Varoitus Perloksesta!

Perlos varoitti taas!:

(sisältää sisäpiirintietoa)

--------------------------------------------------------------------------------
Hauska seurata Perlos-uskovaisten reaktioita

Ihan samat sävelet kuin 5 vuotta sitten kuplan puhkeamisen alkuvaiheina.
Ekan tiputuksen aikaan oli jo AP-lehteäkin myöten hehkutusta että "tämä on ylilyönti". Toisen tiputuksenkin jälkeen (Hantilan sanoista voidaan arvailla jo luokkaa 0,60€ 2005 EPSiä) ja porukalla sama sävel jatkuu. "Ylilyöntiä tämä on, vuonna 2006 tulos VOI kasvaa jopa 100%". "Jos edes prosentti kiinalaisista ostaisi..." Ihan samalla tavalla kuin vuonna 2000 monet uskoivat että mikä tahansa on mahdollista - mutta miten kävikään...

Suosittelen monelle malttia Perloksen kanssa, ihan itsenne takia. Kun positiivisia tiedotteita tulee, niin ehtii sitä kelkkaan silloinkin. Uskon kuitenkin että tuolloin kurssi on pikemminkin 6€:n tasossa kuin nykyisessä lähes 8€:ssa.

Kuvitelkaapa vaan tilanne että Perlos ilmoittaa että Q1:n tulos on negatiivinen (täysin mahdollista). Mikä on kurssireaktio? Onko Q1:n tappio jo leivottu kurssiin. Minä en usko että olisi!

Vaikka loppuvuosi menisikin loistavasti niin kurssipohja nähdään keväällä/kesällä. Ja jos loppuvuosikin pettää. . . . 4€.

Hantilan varoitusten pohjalta pitää arvioida

Q1 EPS=0€, Q2 EPS=0,10€, Q3 EPS=0,20€, Q4 EPS=0,30€. Loppuvuosi voi mennä jopa 0,10€ paremminkin.
Perusteena Hantilan puheet alkuvuoden heikkoudesta ja markkinan syklisyydestä. Kun markkina menee sykliseksi, alihankkijan on vaikeampi tehdä tulosta...

Onko teillä muka parempaa tietoa/arviota?

Lonkalta veikkaan että vuoden 2005 EPS
on siis 0,50-0,60 € ja heikkevien näkymien myötä
sopiva P/E=10. Tavoitehinta 5-6 €. Se on silti
noin kaksi kertaa tasesubstanssi eli pelottavan kallis yhä.

Terveisin evlin pojat
2846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei oo perlosta salkussa,eikä näillä näkymin tulekkaan.
kirjoitat täyttä asiaa.
eipä kannata nyt perlosta ostella.

Äänestä

ettette ole ensi kertaa väärässä.

Eka kvartaali (2005)on huonompi kuin vastaava vuosi takaperin, mutta voittoa silloinkin tulee.

Tuo Siemensin "kohtalo" tässä sitä epävarmuutta on aiheuttanut, mutta se näyttää kääntyvän Perloksen kannalta positiiviseen suuntaan.

Vähän vedätykseltä vaikuttaa (jäittekö junasta)...kun kurssi oli alle 8 eur oli hyvä tankkausmahdollisuus. Toki kun kurssi nopeasti nousee, kannattaa myydä, mutta jos holdaat, niin sato kannattaa korjata loppuvuodesta tai myöhemmin...ei pelkälle eps:llä voi määrittää, onko yhtiö kallis vai ei.....se olisi liian helppoa.

Siis tankatkaa keväällä (yleensä huhtikuun lopulla kurssit pohjilla), mutta viimeiset 3 kk ovat olleet poikkeukselliset. Mullakin on sisäpiirin tietoa, mutta pidän omana tietonani.

Tuo arviosi EPS:tä on mielestäni alakanttiin. No, aika näyttää, mutta kaikesta huolimatta PERLOS on hyvä yhtiö ja eikä oleenkaan hassumpi sijoituskohde.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


evlin pojat kirjoitti:

Perlos varoitti taas!:

(sisältää sisäpiirintietoa)

--------------------------------------------------------------------------------
Hauska seurata Perlos-uskovaisten reaktioita

Ihan samat sävelet kuin 5 vuotta sitten kuplan puhkeamisen alkuvaiheina.
Ekan tiputuksen aikaan oli jo AP-lehteäkin myöten hehkutusta että "tämä on ylilyönti". Toisen tiputuksenkin jälkeen (Hantilan sanoista voidaan arvailla jo luokkaa 0,60€ 2005 EPSiä) ja porukalla sama sävel jatkuu. "Ylilyöntiä tämä on, vuonna 2006 tulos VOI kasvaa jopa 100%". "Jos edes prosentti kiinalaisista ostaisi..." Ihan samalla tavalla kuin vuonna 2000 monet uskoivat että mikä tahansa on mahdollista - mutta miten kävikään...

Suosittelen monelle malttia Perloksen kanssa, ihan itsenne takia. Kun positiivisia tiedotteita tulee, niin ehtii sitä kelkkaan silloinkin. Uskon kuitenkin että tuolloin kurssi on pikemminkin 6€:n tasossa kuin nykyisessä lähes 8€:ssa.

Kuvitelkaapa vaan tilanne että Perlos ilmoittaa että Q1:n tulos on negatiivinen (täysin mahdollista). Mikä on kurssireaktio? Onko Q1:n tappio jo leivottu kurssiin. Minä en usko että olisi!

Vaikka loppuvuosi menisikin loistavasti niin kurssipohja nähdään keväällä/kesällä. Ja jos loppuvuosikin pettää. . . . 4€.

Hantilan varoitusten pohjalta pitää arvioida

Q1 EPS=0€, Q2 EPS=0,10€, Q3 EPS=0,20€, Q4 EPS=0,30€. Loppuvuosi voi mennä jopa 0,10€ paremminkin.
Perusteena Hantilan puheet alkuvuoden heikkoudesta ja markkinan syklisyydestä. Kun markkina menee sykliseksi, alihankkijan on vaikeampi tehdä tulosta...

Onko teillä muka parempaa tietoa/arviota?

Lonkalta veikkaan että vuoden 2005 EPS
on siis 0,50-0,60 € ja heikkevien näkymien myötä
sopiva P/E=10. Tavoitehinta 5-6 €. Se on silti
noin kaksi kertaa tasesubstanssi eli pelottavan kallis yhä.

Terveisin evlin pojat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu