Terrafamen uusi omistaja on singaporelainen Trafigura. Tämä yritys on tunnettu maailmalla myrkkyskandaaleista. Tunnetuin tapaus on Norsunluunrannikolta, missä tuhansia ihmisiä sairastu myrkkyjätteiden vuoksi ja 10 kuoli.
Kun puhutaan turvallisuudesta, niin nyt saatiin sitten oikein Tappurainen jatkamaan Tuppuraisen "turvallisuusstrategiaa". Trafiguran rahoitus tulee Cayman-saarille rekisteröidystä yhtiöstä. Myrkky ja veroparatiisi. Kuulostaako luotettavalta liitolta?
Valtio jää osakkeenomistajaksi eli tarvittaessa ongelmien sattuessa maksumies on valmiina remmissä.
Valtion takuun on haistanut myös Nalle Wahlroos, joka haki Sammolle hyvän diilin. Sampo lainaa 25 miljoonaa euroa ja voi muuttaa halutessaan lainan osakkeiksi. Tämänkään jälkeen en aio luopua omistamistani Sammon osakkeista.
No nythän se myrkyn lykkäs
45
439
Vastaukset
- kepufarssijatkuu
Mika Lintilä on sanonut, että nyt alkaa pyyhkimään hyvin ja ongelmat on ohi. Oletko skeptinen kepulaisen sanan suhteen?
Taitaa kauppa olla kohtalaisen hyvä TrafiGuralle, noinkohan pitkäaikainen ostosopimus sisältää saman alennusprosentin kulloisistakin markkinahinnoista, kuin on omitusosuus kaivoksesta.
Tulee tekemään kipiätä veronmaksajien "Perän" tämäkin huippubusiness.. . . jatkona vielä.
Sammon suurin omistaja on Solidium Oy ( 11,9 % = 2,9 miljardia ), eli valtio, eli veronmaksajat ;D
- Työtä-työtä
Työtä ja toimeentuloa, se joillekkin kauhistus.
Ei maa muuten pysy pystyssä jos ei ole vientiä.
Ja vientiin se metalli menee. 250 000 000 € oli kauppahinta.
Valtio jää 85 % osuudella enemmistöosakkaaksi.
Katsotaan jokunen aika, niin alkaa kaivos tuottamaan, silloin puheet muuttuu vasemmistollakin.
Yleensä tällaisin ei edes valtio saisi olla omistajina, samoin esim VR ja muut valtion liikelaitokset. Ei miniterien tehtävä ole pyörittää liike-elämää, liike-elämään ihan omat pyörittäjänsä.
Samoin Posti voisi yksityisellä paremmin.
Jo yksin lakkojen takia pitää alkaa ostopalveluihin.
Nähdään taas surkea lentokenttähenkilöstön farssilakko.
Kukaan ei oikein tiedä, että miksi lakkoillaan. Palkasta ei edes ole kysymys. Ilmeisesti vain hallituksen vastainen.
Kyllä näistä pitäisi päästä eroon. Siihen lääke yksityistäminen ja palvelujen osto.- o423
"Valtio jää 85 % osuudella enemmistöosakkaaksi.
"
Mistä tuollainen luku löytyi?
"Katsotaan jokunen aika, niin alkaa kaivos tuottamaan"
Tuota on hoettu jo vuosikaudet. - VoiLuojaMikäJuntti
Vienti menee maa pystyyn.
Kannattaa kaikki ulkomaille.
Ei ymmärrä vasemmisto.
Ulkolainen liiketoimi,hyvä liiketoimi.
Kun onistuu. - sekavaa.on.juttusi
VoiLuojaMikäJuntti kirjoitti:
Vienti menee maa pystyyn.
Kannattaa kaikki ulkomaille.
Ei ymmärrä vasemmisto.
Ulkolainen liiketoimi,hyvä liiketoimi.
Kun onistuu.Kenelle vastasit?
Mutta mistä se 85% on taiottu esiin? - Kerrankin.hyviä.uutisia
o423 kirjoitti:
"Valtio jää 85 % osuudella enemmistöosakkaaksi.
"
Mistä tuollainen luku löytyi?
"Katsotaan jokunen aika, niin alkaa kaivos tuottamaan"
Tuota on hoettu jo vuosikaudet.Valtiolle jää 85 % osuus tuli selvästi esille, ja vielä Yleradiouutiset sen sanoi.
