Kirja ilmestyi joskus 1990-luvulla. Siinä käsiteltiin miten kristinusko on syntynyt. Kirjassa oli kaksi osiota, ensin oli tuo synty ja sitten kristinuskosta. Kirjan oli kirjoittanut teologi, nimeä en muista: sillähän kirja löytyisi. Kirjasta puhuttiin silloin. Hatarat ovat tietoni. Lainasin sen silloin kirjastosta.
Nyt haluaisin lukea uudestaan.
Nyt haluaisin lukea uudestaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä tule mieleen, mikä tuo voisi olla, mutta jos aihe muutenkin kiinnostaa, niin suosittelisin lukemaan Adrian Goldsworthyn Rooman valtakunnan tuhon. Kristinusko ei ole siinä pääroolissa, mutta muun historian ohessa tulee kerrottua myös siitä, kuinka kristinusko levisi roomalaisessa maailmassa.
Kristillisillä kirpputoreilla on vanhoja kirjoja joita ei enää muualta saa.
Luojola. Sana ja veri. Koskenniemi. Veren ja tulen läpi. En tiedä tarkoititko näitä. Lue,kertovat alkuseurakunnasta.
Yrjö Luojola Sana ja vrri. Koskenniemi. Veren ja tulen läpi. Kertovat alkuseurakunnasta.
Kristinuskon synnystä kiinnostuneille suosittelen Heikki Räisäsen kirjaa ”Mitä varhaiset kristityt uskoivat". Se näyttää olevan osin luettavissa netissäkin, Google-kirjana
https://books.google.fi/books?id=uxJdAwAAQBAJ&dq
Myös Bart Ehrmanin ”Lost Christianities: the battles for scripture and the faiths we never knew” voi tutustua; se on ainakin joskus ollut netistäkin saatavana pdf-tiedostona. Hänen ”Lost Christianities: Christian Scriptures and the Battles over Authentication - Course Guidebook” joka on paljolti samanlainen tuo kuin hänen toinen tekstinsä, ainakin löytyy:
https://guidebookstgc.snagfilms.com/6593_LostChristianities.pdf