"Oikea asenne ratkaisee lähes aina. (IH 7.2.2017)
Yhteistoiminta: On liian kevytkenkäistä sanoa, että palvelutasoa ei saa alentaa", tarkastuslautakunnan puheenjohtajan Pertti Ikonen kirjoittaa Itä-Hämeessä.
Ikonen kiittää Matti Seppää, jonka ammattitaito ja kokemus saavat häneltä kiitettävän arvosanan, koska Seppä paneutuu asioihin suurella sydämellä ja huolellisuudella. "Kiitän sinua, Matti, kun tuot huolesi esille, ja omien sanojesi mukaan, tahdot toimia kaupunkilaisten parhaaksi", toteaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Ikonen.
Päinvastaista informaatiota välittää sama paikallislehti paria päivää aikaisemmin "Valitukset menestyneet todella heikosti. Sepän ja Laitisen valituksista mittava lisätyö virka- ja luottamusmiehille". Päätoimittaja Jari Niemi on haastatellut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hildeniä sekä hallinto- ja kehitysjohtajaa Malinia. Hildenin mukaan "lain tarkoitus ei ole ollut käyttää valitusoikeutta hyväksi poliittisten ja henkilökohtaisten kaunojen purkamiseen". Hallintojohtaja muistaa yhden tapauksen, jonka Seppä voitti hallinto-oikeudessa. Kyse oli ulkopuoliselta tilatusta työstä, jossa jääviysepäily. Työ ehdittiin teettää ja myös maksaa ennen kuin hallinto-oikeus totesi, että näin ei olisi saanut tehdä, toteaa Malin.
Koskiko Malinin "muistelu" va. kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottamista, jolloin selvitystyöryhmä (sihteerinään Malin) tilasi asiantuntija-apua kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Mäkilältä, joka on nykyään elinkeinotoimen johtaja? Niinpä asiantuntija-avun tilaaminen jääviltä henkilöltä, kilpailumatta, olisi jäänyt pimentoon ilman tarkkaavaista Seppää. Vai onko muitakin vastaavanlaisia tapauksia? Tarkastuslautakunta tuskin olisi asiaa ilman Seppää hoksannut tarkistaa.
Lukaisinpa Heinolan ongelmia pohtiessani uutta kuntalakia ja siinä olevia muutoksia vanhaan verrattuna. Uusi kuntalakihan tulee voimaan asteittain. 1.6.2017 laki tulee muun muassa koskemaan toimielimiä, johtamista, luottamushenkilöitä ja päätöksentekoa sekä hallintoa.
KUNTASTRATEGIA tulee olemaan valtuuston ohjenuorana kunnan johtamisessa ja ohjaamisessa. Strategiassa päätetään visio kunnan tulevaisuudesta ja määritellään tavoitteet mihin ja miten resurssit viisaasti käytetään. Strategiaa varten laaditaan ohjelmat eri toimialueilta. Näin valtuuston rooli korostuu (kuntalaki 37 §) kun strategia päätetään kuin myös kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet. Arvioinnista ja seurannasta päättää myös valtuusto. Vähintään kerran toimikaudessa strategia tarkistetaan. UUSI VALTUUSTO voi päättää jatkaako se vanhaa, muokkaako sitä vai laatiiko kokonaan uuden kuntastrategian.
Valtuuston uusia tehtäviä ovat KUNTASTRATEGIA, omistajaohjauksen periaatteet, konserniohjeet sekä varallisuuden hoito. Kuntalain 110 §:n mukaan talousarvio ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Tarkastuslautakuntakin saa uusia tehtäviä, muun muassa sidonnaisuusilmoituksen käsittelytehtävä. Tarkastuslautakunta tulee olemaan valtuuston apuelin, joka tuottaa tietoa johtamisen tueksi arvioimalla olennaisia kunnan toimintoja ja tavoitteita. Tarkastuslautakunta valvoo taloussuunnittelussa ja -arviossa asetettujen tavoitteiden toteutumista, toiminnan ja palvelujen tuloksellisuutta arviointisuunnitelman mukaisesti.
Kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä täsmennetään.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista yhteistyötä, jota kunnanhallituksen tehtävät edellyttävät (40 §). Näin selkeytetään kunnanjohtajan ja puheenjohtajan työnjakoa. Johtajien tulee tukea ja luottaa toisiinsa ja myös välittää toisilleen tietoa.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voidaan EROTTAA kesken toimikauden, jos valtuusto on menettänyt luottamuksensa kyseiseen henkilöön (kuntalaki 34 §). Kuntalain 42 §:n mukaan kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan johtamisen edellytykset.
ASUKKAIDEN VAIKUTTAMIS- JA OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen tulee KUNTASTRATEGIASSA linjata.
Erityisesti Heinolan osalta asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet ja tiedonsaanti on huonosti hoidettu. Asukasyhdistykset eivät toiminnastaan tiedota, joten onkohan niitä Heinolassa ollenkaan. Paikallinen kulttuuritoiminta on huonosti hoidettu ja kulttuuriseurojen toiminnasta ja tapahtumista ei tiedoteta, ne ovat kuin "salaseuroja", jotka toimivat mikä mitenkin ja mikä missäkin.
Kuvaavaa Heinolassa harjoitetusta kaupungin tiedottamisesta on vaalikauden alussa valtuutoston puheenjohtajan järjestämä infotilaisuus, josta kaupungin asukkaat yritettiin häätää pois. Asukkaat joutuvat hankkimaan tietonsa netistä ja kyselemään Matti Sepältä "suurella sydämellä ja huolellisuudella toimivalta" missä mennään, kun työttömyys ja velkataakka kasvaa väen vähentyessä.
Ei ole ihan sama ketä sinne valtuustoon valitaan. Heinola ei tarvitse KUMILEIMASIN-valtuustoa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Paikallislehden päätoimittaja kirjoittelullaan ja kaup. hallituksen puheenjohtajan sekä hallintojohtajan morkkaavilla haastatteluilla saa aikaan Heinolassa kansanliikkeen Sepän ja Laitisen puolesta. Toivottavasti Itä-Hämeessä kirjoitettaisiin myös siitä, mistä on valituksia ja kanteluita tehty, eli niiden sisällöstä. Lienee turha valittaa miten vastaaminen "vie aikaa muulta tekemiseltä". Lakimies on alan "pykälämestari", ammattilainen, joten vastaaminen ei vie aikaa asiansa hyvin hallitsevalta.
Kuntalaki on edustuksellista demokratiaa toteuttava. Kun mennään sieltä, missä aita on matalin, ajattelematta Heinolan ja veronmaksajien kokonaisvaaetuja, tulee valituksia ja kanteluita - myös uuden lain voimaantultua.
Jos yksikin valitus olisi tuottanut tulosta niin kannattaisi kehua. Nyt ei ole. Jokainen palautuu KHOsta maitojunalla takaisin. Kansanliike oikeuden päätöksiä vastaan? :)
Vanhoja kertaamalla ei tule uutta eikä satujen toistaminen tee niistä totta.
Itä-Hämeessä vanhoja kerrattiin. Mikähän lienee vanhojen kertaamisen syynä. Luultavasti kuntavaalin edellä ja syystä siitä, että kanteluita tehneet ovat saaneet kovasti kannatusta heinolalaisten taholta.
Va. Kaupunginjohtajan epäluottamus erottamisessa Heinolan kaupunki joutui maksamaan johtajasopimuksen mukaisen korvauksen, vaikka ei itse eronnut. Hovioikeus päätti korvauksesta Rinnevaaran eduksi eikä kaupunki saanut valitusoikeutta. Vuodesta 2013 alkaen asukkaat ovat alkaneet seurata päätösentekoa tarkemmin ymmärtääkseen miksi kaupunginjohtaja erotettiin ja vieläpä niin pian. Niin lyhyenä aikana ei epäluottamus tai luottamus edes ehdi syntyä.
Kuntalain puutteita on yritetty uudessa laissa korjata. Lähtökohtana on edelleen yhteistyö ja yhteinen visio ja kokonaisnäkemys kunnan asioiden hoidosta asukkaiden ja kunnan kehittymisen vuoksi. Jos strategiajohtaminen ja yhteistyö luottamushenkilöiden ja asukkaiden srkä viranhaltijoiden kanssa ei onnistu, niin Heinola taantuu entisestään. Tällä vaalikaudella taantuminen on ollut yllättävän voimakasta.
