Ohessa 15.2. pidettävän siv. ltk. kokouksen esityslistasta:
Sivistyslautakunta
13
15.02.2017
13
Kouluverkkosuunnitelma
122/12.00.01/2010
SIVLTK
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 19.12.2016, että
sivistyslautakunnan tulee tehdä esitys kouluverkkosuunnitelmaksi
helmikuun loppuun mennessä.
Kaupunginhallitus on puolestaan tehnyt heikkenevän kuntatalouden vuoksi
talouden tasapainotussuunnitelman, joka edellyttää sivistystoimen
talousarvioon 250 000 euron leikkauksen vuonna 2019. Tähän
sopeuttamiseen ei ole edellytyksiä ilman perusopetusryhmien (POR)
vähentämistä ryhmien keskikokoa suurentamalla.
Yläkoulun osalta opetusryhmien yhdistämiseen ei ole juurikaan
mahdollisuuksia, jotta aineenopettajille saadaan turvattua
opetusvelvollisuuden täyttyminen kaikissa aineissa.
Kaupungissa on neljä toiminnassa olevaa alakoulua, Ikonen, Ruotanen,
Rannankylä ja Emolahti. Koulujen oppilasmäärä näyttäisi säilyvän
suhteellisen vakaana suhteessa tämän hetkiseen oppilasmäärään
ennustevuosien aikana.
Pyhäjärvellä alakoulujen oppilasryhmien keskikoko on selvästi valtakunnan
keskitasoa pienempi. Tämän on mahdollistanut aiempien vuosien hyvä
taloudellinen tilanne. Jatkossa pieniä ryhmäkokoja on vaikea säilyttää
huolimatta pienten ryhmien pedagogisista eduista.
Sivistyslautakunta on pohtinut tulevaisuuden kouluverkkoa lautakunnan
iltakoulussa evästyksenä päätöksenteolle. Iltakoulussa käytiin läpi kuuden
erilaisen kouluverkkomallin taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia.
Esille nousseet kouluverkkomallit olivat seuraavat:
1. Kaikki koulut jatkavat toimintaansa, mutta niiden ryhmäkokoja
kasvatetaan lisäämällä yhdysluokkien määrää.
2. Emolahden ja Ikosen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Rannankylän,
Ruotasen ja Ikosen koulut
3. Rannankylän ja Ruotasen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää
Emolahden, Ruotasen ja Ikosen koulut
4. Rannankylän ja Ruotasen sekä Emolahden ja Ikosen koulut yhdistetään,
jolloin jäljelle jää Ruotasen ja Ikosen koulut.
5. Ruotasen ja Ikosen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Rannankylän,
Emolahden ja Ikosen koulut.
6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.
Näiden vaihtoehtojen tarkastelu osoittaa, että kaikkien koulujen jatkaessa
toimintaa on vaikea päästä ryhmäkokoja kasvattamallakaan talouden
tasapainottamisohjelman edellyttämiin säästöihin huomioiden
pedagogisesti laadukkaan toiminnan mahdollistavat ryhmät.
Muista vaihtoehdoista taloudellisesti selkeästi parhaimpia ovat edellä
kuvatuista vaihtoehdot 4, 5 ja 6.
Kaikki koulut yhdistettäessä Ikosen koulun tilojen riittämättömyys nousee
kuitenkin haasteeksi. Ikosen koulua jouduttaisiin laajentamaan joko
rakennusinvestoinnilla tai vuokraamalla ns. parakkiluokkia lisätiloiksi.
Mahdollisuus olisi tilojen puitteissa sijoittaa 6. luokkien oppilaat
Keskuskoululle, mutta siinäkin tapauksessa lisätiloja Ikoselle tarvitaan.
Kaupunginhallituksen asettama taloustoimikunta on pyytänyt
sivistysjohtajaa esittelemään kouluverkkovaihtoehtoja kokoukseensa
10.2.2017.
Esityslistan oheismateriaalina nro 3 Pyhäjärven kaupungin oppilasennuste,
oppilaiden ja perusopetusryhmien määrä kouluittain ja kouluja
yhdistettyinä vuosina 2019 - 2023 sekä yhdistelmä eri
kouluverkkovaihtoehtojen toiminnallisista ja taloudellisista vaikutuksista.