Kannattaa olla kuulolla.
Rahoitusjärjestely on yhteensä 250 miljoonaa euroa. Terrafamen toiminnan ylösajon loppuunsaattamiseen tarvittava rahoitustarve on 150−200 miljoonaa euroa.
-jää pelivaraa nyt.
Myös tuollainen uutinen pisti korvaan, onko sitten yhtä " huono " vasemmiston mielestä kuin takuueläke, vastustivat kovasti sen tuloa, tuli kuitenkin vastuksesta huolimatta. ? >
"Pienituloisten päivähoitomaksuihin tulee maaliskuussa kevennyksiä".
Ministeri 250 milj. €:n järjestelystä: ”Terrafame ei tarvitse enää valtion lisärahoitusta”
Lintilä arvioi nyt, että valtio-omistajan asettamat tavoitteet niin ympäristöturvallisuuden, yksityisen rahoituksen kuin myös kaivoksen kestävän, tuotannollisen toiminnan turvaamisen osalta näyttävät olevan toteutumassa.
–Arviomme mukaan Terrafame ei tämän jälkeen tarvitse enää valtion lisärahoitusta. Saavutetun rahoitusratkaisun avulla vahvistetaan kansantaloutta, Kainuun aluetaloutta ja työllisyyttä sekä Suomen vientiä. Samalla turvataan kaivososaamisen säilymistä ja kehittymistä Suomessa, Lintilä kommentoi.
Terrafamen toimitusjohtaja Matti Hietanen puolestaan sanoo rahoitusjärjestelyn osoittavan, että Terrafamella on kaikki edellytykset kannattavaan ja ympäristön kannalta kestävään liiketoimintaan. o423 kirjoitti:
"Valtio jää 85 % osuudella enemmistöosakkaaksi.
"
Mistä tuollainen luku löytyi?
"Katsotaan jokunen aika, niin alkaa kaivos tuottamaan"
Tuota on hoettu jo vuosikaudet.Trafiguran ja sen sisaren ostama osuus on noin 15 %. Näin valtiolle jää edelleen noin 85 % omistuksesta. Yksityisen pääoman riski rajautuu 250 miljoonaan euroon plus Sammon osalta 25 miljoonaan euroon. Valtion on pannut jo paljon enemmän rahaa tähän soppaan. Valtiolle tilanne on tyydyttävä niin kauan, kun Terrafame kykenee toimimaan ilman tappioita. Voittoja ei lien paljon tulossa, koska Trafiguran kanssa on sovittu, että se ostaa koko tuotannon. Ja kun osataja on toinen pääomistaja, niin tuskin siinä aletaan hintaa silloin liiaksi nostelemaan.
- sulattelen.noita
Mielipidepankki kirjoitti:
Trafiguran ja sen sisaren ostama osuus on noin 15 %. Näin valtiolle jää edelleen noin 85 % omistuksesta. Yksityisen pääoman riski rajautuu 250 miljoonaan euroon plus Sammon osalta 25 miljoonaan euroon. Valtion on pannut jo paljon enemmän rahaa tähän soppaan. Valtiolle tilanne on tyydyttävä niin kauan, kun Terrafame kykenee toimimaan ilman tappioita. Voittoja ei lien paljon tulossa, koska Trafiguran kanssa on sovittu, että se ostaa koko tuotannon. Ja kun osataja on toinen pääomistaja, niin tuskin siinä aletaan hintaa silloin liiaksi nostelemaan.
Kiitos vastauksista. Olin asiasta hieman pihalla.
Tietäen kepulaisten välinpitämättömän suhtautumisen ympäristönsuojeluasioihin eihän tässä mitään outoa ole.
- Sipilänkakkarat
oikeastaan kepu olisi yllättänyt, jos ostajaksi olisi löytynyt rehellinen ja ympäristöstä huolehtiva yritys ja vieläpä sellainen, jolle ei jaettaisi vastikkeetonta tukea suomalaisten kukkarosta.. Gaymanin saarille rekisteröity yritys..
