"Lännen Media: Suurmoskeijan rahoitus huolestuttaa tutkijaa
Keskiviikko 8.2.2017 klo 07.49
Lännen Median haastattelema Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki epäilee Helsingin suurmoskeijan rahoitusta, koska aiemmin Arabian niemimaista tulevalla rahalla on "rahoitettu radikaalista islamismia edistävää ideologiaa"."
Loput em. liittyen löytyy Iltalehdestä, Google jeesaa em. hakusanoilla.
Kysymys keskustelun avaamiseksi: miksi tämmöinen uskonnollinen rakennelma halutaan Helsinkiin, ja keskeiselle paikalle vieläpä? Kuka kaupungin hallinnossa tätä ajaa ja miksi?
Ensin Helsinkiin...
6
212
Vastaukset 6
- HGalinen
Turussa taitaa hanke olla jäissä.
Erikoista oli, että sitä kannatti Olavi Mäenpääkin aikoinaan, se liittyi hänen edesmenneeseen nyrkkeilyseuraan ja siellä toimineisiin maahanmuuttajataustaisiin urheilijoihin.
Nyt seura on kuopattu ja Olavi Mäenpää uhoaa taas niinkuin ennenkin - Satopää
Politiikkaan kuuluu takinkääntö, ei Olavi Mäenpää ole poikkeus, takki on ollut raidallinen ainakin muutaman kerran
- Olanpsykiatri
Yleensä poliitikkojen takinkääntö johtuu kuitenkin jonkin edun tavoittelusta. Ola kääntää takkiaan silloinkin kun siitä on vain hänelle itselleen vahinkoa! Tämä käytös on yleistynyt tämän vuosituhannen puolella huomiota herättävissä määrin.
- sentietkand
Olan takinkääntöjen historiaa
2000-luvulla Suomen Kommunistipuolueen kanssa vaaliliitossa,
2010-luvulla köyhien kyykyttäjä Petteri Orpon tukimies,
2000-luvulla perusti pornografian vastaisen liikkeen, toimintaan liittyi naisvaltuutettujen alastonkuvien hankinta ja kuvien esitteleminen kaupunginvaltuuston istunnoissa.
2010-luvulla esitys seksin suojarajan alentaminen 14-vuoteen.
Joku voisi tätä miestä kutsua tuuliviiriksi.
- HerätysSinivalkoiset
Hieno homma sinivalkoiset toimijat, teillä toimii ajanhermolla olo ja kommentointi asian suhteen. Näin pitää olla jatkossakin ajankohtaisten ja kansakunnan kannalta keskeisten asioiden kannalta. Kuten Yhdysvaltain 2. presidentti John Adams asian ilmaisi: 'Vapauden hinta on ikuinen valpaanaolo (siis ympäröivän maailma suhteen)'
Sanon tämän myös siksi että tuossa Suomi24:n itsenäisyyspuolueen ketjussa on kaiketi 'geriatrikot' vallassa koska siellä aloitettuihin uusiin keskusteluketjuihin ei paljolti kommentteja heru... - Puoluesihteeri
SS- ryhmä haluaa, että käydään avointa yhteiskunnallista keskustelua.
Siksi meillä on nämät sivut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762956
- 601234
- 4999
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160967Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....57937- 84830
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173810Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e197791Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216743- 7716
- 53667
- 59666
- 62659
- 67646
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21598Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?131581Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66559Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32548- 34527
- 55518