Päätöksen tekemisen tueksi on syytä tehdä EVA-arviointi.
Sivistysjohtajan päätösehdotus:
Ehdotus annetaan kokouksessa.

Vastaukset 43
Vanhimmat
Kyllä emolahti joutaa lopettaa.
vaihtoehto 6 on taloudellisin niin lyhyellä kuin ennen muuta pitkällä aikavälillä, myös pedagogisesti lasten etu, samoin sosiaalisesti. varhaislapsuus loppuu kaikilta kutosilta samaan aikaan, joten ...varhaisteiniys on parempi kohdata yhdessä.
No ei ainakaan vaihtoehto 6. Pitää ajatella lasten parasta.
Ja sipiläkö kavereiden kanssa on ajatellut kakaroita? Juu...
ettei vaan henkilökunnan etu?
Kallis lisärakentaminen ei ole mikään etu kunnalle.
Jos lapsiluku vähenee vielä kaivoksen loputtua (mikä hyvin todennäköistä)
ei ole mitään järkeä lopettaa sivukouluja. Joku sivukoulujen yhdistäminen voisi tulla kysymykseen. Järki loppuu siihen, että Ikonen tungetaan ylitäyteen
ja lykätään sinne homekouluun luokat täyteen.
Salmen koulu näkyy olevan jo ala-arvoisessa kunnossa, että sekin on
kuollut ajatus.
Entä mukuloiden kuskaaminen, se ei ole ilmaista.
Kaikkein pahin on lasten rienaaminen pitkillä matkoilla.
Kyllä Tikkalanmäen patruunat ajavat nyt oman palkkapussinsa täytön etua.
Ehkä siinä "tapetaan" lisää työttömiä opettajien keskuudessa.
On siinä säästöjen rukkasia.
Maamme tulevaisuuden tekijät ajetaan sille samalle kammottavalle linjalle,
linjalle jota me saimme kokea 50-60 luvuilla. Paremmasta ei ole tietoa.
Taantuma on kaameudessaan jo sitä luokkaa, että vikaa on kuntapäättäjissä,
ei yksin siinä, että väitetään kassatalouden olevan vajetta.
Kuka ja ketkä ajoivat vakavaraisen Pyhäjärven talouden tähän malliin?
Keskusta on tappanut Pyhäjärveltä kaiken.
Kyllä pitää ajatella pikkuisen mihin meillä on varaa, varmaan emolahden oppilaat mahtuvat Ikosen koululle, ovat jo nyt kuljetuksen piirissä 5- 10 minuuttia lisää auton kyydissä ei ole pitkä aika, ja rannan koulun oppilaat mahtunevat ruotasen koululle, tämän nyt ymmärtää kaikki valtuustoryhmät, ei muutaman kilometrin säteellä kannata monia kouluja pitää vajaa käytöllä, tehtäskö näin
Tässä se taas somasti näkyy se jäähallin kenkkääminen veronmaksajien niskoille. Vuosikustannus on somasti saman suuruinen tarvittavien koulusäästöjen kanssa. Piti tämäkin päivä nähdä.
Aivan sivukouluilta ei käytetä lapsia jäähallissa, hallissa, jonka olemme maksaneet kymmeniä kertoja tuuleen etu-ja takakäteen, ne käyttämättömät päivätunnit, olemme hyvittäneet yhteisöveroja, liittymiä, harrasteakatemian kautta jne...sen nimiin, että lapset saavat luistella.
Niin, nyt samat lapset luistelevat koulujen pihoille puuhatuissa kymmenien tuhansien kaukaloissa.
Jääkiekkoilun alttarille uhrattiin ensin palvelujen alasajoa, sitten menetettiin verovaroja, sitten menee kolme koulua ja pitää puuhata lisää parakkiluokkia...
Kyllä se on jääkiekko kallista urheilua, ei kun harrastusta, kiihkoilevien vanhempien syytä, jotka pakottivat valtuuston lunastamaan jäähallirotiskon ylläpidettävään kiinteistömassaan...
