksi, jolloin korjausentsyymi tämän virheen korjaa. Mutta jos metyloitunut sytosiini deaminoituu, se vaihtuukin tymiiniksi, jolloin korjausentsyymi jättää vaihdoksen korjaamatta. Seuraavassa replikaatiossa tapahtuu ns. transitio, eli sytosiinin aiempi pari, guaniini, vaihtuu adeniiniksi. Näin genomin eheys ja stabiliteetti säilyy vakaana. Kyseessä on siis mekanismi, ei sattumaan perustuva mutaatio.

CpG -emäspareja on genomissamme paljon, mutta erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota CpG-saarekkeisiin, siis geenijaksoihin, joissa on tiheästi (yli 200 bp) CG-emäspareja. On mielenkiintoista, että CpG-saarekkeita löytyy erityisesti immuunipuolustusjärjestelmään liittyviltä geeneiltä. Ja näihin kuuluvat mm. laktoosin sietokykyyn vaikuttavat MCM6 ja LCT -geenit.

Ja kas, tutkijat toteavatkin: "Human mutations don't occur randomly." Eli ihmisen mutaatiot eivät tapahdu sattumalta.

On siis selvää, että metylaation määrä ja esiintymistiheys genomissamme vaikuttaa siihen, kuinka paljon geneettisiä virheitä DNA:han tulee. Voimme siis itse vaikuttaa tähän, koska metylaation tasoihin vaikuttavat ennen kaikkea:

- Ravinto
- Stressi
- Ympäristömyrkyt
- Kemikaalit ym. haitalliset aineet
- Virukset ym. patogeenit

On oma päätöksemme, millaista ravintoa syömme tai kuinka paljon altistamme itseämme stressille, ympäristömyrkyille, tupakalle, alkoholille jne. Nämä kaikki vaikuttavat geeneihimme. Mutta vain DNA:ta heikentäen. Ainoastaan muutama tapaus ihmisen DNA:ssa olevasta 200 000 geenivirheestä (900 000 SNP:tä) on liitettävissä immuunipuolustusjärjestelmään. Nämä geneettiset muutokset eivät kuitenkaan lisää biologisen informaation määrää soluissamme.

Mielenkiintoista on myös, että kyseinen mekanismi toimii lähes kaikissa eliölajeissa koko luomakunnassa. Aivan samoin kuin ihmisen genomi, niin myös eläinten ja kasvien genomit ovat kovaa vauhtia rapistumassa. Evoluutioteoria on satua.

23

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyrriäkinjonaurattaa

      Hehe.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Kerrankin nauroit oikeassa paikassa. Kemia ei ole symmetristä, mutta se ei johdu Jeesuksesta.

      • Jyrriä kai nauratti jo etukäteen kun hän fantasioi miten Rottis muka lyö atterievokit lyttyyn...

    • The_Bible_is_BS

      Vakavastiotettavat opettajat eivät jauha vapaa-ajallaan pseudotieteellistä roskaa internetpalstoilla.

      • satuolentoja.sulla

        Kuka koskaan on ottanut ketään opettajaa vakavasti?

      • The_Bible_is_BS
        satuolentoja.sulla kirjoitti:

        Kuka koskaan on ottanut ketään opettajaa vakavasti?

        Ilmeisesti sinunkaan mielestäsi ei siis ole syytä ottaa ROTia vakavasti.

        PS. Mietitteköhän te ihan oikeasti koskaan yhtään mitä sanotte?

      • Ymmärsitköhän transitiosta mitään?

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ymmärsitköhän transitiosta mitään?

        Ymmärsitköhän mitä juuri sanoin? Hopihopi vastaamaan tuonne edelliseen.

        Käsitellään sitten sen jälkeen tämä seuraava hörhöilysi, jos on tarvetta.