Kiitoksia niille, jotka jaksavat valvoa, tehdä kanteluita ja esittää omia kantojaan muiden ja itsensä puolesta. Niin me elä diktatuurissa. Miten kävi asukkaiden keräämälle yli 1600 allekirjoituksen adressille, joka kerättiin Galleria Lambertin puolesta? Kuultiinko heinolalaisia ja vaikuttivatko 1600 nimeä päätöksentekoon?
Se on tosiaan niinkuin joku joskus on sanonut: tällä palstalla on muutama jolla on mustat lasit silmillä. Kaikki nähdään negatiivisena ja palstatolkulla soitetaan samaa vanhaa levyä. Taantumus on totta: teidän mustamaalauskirjoittajien mielessä.
Ylistetään täysin epäpätevää naista joka hölmöyksissään valittiin kaupunginjohtajaksi. Ylistetään valittajia jotka ovat pelkkiä kiusantekijöitä. Toivon, että koette ihmeparantumisen ja pääsette tuosta mustasta irti.
Voisitko perustella väittämäsi? Hänhän ei ehtinyt edes aloittaa kaupunginjohtajana, kun Raili Hilden aloitti ajojahdin pakottamalla kaupungin johtavat työntekijät allekirjoittamaan sen kuuluisan adressin. Näihän täällä myönsi joku kaupungin työntekijä julkaisemassaan kirjoituksessaan, että Hilden oli adressin alkuunpanija.
Vaikka hän olisi ollut täysin epäpätevä, kuten väität, niin ei hän olisi saanut aikaan sellaisia menoeriä, joita syntyivät ajojahdista muodostuneet kulut huomioiden turhat kiitosvirat.
Hei sinulle "Uulalaaurpo". Ylistämisen ja haukkumisen sijaan kirjoitetaan Heinola chatissa myös faktoja, kun kerrotaan kuluvasta vaalikaudesta. Edellisen kauden valtuusto valitsi väliaikaisen kaupunginjohtajan yksimielisesti. Valtuuston kokouksessa tehtiin äänestysasettelussa virhe, jota ei syystä tai toisesta heti korjattu uusinta-äänestyksellä. Kolme loppututkintoa ei osoita epäpätevyyttä eikä vajaan puolen vuoden jälkeen voida sanoa tuloksellisesta tai vielä epäonnistuneesta johtamisesta. Etenkin kun ohijohtaminen on tiedossa. Kun tiedetään, että uusi viranhaltija, va. kaupunginjohtaja jätettiin mustamalattuna yksin. Tiedot ovat faktaa. Ei siis vaihtoehtoista faktaa eikä ylistämistä.
Tosiasioiden vääristely pitäisi viimein lopettaa ja yrittää aloittaa yhteistyö.
Tosiasia on edelleen, että Heinola on kahtiajaettu kaupunki, mitä myös nimimerkki "uulalaaurpot" kirjoittelullaan todistaa.
Asukkaiden eli veronmaksajien edut ja mielipiteet on monissa asioissa sivuutettu. Jos joku on uskaltanut tuoda epäkohtia esiin, kysellyt päätöksistä tai kannellut päätöksistä, on alkanut hirvittävä ajojahti, josta omilla nimillään esiintyneet ovat saaneet kärsiä. Heinolassa on em. syistä pelon ilmapiiri, josta asukkaa vaikenevat. Onneksi kaikki eivät ole pelänneet ja epäkohtia on tuotu esiin, kuten esim. kesäteattetin kenkälaatikkokassa ja tiedossa oleva Dazid Oy:sta Mäkilältä tilattu asiantintija-apu niin sanotun "henkilöstäkriisin" aikana.
Vaalikauden aikana velanotto on kasvanut, vaikka esim. viime vuoden tulos oli miinusmerkkinen. Suurtyöttömyys on vaikea ja Heinolan työttömyysluku ei ole sitovan tavoitteen mukainen. Investointisuma odottaa purkua ja kärkihanke Hopeasilta tarvitsee betonituksen, ettei "kaadu tuuleen" ennen tulevia hyvinvointiyhtymän päätöksiä.
Kahtiajaetun kaupungin asukkaat odottavat kuntavaalia ja vallanvaihtoa, jotta Heinolasta tulisi kasvava ja kehittyvä, itsenäinen ja hyvin johdettu kaupunki.
