urheilussa !? Eikä mikään mieto huume !?
Onko hallitus saanut siitäkin potkua, uhoiluun ?
Onko hallitus saanut siitäkin potkua, uhoiluun ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Taitaa Niinistöjemme triio käyttää samaa ainetta, Venäjä vihassa !?
Olen Timo U S kunnioituksella ja kunnia haluta lähettää postissa we ([email protected])
Sherri.
Sitä piti olla Hotapulverissakin ?
Pervitiini on metamfetamiinia. Sitä annettiin lähinnä kaukopartiomiesten mukaan hätätilanteiden varalle. Yleisin huume oli morfiini, jota käytettiin haavoittuneiden kipulääkkeenä, ja joskus jopa yskänlääkkeenä pieninä annoksina.
Ei vanhat sotajermut kyllä puhuneet että heemeita käytettiin. Mutta sehän oli vaiettu salaisuus. Kerrottiin että "ryssä" hyökkää vodkan voimalla.
Sinun kirjoituksesi ovat aina niin sekavia, ettet sinäkään taida ihan selvin päin olla? Juttusi ovat silkkaa tajunnanvirtaa.
Keskity runojen raapusteluun ja muihin akkojen hommiin, Abrahamm.
Pervitiiniä käytettiin armeijassa yleisesti, varsinkin jatkosodan loppuvaiheessa sitä jaettiin rivimiehillekin.
Sen vuoksi moni rintamaveteraani on kärsinyt huumeriippuvuudesta näihin päiviin saakka eikä ole saanut kunnollista hoitoa. Hyvä palkkio itsenäisen maan puolustajalle!
Kyllä se Kannaksen halkijuoksu sujui ihan ilman piristeitä, poikkeuksia varmaan on. Huumekoukkuun jääneet veteraanit olivat morfiinin käyttäjiä, kuolleita kaikki jo aikoja sitten. Maalilmamestari ja olympiamitalisti August Kiurun mukaan kilpahiihtäjät käyttivät pervitiiniä tai vastaavaa 1950- ja 1960-luvuilla.
Pelkäämpä että kossu oli se yleisin ?
nappeja ne käytti flunssaan, Pervitiiniä jopa silloin kuin olivat marjassa asemasodan aikana.
Hyi vittu, mutta kuka on väittänyt, että sotiminen on terveellistä? Viinaa miellettiin päihteeksi. Meta-amfetamiinia ei mielletty päihteeksi lainkaan, ikään kuin päinvastoin koska se piristää. Huumeiden historiassa oleellista on psykologia miksi mikin aine mielettään. Huume on vain lakitermsitöä. eikä silloinen laki kieltänyt mitään näitä aineista.
Erään tuntemani tehtaan hiihtomestaruus kilpailussa, rautavaraston esimies jätti kannonnokkaa täyden viinapullon, eikä senjälkeen ytään enää tullut maaliin ! Doping toimi !
Sippe tarvi muuta huumetta kuin uskoa?
Pervetiiniä hallitus herroille, niin ovat rajalla aikayksikön, ettei duunareita tarvitse etulinjaan pakottaa, taas hyökkäys sodassa, joka muutetaan puolustus sankarisodaksi !?