        Tai käsitellään nyt tämän verran heti:

        Tämänkertainen lähteesi, jota esittelet kuin jotain uutta tutkimusta, on tuonne wikiin vuonna 2010 kirjoitettu tekstinpätkä, jossa ei todellisuudessa väitetä ettei satunnaisia mutaatioita tapahtuisi, vaan että tietyt mutaatiot tapahtuvat toisia useammin. Ei kait tässä tämänkertaisessa muuta "uutta" ollutkaan.

      • Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio. Mutta otetaan ne käsittelyyn hieman myöhemmin, kunhan olet toipunut tästä järkytyksestä.

        Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos.

        Kuinkas nyt sattuikaan.

      • opetushallitus
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio. Mutta otetaan ne käsittelyyn hieman myöhemmin, kunhan olet toipunut tästä järkytyksestä.

        Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos.

        Kuinkas nyt sattuikaan.

        Aiot siis taas paeta paikalta ja alottaa jotakin uutta.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio. Mutta otetaan ne käsittelyyn hieman myöhemmin, kunhan olet toipunut tästä järkytyksestä.

        Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos.

        Kuinkas nyt sattuikaan.

        Et siis vässykkä uskalla tuonne vastaamaan? Ei löydy selkärankaa? Pelottaako?

        "Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos."

        Unohdit lähteen tälle valheellesi.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio. Mutta otetaan ne käsittelyyn hieman myöhemmin, kunhan olet toipunut tästä järkytyksestä.

        Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos.

        Kuinkas nyt sattuikaan.

        Pitää näemmä odottaa huomista, josko ROT kasvattaisi yön aikana selkärangan ja uskaltaisi palata jatkamaan sitä mikä jäi kesken:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14714863/laktoosin-sietokyky-johtuu-geenimutaatioista#comment-88689529

        Jaksaako kukaan uskoa että ROT kykenisi sellaiseen?

        Ja jottei nyt myöhemmille lukijoille jäisi tässäkään ketjussa epäselväksi, niin mainitaan nyt varmuudeksi sen verran, että ROTin edellämainittu väite on siis puhdas (hätä)valhe, josta malliksi vaikka tämä tutkimus, joka kertoo että:

        "The T/G−13915 variant is the founder mutation of lactase persistence in an urban Saudi population."

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2597971/

        Tuo on siis sielläpäin vallitseva laktoosin sietokyvyn tuottava mutaatio. Euroopassa yleinen C/T−13910 mutaatio löytyi tuossa tutkimuksessa vain kahdelta 432:n ihmisen otannassa.

        Tuohon mutaatioon ei siis liity sen enempää sytosiinia kuin adeniiniakaan, joiden metylaatioista ROT yrittää hörhöillä omiaan, eikä ilmeisesti tajua käyttämistään sanoistakaan edes sen vertaa, että ymmärtäisi etteivät ne liity koko asiaan.

      • utti kirjoitti:

        Tähän vielä tuosta viimeisestä kappaleesta tarkempaa selitystä sen verran, että ROT yrittää siis ilmeisesti hörhöillä kaikki geenimuutokset sytosiinin (tai adeniinin) kautta tapahtuviksi siksi, että saisi liitettyä niihin fanittamansa metylaatiot, ja niiden deaminaation tuottamat mutaatiot.

        Osana tuota kyhäelmää ROT yrittää ilmeisesti esittää aina kulloisenkin tarpeen mukaan, että alkuperäiset muutokset sattuisivat tapahtumaan aina sen säikeen puolella, johon saisi sijoitettua toisen noista, ja vaihdettua sitten sitä kautta vastinpareja toisesta säikeestä. Sikäli kun tuosta hörhöilystä nyt ottaa mitään tolkkua.

        Nuokaan temput vain eivät tuota tarvittavia tuloksia, eli niitä laktoositoleranssin tuottavia vaihtelevia geenimuutoksia. Josta syystä ROT yrittää nyt sitten kiistää sen osan muutoksista, joihin hörhöilynsä ei sovellu.

        Koomista toimintaa.

