Ajokortti jäi saamatta, pelkotilat voitti

Moi. Minä kirjoitin tuon sinua edeltävän tekstin; Temestan käyttö.
Oletko hakenut apua ongelmaasi? Jos et lääkkeistä, niin terapeutilta? Itse olen siis käyttänyt rauhoittavia monta vuotta juuri pelko- ja jännitystiloihin. Nyt olen menossa myös terapiaan, ettei tarvitsisi ainakaan enempää enää lääkettä ottaa.
Minulle tuli ekat voimakkaat pelot jo murrosiässä. Peruskoulun jälkeen en uskaltanut lähteä opiskelemaan ja se kotona olo vain pahensi tilannetta.
Hakeuduin psykologille ja sitä kautta lääkärille, joka määräsi rauhoittavia.
Tuskin olisin itsekään pystynyt ajokorttia suorittamaan ilman apua.

Hei nimimerkki, FearOfTheCar

Kerrot, että autokoulu jäi kesken jännityksen takia. Se harmittaa sinua. Onko ajokortittomuudesta haittaa sinulle; tarvitsisitko auton ja mahdollisuuden ajaa sitä? Toisaalta on helppoa, kun ei ole huolta autosta, ei sen kuluista eikä huolloista. Jos ei omista autoa, ei ole niin tärkeätä se, että on ajokortti. Ajokortittomuus on nykyään toisille ekologinen valita, on monessa mielessä hyvä käyttää julkisia kulkuneuvoja. Sellaisiin paikkoihin, joihin ei julkisilla pääse, voi hyvin mennä taksilla, auton ja siihen liittyvien kulujen hinnalla, kulkee taksilla pitkät ajat, jos harvakseen joutuu käyttämään. Eikä sinun tarvitse selittää kenellekään miksi sinulla ei ole ajokorttia, ei kaikilla ole.

Hyvää alkavaa kevättä,
Pirkko-pappi

Heippa sinulle alkuperäinen. Olen kärsinyt sosiaalisesta jännittämisestä teinitytöstä saakka nyt 40 vuotiaaseen saakka. Onneksi hain apua. En pystynyt menemään edes rakkaan enoni hautajaisiin kun mietin olevani 'silmätikkuna'. Menetin avomieheni joka oli minulle rakas ja ymmärsi tämän sairauden. Kun hän kuoli…en tiedä mikä iski mutta päätin ajaa ajokortin. Olin alussa paniikissa mennessäni vieraiden kanssa samaan tilaan. Sen jälkeen (kun kysyttiin) terveysasioita mainitsin Yleistynyt Ahdistuneisuushäiriöni. Pyysin jos minulle ei inssissä annettaisi aikarajoitusta vastaamiseen, he suosutivat lääkärin suosituksesta. Mutta sitten (kiitos kivojen opettajien) he sanoivat "entäs jos yritettäisiin kuitenkin?"…ja pärjäsin!!!! Jännittäminen häipyi ja keskityin annettuihin tehtäviin inssissä (internetin kautta). kun tiesin että jos ahdistus iskee, voin tehdä saman ilman aika-rajaa mutta ylitin itseni. Kaikki lähtee kuitenkin omasta itsestä. Ja kytkin auto ei ollut minun juttu (heh) joten komannella pääsin läpi automaatilla. yrittänyttä ei laiteta ja tällainen sosiaalinen jännittäjä pääsi läpi…kokeile :-)

Voin sanoa että meikäläiselläkin oli 10 vuotta sitten eli 18-vuotiaana ihan siinä ja siinä että sain läpäistyä autokoulun B-ajokortin. Monasti jännitti mennä jopa ajotunneille vaikka opettajat oli ihan mukavia ja rentoja. Kerran olin niin hermona että sammutin vahingossa auton varmaan 5 kertaa putkeen yhdessä risteyksessä. Alunperin piti ajaa myös C-ajokortti eli kuorma-auto kortti mutta se jäi sitten suorittamatta kun luottamus itseen loppui keskenkaiken.

B-ajokortin teoriakokeen läpäisin rimaa hipoen heti ensimmäisellä suorituksella mutta inssiajon jouduin ottamaan kerran uusiksi kun olin niin hermona että tuli vähän mokailtua. No ennen toista inssiä olin vielä enemmän hermona, maha oli ihan sekaisin ja tuntui että happi ja järki ei kulje ollenkaan ja ajattelin jo että on pakko perua koko inssiajo mutta niin vain menin ja ihme kyllä kun pääsin ratin taakse niin läpäisin toisella yrittämällä.

Täytyy kuitenkin myöntää että vieläkin näin 10 vuotta myöhemmin olen vähän arka ajamaan autoa ja isojen kaupunkien keskustoihin en ole uskaltautunut lähteä edes koittamaan kun pelkään mokaavani ja aiheuttavani jonkun kolarin. Täytyis varmaan uskaltautua ottamaan lisätunteja autokoulusta mutta on kyllä sellainen olo että ei enää ikinä autokouluun.

Muutenkin elämässä olen selvinnyt kaikista niistä asioista joista on ollut ihan pakko selvityä ihan rimaa hipoen ja ajatellut että toista kertaa en enää lähde edes yrittämään. En siis lukion jälkeen ole enää kyennyt hakemaan mihinkään kouluun enkä menemään töihin. Armeija oli viimeinen asia mun elämässä joka sekin tuli juuri ja juuri rämmittyä läpi vaikka ahdisti niin perkeleesti. Myöskään puolisoa en ole saanut vaikka 30-vuotta lähestyy uhkaavasti.

No menee kai se elämä jotenkin näinkin vaikka toisinaan turhauttaa todella paljon että useimmilla muilla ihmisillä on elämä ja he saavuttavat koko ajan jotain ja itse pitää itseään ihan turhana ihmisenä.