Vaalikauden järkyttävin "tempaus" oli valtuuston yksimielisesti valitseman kaupunginjohtajan erottaminen epäluottamuksesta, joka syntyi ennenkuin kaupunginjohtaja ehti kunnolla tehtävässä aloittaa. Ehkäpä erottamisen kiire johtuikin juuri siitä, että heinolalaiset eivät ehtineet nähdä, miten asiat alkaisivat hyvän johtajan aikana hoitua oikein ja rehellisesti ilman poliittista suhmurointia ja hvvä-veli-akseleita KAUPUNGIN PARHAAKSI. Epäilemättä nykyinen kaupunginjohtajakin on parhaansa tehnyt, mutta vastustus on ollut kova. Usein on kaupunginhallituksessa äänestelty vastoin esittelijän eli kaupunginjohtajan esityksiä sekä uuden että va. kaupunginjohtajan aikana.
Tässä tulee YLE:n Uutisten kirjoitus 19.9.2012 kaupunginjohtaja Rinnevaaran haastattelusta sanasta sanaan. Lukekaa tarkasti.
"Heinolan uusi kaupunginjohtaja varoo sanojaan vaalien alla"
"Tita Rinnevaara ei halua sekaantua politiikkaan, vaan korostaa olevansa asioiden valmistelija. Heinolan kaupunginjohtaja ylistää työmaataan vuolaasti.
Heinolassa runsaan kuukauden kaupunginjohtajan virkaa hoitanut Tita Rinnevaara lupaa kaupungin rakentavan, mutta säilyttävän itsessään myös vanhaa. Rinnevaaran mukaan Heinola ei kärsi muuttotappiosta, mutta iäkäs väki vanhenee.
Uusi kaupunginjohtaja toivoo, että rannoistaan ja luonnostaan kaunis kaupunki viehättäisi myös paluumuuttajia.
- Toivon, että tänne muuttaisi niitä, jotka jäävät eläkkeelle. Ja että heidän lapsiensa ja perheensä tulevat tänne takaisin. Kaupungissa kaavoitetaan sellaisia alueita, että paluumuutto on mahdollinen.
Rinnevaara kuvailee itseään kuuntelijaksi ja toivoo voivansa tavata heinolalaisia ja kuulla heidän mielipiteitään ja toiveitaan siten suoraan.
- Ja vaaleissa kuntalaiset ilmaisevat toiveensa äänestämällä.
Tita Rinnevaara pohtii hyvän kaupungin asuinpaikkana edellyttävän kaikkien kuntalaisten, niin valtuutettujen kuin virkamiestenkin, tekevän yhdessä työtä tavoitteen eteen.
- Kun kaikki ovat mukana, kaikilla on hyvä olla."
Niinpä. Kun lukee edelläolevan Rinnevaaran haastattelun, joutuu pohtimaan että mikä sai Heinolan kuutisenkymmentä virkamiestä pelkäämään Heinolan tulevaisuuden puolesta niin paljon, että allekirjoittivat adressin, jotkut kävivät pitämään päiväkirjaa ja jotkut kävivät Wellamon työterveydessä ja kaksi muutti välittömästi "työpaikkakiusattuna" Heinolan vesitorniin työtään tekemään.
HEINOLASTA ei ole tullut ASUINPAIKKAA HYVÄNÄ KAUPUNKINA. Rinnevaaran toiveiden mnukaista yhteistyötä ei osattu eikä haluttu tehdä. Pidettiinkö pahana sitä, että Rinnevaara olisi halunnut aloittaa uudenlaisen asukasdemokratian; välittämisen ja kuuntelemisen.
Rinnevaaran epäluottamuksesta erottamisen jälkeen Heinolaa alettiin brändätä "ison elämän pikkukaupunkina" erittäin oudolla tavalla. Ennustaneeko uusi brändi Heinolan jatkuvaa pienenemistä väestökadon takia.
"Totuus-ei-unohdu" Voisitko valaista meitä tyhmiä kuinka mahtava kysyntä Titalla on ollut johtajavalinnoissa Heinolasta lähdön jälkeen? Johtajan paikkoja on ollut auki useita ja Titaa on ilmeisesti pyydetty niihin, jos hän on niin mahtava johtaja kuin jotkut näillä palstoilla antaa ymmärtää.
Heinolassakin vapautunee pian kaupunginjohtajan virka, kun Teittinen on hakeutumassa muualle. Kovin on tuulinen paikka Heinolan johtajan virka: yksi kaupunginjohtaja erotetaan ja toinen hakeutumassa toisaalle pian koeajan jälkeen samalla vaalikaudella. Valtuustossakin ovat useat varsinaiset vaihtuneet varavaltuutettuihin varsinaisten erottua turhautuneina.
Hakisitko nimimerkki "hesanpormestariko" kaupunginjohtajan virkaa, jos olisit tullut kaltoinkohdelluksi kuten Rinnevaara Pyhäjärvellä ja Heinolassa?
Lue Lapin yliopistossa tehty gradu: "Luottamuksen pula-aika", niin ymmärrät kaupunginjohtajien epäluottamuserottamisien syitä.
Toivottavasti Rinnevaara kirjoittaisi kirjan Heinola/Pyhäjärvi kokemuksistaan, jotta saisimme tietää mitä todella tapahtui ja miten kuntademokratiaa on ko. kunnissa toteutettu.
Nähtäväksi jää tuoko kuntalain uudistus parannuksia kaupunginjohtajien olemattomaan irtisanomissuojaan ja siten parempia edellytyksiä kaupunginjohtajan viranhoitoon.
Itä-Häme voisi haastatella Heinolan uutta lakimiestä ja kertoa sitten miten kuntalaki uudistuu, ettei kuntalaisten tarvitse itse sitäkin selvittää.
Onko homesieni tuhonnut aivot vai mikä vaivaa? Rinnevaara-case on ohi, loppu, förbi. Siitä ei enää kannata kirjoittaa kilometrin pituisia viestejä. Eikä olisi koskaan kannattanutkaan.
Ohjeista vain itseäsi siitä mitä kannattaa kirjoittaa, jjffdddfjjkkkjgfdd. Ei ole pakko lukea pitkiä viestejä. demokratiaan kuuluu sananvapaus, vai eikö sitä pitäisi olla Heinolassa? Kaupunginjohtajan erottamis-case ei ole kuntalaisten mielestä ohi. Sitä ihmetellään ja siitä puhutaan.
"Kun kaikki ovat mukana, kaikilla on hyvä olla", kiteytti Rinnevaara johtamistapaansa. Sitähän eivät erottajat hyväksyneet, kuntalaisten osallistumista joten myös erottamis-casesta saisi kirjoittaa. Varsinkaan ennen kuntavaalia.
Eiköhän sovita kaikki yhdessä, että Aller, Suomi24, päättää merkkimäärästä ja kirjoittajat itse mielipiteidensä sisällöstä.
Heinolalaisen (päättäjän?), joka haluaisi päättää sekä merkkimäärästä että myös mielipiteiden sisällön: ei pitkiä kirjoituksia, ei Rinnevaara-kirjoituksia ei anneta päättää puolestamme. "Vaaleissa kuntalaiset ilmaisevat toiveensa äänestämällä". Tehdään niin.
Huomaatko se on vasta alkanut ja voimistuu päivä päivältä, mitä lähemmäksi vaalit tulevat? Meillä äänestäjillä on nyt mahdollisuus korjata Hildenin aiheuttaman röyhkeän rikoksen demokratiaa vastaan, kun hän esti demokratian tapahtuvan Heinolassa.
Oliko itä-hämeessä vihapuhetta Niemi - Virkkunen - Seppä, viikon lehtijuttuja ?
Virtasen ja Karppisen toiminta, molemmat poliitikkoina, Karppinen kaupungilta valtuudet saanut "laillistettu" kiinteistövälittäjä... Aika taitava kauppa kun saa junailtua omalle keskustapuolueen jäsenelle Virtaselle tämä kiinteistövälittäjä entisen maalaiskunnan varikon 82000,- eurolla, kiinteistövälittäjien, siis kokeneiden arvio oli jopa 180000,- . Tavoitteliko poliitikot kaupungin etua, Virtasen etua, vai Karppisen etua?
Eikös se heinolan keskustapuolue olekin jo pelkkä Virtasen puolue? Yksi pienimmistä puolueista vaikka Suomessa kepu kolkuttelee yleisesti suurimman puolueen mandaatilla. Heinolan keskusta puolueessa ei yksinkertaisesti voi kukaan täysjärkinen ihminen olla tämän "trumppi"virtasen kanssa. Itsekäs kouluttamaton riitelijä, "kotkansa" kanssa.