- kepu-ympäristöriski
niin, johan kepuviljelijät ja karjankasvattajat ovat suurelta osin itämerenkin rehevöittäneet. kun pellot tulvivat keväällä sulavesistä, ne huuhtovat kaikki apu-ja oikeat lannat pelloilta suoraan mereen.
kesällä sitten me kaikki saamme uida sinilevämeressä.
eli tuttua touhua on kepulaisille luonnon pilaaminen, eikä se näitä tunnu yhtään haittaavan.
- HyväJuttuTuo
Ottaa näköjään palstan punikeille koville kun saadaan Suomeen työtä ja vientituloja.
Mielenkiintoista on ollut seurata niin MPP:n kuin Tomminkin ulinaa aina kun jotain uutta tuotannollista toimintaa saadaan. Tai tässä tapauksessa pystytään jatkamaan toimintaa Talvivaarassa.
Talvivaaran ympäristörikoksesta saa oikean mittakaavan kun vertaamme sitä Helsinki-Vantaan lentokenttään.
Molemissahan ongelma on suolojen joutuminen luontoon. Talvivaarassa määrä on tosin vain puolet Vantaan lentokentän ympäristöön suoltamasta sulfaatista, sieltä suolat kulkeutuvat pääosin Vantaanjokeen, ja siitä siis helsinkiläisten merialueille.
Ei ole ollut "stop Helsinki-Vantaa" liikettä eikä viherpipertäjien mielenosoitusia lentokentällä. Kehäratakin viivästyi aikalailla, ja hintaa tuli sata miljoonaa lisää, kun niitä suoloja löytyi kallioperästä ja jouduttiin rakentamaan erillinen suojakupu radan ympärille ettei valuvat myrkyt heti pilaa rataa ja tunnelin betonia.Ja tuo sitten pyyhkii Talvivaaran ympäristörikoksen pois? Ihmeellistä kepulaista selittelyä. Kuten olen vaatinut kaikenlaiset vastikkeettomat yritystuet tulisi lopettaa ja muuttaa lainoiksi.
Ei se ota koville, jos Suomeen saadaan työtä ja vientituloja. Näinhän sen piti mennä silloinkin, kun kepulaiset Vanhanen, Lehtomäki ja Pekkarinen oikein kilvan muurasivat Talvivaaran peruskiveä ja Lehtomäki kävi luennoimassa peruskoululiaisille siitä, kuinka turvallinen ja ympäristöystävällinen hanke on kyseessa. Kas kuin ei sentään myynyt kalastuslupia Talvivaaran sakka-altaisiin.
Eli tässä vaiheessa kyllä laittaisin tuohon "kun saadaan" tilalle "jos saadaan".
Valtio omistaa edelleen puljusta tämänkin jälkeen noin 85 %. Trafiguralle ja sen rahoittajasisarelle jää 15 %, mihin liittyy yksinoikeus ostaa tuotettu nikkeli ja 80 % sinkistä. Tämä voi olla makoisa diili näille ulkomaalaisille. Tavara saadaan asevelihintaan ja myydään voitolla eteenpäin. Hinta määritellään sellaiseksi, että tuotantoa on mahdollista jatkaa, mutta isoja katteita ei suvaita. Jos kaivosyhtiö haluaa katetta, se revitään työntekijöiden selkänahasta. Terrafamen osalta diili on siinä mielessä hyvä, että se saa myytyä aina kaiken tuotantonsa. Ongelmaksi voi muodostua tuotantoprosessi ja vesien hallinta kuten tähänkin asti. Tuotantomäärät pitäisi onnistua ajamaan mahdollisimman ylös.
Jos Helsinki-Vantaan lentokentällä on rikottu ympäristösäännöksiä tai lupaehtoja, niistä pitää tietysti tehdä viranomaisille ilmoitus. Maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen puuttunee myös varmasti asiaan, kunhan joku sen kertoo hänelle. Eli panehan asiasta viestiä poliisille, ympäristöviranomaisille ja Tiilikaiselle, jos aihetta kerran on.- KoplaustaVatuaMatuaPedoa
"Ottaa näköjään palstan punikeille koville kun saadaan Suomeen työtä ja vientituloja."
Ai, lestakepuleiden satojen miljoonien koplausvirityksillä?
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/terrafamesta-pitaisi-saada-ainakin-750-miljoonaa-euroa/QTsBbgL3
-Valtion rahaa on virrannut Talvivaaraan jo 700 miljoonaa euroa.
-Viime vuoden marraskuussa valtio päätti pääomittaa yhtiötä vielä sadalla miljoonalla eurolla. Rahat on nostettu tämän vuoden alussa.
Kaikki menee mitä annetaan ja laitetaan... KoplaustaVatuaMatuaPedoa kirjoitti:
"Ottaa näköjään palstan punikeille koville kun saadaan Suomeen työtä ja vientituloja."
Ai, lestakepuleiden satojen miljoonien koplausvirityksillä?
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/terrafamesta-pitaisi-saada-ainakin-750-miljoonaa-euroa/QTsBbgL3
-Valtion rahaa on virrannut Talvivaaraan jo 700 miljoonaa euroa.
-Viime vuoden marraskuussa valtio päätti pääomittaa yhtiötä vielä sadalla miljoonalla eurolla. Rahat on nostettu tämän vuoden alussa.
Kaikki menee mitä annetaan ja laitetaan...Kaiken pahan alku on juuri nämä vastikkeettomat yritystuet.
- KoplaustaVatuaMatuaPedoa
KoplaustaVatuaMatuaPedoa kirjoitti:
"Ottaa näköjään palstan punikeille koville kun saadaan Suomeen työtä ja vientituloja."
Ai, lestakepuleiden satojen miljoonien koplausvirityksillä?
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/terrafamesta-pitaisi-saada-ainakin-750-miljoonaa-euroa/QTsBbgL3
-Valtion rahaa on virrannut Talvivaaraan jo 700 miljoonaa euroa.
-Viime vuoden marraskuussa valtio päätti pääomittaa yhtiötä vielä sadalla miljoonalla eurolla. Rahat on nostettu tämän vuoden alussa.
Kaikki menee mitä annetaan ja laitetaan...Ja tuossa ylempää tulikin koko jutun juoni esille:
"Valtio omistaa edelleen puljusta tämänkin jälkeen noin 85 %. Trafiguralle ja sen rahoittajasisarelle jää 15 %, mihin liittyy yksinoikeus ostaa tuotettu nikkeli ja 80 % sinkistä."
Eli sama kuppaus tulee senkun jatkumaan, valtio ikäänkuin osallistuu malmien halpamyynnin tukemiseen keinottelijalle...
No, tätähän se on aina tuo lestakepulointi ollut. Väärin myyty rähjää vihervasemmisto, tietenkin.
Olisiko esittää vaihtoehtoisia ostajia? Miksei edellinen hallitus myynyt jo myynyt sitä olisi säästynyt valtion rahoja?KoplaustaVatuaMatuaPedoa kirjoitti:
"Ottaa näköjään palstan punikeille koville kun saadaan Suomeen työtä ja vientituloja."
Ai, lestakepuleiden satojen miljoonien koplausvirityksillä?
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/terrafamesta-pitaisi-saada-ainakin-750-miljoonaa-euroa/QTsBbgL3
-Valtion rahaa on virrannut Talvivaaraan jo 700 miljoonaa euroa.
-Viime vuoden marraskuussa valtio päätti pääomittaa yhtiötä vielä sadalla miljoonalla eurolla. Rahat on nostettu tämän vuoden alussa.
Kaikki menee mitä annetaan ja laitetaan...Terrafame saa järjestelyillä 250 miljoonaa euroa rahaa taseeseensa. Tämä ei vähennä senttiäkään valtion Talvivaaraan/Terrafameen panemia rahoja. Valtio myy kyllä omistustaan tätä sijoitusta vasten. Jotta valtio saisi jotain hyvää yrityksestä, sen pitäisi onnistua tulevaisuudessa myymään omistamansa osuuden joko kokonaan tai osittain pois taikka sitten yrityksen liiketoiminnan pitäisi olla niin kannattavaa, että valtio alkaisi saada osinkotuloja. Kumpikin näistä voi olla kiven takana.
- Kamalaa-
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kaiken pahan alku on juuri nämä vastikkeettomat yritystuet.
Työtä!
Huutavat palstamme vieraat vasemmistolaiset kuorossa.
Kyllä se pitäsi vieraillemminkin sopia, että saadaan vientituloja.
Kyllä maailma silnkkiä tarvitsee, kun sen käyttö opttiin laajemmin mm autoteollisuudessakin 90 -luvulla, oli aiemminkin, mutta ei niin yleistä. Nyt joka kosla käy sinkkikylvyn läpi.
Eli, sinkin tarkoitus olla epäjalompana metallina olla se syöpyvä ja siten varsinaista metallia suojaava. mm rautaveneissä on sinkki anodit, sinkkipalat metallissa kiinni, siellä ja täällä pitkin venettä.
mm mitä tahansa rautanaulaa, se suojattu sinkillä.
Jos vaikka katsotaan juna ikkunasta sähkötolppia radan varrella, se sinkittyjä, ei muuta suojamaalia ole.
JA JOS VAIKKA VIHEVASUREITA, JOILLA NAAMOJEN LÄVISTYKSIÄ, NEKIN KAIVOKSISTA. Jalompia metalleja. Muuten pitäisi olla puutikkuja poskista ja korvista läpi kuin alkuasukasheimoilla. Silti vastustavat metalliensa alkuperää ?
Vasemmsitolla verissä työn vastustaminen.
Ymmärrän täällä muutamia, jotka tuskin paljoa työtä tehneet elämässään Oikeistosossu ja nuo muutamat huutajat, ei ole käsitystä mistä raha valtakuntaan tulee.
Ei nyt sairauksianne mitenkään ivaa, mutta se vain näin.
Kyllä tekin mieluummin olisitte olleet terveitä ja työssä siten.
Näin "psykologin" SILMÄ KYLLÄ TUNNISTAA JO KIRJOITUKSESTA
" HÄDÄN ".
Itse olen yhä A1 terveydentilastani, tulkoon sekin esille. Ei edes silmälaseja ole. Eläkkeellä ja jokavuosi käyn, kuten työssäkin oli terveystarkistuksessa.
Mottoni aina ollut, että innostan ihmisiä, nuoria työhön.
Oikearaha tulee vain työnteosta.Antaa myös mielenterveydellisiä voimia lisää. - josoikeinymmärsin
Kamalaa- kirjoitti:

Oikearaha tulee vain työnteosta.Antaa myös mielenterveydellisiä voimia lisää."..että saadaan vientituloja."
Eikö tuossa juuri kerrottu, että tällä kyseisellä järjestelyllä ei Suomen valtiolle taida paljon vientituloja tulla? Kamalaa- kirjoitti:
Työtä!
Huutavat palstamme vieraat vasemmistolaiset kuorossa.
Kyllä se pitäsi vieraillemminkin sopia, että saadaan vientituloja.
Kyllä maailma silnkkiä tarvitsee, kun sen käyttö opttiin laajemmin mm autoteollisuudessakin 90 -luvulla, oli aiemminkin, mutta ei niin yleistä. Nyt joka kosla käy sinkkikylvyn läpi.
Eli, sinkin tarkoitus olla epäjalompana metallina olla se syöpyvä ja siten varsinaista metallia suojaava. mm rautaveneissä on sinkki anodit, sinkkipalat metallissa kiinni, siellä ja täällä pitkin venettä.
mm mitä tahansa rautanaulaa, se suojattu sinkillä.
Jos vaikka katsotaan juna ikkunasta sähkötolppia radan varrella, se sinkittyjä, ei muuta suojamaalia ole.
JA JOS VAIKKA VIHEVASUREITA, JOILLA NAAMOJEN LÄVISTYKSIÄ, NEKIN KAIVOKSISTA. Jalompia metalleja. Muuten pitäisi olla puutikkuja poskista ja korvista läpi kuin alkuasukasheimoilla. Silti vastustavat metalliensa alkuperää ?
Vasemmsitolla verissä työn vastustaminen.
Ymmärrän täällä muutamia, jotka tuskin paljoa työtä tehneet elämässään Oikeistosossu ja nuo muutamat huutajat, ei ole käsitystä mistä raha valtakuntaan tulee.
Ei nyt sairauksianne mitenkään ivaa, mutta se vain näin.
Kyllä tekin mieluummin olisitte olleet terveitä ja työssä siten.
Näin "psykologin" SILMÄ KYLLÄ TUNNISTAA JO KIRJOITUKSESTA
" HÄDÄN ".
Itse olen yhä A1 terveydentilastani, tulkoon sekin esille. Ei edes silmälaseja ole. Eläkkeellä ja jokavuosi käyn, kuten työssäkin oli terveystarkistuksessa.
Mottoni aina ollut, että innostan ihmisiä, nuoria työhön.
Oikearaha tulee vain työnteosta.Antaa myös mielenterveydellisiä voimia lisää.Raha tulee yritystoiminnalla joka kannattaa itse itsensä. Ei sellaisella jonka veronmaksajat kustantavat. Sosialismiako kannatat?
- TTimo333
No ois se ollu kiva saada Suomeen vähän niitä verojakin! :)
- kepumainaritkusettaa
Ratia kehui että marraskuussa annettu 100 milliä riittää helmikuuhun asti.Nyt on sitten kassa tyhjä.Trafikura antoi 250 milliä mutta kenen rahoja.Kesä-heinäkuussa nekin rahat ovat menneet.Mitä sitten tehdään.Uusi tukipaketti varmaan koska tappiota puskee ny´kyisillä nikkelin hinnoilla 13 miljoonaa per.kuukausi ja muut juoksevat kulut päälle.
- Voi.kristus.ajatuksiasi
Mitä sitten pitäisi tehdä ?
Heittää siihen valtava uusilaitos ?
Sanoa tuhalle työssä olijalle, että menkää hakeen sossusta rahaa. - molempipaha
Voi.kristus.ajatuksiasi kirjoitti:
Mitä sitten pitäisi tehdä ?
Heittää siihen valtava uusilaitos ?
Sanoa tuhalle työssä olijalle, että menkää hakeen sossusta rahaa.Kepuministerit ajoi Suomen pahaan pattitilanteeseen talvivaarahankkeellaan.
- 56577
molempipaha kirjoitti:
Kepuministerit ajoi Suomen pahaan pattitilanteeseen talvivaarahankkeellaan.
Mitä ne muut ministerit tekivät? Ei kepulla ole enemmistöä hallituksessa
- paulamattijamauri
56577 kirjoitti:
Mitä ne muut ministerit tekivät? Ei kepulla ole enemmistöä hallituksessa
Enemmistönä kepuministerit ainakin hääri, kun Talvivaaraa perustettiin. Ei sellaista kuvaa ollutkaan, jossa ei joku kepuministeri olisi kekkuloinut kunniaa keräämässä, kun talvivaarahankkeesta uutisoitiin. Nyt niitä kuvia ei löydy Googlen kuvahaullakaan, kun kaikki meni pieleen. Ainakaan kovin helposti. Se oli se kepuministeritrio, Lehtomäki, Vanhanen, Pekkarinen.
paulamattijamauri kirjoitti:

Paljonko valtio silloin sijoitti Talvivaaraan?
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Paljonko valtio silloin sijoitti Talvivaaraan?
70 miljoonaa euroa. Eli aika läjä rahaa jo silloin. Pääministeri Vanhanen kehui silloin, että nyt on millä mällätä. Oli kuulemma sitä jakovaraa eikä siinä menossa finanssikriisit haitanneet.
Rahaa ei tullut 250.000.000,- vaan luultavasti valtion takaama lainoitus Talvivaaralle, koska puhutaan hyvin epämääraisesti "rahoitusjärjestelystä", eikä kaupasta. Nimellisesti on luultavasti uusi osaomistaja lainanottaja, mutta valtion takauksella, siis talvivaaran 15 % takuina.
Turmiola.Tommi kirjoitti:

Rahaa tulee sekä taseeseen että lainana. Se nyt vielä puuttuisi että valtio takaisi lainat. Ei kepukaan voi niin hölmö olla.
- S24uomlaineN

Olet tyhmempi kuin olen osannut ajatellekaan. Sinun väitteillä on yhtä paljon merkitystä kui kärpäsen paskalla Marssin liikkeeseen.
Nimeän sinut Vuoden Tyhmimmäksi Kirjoittajaksi tällä saitilla.
Faktoja ei lainkaan. - yhdenhenkilönraati
S24uomlaineN kirjoitti:
Olet tyhmempi kuin olen osannut ajatellekaan. Sinun väitteillä on yhtä paljon merkitystä kui kärpäsen paskalla Marssin liikkeeseen.
