Eutanasia myös vaikeasti masentuneille!

Mun mielestä eutanasia pitäisi sallia myös vaikeasti masentuneille sillä ehdolla, että ovat yrittäneet ensin kaikkensa parantumisen eteen.
Jos elämä on ollut riutumista jo pidemmän aikaa, olisi ihan hyvä, jos tällaisessa tilanteessa eutanasiaan olisi mahdollisuus.
Itse ottaisin ilomielin eutanasian, kun ei tahdo onnistua tuo itsenäinen päivien päättäminen. Toisekseen itsemurhissa on liian suuri riski epäonnistumiseen. Kun saisi hallitusti kuolla, ei hoitolaitoksissakaan olisi niin paljon eri tavoin vammautuneita ja halvaantuneita ihmisiä. Eutanasia vaikeasti masentuneiden kohdalla toisi näin myös säästöjä yhteiskunnalle!

8

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen29v

      Itse sallisin vain ihmisille, joilla parantuminen sairaudesta, vammasta johtuen ei ole mahdollista, eikä näin ollen elämä ole mielekästä. Haluaisin kys.mahdollisuuden itsellenikin, jos saisin kuulla sairastavani vakavaa kuolemaan johtavaa sairautta(syöpä, pitkälle edennyt MS tjms.) tai vakavaa muistisairautta tai olisin pahoin vammautunut. Ukki puoleni kuoli keuhkosyöpään. Hän olisi halunnut eutanasian. Hänellä oli täysin järki päässä. Olisin myös suonnut sen hänelle, mutta ikävää, että Suomessa se ei ole mahdollista. Kyllä hänen riutunut olemuksensa ja tuskat oli jotain aivan kamalaa. Ja kuinka päivät olivat hänelle henkisesti hyvin raskaita, oma elämä ei ollut enää omissa käsissä, eikä elämä enää ollut mielekästä.

    • dididu

      Masennuksesta puhutaan toisaalta vakavanakin sairautena, toisaalta ollaan kumminkin sitä mieltä, ettei mt-ongelmat ole verrattavissa fyysisiin parantumattomiin sairauksiin tässä asiassa. Mielen "kipu" ja kärsimys voi olla yhtä vakavaa kuin kehon ja voi olla täysin sietämätöntä kokijalleen.

      • "Mielen "kipu" ja kärsimys voi olla yhtä vakavaa kuin kehon ja voi olla täysin sietämätöntä kokijalleen."

        Samaa mieltä.


    • Tulossa_on

      Kuule, jos eutanasia laillistetaan, odotat vaan ja niin eutanasia tehdään mielisairaiksi leimatuille ihan tahdosta riippumatta. Ei tarvitse edes pyytää.

      • kokenut.neuvoja

        Itsekkin olen sitä mieltä että tämän palstan vikisijöille tahdonvastainen eutanasia on pakko saada. Siistiytyisi katukuvakin kun törkyturpaiset masentelijat ei laahustaisi vastaan. Varsinkin köyhien vaiva näyttää olevan. Itselläni on sen verran pääomatuloja ettei tarvitse töitä tehdä. Mieleni pysyy kirkkaana esim risteilyillä yms matkoilla. Ahkerat tummat pojat tekee minun firmoissa hanttihommia sillä välin kun itse loikoilen palmun alla juoden tequilaa. Onneksi tänne tulee lisää jatkuvasti tummia poikia niin ei lopu tekijät kesken. Toivoisin myös työttömiä suomalaisia töihin kelan maksamana jotta loikoiluni saa jatkua. Voisin vaikka perustaa oman klinikan jossa lähi-idän pojat tekee eutanasioita kun heille se on tuttua puuhaa


    • autetaantoisia

      Ihmiselämään kuuluu kärsimys. Toiset näytttäisivät säästyvän siltä toisia paljon enemmän ja joidenkin kärsimykset tuntuvat kohtuuttomilta. Itselläni on parinkymmenen vuoden kokemus vaikeasta masennuksesta, mikä viimein helpottui vähitellen aktivoitumalla ja saamalla apua niin ihmisiltä kuin Jumalaltakin. Useita vuosia meni ikkunasta tuijotellen. Elämäääni on sisältynyt hyvin kivuliaita vaiheita muutenkin, mistä en ala tehdä tähän listaa. Kipukynnykseni ei ole muita parempi. Sen tiedän, että pahimmallakin kärsimyksellä on takarajansa. Kun siitä on päästy yli, unohtuu enemmän tai vähemmän se, miten "kitui" ehkä lukuisia vuosia...ellei sitten ilmaannu taas jotakin muuta. Eutanasiaan kantani on ehdoton ei. Toivoisin päättäjien lisäksi kaikkien ihmisten ottavan asiakseen kanssaihmistensä kärsimykset. Pelkkä läsnäolo ja vain kuunteleminen voi auttaa edes hieman (tai paljonkin) toisen olemista. Lääketieteen ammattilaisilta odottaisi vitkastelematta tekemään kaikkensa ihmisten hyvinvoinnin ja tuskien helpottamisen eteen muistaen, että he itsekin voivat joskus olla vastaavassa pulassa.
      Elämä on Jumalan lahja, eikä ihmisellä ole oikeutta sitä katkaista. Lähimmäistemme tuskien helpottamiseksi emme monikaan ole tehneet läheskään kaikkea sitä, mitä voisimme tehdä. Auttamiseen pyydän jokaista siihen kykenevää ja kärsiville toivon kärsivällisyyttä kaikkein vaikeinpinakin aikoina tietäen, mitä tuska voi olla.
      Kirjoitukseni voi osin vaikuttaa kylmähköltä, mutta olen tehnyt sen melko pitkän elämänkokemuksen mukanaan tuoman tiedon pohjalta. Suhtautumisessa kärsimykseen on paljon tarkistamisen varaa ja oppimista, mitä toivoisi tarjottavan esim. median kautta.

    • kiittikaikille

      Tästä näemme selkeästi, kuinka yhteiskuntia rakennetaan.

    • luonnollinenkuolema

      Jokaisen elämään kuuluu myös kärsimystä. Kuka voi mitata psyykkisen tuskan ja miten voidaan ennustaa, ettei masentunut koskaan parane. Kinkkinen kysymys lääkäreille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe