Perustelu: - Pakkoruotsi edistää kansainvälisyyttä
Kumous: – Todellisuudessa maamme hirttäytyminen kahteen kansainvälisesti pieneen kieleen (suomi, ruotsi) on paremminkin nurkkakuntaista, ei avautumista kansainvälisyydelle.
Pakkoruotsin perustelut / kumoukset - Osa 7
7
101
Vastaukset
- aivan_oikein
Todellakin pakkoruotsittajat ovat pahimpia impivaaralaisia Suomessa!
Eikös tämä teema jÅ käsitelty?
- RKPn.tiedottaja
Tämä on edelleen ajankohtainen aihe. Nyt valemediakin (yle, hs) on joutunut tarkistamaan agendansa kiimaisinta puhtaana pitoa. Ns. tasapuolisuuden nimissä on päässyt tosiasioitakin esille pakkoruotsista.
- Muistutukseksi
Asia täytyi aloittaa puhtaalla ketjulla, sillä on tullut ilmi uusia näkökulmia tähän asiaan. Esimerkiksi juuri englannin suosio kouluissa ja sen vakiintuminen ensimmäiseksi ulkomaiseksi kieleksi.
Edellinen ketju oli jo niin pitkä, että tämä asia olisi jäänyt monelta huomaamatta. On myös hyvä muistuttaa miksi tämä perustelu ei käy laman aikana pakkoruotsille, koska se osaltaan on synnyttänyt lamaa.
- Maailma.muuttuu
Ennen valinnainen kieli oppikouluissa ja lukioissa oli englanti. Ruotsia piti lukea jokaisen. Silloin englannin sijasta moni luki jotain muuta kieltä ja näin saatiin Suomeen paljon erilaisten kielten osaajia.
Nyt kun kaikki lukevat englantia ja pitkän englannin lukijoista pojat osaavat sitä paremmin kuin tytöt, on tärkeätä saada toiseksi vieraaksi kieleksi valinnainen kieli. Pakkoruotsi vie tämän valinnan mahdollisuuden.
Ruotsinkielisten korkeakoulutus tulisi turvata ruotsinkielisillä yliopistoilla ja muuttaa suomenkieliset yliopistot pelkästään suomenkielisille tai englanninkielisille tarkoitetuiksi.
Samalla ruotsin kielen asema tulisi turvata ruotsinkielisellä kiintiöllä valtion viroissa ja julkisissa työpaikoissa. - svekokroatia
Nostetaanpas tämäkin ylös, jos sekin sitten sensuroitaisiin.
- Vapaa.kielivalinta
Siinä on kansainvälistyminen kaukana kun koittaa sönköttää muumiruotsia Ranskassa tai Espanjassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1357167Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664312TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2971755Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221506- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394