      • utti kirjoitti:

        Pitää näemmä odottaa huomista, josko ROT kasvattaisi yön aikana selkärangan ja uskaltaisi palata jatkamaan sitä mikä jäi kesken:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14714863/laktoosin-sietokyky-johtuu-geenimutaatioista#comment-88689529

        Jaksaako kukaan uskoa että ROT kykenisi sellaiseen?

        Ja jottei nyt myöhemmille lukijoille jäisi tässäkään ketjussa epäselväksi, niin mainitaan nyt varmuudeksi sen verran, että ROTin edellämainittu väite on siis puhdas (hätä)valhe, josta malliksi vaikka tämä tutkimus, joka kertoo että:

        "The T/G−13915 variant is the founder mutation of lactase persistence in an urban Saudi population."

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2597971/

        Tuo on siis sielläpäin vallitseva laktoosin sietokyvyn tuottava mutaatio. Euroopassa yleinen C/T−13910 mutaatio löytyi tuossa tutkimuksessa vain kahdelta 432:n ihmisen otannassa.

        Tuohon mutaatioon ei siis liity sen enempää sytosiinia kuin adeniiniakaan, joiden metylaatioista ROT yrittää hörhöillä omiaan, eikä ilmeisesti tajua käyttämistään sanoistakaan edes sen vertaa, että ymmärtäisi etteivät ne liity koko asiaan.

        > "Pitää näemmä odottaa huomista, josko ROT kasvattaisi yön aikana selkärangan ja uskaltaisi palata jatkamaan sitä mikä jäi kesken:"

        ROT on tyypillinen monella tapaa epärehellinen kreationisti, joka pakenee kiusallisia kysymyksiä, jotka osoittavat hänen olevan väärässä.

        > "Jaksaako kukaan uskoa että ROT kykenisi sellaiseen?"

        Ei ole tämäkään uskon kysymys. Palstan kreationistit ovat antaneet jo objektiiviset näytöt siitä että ovat epärehellisiä, valehtelijoita ja vääristelijöitä. Huvittavaa on se että he pitävät itseään moraalisesti ylivertaisia uskonsa vuoksi.

        Avaus on tyypillinen kreationistin avaus. Se perustuu lähinnä lainauslouhintaan, yhteen kontekstista erilleen otettuun lauseeseen. Eikä ROT edes ymmärrä kyseistä kontekstia. Sen päälle ROT:ille tyypillinen valehtelu. Kohlin tapaan ja yleisemmin pseudotieteilijöille tyypilliseen ROT yrittää nolosti hämätä esittämällä asiantuntijaa, joka muka ymmärtää ja tietää jotain oleellista. Järjestään ROT ei kuitenkaan kykene vastaamaan mihinkään kun hänet haastaa.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio. Mutta otetaan ne käsittelyyn hieman myöhemmin, kunhan olet toipunut tästä järkytyksestä.

        Muuten, ainoastaan yksi niistä seitsemästä laktoosin sietokykyyn yhdistetystä geenialleelista on todettu kausaaliseksi. Ja se oli juuri C/T vaihdos.

        Kuinkas nyt sattuikaan.

        > "Ai niin, en muistanut kertoa mekanismeista, kuten adeniinin metylaatio ja sytosiinin hydroksymetylaatio."

        Otetaan toki nämä mekanismit käsittelyyn. Pseudotieteile sinä ROT ensin siitä, miten kuvittelet noiden mekanismien tukevan kreationismin uskonnollisia väitteitä. Me evot sitten osoitamme jälleen kerran pseudotieteelliset väitteesi vääriksi.

        Samalla voit vastata myös kysymykseeni koskien että missä sijaitsee miRNA:n muodostamiseen tarvittava informaatio?

      • Ultron kirjoitti:

        Ei todellakaan yllätys, että ROT pakenee kiusallisia kysymyksiä ja tekee uuden avauksen, jossa valehtelu jatkuu. ROT on suorastaan klassinen esimerkki epärehellisestä ja valehtelevasta kreationistista, joka yrittää hämätä pseudotieteellisillä höperöinneillään.

