Onko sellaisia olemassakaan? Vai onko naisten ajattelutapa rajoittunut seksissä vain miesten fantasioiden toteuttamiseen... Epäilen jotenkin naisten mielikuvituksen olevan melko köyhää seksiasioissa.
Vastaukset 2
- Köyhääkö
Jaa no kuulostaako tämä köyhältä.....Fantasiani on että saan mieheltä viestin jossa kehoitetaan tiettyyn kellonaikaan pukeutumaan stay-up sukkiin, haaroista auki oleviin latex pikkuhousuihin ja latex rintaliiveihin missä on reiät nännien kohdalla. Lisäksi minut pyydetään laittamaan leveä kaulapanta niin tiukalle että juuri ja juuri pystyn hengittämään. Lisäksi ohjeissa käskettäisiin laittamaan iso suupallo suuhun, side silmille sekä lukitsemaan kädet selän taakse käsiraudoilla. Rautojen avain olisi pitänyt laittaa etukäteen korkean piirongin päälle.
Minun pitäisi istua näin pukeutuneena sängyllä ajan jota en tiedä, eli siihen saakka että mies tulee kotiin. Hän valmistelisi sänkyyn kahleet ja sitoisi minut tiukasti x asentoon, laittaisi värisevän anustapin, sekä hieromasauvan sisääni. Minun tulisi olla näin kahlittuna kunnes olisin saanut 10 orgasmia, jonka jälkeen minua vielä pantaisiin kunnolla, mielellään vielä lisäksi pakotettaisiin ottamaan suihin joko samalta tai vielä mieluummin eri mieheltä.- Hubaa
Tuokin on oikeastaan aika kevyttä erotiikkaa, kun kunnon fantasioihin päästään.
Luulen, että naiset saattavat olla jopa miehiä pervompia.
Miehet keskittyvät erilaisiin juttuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561