Koulut teuraaksi ja lapset linjuriin, sanoisin minä. Muutenhan katselemme muutamien perheiden övervaltaa kalliiden harrastepaikkojen liepeillä ja itkemme köyhtymistä joka vuosi.
Kouluverkko on alttarilla, vastapuolella syömävelkaa tekevät muutamat innovaattorit. On unohdettu taloudellinen, tasavertainen sekä kohtuullisuus harrastustoiminnassa.
Kolme vuotta kuitti! Olen kanssasi samaa mieltä.
"Keskustan eliitti" käyttää halleja. Me kaikki muut maksamme ja on jo
maksettu verovaroin raskaamman kautta.
Kaikille lapsille samat etuoikeudet, ei vain uusikepun perillisille.
Proot ei todellakaan ole urheiluihmisiä,kyllä lapset voi hiihtää niinkuin ennekin.
Tämäpä on hieno vaaliteema istuvalle valtuustolle ja kylänmiehille.
Tässä tekoja punnitaan. Pitää näyttää laskelmat, miksi kyläkoulujen lakkauttaminen on taloudellista. Muutama rivi listoilla ei anna sitä tietoa, mitä käytetään perusteluina.
Siirrelkää koulupiirirajoja, niin lapsia voi tasaisemmin kuljettaa kyläkouluillekin.
Ai ettäkö urheluvastaisia? Voi surkia kannabishörhö, se sinä olet tai olet mahdollistamassa kannabiksen ja muiden piristeiden leviämistä yhä nuorempien käyttäjien ulottuville. Sitä jäähallit yms. sisätilat ovat, mahdollistavat kontakteja pukuhuoneissa, parkkipaikoilla, jälkipeleissä...
Miksi ei Hiidenkylän Koulua Ole Pantumyyntiin Veronmaksajien Varoilla Pidetään Lämmöt Päällä Se Muuten Maksaa
Voi V****, että lämpö höyryää. Kyllä kai siellä sitten joku uusikepun sivuliike on ollut toiminnassa, onko? Seuratkaapa kylänväki, onko pissatus käynnissä?
Eikös teillä päin asu se entinen ISOKEPU, se kovaääninen, onko ollut näkyvissä sillä nurkilla?
Tehkää siitä kesäksi Köpsin vanhuksille lomasiirtola.
Olen ensimmäinen vapaaehtoinen tulossa hommiin.
- vasara pysyy kädessä
- saha terävänä
- leipominen onnistuu
- soppakauha pysyy käsissä
- kaloreiden laskenta onnistuu
Postilaiset voisivat käydä ajelemassa nurmikon sopivan sileäksi.
Onko siellä vesistöä lähellä, kun en tunne tuota seutua?
Jos, niin onnen olotila olisi täydellinen.
Mitä sanovat koulupiirin asukkaat. Sen haluan kuulla. Tänne voitte vapaasti kirjoittaa mielipiteitänne, oletteko koulun lakkauttamista vastaan vai haluatteko, että lapset kuljetetaan Pyhäsalmeen meidän suurkouluun.
Lisäksi on tärkeää nähdä todelliset kustannukset, mitä maksaa oma kyläkoulu kaikkineen, mitä maksaa kuljettaminen kaikkineen ja opettajineen. Siinäpä
kaksi tärkeää asiaa. Lisäksi paljonko jatkuu lasten koulupäivä ja miten aikaisin lasten on lähdettävä liikkeelle ja koska ovat viimeistään kotona iltaisin.
Onko lapsilla välipala , koska päivät venyvät. Tätä kaikkea haluaa tietää tuleva päättäjä.
Kouluverkkosuunnitelma 2019 on varmaan suunnitteilla ihan hyvä, että ajoissa ollaan liikkeellä vaikka ei kannata pilata kiireellä, kysymyshän lienee nyt siitä emolahden koulun liikuntahallin rakentamisesta, oliko se n. miljoona vähissä rahoissa olevan kunnan rahoista ? sellaisiin rakennelmiin ei pidä köyhän kunnan tuhlata veroeuroja, eikä ottaa velkaa vähenevän porukan maksettavaksi
Taas on AIVOVAMMAISET kokoontuneet
Mitäpä make näistä asioista ymmärtäis...vaan.