Nimeän sinut Vuoden Tyhmimmäksi Kirjoittajaksi tällä saitilla.
Faktoja ei lainkaan.Vuosihan on vasta aluillaan, älä hätiköi.
Mutta tuosta tuli mieleeni, kun nimetään/nimitetään, koskeeko jääviyssäännökset sinua tässä asiassa? Et voi esimerkiksi nimetä itseäsi? Et sittenkään, vaikka omaisit sellaisen itsekritiikin, jonka voimin voisit myöntää olevasi itse se vuoden tyhmin kirjoittaja. Mielipidepankki kirjoitti:
Rahaa tulee sekä taseeseen että lainana. Se nyt vielä puuttuisi että valtio takaisi lainat. Ei kepukaan voi niin hölmö olla.
Odotellaan että joku viisaampi selvittää kuvion, jos eivät häädä kaikkea tutkivaa journalismia maanpakoon. Mikään selvä business-kuvio se ei taatusti Talvivaaralle ole, uudelle vähemmistö-osakkaalle kylläkin.
- S24suomalainen
Tuon myrkkyfirman kanssa ei kukaan halua tehdä bisnestä. Niinpä he mietti mistä löytyy sellainen idioottilauma, jotavoi kusettaa. No Suomesta ja kepusta
- pahapahapaha
Sipilä paskoo kuvannollisesti ja konkreettisesti omiensa päälle Kainuun korvissa.
- Xxcvvccvv
Tämän takia Sipilä halusi omistajaohjauksen itselleen. Nytkin on keltään mitään kysymättä tehnyt päätöksiä ja junailuja.
Enpä ihmettelisi, vaikka tyypillä olisi panamatilillä muutama milli ylimääräistä rahaa.
Saisi luvan myöskin vastata henkilökohtaisesti tästä kuviosta. On se niin helppoa pelleillä muiden rahoilla - Rete.Rahoittaja
"Terrafamen uusi omistaja on singaporelainen Trafigura. Tämä yritys on tunnettu maailmalla myrkkyskandaaleista. Tunnetuin tapaus on Norsunluunrannikolta, missä tuhansia ihmisiä sairastu myrkkyjätteiden vuoksi ja 10 kuoli."
En tiedä miten on ,jos tämä pitää paikkansa on varminta hakea muuttolaatikot esiin !
Toisaalta onhan jo yksikin liikaa. Eikö se ole jo saatu ?
Onhan nyt sopiva systeemi seuraavaa rahoitusta varten. Tuo "Hyväntekijä" loukkaantuu ja lähtee jos ei verorahoista löydy taas tekohengitys apua. Taidan ottaa seuraavaksi ja hakea tuon yrityksen tietoja netistä !! - Maalta_tullut
Luoja varjelkoon kainuulaisia kepusta ja myrkyistä.
- HjuvaBiznes
Trafigura sijoitti 75 milj. ja lainasi 75 milj, loput tuli Sampolta ja valtiolta. Nuo rahat ei pitkälle riitä, ehkä kuukaudeksi ylösajoon. Joten jatkossa valtio joutuu tod.näk. maksamaan 600 miljoonaa per vuosi, että saadaan ne Trafiguran halvalla ostamat nikkelit ja sinkit louhittua. Kepu business at its best! Aika kalliiksi tulee ne työpaikat.
- Totuuskomissio
Kaiken kukkuraksi tuo Trafigura on jo osoittautunut julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan veroparatiisi yhtiöksi, tätähän tämä on, rosvot haistavat bisnes sauman ja kepun kaalinpäät kuorossa vakuuttelevat neuvottelutulosta erinomaiseksi!
Tänne kirjoittelee tietysti kaivoksen väkikin, onhan se nyt komeaa olla "toistaiseksi varmassa" työpaikassa, joka kustannetaan kalliisti veronmaksajien pussista ja velkarahoin.
Jossain näin jonkun tutkijan laskeneen, jotta yksi Talvivaara-Terrafamen subventoitu työpaikka maksaa 400000 euroa per vuosi, kaikkine sivukuluineen.
Tuntuu hurjalta ja hullulta duunilta, jos pitää paikkansa?
- Anonyymi00030
Tuppurainen Tuppuraisen takuumiehenä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 481031
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699