      • Tässä on tullut mieleen epäilys, että ROT ei ole sama tomiaalto joka on ilmeisesti ihan oikeasti opettaja. Lemuaa vähän siltä, että hän on joku toinen tomiaalto tai sitten hän on varastanut nimen ja ammatin muka omikseen.

        Mutta onhan bioprosessitekniikan emeritusprofessori Leisolakin kaksinaamainen liero.

      • PäärynäOnTotuus kirjoitti:

        Tässä on tullut mieleen epäilys, että ROT ei ole sama tomiaalto joka on ilmeisesti ihan oikeasti opettaja. Lemuaa vähän siltä, että hän on joku toinen tomiaalto tai sitten hän on varastanut nimen ja ammatin muka omikseen.

        Mutta onhan bioprosessitekniikan emeritusprofessori Leisolakin kaksinaamainen liero.

        Valitettavasti todistusaineisto kertoo varsin selvästi, että jollakulla on harkintakyky pettänyt jossain vaiheessa pahasti, ja ROT todella opettaa lapsia koulussa.

        ROT on toki varastanut James V Kohlin valheet ja muut maneerit, eli siinä mielessä on likimain toisen hörhön kopio.

      • söin.hänet
        utti kirjoitti:

        Kanssakreationistien pitäisi sitten tuomita hänet täysin - Aito Creationistihan ei voisi kuvitellakaan hankkivansa työn, jossa joutuu toimimaan Aidon Creationismin vastaisesti eli tässä tapauksessa opettamaan Ateistien Valheita. Samanlainen kaksinaamainen luopio kuin Leisola, hyi, hävetköön. Ai niin, mutta kretuthan eivät osaa hävetä.

    • DRHouse

      Kappas, löysit ihan lähteitä mainitsemattoman wikin satuilujesi pohjaksi. Heikompaan suuntaan vaan menee...

    • puolueetonnarvostelia

      Mikään tieteenä pidetty ei ole YHTÄ täynnä AUKKOJA kuin teidän uskontonne.
      Tietokoneet eivät teidän taidoillanne oli koskaan tulleet keksityiksi.
      Siksi kaikki tiedemiehet pitävät teitä tärähtäneinä.

    • tieteelle_kunnia

      >>Kappas, tieto ja ymmärrys leviää.<<

      Kappas juu, noin tokaisee ROT kun näkee, miten joka kerta hänen ilkeiden, epärehellisten juonitteluittensa jälkeen palstalla valppaat ja fiksut asiaa puhuvat kirjoittajat kuten esim. solon1 ja utti (pari mainitakseni, kiitos ja hatunnosto myös muille vastaaville) löylyttävät totuudet esille näillä valheiden lauteilla, joita kreationismiksi ja älykkääksi suunnitteluksi kutsutaan. Jos vain jaksatte, niin älkää lopettako!

      Vaikka tämä on kumarrus kunnon väkeä kohtaan, niin ei tämä samalla suinkaan ole pyllistys fiksuja uskovia kohtaan. Nyt puhun tuomitsevasti siis kretuilusta ja ID:stä ihan vain siinä pseudotiedekontekstissa. Ihmiset ovat uskomuksiinsa oikeutettuja eikä minulla ole siihen sorkkimista. Mutta nyt kun puhutaan näistä havaituista ja tieteellisesti selitetyistä asioista, niin niiden vääristelyä ei voi sietää, ja ROTin kaltaiset helppoheikit (jotka plagioivat toisia helppoheikkejä) yms. ansaitsevat kyllä huutinsa!

      Eipä mulla muuta tällä kertaa.

      <3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      208
      4267
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      46
      2749
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      122
      2367
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      97
      2025
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      223
      1922
    6. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      35
      1636
    7. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      21
      1446
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      106
      1418
    9. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      49
      1320
    10. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      56
      1009
    Aihe