Jos ja kun, sote tulee vuoden 2019 alusta niin kunnille ei jää muuta kun sivistys ja tekninen puoli, silloin on sopeututtava elämään niillä tuloilla joita tulee, kaivos jos lakkaa, verotulot vääjäämättä vähenevät, siksi on hyvä ennakoida mihin meillä on varaa, ei ainakaan tarvitse rakennella mitään liikuntahalleja lopetettavien koulujen yhteyteen, se nyt lienee selvä asia,
pitääpi pojille rakentaa liikuntahalli Emolahden koululle. Kyllä, miten sinä olet noin urheiluvastainen. Elä viiti, et pääse hiekkalaatikkoleikkeihin, kun tuollaista puhut.
Luulen, että se on sovittu jo, ettei pojille rakenneta mitään liikuntahalleja, juoskoon ulkona parempi harrastus, liikuntapaikkoja on jo ihan tarpeeksi tälle väestön pohjalle, urheiluvastaisulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, jos ei rahat riitä niin ei
Miten on sovittu ja kuka on sopinut. Valtuusto kai noita asioita käsittelee.
Onhan se todella hyvä, kun saadaan liikuntahalli, jota voi käyttää kaikki pyhäjärviset ryhmät. Saadaan joku työpaikkakin, kun tarvitaan huolto- ja talonmies ja ohjaushenkilöstöä. Ja miten se elvyttää Emolahti campinkiä.
Kyllä, liikuntahalli, joka on lentopalloa pelaavillekin sopiva. Kyllä liikuntahalli Emolahteen ja maahanmuuttajia koululle asumaan, kun se lakkauteetaan.
Nyt on säästöjä haettava ja karsittava niitä menoja mitkä ei ole välttämättömiä.
Koulutoimia voi jatkaa aivan hyvin nykyisellään.
Verotulot ja valtionosuudet pienenee vuosi vuodelta investoinnit on nyt jäissä.
Onko sama paikkakunta johon tulossa räjähtävä ydinlaitos?
Valtuusto antoi aikoinaan kouluverkkoselvityksen tehtäväksi helmikuun loppuun mennessä. Kerkiääkö asia helmikuun valtuustoon?
Vaalit tulloo....
Mitä se merkitsee kylän ehdokkaalle....
On aika mielenkiintoista nähdä, kestääkö kantti nykypäättäjillä tehdä lapsille ja kyläkulmille päätöksiä, joilla kylien valot sammuu ja jäljelle jää vain vanhukset ja mökeissään asuvat.
Laulujen lunnaat maksatetaan...niin, kenellä? Muistakaapa pitää tämäkikn asia mielessä kun raapustatte aikanaan äänestyslippua. Kouluverkon karsijat eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
Muutosta kyliin nimimerkki, kyselee missä on sovittu ? taitaa olla aika noviisi, jos ei sitä tiedä, että kaikki asiat sovitaan etukäteen ennen valtuuston kokousta, valtuusto sitten näennäisesti päättää, näin se menee.
Siis Jukan jengi päättää edellisenä- iltana ns. keskustan ryhmäkokouksessa, johon osallistuvat: Tikanmäki,Rapo,Sarkkinen,Lehtomäki,Kauranen. Muut keskusn valtuutetut katsovat, että turhaa, aivan turhaa sinne on sunnuntai-iltaansa käyttää.
Emolahdessa ja Rannankylässä ei ole kunnon liikuntasalia, eikä myöskään käsityötiloja, Ikosella ja Ruotasella nuo kaikki asiat on taasen kunnossa. Tästä syystä varmaan paras vaihto ehto on jättää Ruotanen ja Ikonen pystyyn, sillä Ikosella ei riitä tilat tuolle määrälle koululaisia. Kylillä puhuivat jostain parakeista Ikoselle, ei kyllä kuullosta kovin järkevälle ehdotukselle.
Sitä en tiedä tuleeko tuolla systeemillä tarpeeksi säästöä, mutta säästöjen lisäksi pitää ajatella myös lapsia. Kyllä lapsilla pitää olla kunnon tilat eikä mitään parakki majoitusta.
Sitten jos noita säästöjä pitää ajaa kouluja alas ajamalla, niin pitäisi myös kiinnittää huomio jäähalliin, joka kenkättiin kaupungille vaikka tiedettiin että tulevaisuudessa rahat on tiukalla. Nyt päättäjillä pitää olla rohkeutta miettiä myös jäähallin sulkemista, jos kerran koulujakin suljetaan. Ymmärtääkseni noilla pienemmilläkin kouluilla olisi yli 40-oppilasta lähitulevaisuudessa, joten oppilasmääristä tuo kouluverkon karsiminen ei voi johtua.
Onneksi sentään meillä ymmärretään elinkeinoelämän päälle ja satsataan kaukaa viisaasti tulevaisuuteen tukemalla lentokenttäyhtiötä ja siinä sivussa kentällä virinnyttä lentoharrastustoimintaa. On tuettu jo melkoisella rahatupolla. Siinä se raha on totisesti korkoa kasvamassa.
Kyllä kyläkoulut joutaa kiinni.
Joutaa joutaa jos oppilaita ei ole, mutta Ruotasen kiinni pano olisi todella typerä teko päättäjiltä tässä vaiheessa. Sitten jos taannutaan Kärsämäen tasoon niin Ikonen piisaa koko kylälle, mutta samalla pitää laittaa lappu luukulle myös jäähallille ja lentokentälle joutaa istuttaa metsää.
En tiedä missä mennään, mutta onhan järjen köyhyyttä, jos ensin ruotasen koulu suljettas missä on yli 80 koululaista ja rakennettas emolahteen miljoona halli missä ei ole yhtään emolahtelaista oppilasta ?
Mutta onhan siellä Honkavuori, joka tarvitsee "imua".
Eiköhön Honkavuori ole jo omasa saanut
Kylät kuihtuu muutaman vuoden sisällä,nyt järkeä investointeihin.
ne on jo kuihtuneet vuosia sitten ja mitäpä väliä sillä on vaikka kuihtuvatkin, ei verorahoilla voi pönkittää joka kylää, verorahat tarvitsemme keskuksien hyvinvoinnin turvaamiseen, pyhäsalmi ja ruotanen, jos joku haluaa syrjässä asua se on oma valinta
Mitä häh, onko pyhäsalmi ja ruotanen keskuksia? Minkähän luokituksen mukaan? Juoppojen vai uskovaisten, rikkaitten vai sossunvarassa elävien? Ettei olisi pelkkiä ruusun ja apilan seka-avioliittoja, näyttävät ja tuoksuvat ehkä miellyttäviltä, mutta jokaisen kielessä on piikki pistävä ja päättäjiksi heikäläisten äänestäminen on yhtä suurta epätoivoa ja hoippuvan sillan päälle polkemista.
Mitä varten on Ruotasen koulu sulkulistalla,vaikka siellä on yli 80 oppilasta tällähetkellä?Ei se riitä koulun sulkuperusteiksi,että kaivos loppuu 2019 tai että koulu on rumannäköinen.Ottakkaa nyt Ruotasen kylätoimikunta äkkiä kantaa asiaan,ennenkuin on liian myöhäistä!
Jos tosiaan päättäjät tekevät semmoisen päätöksen, että Rannankylä ja Emolahti jatkavat ruotasen mennessä kiinni, niin sitten kyllä voi luottonsa lopettaa tämän kylän päättäjiin. Onhan täällä toki ennekin tehty hassuja päätöksiä, kun Parkkima ja Emoniemi juuri remontoituina kouluina laitettiin kiinni ja maksettiin samalla tukirahoja takaisin valtiolle. Etenkin Emoniemen korjaus oli kyllä muutenkin ihme homma kun ajattelee kouluverkkoa kokonaisuutena.
..ehei ei korjaus niinkään vaan se että missä kunnossa se on nyt elinkeinotteluyrittäjän käsissä. halvalla sai ja halvasti välittää.
Tehhään hongavuorelle korkeakoulu ja siihen sivuun luiska ja kas: siinähän on lentomäki valmiina ja woidaan hakea vaikka olymppialaisia ja avajaisnauhan leikkaa uusi hallintopäällikkö, jos sellainen joskus saadaan.